Kiinassa järistysalueella säteilee

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
[size=150:2d3su7qp]Säteilyvaara Kiinan järistysalueella[/size:2d3su7qp]
23.05.2008 15:22

Kiinan maanjäristysalueella on havaittu viisikymmentä vaarallisen radioaktiivisen säteilyn lähdettä. Asiasta kertoneiden Kiinan viranomaisten mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa.

Säteilylähteistä kolmekymmentäviisi on pystytty poistamaan ja viidentoista muun sijaintipaikka on tiedossa. Niistä kolme on tuhoutuneiden rakennusten rauniossa ja kaksitoista sortumavaarassa olevissa rakennuksissa. Viranomaiset kuitenkin vakuuttavat, että mittauksissa ei ole toistaiseksi havaittu radioaktiivisuuden nousua.

Tuhoisa maanjäristys sattui Sichuanin maakunnassa, missä sijaitsevat myös Kiinan ydinaseiden tutkimuslaitokset. Samalla alueella Mianyangissa on myös muita salaisia ydintutkimuslaitoksia, mutta ei tiettävästi ydinvoimaloita.

(MTV3-Reuters)




Olen aavistellut pitkään jotain tällaista, koska ulkomaalaisia ei ole päästetty alueelle ja sitä yrittäneitä toimittajia sekä kuvaajia on pidätetty. Hemmetin komukat.

Kommentit (12)

Vierailija

Ei olisi vattulainen pitänyt pelata niin paljon Gota!
Eikä käyttää Made in China Mokkulaa(DNA)!

Eikä kasvattaa kiinan väkilukua 2 miljardiin!

Vierailija
Agison

Eikä kasvattaa kiinan väkilukua 2 miljardiin!

Väestön tiheys about 140-145 Kiinas, Amerikan osavaltiois 100-150 - paljon pienemmällä alueella.

Vierailija

Sattui vain olemaan tutkimus/tuotantolaitoksiakin alueella.

Kuka luottaa uutistoimisto Xinhua:nin tiedon oikeellisuuteen

Vierailija
Leuka
Sattui vain olemaan tutkimus/tuotantolaitoksiakin alueella.



No ei niistä laitoksista kannata. Olisin ennemmin huolissani muistomerkeistä ja vanhoista rakennuksista. Ne sentään ovat korvaamattomia.

Vierailija

niinkuin muualla tähänuutiseen jo kommentoisinkin:

juu..

Uutisessa puhutaan säteilylähteistä..

Eli kyseessä on joko lääketieteellisiin tai tutkimuksillisiin käyttöihin tarkoitettuja yksittäislähteitä..

Noita sairaaloissakin useita..

Ja jopa kouluissa opetuskäytössä..

Tulipa itsekin labraharjoituksissa mitattua avolähteitä ja niiden aktiivisuuksia..

Olenpahan noita kädessäkin pitänyt työni puolesta..

Lähteillä ei ole mitään tekemistä ydinvoiman kanssa..

o_turunen
Seuraa 
Viestejä10619
Liittynyt16.3.2005

Lainaus:
"Lähteillä ei ole mitään tekemistä ydinvoiman kanssa.."

Eikös noissa lähteissä sentään melkoiset ydinvoimat jyllää, eivät ne muuten radioaktiivisia olisi. Tai mitä nyt beeta-säteilijät. Niissä on varmaan hiukan pienemmät voimat pelissä.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi.
Korant: Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Vierailija

Kuten tuossa avauksessani boldasin "järistysalueella on havaittu viisikymmentä vaarallisen radioaktiivisen säteilyn lähdettä". Miten ne on havaittu niin, että "mittauksissa ei ole toistaiseksi havaittu radioaktiivisuuden nousua"

Ei mee mun putkiaivoon.

Vierailija

Tarkoitin sitä että lähteillä ei ole mitään yhteyttä ydinvoimalaitokseen..

Tuo säteilytasojen nousu tarkoittaa sitä että taustasäteily ei ole noussut alueella..

Yksittäinen lähde saattaa olla erittäin aktiivinen mutta kun se on kiinteä se ei kovin kauas vaikuta ympäristöönsä..varsinkin jos se on hautautunut betoniromujen alle..

Vierailija

Paljonko luulette Kiinan järistysten todellisen uhriluvun olevan. Itse veikkaan karun totuuden olevan 300000-400000.

Vierailija
Anthrax`
Agison

Eikä kasvattaa kiinan väkilukua 2 miljardiin!

Väestön tiheys about 140-145 Kiinas, Amerikan osavaltiois 100-150 - paljon pienemmällä alueella.



Noh vaikkapa Saksassa on paljon tiheemmässä populaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksa

tahi Jaappanissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Japani

''Sadat jälkijäristykset ovat ravisuttaneet Kiinan lounaisosia kaksi viikkoa sitten sattuneen pääjäristyksen jälkeen. Järistysten jäljiltä on löydetty jo yli 67 000 kuolonuhria. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /05/651211
(MTV3-STT-AFP)''

Sääliksi käy kyllä monen elämä on pilalla ja sekaisin. Kuolonuhrit eivät sentään kärsi.

Toisaalta on niillä ainakin jotain yhteishenkeä siellä Kiinassa, josta olisi hyvä ottaa meidänkin oppia. Köyhätkin antavat rahaa ja avustusta mitä vain voivat.

Uusimmat

Suosituimmat