Kirurginen leikkaus. Miten koit sen?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun ihminen joutuu kokemaan suuren kirurgisen leikkauksen kokee hän tunnepuolella myös ääritunteita ja silta väliltä.
Kirurgisen toimenpiteen kokeneet ihmiset kertovat toisilleen mielellään itse operoinnista, ennen ja jälkeen leikkausta kokemiaan kokemuksia, sekä tuntemuksiaan.

Mitä kokemuksia sinulla on?

Tuolla Vapaa sana -osiolla mainitsin itselleni suoritetusta kohdun poistosta. Oli kohdunkaulasyöpä.
Jollain lailla tunsin tehneen etikettivirheen. Mielestäni tällaisista ja vastaavista muista kirurgisista operoinneista ja niistä johtuvista tunnoista on asiallisempi keskustella täällä tieteen puolella.

Omasta kokemuksesta.
Olin jo kuuskymppinen kun minulle ilmoitettiin, että minulla on kohdunkaulasyöpä ja kohtu on poistettava.
Syöpä minulla. Huokaus.
Pakotin itseni olemaan kuin ennekin. Koetin estää sairauttani ottamasta niskalenkkiä elämäni rutiineista. Seurasi vaikea henkinen olotila. Ajoittain en elänyt tätä maailmaa. Yöt olivat kamalimpia.
----
Voi sitä ilon tunnetta kun leikkauksen jälkeen minulle ilmoitettiin, että olen terve ihminen.
Pian kuitenkin seurasi pitkänlainen masennus. Elämä tuntui vain niin turhalta. Pääsin siitä pois ilman ammattiauttajien apua.

Sivut

Kommentit (63)

Vierailija

Kohdunpoisto tuntuu menetykseltä paljon enemmän kuin vaikka sappirakon. Siihen liittyy niin paljon tunnelatausta.

Erityisesti sydänleikkausten jälkeen monet potilaat masentuvat vaikesti, vaikka elämänlaatu paraneekin. Kumma juttu.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006

Persauksissa oli taannoin paise ja tunsin selkäydinpuudutuksesta huolimatta hyvin suurta helpottusta kun kirurgi avasi mokoman. Jälkihoito sen sijaan oli äärimmäisen epämiellyttävä enkä soisi mokomaa toista kuukautta kestävää piinaa (haavan aukirepimistä vähintään kahdesti päivässä) kuin maamme polttoaineveroista päättäville poliitikoille, ahvenanmaalaisille, rattijuopoille, RKP:läisille, verottajalle ja parille epämieluisalle asiakkaalle takavuosilta.

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Vierailija

Kaksi vatsaleikkausta ja jalan leikkauksen sekä palovammojen hoidon kokeneena, on kokemusta riittävästi.
Sairaalan rutiinien, vaikeaselkoisten lääkäreiden ja touhottavien hoitsujen ja haavakipujen sekamelskaa se aina on.

Parhaimmillaan ehkä ystävystyy hoitsuun tai potilastoveriin.

Vierailija

Muodostamme viiden hengen tyttökullat -ryhmän. Eräs tyttökulleista joutui kirurgin käsiteltäväksi. Proteesi asennettiin toiseen polveen.
Hän kertoi, että alapään puudutuksen lisäksi oli jokin muukin lievempi huumaus mukana kuvioissa. Kun hän heräsi kevyestä huumauksesta, niin hänestä tuntui siltä kuin sänkyä olisi remontoitu. Hän ajatteli, että pitääkö sitä sänkyä nyt justiinsa alkamaan remontoimaan. Myöhemmin hän kertoi hoitajalle tuosta "sänkyremontista", niin hoitaja kertoi, että proteesin sovitus on sellaista, että siinä tarvitaan kaikenlaisia työkaluja. Hiomavehkeitä, talttaa, sahaa, vasaraa ja muuta vastaavaa.

Minulle luultavasti tehdään syksyllä samanlainen operaatio.

Äemänkäki
Seuraa 
Viestejä1161
Liittynyt20.11.2006

Käsi leikattu, joku hoocee specialisti vielä tarvittiin, kun oli monta juttua rikki ja alkuhoito hoidettu huonosti. No, arvioitu leikkaus kesti 4h, todellisuudessa päälle 11h. Ei jääny raumoja, en saanut valvekokemuksia. Muuta kuin ihan överilääkkeissä olin

Vierailija

On tullut huonoja kokemuksia leikkauksista. Ranteessa oli ganglion (nivelnestekertymä), joka vaivasi. Hoidettiin kahdesti leikkauksella, josta ranne kipeänä viikon verran. Aina patti kasvoi kuukauden kuluessa uudelleen.
Sain sitten tietoja perinteisestä hoitomenetelmästä. Isketään pullistumaan raamatulla. Raamatulla kai siksi, että tulisi usko mukaan. Tavallinen sanakirja kelpasi, eikä sattunut kuin hetken. Kahden käsittelyn jälkeen patti katosi lopullisesti. Nyt on vain leikkauksesta jäänyttä arpikudosta vähäisenä riesana.
Jälkeenpäin selvisi mikä hoidossa auttoi. Nivelnestekertymä johtuu nivelnestettä tuottavista soluista väärässä paikassa. Ellei kirurgi saa kaikkia soluja poistettua, patti kasvaa aina uudelleen. Luja isku puolikovalla esineellä aiheuttaa patissa korkean paineen ja nestettä tuottavat solut kuolevat.

Vierailija

Leikattiin nenä paikallispuudutuksella, sisäpuolelta se "väliseinä" kun oli rustottunut ja menossa tukkoon. Rauhoittavassa lääkityksessä hyvin sekaisena en ollut ihan varma mitä tapahtuu vaikka hereillä olin, tunsin vaan että pään sisässä rutisee kunnolla ja valkopukuisia ihmisiä ympärillä. Muistan vain kauhun tunteen kun ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Sanoivat jälkeenpäin että pumppu hakkasi niin että harkitsivat operaation keskeyttämistä.

Karmein kokemukseni ikinä vaikka olikin pikkujuttu noin periaatteessa, nenän ruston fiilaus. Ei ole Aatoksesta leikkauspöydälle, ainakaan hereillä. Inkvisition käsittelyssä olisin varmasti tunnustanut kihlautumiseni paholaisen kanssa alle 10 sekunnin.

Vierailija

Hajoitin lonkkani ja se operoidaan kuukauden sisään. Kuulemma laitetaan reisiluun päähän metallinivel ja toiseen päähän kuppi. Sairaalassaoloaika on n. 7 - 10 päivää. Leikkauksen jälkeisenä päivänä pitää jo nousta pedistä.

Funtsituttaa tuo selkäydinpuudutus: vaikka varmasti onkin mielenkiintoista seurata operaatiota; luun sahaamista, poraamista, jyrsimistä ja kaikkea ortopedistä osaamista kun itsekin harrastan puutöitä, niin saas nähdä, pysynkö siinä pedissä; Pubi menee käsivoimilla tippaletkua pitkin kattoon. Selviääkö noista leikkauksista edes hengissä?

Vierailija

Pubi.
Tuo mainitsemani tyttökulta, jolle operoitiin polveen proteesi, kertoi, jos en aivan väärin muista, että hänelle annettiin selkäydinpuudutuksen lisäksi vielä jotain troppia. Vei kuulema tajun.

Vierailija
markent
Pubi.
Tuo mainitsemani tyttökulta, jolle operoitiin polveen proteesi, kertoi, jos en aivan väärin muista, että hänelle annettiin selkäydinpuudutuksen lisäksi vielä jotain troppia. Vei kuulema tajun.



Hyvä. Olin jo varautunut pikkupulloon pontikkaa. Ei sitä sitten tarvita.

Vierailija

Minun koipeani on fiilailtu parikin kertaa spinaalipuudutuksessa. Vie täysin kivun, mutta tosiaan vasaroinnin, luusahan ym. äänet häiritsevät. Jälkimmäisellä kerralla pyysin narkkarilta pikkuisen humauksen, jonka ansiosta torkuin koko operaation ajan.

Nukutukseen verraten toipuminen oli helppoa, ei minkäänlaista pahoinvointia. Heräämössä alkaa jostain syystä aina paleltamaan kamalasti, pyydä silloin lämpötäkkiä hoitajalta.

Toivottavasti et joudu kauan jonottamaan!

Vierailija
Mummo
Minun koipeani on fiilailtu parikin kertaa spinaalipuudutuksessa. Vie täysin kivun, mutta tosiaan vasaroinnin, luusahan ym. äänet häiritsevät. Jälkimmäisellä kerralla pyysin narkkarilta pikkuisen humauksen, jonka ansiosta torkuin koko operaation ajan.

Nukutukseen verraten toipuminen oli helppoa, ei minkäänlaista pahoinvointia. Heräämössä alkaa jostain syystä aina paleltamaan kamalasti, pyydä silloin lämpötäkkiä hoitajalta.

Toivottavasti et joudu kauan jonottamaan!




Hyvä tietää. Taidan pyytää samanlaisen humauksen, tällä mielikuvituksella se on parasta.

On aikakin jo määrätty; 22.6 sisään.

Vierailija

Juhannusohjelma on sitten lyöty lukkoon. Jo vain teillä osataan jonoasiat. Minä käpsehdin sauvoilla melkein kuusi kuukautta, ennen kuin pääsin Töölöön. Tuli siitä laskua yhteiskunnalle, kun ei löytynyt töihin sijaista..

Vierailija

Humaus annetaan, kun huomataan potilaan stressaavan. Tipan kautta voidaan lisäillä kipulääkettä, rauhoittavia etc. tarpeen mukaan. Mikäli vähänkään tuntuu epämukavalta, ei pidä hiljaa kärsimän vaan oitis suu auki.

Ilman nukutusta tehtävien operaatioiden jälkeinen tilanne on selvästi mukavampi kuin täysnukutusta seuraava tokkura.

Juuri pikkuoperaatiossa olleena hämmästykseni ja riemastukseni oli suuri, kun heräämössä tarjottiin kuppi kahvia ja tilkka konjakkia!

Ei, ei ollut yksityissairaala...

Vierailija

Olikos kyseessä luomuhoito liian alas romahtaneeseen verenpaineeseen? Mä sain vaan lisää nestettä suoneen verivolyymiä lisäämään

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat