Bensiini on kallista

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Bensa on tosi kallista. Yli euron jo.

Kommentit (15)

Vierailija

Mieleni on kylläkin hieman katkeroitunut johtuen siitä tosiasiasta,
että olen pienen ikäni haaveillut urheiluautoista sekä hienoista veneistä.

(Älkääkä viherhihhulit kommentoiko äskeistä virkettä ja tuomitko minua itsekkäänä egoistina.)

Kuitenkin, juuri kun alkaa olla se aika kun kykenisin noita menopelejä hankkimaan ja tupruttamaan oman osani hiilivedyistä taivaalle, nousee öljy tuhottoman kalliiksi ja haaveeni kuopataan iäksi.

Noh, onhan se toki aika tekopyhää valitella tällaisia asioita, kun samaan aikaan miljoonat ihmiset menettävät tulvissa kotejaan.

Vierailija

Oletko ajatellut ihanteidesi vaihtamista kestävämpiin? Esimerkiksi oman kehon rakentamiseen voimailulla ja itsepuolustuslajeilla? Tai oman maapalstan ostamiseen? Voi toki olla, että jo harrastat liikuntaa tai omistat maata, mutta tulipa nyt vain mieleeni.

Vierailija

Eipä mene kauaa ku suomessa on vaan hummereita, citymaastureita ja ferrareita/vastaavia liikenteessä. Ei köyhällä ole varaa ajaa ja jos on niin sen omaisuus pitää takavarikoida valtiolle.

Vierailija
Häirikkö
No, saadaanpahan ainakin köyhät pois liikenteestä.

Köyhät kyykkyyn.

60€ rahaa!!! repikää siitä.

Vierailija
Häirikkö
No, saadaanpahan ainakin köyhät pois liikenteestä.

Sehän olisi mukavaa. Kaikki vastaantulijat olisivat tuttuja.

Vierailija

Nyt on käynnissä suuri muuttoliike. Köyhät muuttaa keskustoihin, koska heillä ei ole varaa autoiluun. Sosku ei maksa mitään autoon liittyvää, mutta vuokrat saa kokonaan. Summalla ei ole siis väliä.

Vierailija

No, sen mukaan kun bensiini kallistuu niin tuodaan markkinoille autoja joilla on alhaisempi kulutus. Esim. Toyota Prius hybridi kuluttaa 4.6 l / 100km ja hinta on melko kohtuullinen. Kun mennään eteenpäin ajassa niin autot todennäköisesti kulkevat pelkästään sähköllä. Amerikassa missä bensan hinta on n. 0.60€ on jo yksityisautoilu vähentynyt huomattavasti. Ei täällä meilläkään kukaan enää huvikseen kruisaile, ja luultavasti käykin niin etteivät köyhät paljoa enää lähiaikoina ajele, tai sitten hankkivat uuden auton. Itse ajan polkupyörällä/skootterilla sen mitä täytyy, autoa käytetään vain kun on tarvis.

Vierailija
Duffman

Prius kuluttaa rauhallisessa maantieajossa 5,2 litraa ja Avensis 1,8 koneella 6 litraa. Erot eivät ole suuria, tosin Prius on automaatti.
Kulutus nousee helposti kahdella litralla agressiivisessa ajossa, kiihdytyksiä ja ohituksia rallimiehet esikuvina. Siksi verotus olisikin kohdistettava polttoaineeseen eikä niinkään auton testiarvoihin.

Vierailija

Pohdiskelin tuossa juuri seuraavaa:

Öljyn nimellisarvoinen hinta on noussut kuudessa vuodessa 20$ barrelihinnasta arvoon 120$, eli kevyet 600%. Tällä hetkellä öljyn hintaa kampeaa kasvanut kysyntä Kiinan ja Intian markkinoilla, sekä erilaiset tuotantovaikeudet öljyntuottajamaissa. MUTTA:

Osaisiko joku kertoa, olisiko korkea öljyn hinta sittenkin vain keinotekoisesti markkinoilla syntynyt hintakupla, joka tulee piakkoin puhkeamaan ja romahtamaan dramaattisesti. Sillä jos verrataan kysyntää vuonna 2001-2002 ja 2008, se ei kuitenkaan ole kuusinkertaistunut.

Ekonomistit ja sijoittajat ovat vähän kahta mieltä tästä. Osa on vakuuttunut nousujohteisesta trendistä, osa taas ennustaa kuplan puhkeavan lähiaikoina.

Kommentoikaa viisaat. Ja vähemmän viisaat.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Ei hinta ole suoraan verrannollinen kysyntään, vaan nousee huomattavasti enemmän. Esimerkiksi jos ruoka vähenee puoleen, saattaa hinta vaikka satakertaistua, mikäli nälkäkuolema uhkaa länsimaiden asukkaita.

Häirikkö

Osaisiko joku kertoa, olisiko korkea öljyn hinta sittenkin vain keinotekoisesti markkinoilla syntynyt hintakupla, joka tulee piakkoin puhkeamaan ja romahtamaan dramaattisesti. Sillä jos verrataan kysyntää vuonna 2001-2002 ja 2008, se ei kuitenkaan ole kuusinkertaistunut.
.
Vierailija

Kaikki maksaa sen mitä maksetaan Se on markkinataloutta.
Vanha juttu silmälasikauppiaasta, joka neuvoi apulaistaan: Kun se Virtanen tulee hakemaan lasejaan, sano että sata markkaa. Jos ei silmä värähdä, sano kumpikin lasi ja jos ei vieläkään värähdä, sano että sangat maksavat lisäksi satasen.
Tai pukukauppias, jolle asiakas valitti takin kalleutta. "En voi alentaa, joka takista tulee persnettoa, mutta minä myyn näitä niin pirusti."
Itse ostin ulkoilukengät alennusmyynnistä 179,99 euroa oli tiputettu 79,99 euroon. Silti olivat kalliit.

Uusimmat

Suosituimmat