Seuraa 
Viestejä45973

Annan tukiopetusta neljäsluokkalaiselle pojalle, jonka ongelmat pyörivät mielestäni sen seikan ympärillä, ettei hän "hoksaa" itse mitään vaan tarvitsee aina jonkun selittämään juurta jaksain ja vääntämään mallia lähes kirjaimellisesti rautalangasta. Kun on kyse ulkoa opeteltavista asioista tai jostain samaa mallia noudattavista drillitehtävistä, niin no problem, mutta heti kun on vähänkin tutusta poikkeava tehtävä, niin poika on tai ainakin esittää/luulee olevansa aivan ymmällään. Hän ei ymmärrä matikan tekstitehtäviä (elleivät noudata tuttua jo harjoiteltua kaavaa), mutta ei myöskään yksinkertaisempia tehtävänantoja esim. äidinkielessä.

Hän pitää tukiopetuksesta ja pystyy sen avulla pitämään numeronsa seiskan pinnassa, mutta minua huolettaa se, ettei lapsella ole asiaintilan jatkuessa minkäänlaisia valmiuksia itsenäiseen oppimiseen. Siksi olenkin miettinyt, voiko omaa hoksaamista harjoitella ja jos voi niin miten?

Pojan isällä on muuten samanlainen ongelma, että tarvitsee tulkkausta esim. virkakirjeisiin, koska ei niiden sisältöä itse ymmärrä. Kyse on muuten aivan normaaliälyisistä ihmisistä ja minulla onkin vahva epäilys, että tämä avuttomuus hoksaamista vaativien tehtävien edessä on ennemmin opittua kuin todellisiin kykyihin perustuvaa.

Tiedän tapauksen, jossa tyttö "luuli" olevansa vähän tyhmä ja olikin porukassa aina se, joka viimeisenä hoksasi (sai siksi toisten naurut osakseen), ja koulu meni keskinkertaisesti. Viidennellä luokalla hän innostui kaverinsa kanssa kilpailemaan kumpi saa enemmän matikan tehtäviä laskettua ja siitä alkoi hämmästyttävä spurtti kohti kasvavaa ymmärrystä ja hyvää koulumenestystä. Seitsemännellä hän sai jo kympin matikasta ja lukiossa lähes kaikista aineista kohtalaisen vähällä vaivalla ysejä ja kymppejä. Miten tällainen käännekohta ymmärtämisessä on psykologian näkökulmasta selitettävissä? Onko se jokaiselle mahdollista? Onko kyse uskosta itseen ja omiin kykyihin? Vai silkasta halusta oppia, kunnianhimosta ehkä? Tai vain tietynlaisesta ajattelukaavasta?

Kiitos etukäteen syvällisistä vastauksista.

Sivut

Kommentit (41)

Mielestäni olisi mahdollista opettaa, vielä tuonkin ikäistä lasta ymmärtämään lukemaansa. Otetaampa nyt esimerkiksi vaikka, että poika lukisi, jonkin lyhyehkön lastensadun, minkä takana on jonkinlainen opetus, kuten punahilkassa opetetaan olla luottamatta tuntemattomiin henkilöihin. Mikäli poika ymmärtää sadun opetuksen, on hän kehityskykyinen siinä suhteessa..

Petri Riikonen
Seuraa 
Viestejä245

En ole tällä alalla asiantuntija, mutta lähetänpä nyt tällaisen pohdinnan siltä varalta, että siitä olisi apua.

Itseni kohdalla minusta tuntuu, että hoksaamisen prosessi on hyvin lähellä sellaista vapaata assosiaatiota, jota käytetään laadittaessa mielikuvakarttoja eli mind mappeja.

Niissähän olennaista on se, että ensin kysytään omalta alitajunnalta, mitä kaikkea jostain tietystä asiasta putkahtelee mieleen ja kirjataan nämä ylös kritiikittä mutta toisiinsa asiayhteyksiltään kykeytyväksi puuksi. Tämä kytkemisprosessi tuottaa sitten uusia ja uusia mielleyhtymiä. Ja vasta toisena, erillisenä vaiheena aletaan tarkastella tuota kaikkea mieleen tullutta kriittisesti ja eritellä, mistä on hyötyä ja mistä ei.

En tiedä, auttaisiko mind mappien laatiminen harjoituksena oman hoksaamisprosessin kehittämiseen. Mutta ehkä sitä voisi kokeilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoptera
Annan tukiopetusta neljäsluokkalaiselle pojalle, jonka ongelmat pyörivät mielestäni sen seikan ympärillä, ettei hän "hoksaa" itse mitään vaan tarvitsee aina jonkun selittämään juurta jaksain ja vääntämään mallia lähes kirjaimellisesti rautalangasta. ...............

Hyvä aloitus. Yritän pitää juonteen hyvänä:

kyse on kilikelloefekti. Kilikelloefekti edellyttää toiselta vähän tai ei lainkaan omaa huomiokykyä, koska luotetaan siihen, että aina joku toinen huomauttaa tai väistää.

Kun siis yhteiskunta vaatii huomauttamista kaikissa asioissa, niin se on omiaan turruttamaan lapset siihen uskoon, ettei tässä mitään tarvitse itse huomioida, käännellä omaa päätään, vaan antaa mennä, koska kyllä joku sitten soittaa kilikelloa...

Kaikilla ihmisillä on kyky omaan huomiointiin. Se on ikään kuin virtapiirinä aivoissa. Mutta, aivojen virtapiirejä pitää koko ajan käyttää, jotta niissä kiertäisi virrata, ja jotta niiden herkkyys edelleen parantuisi. Miten sitten lapsien huomiokykyä voitaisiin herkistää?

Yksi asia voisi olla luopua polkupyörien kilikelloista, eli siitä opista, että ihmisiä pitää huomautella; huomauteltavat ihmiset ovat tietystikin heitä, jotka ovat menettäneet oman huomiokykynsä ja siksi pelkäävät, että jos heitä ei huomauteltaisi, niin he koheltaisivat itsensä Teholle.
Ja se pelko saa aikaan sitten esim kilikellopakon.... Mikään laki ei kuitenkaan pakota soittamaan kilikelloa, huomauttelemaan muita:

Kun ihmisellä on oma huomiokyky, niin se ilmenee siten, ettei hän koskaan esim soittele kilikelloa, koska hän ymmärtää, että kilikellon soittaminen latistaa ihmisten huomiointia ympäristöstään.

[size=130:f936ct05]Muista Aina,
Liikenteessä
Monta Vaaraa Onpi Eessä.
Siksi Valpas
Aina Mieli
Se On Turva Verraton.
[/size:f936ct05]

Huomaavainen ihminen ei ole vaaraksi kellekään

mensaani
....
Siksi Valpas
Aina Mieli
Se On Turva Verraton.
[/size]

Huomaavainen ihminen ei ole vaaraksi kellekään




Eiks tuo loppu menny oikeesti silleen et:

Nasta lautaan, mummot hautaan
Se on leikki verraton.

Shriek
mensaani
....
Siksi Valpas
Aina Mieli
Se On Turva Verraton.
[/size]

Huomaavainen ihminen ei ole vaaraksi kellekään




Eiks tuo loppu menny oikeesti silleen et:

Nasta lautaan, mummot hautaan
Se on leikki verraton.


JOO!

Kyseisen lapsen ongelma on nimenomaan hänen omien korviensa välissä, samoin kuin isällään, eli heti kun tulee jokin kahta sekuntia pidempi kysymys, ensimmäinen ajatus aivoissa on "en osaa en siis kuuntele ja suu sanoo häh". Eli hän sulkee koko ongelman päänsä ulkopuolelle, koska hän ei jaksa vaivata päätään sillä, että miten tehtävä ratkaistaan. Ongelma on siis lähinnä pyskologinen ja vaatisi jonkin virikkeen, joka motivoisi häntä yrittämään käyttää aivojaan. Tuo aiemmin mainitun tytön tapaus on tästä hyvä esimerkki.

Itselläni näitä tuli useasti vastaan samalla luokalla olleiden keskuudessa, kun autoin muita esimerkiksi juuri matematiikassa. Kovasti he oppivat, kun käy tehtävästä vaiheen kerralla läpi ja varmistaa, että oppilas ymmärtää mitä hän teki ja miksi.

Kyse voi olla stressistäkin. Tilanteen asetelma on lasta ahdistava ja pakko-ohjattu, niin ettei hän uskalla ottaa vapauksia ratkaista asioita itse. Mieli on tavallaan tyhjä ja odotava ja alistunut käymään tilanteen läpi, jotta siitä pääsee pois. Se etenee aina kontrolloivan ihmisen ohjaamana.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

On helppoa olla ymmärtämättä. Se on ihan asenteesta kiinni ellei sitten ole vaan oikeasti vajaaälyinen. Monesti matikan tunneilla ja muillakin tunneilla leikin tyhmempää kuin olinkaan kun ei vaan jaksanut ajatella. Katsoo niitä kiemuroita taululla eikä saa niistä mitään tolkkua, niin on todella helppo asennoitua ja niin monet varmaan tekeekin alusta asti, siksi jotkut ovat huonoja koulussa. Tuo oivaltaminen ja ymmärtäminen vaatii ajattelua, pientä ponnistelemista mikä sattuu eikä siksi ole kivaa.

くそっ!

Mielestäni hoksaamista voi opetella. Muistipeli on sieltä helpommasta päästä ja lapsi pesee siinä aikuisen joskus, joskus ei.

Opettamasi poika on kopioinut isänsä toimintamallit, isihän on pojille kaikki kaikessa? Poika ei voi olla parempi kuin isä, eihän? Isi vois tuntee ittensä huonoks, jos poika selviäis samoista jutuista missä isi alkaa pupeltaa?

Itselläni oli sellainen aika että stressitilanteessa tapanani oli olla kuulematta ja ymmärtämättä puhuttua. "Tä?" - ja sitten välittömästi idea koplaa, ymmärränkin. Harmittaa, kun se tä? on niin automaattinen. Lievää tarkkaavuushäiriötä poteva ystävättäreni teki aivan samoin. Häneltäkin tuli se "tä?" välittömästi kysymyksen ja sitten aivan oikeaa vastausta alkoi pukata sieltä...

Eli stressaava ihminen voi yrittää rauhoittaa tilaansa olemalla ymmärtämättä heti, jättämällä rauhaa ja viivettä kommunikoinnille.

Mielestäni poika kannattaisi käyttää puheterapeutin, neuropsykologin tai erityisopettajan tutkimuksissa.

Kertomasi vaikeudet viittaavat siihen, että hänellä saattaa olla kielen vastaanottopuolella erityishäiriö. Nämä kulkevat usein "suvussa" ja niitä esiintyy pojilla neljä kertaa enemmän kuin tytöillä.

Oletko huomannut eroa siinä, esiintyykö ongelma useammin, kun tehtävä annetaan suullisesti(audtiivinen kielellinen muisti) vai sullin kun se esitetään kirjallisesti (syvempi lukemisen ymmärtämisen vaikeus)?

Näitä vaikeuksia pystytään hyvin tuloksin korjaamaan asiantuntevalla kuntoutuksella ala-asteiässä.

Osaako kaveri kertoa omin sanoin pienen kertomuksen juonen? Kuinka minta kuulemaansa numeroa hän pystyy toistamaan? Entä osaako hän toistaa kuulemansa numerosarjan takaperin? Normaalitulos on karkeasti kuusi satunnaista numeroa etuperin ja viisi takaperin?

Minäkin sain ala-asteella ja ylä-asteellakin mutta vähemmän, tukiopetusta. En edes jaksanut yrittää ymmärtää mitään varsinkaan ala-asteella, kun kaikki kuitenkin sanottiin minulle valmiiksi. En oppinut matematiikkaa enkä englantia, kun ei tarvinnut ajatella eikä kiinnostanut. Ylä-asteella aloin jo hieman kiinnostua tulevaisuudestani ja ajatella aivoillani, mutta olen katunut karvaasti sitä etten panostanut matematiikkaan ja kieliin, sillä tarvitsisin englantia päivittäin. On minulla vielä nykyäänkiin vaikea keskittyä enkä älyä ilman selittämistä hankalia asioita, mutta kyllä se kiinnostuksen myötä aina helpottunut.

Mokomakin
Minäkin sain ala-asteella ja ylä-asteellakin mutta vähemmän, tukiopetusta. En edes jaksanut yrittää ymmärtää mitään varsinkaan ala-asteella, kun kaikki kuitenkin sanottiin minulle valmiiksi. En oppinut matematiikkaa enkä englantia, kun ei tarvinnut ajatella eikä kiinnostanut. Ylä-asteella aloin jo hieman kiinnostua tulevaisuudestani ja ajatella aivoillani, mutta olen katunut karvaasti sitä etten panostanut matematiikkaan ja kieliin, sillä tarvitsisin englantia päivittäin. On minulla vielä nykyäänkiin vaikea keskittyä enkä älyä ilman selittämistä hankalia asioita, mutta kyllä se kiinnostuksen myötä aina helpottunut.

Semmossii ne datanomit on.

Blastaaja
Mielestäni olisi mahdollista opettaa, vielä tuonkin ikäistä lasta ymmärtämään lukemaansa.



Mummo
Mielestäni poika kannattaisi käyttää puheterapeutin, neuropsykologin tai erityisopettajan tutkimuksissa. Kertomasi vaikeudet viittaavat siihen, että hänellä saattaa olla kielen vastaanottopuolella erityishäiriö.



Hassua koko jutussa onkin se, ettei pojalla ole pieniäkään vaikeuksia luetun tekstin ymmärtämisessä. Hän lukee sujuvasti, mielellään ja myös ymmärtää lukemansa erinomaisesti. Viimeksi sai luetunymmärtämiskokeesta täyden kympin (22/22p). Ongelma puhkeaa esiin vain silloin, kun tekstissä on kyse toimintaohjeesta, joka ei ole hänelle ennestään tuttu, siis esim. matikan sanallisista harjoituksista. Siksi uskon ongelman piilevän nimenomaan hoksaamisessa (ymmärtämisessä) eikä muissa kyvyissä.

Olen yrittänyt auttaa häntä purkamaan tehtävänannon osiin ja sitten hahmottamaan siitä mitä siis pitää tehdä ja hyvin se sujuukin niin kauan kuin olen läsnä ja autan, mutta yksin ei saa mitään aikaiseksi. Antaa vastaukseksi ihan "hölmöjä" ehdotuksia, joista oikeasti välillä epäilen, että vain leikkii tyhmää ja pilailee kustannuksellani, mutta välillä avuttomuus on kyllä selvästi aitoa. Tässä yksi esimerkki matikan saralta:

Tehtävä kuului suunnilleen näin: 5 metriä pitkästä köydestä muodostetaan neliö. Piirrä kuvio ja laske sivun pituus. Poika piirsi paperille neliön, hyvä. Sitten olisi pitänyt laskea sivun pituus, niin hän alkoi kaivaa viivoitinta esiin. Kun sanoin, ettei viivoitinta tarvita vaan sivun pituus pitää voida laskea tehtävästä, niin hän katseli kuvaa ja arvioi sivun pituudeksi 1,5cm (siis sen paperille piirtämänsä neliön sivun!). Oikeaan tulokseen päästiin vasta, kun minä purin tehtävän hitaasti osiin ja näyttelin mallia kuvitteellisella köydellä, ja silloin se vastaus tulikin nopeasti, sillä päässälasku kyllä sujuu hyvin. Ongelma on piru vieköön vain siinä, ettei aina tarvitaan joku muu ensin selittämään ne tehtävät.

Ongelma ilmenee myös muiden aineiden tehtävänannoissa. Muistan esim. äidinkielessä yksinkertaisen läksyn, joka kuului suunnilleen näin: Etsi laatikosta yhteensopivat sanat ja väritä ne samalla värillä. Laatikossa oli sikin sokin sanat verbi, substantiivi ja adjektiivi sekä näihin luokkiin kuuluvia sanoja. Aihe on pojalla muuten hallussa, mutta taas tämä viheliäinen tehtävänanto, jollaista ei ennen ole ollut eikä kukaan ole selittänyt... hän väritti yllämainitut sanat yhdellä värillä ja ne muut toisella. No, on se tietty yksi tapa tulkita yhteenkuuluvia sanoja, mutta väärin se silti meni.

Tämä aiheuttaa minulle jo harmaita hiuksia, kun tuntuu ihan nurjalta, että toinen muuten osaa ja olisi kyvykäs, mutta jostain syystä hoksaaminen blokkaa aina siinä missä sitä eniten tarvitaan eli jo alussa. Aivan liian usein hän tekee läksyt nurinkurisesti ja kokeissa se vasta ikävää on. Itku melkein pääsee, kun jälkikäteen huomaa tehneensä ihan tyhmiä virheitä. Eräänkin kerran oli matikan kokeessa tehtävä, jossa toisella reunalla oli laskuja ja toisella vastausvaihtoehtoja. Käskettiin yhdistämään lasku ja vastaus viivalla. Poika ei hoksannut vaan laski laskut tavalliseen tapaan ja vaikka oli laskenut oikein, niin sai nolla pistettä tehtävästä.

JaakkoFagerlund
Kyseisen lapsen ongelma on nimenomaan hänen omien korviensa välissä, samoin kuin isällään, eli heti kun tulee jokin kahta sekuntia pidempi kysymys, ensimmäinen ajatus aivoissa on "en osaa en siis kuuntele ja suu sanoo häh". Eli hän sulkee koko ongelman päänsä ulkopuolelle, koska hän ei jaksa vaivata päätään sillä, että miten tehtävä ratkaistaan. Ongelma on siis lähinnä pyskologinen ja vaatisi jonkin virikkeen, joka motivoisi häntä yrittämään käyttää aivojaan. Tuo aiemmin mainitun tytön tapaus on tästä hyvä esimerkki.

Itselläni näitä tuli useasti vastaan samalla luokalla olleiden keskuudessa, kun autoin muita esimerkiksi juuri matematiikassa. Kovasti he oppivat, kun käy tehtävästä vaiheen kerralla läpi ja varmistaa, että oppilas ymmärtää mitä hän teki ja miksi.




Näin se varmasti on, eräänlaista älyllistä laiskuutta. Mikähän voisi olla sellainen virike, joka motivoisi kymmenvuotiaan miehenalun käyttämään aivojaan? PC- ja PS2-pelit kyllä motivoivat ja hän taitaa olla niissä aika hyvä. Eikö tuollaisissa peleissä kohdata ratkottavia ongelmia? Miten saisin hänet uskomaan, että myös koulukirjojen tehtävät ovat ratkottavissa ilman jatkuvaa apua, jos vain vähän vaivautuu?

tietää
Kyse voi olla stressistäkin. Tilanteen asetelma on lasta ahdistava ja pakko-ohjattu, niin ettei hän uskalla ottaa vapauksia ratkaista asioita itse. Mieli on tavallaan tyhjä ja odotava ja alistunut käymään tilanteen läpi, jotta siitä pääsee pois. Se etenee aina kontrolloivan ihmisen ohjaamana.



Mietin olisiko syy siis minussa, opetustavassani. Luulen olevani kannustava ja myös pojan opettaja koulussa on käsittääkseni todella hyvä ja pidetty. Ehkä ajatuksessasi on silti perää, sillä opetusmetodeista huolimatta koko juttu voi olla lapselle stressaava, sillä nämä kouluharjoitukset ovat kyllä kaukana hänen reaalista elämästä enkä yhtään ihmettele jos hän sisimmässään vain haluaa "päästä tilanteesta pois", vaikka pinnallisesti yrittääkin olla kiinnostunut, jotta saisi parempia numeroita kokeista (mikä kuitenkin on yhä todellisuudelle melko vieras tavoite).

biologi

En tiedä, auttaisiko mind mappien laatiminen harjoituksena oman hoksaamisprosessin kehittämiseen. Mutta ehkä sitä voisi kokeilla.



Ehkä, mutta jotenkin tuntuu, että mind mapissa ja hoksaamisessa on kyse ikäänkuin päinvastaisista asioista. Mind mapin avulla voi yrittää hahmottaa monista tiedonjyväsistä koostuvaa kokonaisuutta (sopii hyvin reaaliaineiden opiskeluun), mutta tarkoittamassani "hoksaamisessa" pitäisi ennemmin kyetä purkamaan kokonaisuus osiin, jotta ymmärtää kaikki yksityiskohdat ja osaa toimia niiden mukaan. En tiedä, ehkä olen haukannut liian ison palan alkaessani opettamaan tätä lasta. Pitäisikö ensi vuonna päästää hänet pärjäämään omillaan? Siitä on ennenkin ollut puhetta, mutta silloin hän aivan kauhistuu, kun pelkää ettei sitten enää ollenkaan pärjää koulussa. Onkohan hänen mielensä tullut "riippuvaiseksi" ylenmääräisestä ohjaamisesta ja auttamisesta? Voisiko tuen loppuminen olla kannustin yrittää itse?

Niin, vaikka tässä puhunkin kokoajan tietystä lapsesta, kiinnostaa otsikkoni aihe minua noin yleisestikin. Työelämässä ja muualla huomaa, että toiset hoksaavat heti mistä on kyse, mutta toisille saa selittää juurta jaksain ja vielä moneen kertaan ennenkuin menee perille. Kiinnostaisi ihan oikeasti tietää onko kyse sellaisesta älykkyydestä, johon ei (enää) voi vaikuttaa, vai onko ennemmin kyse ajatusmallista, jota periaatteessa jokainen voi itsessään kehittää.

Kuulostaa varsin turhauttavalta tapaukselta.... Mutta minua henkilökohtaisesti huvitti suuresti nuo esimerkit missä hoksaaminen oli mennyt ihan nurinkurin, esimerkiksi sne neliön kanssa.

veikkaisin että ongelma on siinä että kun lapsi olettaa että joku kuitenkin ratkaisee sen hänen puolestaan/saa apua, ei ole niin motivaatiota itse yrittää. Itselle joskus käynyt samalla tavalla, sitä kuvittelee oppivansa jotain pelkän ratkaisun katsomisesta. Tosiassa ymmärrys jää vähään kun itse ei yritä. Kannattaisi kokeilla jotain kannustin systeemiä, vaikkapa "jos ratkaiset tämän tehtävän itse, saat jäätelön."

Tai tee siitä kilpailu, keksikää toinen toisillenne matemaattisia pulmia käsittelemästänne aiheesta. Ja sitten käytte niitä läpi, lapsi saa itse selittää oman pulmansa ratkaisun, sen jälkeen kun olet omasta puolestasi sitä yrittänyt ratkaista/ratkaissut.

Nooh, vaikea sanoa tämän enempää kun en ole asiantuntija.... Itse tykkään kaikenmoisista pulmista, joten sinänsä ongelman ratkaisuun löytyy motivaatiota. hauskaahan se on, kun itse hoksaa.

Luulisin juuri että esimerkiksi lukemalla voisi aloittaa. Pyydä pari sivua lukemaan ja sitten keskustelkaa mitä oppilas on mieltä, millaisia ajatuksia herätti, mitä siinä oikein sanottiin..

Juuri noin luulisin että analysointitaito (joka hiljalleen automatisoituu) paranee alku-asteillaan.

Kyse voi olla myos opitusta avuttomuudesta (learned helplessness). Ihminen on joskus kokenut vastaavan tilanteen, jossa on ollut vaikeuksia, eika ole loytanyt ratkaisukeinoa. Tehtava on ollut liian vaikea ymmarrettavaksi ja siksi han on kokenut olevansa keinoton/avuton sen aarella. Ei tieda mista aloittaa ja miten edeta tilanteen ratkaisemiseksi.

Matematiikan tehtavat, erityisesti sanalliset ovat vaikeita luki -vaikeuksista karsiville oppilaille. Luetun ymmartamisen vaikeus vaikuttaa tehtavan ymmartamiseen ja aloittamiseen.Tarkeaa olisi myos varmistaa, etta oppilas ymmartaa kaikki kasitteet, mita tekstissa esiintyy.

Opettajan tulisi laskemistaidon lisaksi opettaa myos ongelmanratkaisustrategioita, silla niistahan sanallisissa tehtavissa on kyse. Tavallaan se voisi olla juuri sita hoksaamisen opettamista. Opetetaan siis nakemaan muodostuva laskutoimitus ylimaaraisen horpelon takaa. Sanallisen ongelman lukemisen jalkeen aletaan analysoimaan mita tekstissa sanotaan, aivan kuin luetun ymmartamisessa. Mita tiedetaan, mita ei tiedeta jne... Piirtaminen, paperille esim taulukon tekeminen, tehtavassa esiintyvat luvut, suureet tms kaikki selkeaksi ensin, ennen kuin alkaa varsinaisesti laskemaan. Matematiikka on hyvat strategiat omaaville oppilaille helpompaa, vaikkei mikaan "matikkanero" olisikaan.

Opettajan tyo on joskus hoksaamista vaativaa. Pitaa jaksaa paneutua ja tutkia, miten oppilas ajattelee ja miksi joku asia on haasteellinen jollekin. Esimerkiksi: 1. luokan oppilas oli vastannut matikan kokeessa nain:

1+1=2
1+2=2
2+2=2 jne

eli mita ihmetta tama pikkuoppilas oikein ei hoksaa??? Lukukasite ei ole ymmarretty! Tama oppilas ei ollut ymmartanyt numerosymbolin ja sita vastaavan lukumaaran valista yhteytta. Sen sijaan hanen paassaan 1+1+1 ja 2+2+2 ovat molemmat =3, samoin kuin 11+1=3. Sen jalkeen, kun opettaja on itse hoksannut, mista vaikeudessa on kyse, on helpompi auttaa oppilastakin hoksaamaan. Suoraan (mutta hyvalla kuitenkin) sanottuna, jos oppilas ei hoksaa tai tajua, kannattaa katsoa ensin peiliin! Ja nainhan olet tehnytkin, silla olet tullut vinkkeja kysymaan!

En siis vaivautunut lukemaan koko viestiketjua lapi, eli paljon kaytannollisia vinkkeja olikin ja tosi hyvin olet yrittanyt asiaa lahestya. Ehka kyse on enemmankin juuri siita opitusta avuttomuudesta, eli keskittyminen alkaa harhailla jo ennen tehtavaan paneutumista, silla aiempien kokemusten perusteella han ajattelee, ettei kuitenkaan osaa.

Tuli myos mieleen, kun joku ehdotti esim neuropsykologisia tutkimuksia. Tulee mieleen yksi tapaus, jossa henkilon tyomuisti oli aivan olematon, eli ohje unohtuu yksityiskohdista puhumattakaan jo tehtavan aloittamisvaiheessa. Esimerkiksi oppilas muistaa, etta pitaa varittaa jotkut laatikot, mutta ei muista, olisi pitanyt kayttaa eri vareja.

Jaa, mistapa minakaan mitaan tiedan. Ehdotuksiahan nama vain ovat.

Minulla on puhutun kielen lievä ymmärtämisvaikeus.
Älkää naurako!
Usein kun minulta kysytään jotain, sanon häh.
Aikuisiässä kerran mietin tuota asiaa ja tulin siihen tulokseen, että tuo ei johtune hitaasta järjenjuoksustani (olen lappilaisia). Minulla kerakkeet lievästi sekoilevat keskenään. T ja s kirjaimet varsinkin. Kuluu siihen myös muitakin ongelmia. Esimerkiksi tv:n uutisia kun kuuntelen, voi lausekin kuulostaa välillä rätät tätä täältä. En saa siitä otetta. Minulla tosin se kestää vain lauseen verran. Onneksi. Elävässä elämässä voi aina kysyä: häh? (Tv:n uutisoijat eivät toista sanomaansa vaikka kuinka hähhättelisi. Ei ainakaan vielä).
Kun sanoo kysymykseen: Häh?, niin toiston aikana voi varmistaa, että ymmärsi kysymyksen ja aikaakin valmistella nasevaa ja oikeaa vastausta.
Uskokaa tai älkää, minua pidetään sanavalmiina ihmisenä.

Päätin vastata viestiketjuun, koska asia minua lapsena kummastutti ja häiritsi.

Minulla oli peruskoulussa suuria vaikeuksia ymmärtää sanallisia mm. matematiikan tehtäviä. Pärjäsin koulussa kuitenkin erittäin hyvin ja matematiikkakin sujui loistavasti ainoastaan sanalliset tehtävät tuottivat minulle suunnattomasti päänvaivaa. Tein myös paljon huolimattomuusvirheitä. Oliko vika siis hoksottimissani?

Nykyisin opiskelen yliopistolla matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnassa eikä vastaavia ongelmia tehtävien ymmärtämisessä ole. Mikä on muuttunut? Olenko kehittynyt vai ovatko tehtävät kehittyneet ymmärrettävimmiksi ja yksiselitteisemmiksi?

Pidän itseäni välkkynä, joten en usko, että hoksottimieni heikkous olisi syypää peruskoulun tehtävien ymmärrysvaikeuksiini. Pärjäsin aikaisemmin myös ÄO-testeissä huonosti, mutta sittemmin olen päässyt omalle tasolleni opittuani tekniikan.

En pidä ÄO-testejä kovinkaan suuressa arvossa, koska niissä oletetaan, että jokaiseen kysymykseen on yksi ainoa vastaus. Jos joku vastaus näyttää jollekin osalle ihmisistä yksinkertaisimmalta eikö ole yhtä mahdollista, että toisista ihmisistä oikea vastaus voi olla aivan toinen? ÄO-tehtäviin on kuitenkin lukemattomia ratkaisuja, joten mikä on kenenkin mielestä yksinkertaisin on maku asia.

Sama pätee mielestäni myös matematiikan tehtäviin. Jos kysymys on epätarkasti määritelty, jonka voi huomata vielä YO-kirjoituksissa, onko ihmeellistä, jos ihmiset päätyvät eri vastauksiin?

Kehoittaisinkin ensisijaisesti määrittelemään tehtävänannon mahdollisimman yksiselitteisesti ehkä matemaattisia termejä hyväksi käyttäen (ne ovat olemassa syystä!). Jos tämäkään ei auta eikä kyseessä vaikuta olevan väärinymmärretty nero, kannattaa ehkä harkita ammattiapua.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat