virus masennuksen syynä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Viime aikoina ovat tutkijat tulleet yhä vakuuttuneemmiksi siitä että eläimillä voimakkaita mielenhäiriöitä aiheuttava Borna-virus pystyy leviämään myös ihmiseen. Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka yleistä tämä todellisuudessa on mielenterveyspotilaiden keskuudessa ja kuinka suurta osaa yritetään hoitaa psykologian ja masennuslääkkeiden voimalla, vaikka oikea hoitomuoto olisi luonnollisesti lääkkeet itse virusta vastaan.

Kommentit (11)

Vierailija

Tällaisia juttuja tulee päivittäin, ei kuulu toista kertaa tästä viruksesta..

Masennuslääkkeet + psykologiset keinot ovat sitäpaitsi tehonneet ainakin osalle ihmisistä.

Kun masennuksesta pääsee eroon, virukset on siis tapettu? Virukset siis tunnistetaan ja sitten tapetaan. Entä jos masennus uusiutuu? Sen ei pitäisi olla mahdollista päästä kovinkaan pitkälle uudestaan sillä elimistö jo tuntee vasta-aineen. Voi kai olla mahdollista joku herpes-tyylinen suojautumiskeino (piiloutuminen), mutta uusia aaltoja pitäisi jatkuvasti tulla pitääkseen masennusta yllä, jolloin immuunijärjestelmän tehoa kasvatettaisiin.

Aivoissamme on jo nyt monia käyttäytymistä muokkaavia parasiitteja, mutta ne eivät kovin voimakkaasti voi näin suurissa aivoissa toimia.

Vierailija
Totti99
Viime aikoina ovat tutkijat tulleet yhä vakuuttuneemmiksi siitä että eläimillä voimakkaita mielenhäiriöitä aiheuttava Borna-virus pystyy leviämään myös ihmiseen. Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka yleistä tämä todellisuudessa on mielenterveyspotilaiden keskuudessa ja kuinka suurta osaa yritetään hoitaa psykologian ja masennuslääkkeiden voimalla, vaikka oikea hoitomuoto olisi luonnollisesti lääkkeet itse virusta vastaan.



Kyllä se virus on olemassa. Toinen nimitys ''virukselle'' on yhteiskunta.
Terve vapaa ihminen ei vähällä masennu. Toisin kun taas kyykytetty ja alistettu orja.

Vierailija
brainless
Kyllä se virus on olemassa. Toinen nimitys ''virukselle'' on yhteiskunta.
Terve vapaa ihminen ei vähällä masennu. Toisin kun taas kyykytetty ja alistettu orja.



Järjestelmän toimintatapoihin kuuluu syyn, vihollisen, osoittaminen "ulkopuolelta" (jo ajalta "ekr"). Itse järjestelmähän on ainoa ja paras mahdollinen. Se "suojaa" myös niiltä "toisilta", joten ei sovi kyseenalaistaa.

Vierailija
Dark Serenity

Kun masennuksesta pääsee eroon, virukset on siis tapettu? Virukset siis tunnistetaan ja sitten tapetaan.

Suurin osa masennuksesta ei tietenkään johdu Borna-viruksesta. Virusta ei nykyisin pysty tuhoamaan, mutta tunnistamaan kyllä. On myös lääkkeitä, jotka antavat helpotusta oireisiin, joista yleisin on viruslääke Amantadine.

Dark Serenity
Entä jos masennus uusiutuu? Sen ei pitäisi olla mahdollista päästä kovinkaan pitkälle uudestaan sillä elimistö jo tuntee vasta-aineen.
Elimistö ei osaa rakentaa vasta-ainetta Borna-virukseen. Joillain ihmisillä masennus ei pääse kunnolla paranemaan. Juuri näiltä ihmisiltä on Borna-virusta löydetty.

Dark Serenity
Voi kai olla mahdollista joku herpes-tyylinen suojautumiskeino (piiloutuminen), mutta uusia aaltoja pitäisi jatkuvasti tulla pitääkseen masennusta yllä, jolloin immuunijärjestelmän tehoa kasvatettaisiin.
Borna virus säilyy ihmisen aivoissa ja verenkierrossa. Se ei siis lähde välillä pois.

Dark Serenity
Aivoissamme on jo nyt monia käyttäytymistä muokkaavia parasiitteja, mutta ne eivät kovin voimakkaasti voi näin suurissa aivoissa toimia.

Borna virus pesiytyy pääasiassa aivojen limbisessä systeemissä ja hippokampuksessa. Nämä ovat tärkeitä tundeiden keskuksia ja vaikuttavat erittäin voimakkaasti ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen.

Vierailija

Borna-viruksen ja masennuksen välistä yhteyttä on epäilty ainakin 10 vuotta.
http://www.cnn.com/HEALTH/9808/31/depression.virus/
Vaikka syy-yhteys olisi kausaalinenkin, tuskinpa se kuitenkaan on kovinkaan yleinen esimerkiksi Suomessa.

Sitä vastoin ravitsemuksellinen ja geenivirheistä johtuva omega-6/omega-3-rasvahappojen tasapainohäiriö ja siitä + stressistä syntyvät tulehdussytokiinit ovat meilläkin varsin yleisiä masentuneilla ihmisillä. Masennuksen biologia saattaa kiinnostaa myös psykologisesti orientoituneita lukijoita. Tässä uusia käsityksiä tulehduksen ja omega-3:n merkityksestä masennuksessa
1. New Hampshiren psykologian apulaisprofessori Kathleen Kendall-Tackett raskausajan masennuksesta ja sytokiineista
http://www.internationalbreastfeedingjo ... 2-6.pdf%20
2. Pace, Hu, Miller 2007
http://tinyurl.com/2kb4yp
3. Raison, Capuron, Miller (2006)
http://tinyurl.com/2bqjw7
4. Ohion yliopiston psykiatrian ja psykologian professori Janice Kiecolt-Glaser ikääntyvien masennuksesta
http://pni.psychiatry.ohio-state.edu/jk ... Fs/180.pdf
http://pni.psychiatry.ohio-state.edu/jk ... Fs/178.pdf

Vierailija

En tiedä viruksen vaikutuksesta, mutta masentuneen ihmisen ruokahalu usein lähes katoaa, jolloin masennus syvenee. Sen lisäksi hän saattaa valvoa viikkojakin ja jos saa ajoissa apua, voi hän parantua. Ravinnolla ja unella on suuri merkitys, mutta ravintolisiä ei tarvita jos ruoka on monipuolista ja ravitsevaa, koska siinä tilassa ihminen on aliravittu. Vaikka potilas olisi lihavakin, voi hän kärsiä puutostaudeista johtuen yksipuolisesta ravinnosta ja mahdollisesta alkoholin liikakäytöstä. On todettu, että potilaan tila kohenee ajan kanssa ja masennuslääkkeillä on suuri vaikutus ainakin alkuaikana. On tapauksia, joitten on käytettävä lääkkeitä lopun elämäänsä, vaikkakin pieninä annoksina, että elämä sujuisi hyvin.

Minulla ei ole lähdekirjallisuutta, vaan olen omin silmin nähnyt k.o. tapauksia.

Uusimmat

Suosituimmat