Seuraa 
Viestejä27432

Apuva hyvät palstalaiset!

Perheeni jäsen sairastaa paniikkihäiriötä. Jonkin verran tietoa tästä oireyhtymästä olen löytänyt internetin ihmemaasta joten tiedän fyysiset oireet ja muun sellaisen. Ainakin luulen perustiedot tästä sairaudesta omaavani...

Mutta kuinka suhtautua paniikkihäiriöiseen? Kuinka suhtautua ajoittaisiin sairauslomiin ja "mökkikausiin" luonnollisesti ja potilaan jo kokeemaa häpeää lisäämättä? Voinko minä omalla toiminnallani auttaa häntä tulemaan toimeen tämän kroonisen sairauden kanssa? Ja miksi juuri hän perheestämme sairastaa paniikkihäiriötä, miksen vaikka minä?

Avatkaa sanaiset arkkunne ja kertokaa omista kokemuksistanne paniikkihäiriöisenä tai heidän läheisenään!

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (39)

Paniikkihäiriöistä yksilöä auttaa nähdäkseni parhaiten, jos hänet hyväksyy juuri sellaisena, mitä hän on. Eli välttää turhaa syyllistämistä ja syyttelyä ja kertoo hänelle, että häntä arvostetaan ja rakastetaan.

Paniikkihäiriöinen toimii tietyissä tilanteissa kuten toimii, mutta se on luonnollinen osa sairautta ja kuuluu siihen. Oikean lääkityksen ja hoidon löytäminen voi ottaa aikansa, mutta kannattaa odottaa sitkeästi ja kuunnella paniikkihäiriöisen itsensä toiveita. Hänelle kannattaa kertoa siitäkin, että erilaisia hoitomuotoja on todella paljon tarjolla.

Loppuun vielä, että henkilöä (kuten jokaista muutakin) voi auttaa myös tekemällä hänen kanssaan asioita, mistä hän nauttii.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

Ei ainakaan saa syyllistää niistä kohtauksista. Niille ei oikein voi mitään. Voi yrittää jutella, mikä asia tuntuu niin kauhealta. Kohtauksen aikana se pelon kohde voi olla vaikka mikä, eikä se ole todellinen kohtauksen aiheuttaja välttämättä, vaan ilmenemismuoto. Paniikkihäiriö on todella raskas sairaus ja toipuminen vie vuosia.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ertsu
Seuraa 
Viestejä7640
Marssilainen
Kohtauksen aikana se pelon kohde voi olla vaikka mikä, eikä se ole todellinen kohtauksen aiheuttaja välttämättä, vaan ilmenemismuoto

T.s. Onko paniikkihäiriö jotain sukua skitsofrenialle ?
Eiköhän lääkehoito ole ainoa tapa pitää nuo kohtaukset poissa ?

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

En minä sellaisia tiedä. Paniikkihäiriö on paniikkihäiriö ja voi parantua ajan kanssa, kunhan henkilö saa hoitoa. Lääkkeet eivät paranna, vaan lieventävät oireita. Tämä on siis täysin mutua, eli tuntumalta juttelen. En ole opiskellut alaa, mutta kokemusta on. Minulla ei tosin ole ollut paniikkihäiriötä.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Ertsu

T.s. Onko paniikkihäiriö jotain sukua skitsofrenialle ?
Eiköhän lääkehoito ole ainoa tapa pitää nuo kohtaukset poissa ?



Ei, paniikkihäiriö on paniikkihäiriö. Jokainen meistä voi joutua ahdistavassa tilanteessa paniikkiin. Hengitys lamaa, ahdistaa, kuolemanpelko tulee voimakkaana. Nämä ovat tavallisia reaktioita johonkin hyvin ahdistavaan tilanteeseen. Paniikkihäiriössä tämä paniikkikohtaus lyö päälle ilman suurta ahdistavaa tilannetta, muuttuu kärpäsestä härkäseksi hetkessä, ahdistus vain vyöryy päälle. Varsinaisia harhoja tai hallusinaatioita ei paniikkihäiriöön kuulu.
http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikki.html
-> aika bueno linkki, jossa kerrotaan mukavan laajasti paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta

Paras hoito (käypä hoito suositus myös) paniikkihäiriölle on yhdistelmä terapiaa sekä lääkitystä.

Ertsu
Marssilainen
Kohtauksen aikana se pelon kohde voi olla vaikka mikä, eikä se ole todellinen kohtauksen aiheuttaja välttämättä, vaan ilmenemismuoto

T.s. Onko paniikkihäiriö jotain sukua skitsofrenialle ?
Eiköhän lääkehoito ole ainoa tapa pitää nuo kohtaukset poissa ?



Mulla ilmenee paniikkihäiriötä mutta virallinen diagnoosini on aspergeroireinen, ei skitsofreenikko. Skitsofreniahan on nimenomaan epätodellisen mielikuvituksen varassa olemista, aistiharhoja ja luuloja ja paranoidisuus on melkein aina mukana skitsofreniassa.

Autisminkirjon as-oireiluun ei kuulu aistiharhat. Aistiyli- tai aliherkkyydet sensijaan kuuluu.

Samaa näissä oireiluissa kyllä on ja suksulaisoireiluja nämä, mutta skitsofreniaksi diagnosoidaan vain ne tapaukset joissa psykoosin kesto on pitkä.
Mä en tiedä mutta ehkä just tuollaisesta on osattu lähteä täsmentämään sitä mikä on autistisuutta, synnynnäistä poikkeavuutta ja mikä voi olla jonkin järkyttävän trauman seurausta ja puhjeta kenellä tahansa liiallisen stressikuormituksen seurauksesta.

Itselläni on ollut lapsena ohimolohkoepileptisyyttä ja aistiharhoja, mutta ne olivat vain näkökentän kaventumista, kohteen etääntymistä horisonttiin ja kuulo saattoi lukkiutua.

Ei siis mitään mielikuvituksen tuotteena syntyneitä pikku-ukkoja.. Tai.. olihan niitä mielikuvitusolentoja lapsuusaikana mutta en mä niitä oikeasti "nähnyt", tiesin että ne on vaan mun juttu. Kait niitä on kaikilla lapsena? Tai niillä joilla on vilkas mielikuvitus? Ehkä syvästi autistiset eivät voi kuvitella mitään, ehkä heiltä puuttuu mielikuvitus?

Dopamiiniin sanovat tieteilijät skitsofrenian liittyvän mutta dopamiini on se älyhormoni, se josta kumpuaa luova ajattelu. On hirmu hankalaa lääkitä tuollaista aiheuttamatta henkistä lamaannusta.
Nyt on kyllä parempia täsmälääkkeitä kuin aikaisemmin.

Itse olen selviytynyt satunnaisella paniikkilääkityksellä.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin huolehtia siitä ettei ympäristössä ole liikaa kuormittavuutta. Kun ei stressaannu turhasta niin ei panikoi niin helposti.

Jatkuvasta stressikuormituksestahan voi jäädä päälle kestospykoosi. Ne ihmiset, jotka ei osaa kohdella kunnioittavasti toinen toisiaan, jotka vaatii enemmän kuin mihin muut kykenee, he aiheuttavat melkoista inhimillistä kärsimystä muilla ja samalla myös kansantaloudellista kuormitusta kun tulee lisää sairaslomia ja hoitaminenkin maksaa.

Yleisen ja yhtäläisenkin edun mukaista olisi siis pyrkiä rakastamaan lähimmäisiään niinkuin itseään.
Tasa-arvoa..
Erivertaisuudesta huolimatta.

Itse olen potenut paniikkihäiriöitä pienestäpitäen. Kohtauksen tullessa itse ainakin toivoisin, että ketään lähellä olevista ei reagoisi mitenkään kohtaukseen. On toki yksilöllisiä nuo kohtaukset ja kaikilla varmasti auttaa eri aisiat kohtauksen tullessa.

Nyt on syöty lääkkeitä 6kk ja 2 viikkoa ilman ensimmäistäkään paniikkia, vain lieviä ahdistuksia silloin tällöin. Esim. eilen kaupassa ahdisti vähän, koska ihmisiä oli aivan liikaa.

Niin, siis paniikkihäiriö voi laukaista psykoottisen oireilun, mutta psykoottinen oireilu ei ole paniikkihäiriötä. Psykoottinen oireilu on skitrsofreniatyyppistä oireilua.

Marssilainen
En minä sellaisia tiedä. Paniikkihäiriö on paniikkihäiriö ja voi parantua ajan kanssa, kunhan henkilö saa hoitoa. Lääkkeet eivät paranna, vaan lieventävät oireita. Tämä on siis täysin mutua, eli tuntumalta juttelen. En ole opiskellut alaa, mutta kokemusta on. Minulla ei tosin ole ollut paniikkihäiriötä.



Niinkuin Neiti sanoi, kuka tahansa voi joutua paniikkiin ja sitä koitin itsekin sanoa edellisessäni.

Joillakuilla vaan on suurempi alttius esmes just aistipoikkeamiensa takia kokea paniikkia. Se mikä siinä on kurjaa, että yhden panikoiminen tarttuu muihin ja saa aikaan ketjureaktion ja kaikki panikoi.

Erittäin haitallista siis enkä mä voi ajatella olis jotenkin itselle sallitumpaa saada hysteerisiä kohtauksia ihmisten ilmoilla missä on pikkulapsia ja kenties muita paniikkiherkkiä. Hoitaa näitä pitää. Mieluimmin yks kaikkien puolesta kuin kaikki yhden puolesta!

Muskettisoturihengessä ja Xanoria naamaan jos niikseen on.

Se pitää kuitenkin muistaa että ihmisen autonominen heromosto ei tottele tahdonvoimaa. Kaikilla reaktiot lähtee liikkeelle ennenkuin tahdonvoima ilmaantuu. Osan elimistössä vallitsee parempi harmonia ja he voivat hillitä itsensä paremmin silloin kun hiki kihoaa pintaan, kun sydän tykyttää, kädet alkaa vapista..

Valheenpaljastuskonehan perustuu just autonomisen hermoston reagoinnin rekisteröintiin.
Paniikkihäiriöinen ei tarvitse konetta kun reaktiot näkyy muutenkin..

Paniikkihäiriöitä voisi hoitaa myös tiedolla.

Moni ei käytä hissiä, mutta käyttäisivät, jos tietäisivät että ovi kuin ovi aukeaa kovalla työnnöllä, jos tulee sähkökatko. Tätä ei kannata tietenkään tehdä, koska joutuu maksamaan pari sataa, mutta olennaista onkin tietää ettei se 2-3mm tikku lukossa paljoa kestä.

Ulkomailla hisseistä pääsee aina katon kautta, ihan oikeasti. Laki määrää.

Lentokoneet päästää panikoijat usein ohjaamoon mikä poistaa kohtauksen, ja lähin kenttä on aina Euroopassa muutaman minuutin päässä. Ei-suunniteltuja välilaskuja tehdään joka päivä. Välilasku ei paljoa maksa.

Olisi hyvä bisnes järjestää yksi panikoijien lomalento vuodessa. Se menisi kentältä toiselle hyppien. Ensin 10min (150km), sitten 250km jne. Veikkaan että 100 koneellista saisi heti täytettyä. Tämähän on johtajien ammattitauti, jokainen lentoemo tietää sen. Viinallakin lennot kyllä hoituu.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Lektu-Elli
Paniikkihäiriöitä voisi hoitaa myös tiedolla.

Moni ei käytä hissiä, mutta käyttäisivät, jos tietäisivät että ovi kuin ovi aukeaa kovalla työnnöllä, jos tulee sähkökatko. Tätä ei kannata tietenkään tehdä, koska joutuu maksamaan pari sataa, mutta olennaista onkin tietää ettei se 2-3mm tikku lukossa paljoa kestä.

Ulkomailla hisseistä pääsee aina katon kautta, ihan oikeasti. Laki määrää.

Lentokoneet päästää panikoijat usein ohjaamoon mikä poistaa kohtauksen, ja lähin kenttä on aina Euroopassa muutaman minuutin päässä. Ei-suunniteltuja välilaskuja tehdään joka päivä. Välilasku ei paljoa maksa.

Olisi hyvä bisnes järjestää yksi panikoijien lomalento vuodessa. Se menisi kentältä toiselle hyppien. Ensin 10min (150km), sitten 250km jne. Veikkaan että 100 koneellista saisi heti täytettyä. Tämähän on johtajien ammattitauti, jokainen lentoemo tietää sen. Viinallakin lennot kyllä hoituu.


Taidat nyt sotkea paniikkihäiriön erilaisiin fobioihin. Tuo hissipelko lienee klaustrofobia? Itse kärsin brontofobiasta (ukkosen pelko, siis ei salamoiden vaan sen äänen jaukkosen itsessään) ja siihen on auttanut sekä tieto että harjoitus. Ukkosella teen hengitys-, mielikuva- ja rentoutumisharjoituksia. Pelko kuitenkin hallitsee vielä elämääni siinä määrin että seuraan kesän sääennustukset hyvin tarkkaan ja pyrin suunnittelemaan aikatauluni siten etten ukkospäivinä joutuisi olemaan yksin. Harjoittelulla olen kuitenkin pääsemässä pelkoni herraksi. Uskon että pääsen tilanteeseen jossa voin viis veisata sääennustuksista ja voin luottaa harjoitusteni apuun. Pelosta itsestään en usko pääseväni koskaan mutta haluan aktiivisesti oppia tulemaan toimeen sen kanssa.

olvikoira
Itse olen potenut paniikkihäiriöitä pienestäpitäen. Kohtauksen tullessa itse ainakin toivoisin, että ketään lähellä olevista ei reagoisi mitenkään kohtaukseen. On toki yksilöllisiä nuo kohtaukset ja kaikilla varmasti auttaa eri aisiat kohtauksen tullessa.

Nyt on syöty lääkkeitä 6kk ja 2 viikkoa ilman ensimmäistäkään paniikkia, vain lieviä ahdistuksia silloin tällöin. Esim. eilen kaupassa ahdisti vähän, koska ihmisiä oli aivan liikaa.


Voisitko kertoa lisää omista kokemuksistasi? Kaikki pienikin juttu auttaisi minua... Esim. kauanko kohtauksesi kestävät? Mitä ennen niitä/niitten jälkeen? Voiko käydä töissä/koulussa? Hakeudutko ajoittain eristyksiin ulkomaailmasta? Onko sinulla nolouden/häpeän tunteita kohtauksistasi? Millaista hoitoa saat? Siis ihan kaikki kiinnostaisi jos vain jaksaisit ja haluaisit kertoa. Kiitos!

Ertsu
Seuraa 
Viestejä7640
Lektu-Elli
Paniikkihäiriöitä voisi hoitaa myös tiedolla.

Moni ei käytä hissiä, mutta käyttäisivät, jos tietäisivät että ovi kuin ovi aukeaa kovalla työnnöllä, jos tulee sähkökatko. Tätä ei kannata tietenkään tehdä, koska joutuu maksamaan pari sataa, mutta olennaista onkin tietää ettei se 2-3mm tikku lukossa paljoa kestä.

Ulkomailla hisseistä pääsee aina katon kautta, ihan oikeasti. Laki määrää.

Lentokoneet päästää panikoijat usein ohjaamoon mikä poistaa kohtauksen, ja lähin kenttä on aina Euroopassa muutaman minuutin päässä. Ei-suunniteltuja välilaskuja tehdään joka päivä. Välilasku ei paljoa maksa.

Olisi hyvä bisnes järjestää yksi panikoijien lomalento vuodessa. Se menisi kentältä toiselle hyppien. Ensin 10min (150km), sitten 250km jne. Veikkaan että 100 koneellista saisi heti täytettyä. Tämähän on johtajien ammattitauti, jokainen lentoemo tietää sen. Viinallakin lennot kyllä hoituu.


Kerrot tuossa nyt fobioista. Paniikkihäiriö on vähän eri juttu.

Mikä on paniikkihäiriö?
Kai silläkin luulisi olevan selvät aiheuttajat ja yksilölliset syyt ja laukaisijat, että saa jotain paniikki/ahdistuskohtauksia?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
taleni kosumyn
Mikä on paniikkihäiriö?
Kai silläkin luulisi olevan selvät aiheuttajat ja yksilölliset syyt ja laukaisijat, että saa jotain paniikki/ahdistuskohtauksia?

Tämä neitin pasteema linkki http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikki.html on aika hyvä mistä saa perustiedot paniikkihäiriöstä. Myös tämä Wikin artikkeli on jees http://fi.wikipedia.org/wiki/Paniikkih%C3%A4iri%C3%B6 ja tämä Suomen Mielenterveysliiton määrittely: http://www.mielenterveysseura.fi/mieli_ ... et&show=no Perusfaktaa paaniikkihäiriöstä.

Olen jokseenkin varma siitä, että paniikkihäiriö liittyy paljon esim klaustrofobiaan ja lentopelkoon. Kaikki liittyy kontrolliin, ja kyse on psykologiasta, ei biologiasta.

Harvalla on (samanlainen) lentopelko jos pääsee itse puikkoihin. Eikä kotikomerossa ahdista, jos ovi ei ole lukossa. Muutenhan ahdistaisi esim autolla ajaessa peltojen keskellä.

Nämä pelot on merkki ihmisen terveydestä, ei sairaudesta.

Parhaat upseerit ovat luonteeltaan semmoisia, että pakoreitti on aina mietitty. Usein myös varapakoreitti.

Tietty eläimellisyys on tervettä, ei sairasta. On olemassa kasa ihmisominaisuuksia, joita pidetään sairauksina koska ne rajoittavat elämää ja ovat irrationaalisia. Niin ovat, mutta voivat pelastaa kantajansa hengen. Tätä "sairautta" ei kannata parantaa, eikä se tule koskaan häviämään planeetalta.

pikkasen potkua takalistolle sinne ihmisten ilmoille, jos esim. sosiaaliset tilanteet ahdistaa.

Oireista kärsivä vaan kauppaan mukaan, mielellään mahdollisimman isoon supermarkettiin ruuhka-aikaan, ja sinne reteesti ihmisiä tönimään ja vähät niistä välittämään. Omilla elkeillä ja käyttäytymisellä viestittämään sanattomasti, että tällanen lammaslauma siutako sitten pelottaa? Että ei ne ihmiset käy syömään siuta niiko zombi-leffoissa

jos ei auta ja hirveet tärinät alkaa, ni ei muutako xanoria tai pamsuja naamariin, ja jonneki terassille bisselle kokeilee uus yritys

en vähättele paniikkihäiriötä, todellakaan, mutta mitä nyt muutamia k.o. oireista kärsiviä ihmisiä tiedän, niin useasti se sellanen ymmärtäminen ja myötäileminen vaan vie syvemmälle sitä kuoreen sulkeutumista ja omalla tavallaan edesauttaa häiriöisen ihmisen käpertymistä syvemmälle ongelmansa kanssa.

Jos tällaset "mökkikaudet" johtuu taasen siitä syystä, että tapausta ei vaan muuten vaan kiinnosta hillua ihmisten keskuudessa eikä maailmanmeno nappaa, niin se on eri asia, sitten voi olla kyse jonkinasteisesta masennuksesta (tai muuten vaan leipääntymisestä johonkin), tai erakoitumisesta, jotka on paljon henkilökohtaisempia seikkoja, ei niinkään johtuen pelkotiloista, vaan ennemmin elämänasenteesta.
Mutta jos johtuu pelosta, niin ei muuta ko hihasta kiinni ja kauppakeskushelvettien syövereihin.

Sellanen ongelman myötäeläminen toisen rinnalla tuskinpa juuri auttanee kovin pitkälle, kannustava asenne ja itsetunnollisia kysymyksiä kohentavat tapahtumat ja tilanteet taasen vaikuttaisi paniikkihäiriöisten oloa helpottavan/piristävän.
Mutta niidenkin tilanteiden pitää muodostua spontaanisti, ja paras mahdollisuus siihen, on juurikin ihmisten ilmoilla.
En nyt tosiaankaan sano varmalla, mutta tällainen vaikuttaisi jokseenkin loogiselta tavalta toimia, jos auttaa todella haluaa.

pikkasen on sellanen käsitys asiasta, jotta k.o. häiriö on ainakin jokseenkin sidonnainen joihinkin mahd. traumoihin jotka liittyy kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Pelot täytyisi vaan kohdata silmästä silmään, ja oppia arvostamaan omia voimavaroja enemmän, luottamaan itseensä enemmän.

Eikös se jotensakin niin mennyt, että "ei ole mitään pelättävää, paitsi pelko itse"

Neiti
Jokainen meistä voi joutua ahdistavassa tilanteessa paniikkiin. Hengitys lamaa, ahdistaa, kuolemanpelko tulee voimakkaana. Nämä ovat tavallisia reaktioita johonkin hyvin ahdistavaan tilanteeseen.

Eri ihmiset ahdistuvat eri asioista, eikä jokainen todellakaan joudu ahdistavassa tilanteessa paniikkiin. Adrenaliinitaso nousee jokaisella ahdistavassa tilanteessa. Sen seurauksena jotkut pystyvät toimimaan lähes yliluonnollisen älykkäästi, ja voimaakin voi löytyä hätätilanteessa tavallista enemmän. Jos on oma tai läheisen hengenlähtö lähellä, voi yritystä riittää viimeiseen hengenvetoon asti.

Osa ihmisistä panikoituu pienistäkin asioista. Hysteerisen kohtauksen pienestä hämähäkistä saava todennäköisesti menee paniikkiin esim. joutuessaan onnettomuustilanteeseen jossa on kuolleita ja pitäisi toimia järkevästi muiden pelastamiseksi. Joillain hermot kestää tilanteessa kuin tilanteessa, useimmilla ei. Esiintymistilanteessa itsevarma osaa tarvittaessa nauraa omalle mokalleen. Epävarmalle siinä tilanteessa tulee häpeän tunne ja paniikki.

Todellinen paniikkihäiriö on psyykkinen sairaus ja verrattavissa skitsofreniaan tai muihin mielen sairauksiin. Sillä ei ole mitään tekemistä paniikkihäiriön kanssa miten hermot kestää todellisessa uhkaavassa tilanteessa. Paniikkihäiriöinen menee paniikkiin ilman mitään järjellistä syytä.

Tieto-Petteri
Todellinen paniikkihäiriö on psyykkinen sairaus ja verrattavissa skitsofreniaan tai muihin mielen sairauksiin.



Ei paniikkihäiriö ole sukua skitsofrenialle, muuten kuin että kyseessä on psyykkinen häiriö. Skitsofreniassa on ns. positiivisia ja negatiivisia oireita, joista negatiivisilla oireilla tarkoitetaan sisäänpäin kääntymistä (vetäytyminen vuorovaikutuksesta, apaattisuus, jne.) ja positiivisilla oireilla esim. harha-aistimuksia ja harhaluuloja. Noita negatiivisia oireita on nyt vähän vaikka missä psyykkisessä sairaudessa ja ilman sairauksiakin, mutta se ei tarkoita, että häiriöt olisivat sukua toisilleen.

Paniikkihäiriötä sairastavaa on verrattu aivotoiminnan osalta auton moottoriin, jossa on riittämättömällä teholla käyvä jäähdytin. Paniikkihäiriön taustalla saattaa siis olla ihan jo biologinen alttius tällaiselle reagoinnille, kun aivojen "jäähdytinjärjestelmä" toimii vajaateholla.

Psykologiselta puolelta paniikkihäiriön taustalla on usein opittu tapa suunnata huomio sisäänpäin, itseensä, sen sijaan että suuntaisi huomion ympäristöön. Usein paniikkihäiriöstä kärsivä on kehityshistoriansa aikana ollut tilanteessa, jossa hän on joutunut tarkkailemaan ja säätelemään kovasti omaa toimintaansa esim. koulukiusaamisen tai vaikean vanhemman myötä. Opittu tapa tarkkailla ja kontrolloida itseä kääntyy paniikkihäiriössä myöhemmin itseä vastaan, kun henkilö alkaa tarkkailla omia tuntemuksiaan ja tekee niistä johtopäätöksen, että ne ovat signaali jostain vakavasta. Kohtauksessa syntyy noidankehä, jossa huomiota suunnataan itseen entistä tiiviimmin ja lisääntyneen tarkkaavaisuuden ynnä kiihtyneisyyden myötä oireita myös havaitaan itsessä entistä enemmän, jolloin paniikki taas voimistuu.

Hyvä suhtautumistapa läheisen paniikkihäiriöön on toki hyväksyminen. Läheisessä herää usein halu auttaa, mutta koska läheistä ei voi kuitenkaan parantaa halusta huolimatta, herättää se ahdistusta. Läheisen haasteena onkin kestää omat ahdistuksen ja avuttomuuden tunteet. Läheinen saattaa yrittää keksiä ratkaisuja tai antaa vinkkejä siitä miten tilanteessa tulisi toimia, mutta sairastava ihminen saattaa kokea nämä tilansa vähättelynä, ikään kuin ongelma olisi niin yksinkertaisesti ratkaistavissa. Läheiselle paras reagointitapa voikin joskus olla kuunnella ja ymmärtää sairastavan vaikeat tuntemukset. Jos sairastava tuntee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, auttaa se jo paljon.

Paapovassa asenteessa on kuitenkin rajansa. Diagnooseissa on se ikävä puoli, että sairas saattaa aikaa myöten alkaa käyttäytyä yhä enemmän sairautensa mukaisesti, tyyliin: "minä saan olla veemäinen koska minulla on näin paha olla" tai "masennukseen kuuluu oireena ettei jaksa tehdä mitään, enkä minä siis nyt tee mitään". Ymmärrystä pitää siis löytyä, mutta kohtuus siinäkin.

Paniikkihäiriöllä, kuten muillakin sairauksilla, on aste-eroja. On lieviä ja vaikeita tapauksia. Lisäksi, kuten edellä joku totesi, ne ilmenevät eri yksilöillä erilaisissa tilanteissa. Sen vuoksi paniikkihäiriötä voi olla aluksi vaikeata tunnistaa varsinkin nuoremmilla ihmisillä.
Käsitykseni mukaan useimmat p.h-tapaukset on hoidettavissa oikealla lääkityksellä. Parasta olisi käydä ihan aluksi psykiatrin juttusilla, vaikka kyse ei missään nimessä ole mielisairaudesta. Kun oikea diagnoosi on tehty, paniikkihäiriötä voi hoitaa myös itseään "sparraamalla", ts. valmistautumalla huolellisesti etukäteen sellaisiin tilanteisiin, jossa tietää vaivan yleisimmin yllättävän.

Tieto-Petteri

Osa ihmisistä panikoituu pienistäkin asioista. Hysteerisen kohtauksen pienestä hämähäkistä saava todennäköisesti menee paniikkiin esim. joutuessaan onnettomuustilanteeseen jossa on kuolleita ja pitäisi toimia järkevästi muiden pelastamiseksi.



Moni viikoittain/päivittäin panikoituvista tottuu tunteeseen, tulee ikään kuin immuuniksi. Olen ollut jatkuvasti liikenteen vaaratilanteissa (kuten useimmat), eikä ne juurikaan pulssia nosta. Kerran pelastin yhden hukkuvan, ja operaatio kesti melkein tunnin. Olin ihan viilis. Hain lähimmän veneen, vedin sitä kuivalla maalla 30m, ja soudin laudankappaleella, koska airoja ei ollut.

Jos Simo Häyhä tai vastaava rintamamies pantaisiin pitämään luentoa isolle joukolle, niin voisivat panikoitua. Moni hyvä esiintyjä taas saattaa olla tiukassa tilanteessa kakka housussa.

Paniikista selviää tiedolla, oikeista uhkista uhrautuvaisella mielellä, itsensä unohtaen.

75% niistä, jotka väittää että heillä on paniikkihäiriö, ovat Pönnin kaltaisia luulotautisia, joilla on kaikki maailman sairaudet (4000 kpl), ja osa niistä 6000:sta, joita ei ole vielä nimetty.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat