Kymmenet tuhannet padot ja Kiinan maanjäristys

Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Voisiko Kiinan maanjäristykseen olla syynä jokien pinnan nostaminen? Kyse on käsittämättömistä massoista kun kymmenien tuhansien kilometrien matkalla vesiä nostetaan padoilla. Onko tehty satelliittikartoituksia jokien korkeuksista? Lieneekö maa siis painunut jokien kohdalta ja laukaissut tuhoisia jännityksiä?

Mielestäni viimeksi rakennetun jättipadon yhteydessä puhuttiin järistysten mahdollisuudesta.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Kommentit (9)

Vierailija

Meinaatko että satunnainen joki padottuna toimisi triggerinä maankuoren jännitysten laukaisijana?
Maakuoren massaan verraten joki on mitättömän kokoinen.

Vierailija

Mahtoikohan olla Tieteen kuvalehti, jonka verrattain uudessa numerossa esitettiin teoria, jonka mukaan kaivostoiminta väärissä paikoissa saattaisi keventää siirtymää paikoillaan pitäviä maamassoja ja siten laukaista järistyksiä. Väite on tosin hieman vaikea uskoa, sillä vaikka kaivoskuilut ulottuisivat kilometrien syvyyteen, niistä kaivettava maa-aines on kuitenkin massaltaan varsin olematon jäljelle jääneeseen verrattuna.

Vierailija

ihan mielenkiintoinne näkökulma, (vastaan tähän kun nyt sattumalta on kirjautuneena) patoaltaat ovat oikeasti aiheuttaneet maanjäristyksiä. Tosin syynä ei ollut massa, vaan ilmeisesti kallionhalkeamiin tunkeutunut vesi.

"ilmiötä ei täysin tunneta, mutta todennäköisin selitys on, että kun vesi valuu pitkin aikaisemmin kuivina pysyneitä siirroksia ja halkeamia, se voitelee ne samaan tapaan kuin öljy ruostunutta pulttia. Kalliolohkojen liike sujuu helpommin ja tuhansien vuosien aikana kasvaneet jännitykset laukeavat todennäköisemmin"

- Maapallon ihmeet ja salaisuudet (1999)

juttussa mainittiin jo silloin kiinassa tapahtuneen maanjäristyksiä ehkä nimenomaan tästä syystä.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005
Fëanor
Mahtoikohan olla Tieteen kuvalehti, jonka verrattain uudessa numerossa esitettiin teoria, jonka mukaan kaivostoiminta väärissä paikoissa saattaisi keventää siirtymää paikoillaan pitäviä maamassoja ja siten laukaista järistyksiä. Väite on tosin hieman vaikea uskoa, sillä vaikka kaivoskuilut ulottuisivat kilometrien syvyyteen, niistä kaivettava maa-aines on kuitenkin massaltaan varsin olematon jäljelle jääneeseen verrattuna.



Reikä maassa voi vaikuttaa toisinkin kuin poistuneen massan kautta. Puristusjännitykset johtautuvat tarkasti rakenteen kimmoisuuden mukaan. Jos jossain merkittävässä kohdassa tehdään reikä kovan puristuksen kanavaan, etsii puristus uuden reitin. En ole asiantuntija, mutta jokin pieni tapahtuma lienee isoissakin siirroksissa se viimeinen liipaisija. Miksei se voisi olla rei'itetty puristuskanavakin. Tai räjähteillä heikennetty. Louhintapanos voi tehdä säröjä tärkeisiin maaperän tukirakenteisiin.

Geologisissa tapahtumissa aikajänne on pitkä. Mitätön häiriö voisi siirtää välttämättömän siirroksen tulemista tuhansilla tai sadoilla tuhansilla vuosilla aikaisemmaksi.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija
tietäjä
ihan mielenkiintoinne näkökulma, (vastaan tähän kun nyt sattumalta on kirjautuneena) patoaltaat ovat oikeasti aiheuttaneet maanjäristyksiä. Tosin syynä ei ollut massa, vaan ilmeisesti kallionhalkeamiin tunkeutunut vesi.

"ilmiötä ei täysin tunneta, mutta todennäköisin selitys on, että kun vesi valuu pitkin aikaisemmin kuivina pysyneitä siirroksia ja halkeamia, se voitelee ne samaan tapaan kuin öljy ruostunutta pulttia. Kalliolohkojen liike sujuu helpommin ja tuhansien vuosien aikana kasvaneet jännitykset laukeavat todennäköisemmin"

- Maapallon ihmeet ja salaisuudet (1999)

juttussa mainittiin jo silloin kiinassa tapahtuneen maanjäristyksiä ehkä nimenomaan tästä syystä.




Kyllä maissa, joissa maankuori on vielä ohut ja pahasti revennyt, tuo "lubrikantti-teoria" tuntuu oikealta.
Noin 20 vuotta olen seurannut ilmiötä, jolloin paikalliset "temblorit" alkavat yleensä sadekauden säestämänä. Nyt en ole kuitenkaan havainnut, koska asun nyt useiden kymmenien metrien vaimentavan hohkakivikerrostuman päällä.

Ohut ja repeytynyt maankuori?
Katso erästä miljoonakaupunkia, jonka pitäisi taas tuhoutua vuonna 2012.
http://www.ineter.gob.ni/geofisica/sis/f-mana.html

tietää: <”Meinaatko että satunnainen joki padottuna toimisi triggerinä maankuoren jännitysten laukaisijana?”>
Samoin saattaa hyvinkin olla em. maissa. Vesihän painaa melkoisesti.
Kuiviin ammennetut öjjykaivot täytetään aina vedellä eliminoimaan noita järistyksiä.

Vierailija

Tuli mieleen Yellowstone caldera, jossa kuumat lähteet pulputtelevat magmakattilan kannessa rikkomatta sitä.

Vierailija
tietää
Meinaatko että satunnainen joki padottuna toimisi triggerinä maankuoren jännitysten laukaisijana?
Maakuoren massaan verraten joki on mitättömän kokoinen.

Ainakin Laajavuorta ei saa korottaa levyellä kipsiaineella, koska asiantuntijat sanovat sellaisen massan saavan aikaan valtavia maanjäristyksiä.

Kolmen rotkon padon Laajavuoren korottamiseksi aiotun kokoisella alueella on pari kertaa enemmän ylimääräistä massaa, mitä olisi laitettu Laajavuoren korotukseen.

Sitä vaan ihmettelen, miksi Malminkartanon jätemäkeä ei alettu korottamaan kilometrikseksi...

Uusimmat

Suosituimmat