UUDENLAINEN YHTEISKUNTAPÄÄTTÄMISMALLI - olisko tarvetta ?

Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006

Miksei tänä tietoyhteiskunnan aikana voitais levittää yhteiskunnan asioista päättämistä koko kansan keskuuteen ? Ei olis siis edustuksellista päätttämistä eli demokratiaa vaan timokratia, todellinen kansanvalta.
Kuka tahansa kansalainen saisi tehdä lakialoitteen ja ne lakialoitteet, jotka eniten keräisivät ääniä, otettaisiin käsittelyyn..

Toteutuksen mahdollisuus:
Ainakin Virossa äänestys järjestettiin verkossa, joten kait on mahdollista järjestää myös asioista päättäminen ts. asioista äänestäminen verkkoon.
Etä-päättäjiä on noin 3 miljoonaa plus ulkomailla asuvat. Vois äänestää vapaaehtoisesti. Jokainen sais pysyvän henk. koht. tunnuksen ja tunnuslukulistan sekä edellisiin kytkeytvän äänestäjäkoodin, jonka voi käyttää vain kerran yhtä asiaa varten.

Lait valmistelis virkamiehet. Lakkautettais suurin osa eduskuntaa ja kunnallispäätäntöä ja vain järjestelmää ylläpitävät ja toimeenpanevat sekä kansan äänestämättömyys tilannetta varten äänestystä turvaava varaäänestäjäpooli (kuten varapresidentti) säilytettäis vallan kahvassa. Hätätilanteita varten, kuten sotatilanne tai muu katastrofi jäljellä oleva eduskunta ja kunnallishallinto vois ottaa tilapäisesti tilanteen hallintaansa poikkeusmenettelyin. Eli kansa päättäis ja P. Yö -veli toteuttais..

Äänestyksessä voisi vielä painottaa äänestäjien ääniä niin, että se ryhmä, jota asia koskee eniten saisi painotettua äänillään enemmän äänestystulosta tahtomaansa suuntaan..

Mahdolliset edut mm.:
-Edustuskulujen pieneneminen
-Puolueiden ja -tukien lakkautus
-turhien vaalirahasotkujen lakkaaminen
-kansan tahdon läpimeneminen
-eliitin häviö

Mahdollisia ongelmakohtia :
-VILLI LÄNSI -ilmiö;
Mitenköhän lobbaus, korruptio ja uhkaus leviäisi sellaisessa ?
Tietyt etupiirit järjestäisivät äänestämistä varten vaikkapa esimerkiksi koulunsaleja, joissa tietty asuinpiiri kävis äänestämässä oikein..
-Toteutuksen valvonta
- heikko valtio

Kertokaapa ehdotukseen parannusehdotuksia, mahdolliset ongelmat ja edut, joita te löysitte...

rc

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat