Seuraa 
Viestejä45973

Jokaisella meillä on edes jossainmäärin jonkinasteinen elämänfilosofia (jonka olemme itseasiassa omaksuneet ympäristöltä). Eräs sellainen on usko että taloudellinen palkitseminen takaa varmemmin laadun, luotettavuuden ja tehokkuuden. Näin useimmiten onkin muttei suinkaan aina.

Miksi Microsoft, ohjelmistoyhtiö jolla on lähes monopoliasema ohjelmistomarkkinoilla (käyttöjärjestelmät ja yleisimmät sovellukset kotipc:ssä) ei ole kyennyt valtavista resursseistaan huolimatta luomaan toimivaa, edullista, laadukasta ja tehokasta käyttöjärjestelmää ja toimintaympäristöä tavallisille pc:n käyttäjille. Miksi yhtiö toistuvasti tuo markkinoille lähes katastrofaalisia järjestelmiä? Ja miksi niin monet ihmiset nöyrästi alistuvat käyttämään MS:n katastrofaalisia käyttöjärjestelmiä sovelluksineen?

Erityisen hämmästynyt olen ollut jo pitkään MS:n kyvyttömyydestä lukea taivaan merkkejä. Niin kauan kun esim. Linux-järjestelmiin oli saatavilla hyvin vähän sovellusohjelmia saattoi MS luottavaisesti keskittyä tuottamaan pöyristyttävän heikkoja ohjelmistoja. Tilanne on nyt muuttunut sillä haastajat (esim. Linux) kykenevät toimittamaan täysin toimivia sovellusjärjestelmiä huomattavasti luotettavimmille alustoille.

Onko siis MS eräänalainen ohjelmistomaailman Neuvostoliitto, jonka romahtamista onkin syytä tervehtiä tyydytyksellä? Vai onko niin, että sittenkin tämä kurjia ohjelmistoja suoltava firma on lopultakin se joka kykenee työllistämään ja maksamaan palkat ohjelmoijille ja suunnittelijoille, jotka (kenties) vapaa-aikoinaan keskittyvät tekemään sitä mitä ovat aina halunneet - tehdä hyvää ja toimivaa koodia.

En usko, että MS sinänsä on paha. Ongelma on vain siinä, että MS on niin kertakaikkisesti sidosryhmiensä (myyjät, mainostajat, osakkeenomistajat ...) vanki, ettei se voi hengähtää kerrankin ja pysähtyä tekemään sekundan jälkeen vähän laatuakin. Tuskin yhtiön työntekijät ovat sentään tuotteidensa tasolla. Romahtaneessa Neuvostoliitossakin oli huippuluokan osaajia, tutkijoita ja sunnittelijoita.

Sivut

Kommentit (35)

ralf64
Ongelma on vain siinä, että MS on niin kertakaikkisesti sidosryhmiensä (myyjät, mainostajat, osakkeenomistajat ...) vanki, ettei se voi hengähtää kerrankin ja pysähtyä tekemään sekundan jälkeen vähän laatuakin.

Yhtiöltä on aina puuttunut äly. Kapitalistisessa kilpailussa paras tekniikka ei aina voita. Gates ja Ballmer onnistuivat minusta lähinnä, koska olivat oikessa paikassa oikeaan aikaan oikealla business-asenteella, he tiesivät mikä on standardin voima IT-maailmassa. Asemaansa he ovat puolustaneet kaihtamatta likaisia temppuja, kuten taannoisessa oikeudenkäynnissä nähtiin. USA:n kunniaksi on todettava että yhteiskunat pystyi puuttumaan asiaan.

Kommunistiseen ajatukseen pohjaavan Linux on laadukas mutta yleiskäyttikseksi siitä ei ole. Alustanahan se on loistava, mutta se ei riitä. Se on tuomittu marginaaliin jo käytettävyytensä takia.

Ja koska tulemme näkemään esim. Adoben Flashin Linuxilla? Emme koskaan, koska Linux käyttäjän mielestä ohjelmisto ei saa maksaa. On toisaalta hämmästyttävää millaisia softia nykyään saa ilmaiseksi. Tämä foorumisofta on yksi esimerkki, se on kuitenkin pientä johonkin Joomlaan verrattuna. Linuxin suurimmaksi saavutukseksi jääkin Open Sourcen nostaminen marginaalista.

Oma ratkaisuni tässä on ollut siirtyä yhä enemmän Apple-käyttäjäksi.

MS ei ole Neuvostoliitto, vaan uusi IBM. Molemmat tosin romahtavat oman painonsa alle.
Mikkisoftan pitää rakentaa uudet käyttöjärjestelmänsä niin joka paikassa yhteensopiviksi, että radikaali kehitys on mahdotonta. MS ei ikinä pystyisi tekemään samaa kuin Apple, jonka Os X oli täysin uusi käyttis uudella pohjalla eikä ainoakaan vanha ohjelma enää toiminut.
Todennäköisesti MS kuitenkin rakentaa uuden kuluttajaviihdekäyttiksen joka ei ole millään tavalla sidottu vanhaan Windowsiin. Yrityspuolella rakennetaan vanhan XP:n päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mvd
MS ei ikinä pystyisi tekemään samaa kuin Apple, jonka Os X oli täysin uusi käyttis uudella pohjalla eikä ainoakaan vanha ohjelma enää toiminut.

Hyvä pointti. Apple on tehnyt aika monta välttämätöntä teknistä takinkäännöstä, johon MS ei olisi pystynyt. Itseasiassa teknohistorian kannalta on kummallista että Apple pystyi, olisi luullut kehittäjien kyllästyvän.

Ja muuten, kyllä ne vanhat ohjelmat Mac OS X:ssä toimivat mukana toimitetun emulaattorin läpi, vastaava mutta paljon transparentimpi emulaattori mahdollisti myös siirtymisen Intelin prosessoreihin, mikä sekin oli aika uskomaton loikka.

Vierailija

En tiedä käytännössä asiaa, mutta luultavasti Microsoftin käyttisten kehitys on sidottu niin moneen ympäristötekijään ettei kehittäminen ole helppoa. Siis koko historian aikaiset talostandardit ja alirutiinien, modulien ja i/o-toimintojen, plus omien ja vieraiden sovellusten historiallinen kirjo rajoittaa käyttisten järkevää kehittämistä. Yksi poikkeus, kaksi poikkeusta ja n-määrä poikkeuksia vuosien varralta talostandardeissa ovat kivenä kengässä. Rajapinnat ja niiden poikkeukset hiertävät ikuisesti.

Itse asiassa Vistan seuraaja Windows 7 on rakenteeltaan aika lähellä Linuxin modulaarista kerneliä. Tämä kernelin vastine, MinWin, vie Microsoftin mukaan 25 megaa kiintolevytilaa ja varaa vain 40 megaa keskusmuistia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Windows_7

Linux on ideogialtaan loistava, mutta yhteensopivuudessa on vielä paljon kehittämistä windowsiin nähden. Niitten asenneltavien pakettien määrän kanssa on Linux-ummikko ihmeissään...

Edit. Hups, tulipa nyt puhuttua palturia. Microsoft on näköjään viime kuussa ilmoittanut että Windows 7 pohjautuu sittenkin Vistan ytimeen. Onko kellään tietoa miksi MinWin on haudattu??

Pitää paikkaansa. Linuxin paketteja asennettaessa kannatta kiinnittää huomioita siihen onko paketin luotettavuus varmistettu Linux-kehittäjien keskuudessa yleisesti. Tässä on kuitenkin se hyvä puoli, että mikäli uuden asennetun paketin toimivuus ei ole hyvä, voit aina poistaa sen järjestelmästä eli pääset tilanteeseen ennen paketin asentamista. Sen sijaan Windows ympäristössä viheliäisintä on, että esim. sovelluksen poistaminen ei suinkaan poista kaikkea sitä koodiroskaa minkä sovelluksen asentaminen toi järjestelmään.

Tosin en ole aivan varma Linuxinkaan suhteen etteikö ei-varmennetuista paketeista jäisi jotain roskaa Linuxiin. Joka tapauksessa jo jonkin aikaa Linuxia käyttäneenä olen havainnut käyttöjärjestelmän toimivan huomattavasti luotettavammin kuin MS:n käyttöjärjestelmien.

MS on kyennyt ympärilleen luomaan imperiumin jossa erityyppiset tietoturvayhtiöt pääsevät myös rahastamaan virustorjunta- ja palomuuriohjelmillaan kuluttajia. Ja kuitenkaan nämä paljonpuhutut Nortonit ja F-securet eivät kykene torjumaan Windows-ympäristössä sen paremmin viruksia kuin matojakaan. Yksinkertaisesti MS on onnistunut luomaan varsinaisen rahantekokoneen - mitä heikompi tuote sitä suurempi kassavirta niin sille itselleen kuin siitä riippuvaisille muille yrityksille ja sidosryhmille.

Ellen aivan väärin muista niin Windows-ympäristössä pyörii vähintäin 60 000 tunnettua erityyppistä virusta, matoja ym. örkkiä. Linux-ympäristössä niitä oli jotain 50 ja Unixissa vielä vähemmän. Suhteessa järjestelmien käyttöasteeseenkin on Windows siis saanut niskaansa about satakertaisen määrän erityyppisiä ja eriasteisia viruksia, matoja ja haittaohjelmia.

acedia

Hyvä pointti. Apple on tehnyt aika monta välttämätöntä teknistä takinkäännöstä, johon MS ei olisi pystynyt. Itseasiassa teknohistorian kannalta on kummallista että Apple pystyi, olisi luullut kehittäjien kyllästyvän.

Itse asiassa Unixiin siirtyminen räjäytti Applen kehittäjäpotentiaalin uusiin ulottuvuuksiin.
Apple olisi kuollut jos olisi pysynyt omassa poterossaan loputtomiin. Intelsiirros johtui huhujen mukaan siitä, että ei pystytty tekemään G5-läppäriä joka ei olisi syttynyt tuleen...

Usein kuulee kommentteja joissa väitetään Linuxin järjestelmää vakaaksi. Mutta tuskinpa sellaista järjestelmää on olemassakaan jota ei esim. jollakin hankalalla videoformaatilla saataisi nurin.

TheVille
Edit. Hups, tulipa nyt puhuttua palturia. Microsoft on näköjään viime kuussa ilmoittanut että Windows 7 pohjautuu sittenkin Vistan ytimeen. Onko kellään tietoa miksi MinWin on haudattu??

Heh, tervepä vain vanha kuomaseni.

Eiköhän syy ole sama kuin WinFS:n kanssa aikanaan: liian raakile. Itselleni heräsi epäilyksiä koko homman realistisuudesta oitis, kun kuulin julkaisuaikataulun. Uuden käyttöjärjestelmän kehitys niin nopeassa ajassa kuin aluksi annettiin ymmärtää olisi hulluutta. Ehkä seuraavaan Windowsiin sitten.

MaKo71
Seuraa 
Viestejä1481
ralf64
Usein kuulee kommentteja joissa väitetään Linuxin järjestelmää vakaaksi. Mutta tuskinpa sellaista järjestelmää on olemassakaan jota ei esim. jollakin hankalalla videoformaatilla saataisi nurin.

Itselläni kotiläppäri on pyörinyt kohta vuoden päivät yhtäjaksoisesti; normikäyttöä eli netin selaamista ja kotitarveohjelmointia. Linuxissa kaatuvat softat aika harvoin kaatavat koko järjestelmän.

ralf64
Jokaisella meillä on edes jossainmäärin jonkinasteinen elämänfilosofia (jonka olemme itseasiassa omaksuneet ympäristöltä). Eräs sellainen on usko että taloudellinen palkitseminen takaa varmemmin laadun, luotettavuuden ja tehokkuuden. Näin useimmiten onkin muttei suinkaan aina.

Miksi Microsoft, ohjelmistoyhtiö jolla on lähes monopoliasema ohjelmistomarkkinoilla (käyttöjärjestelmät ja yleisimmät sovellukset kotipc:ssä) ei ole kyennyt valtavista resursseistaan huolimatta luomaan toimivaa, edullista, laadukasta ja tehokasta käyttöjärjestelmää ja toimintaympäristöä tavallisille pc:n käyttäjille. Miksi yhtiö toistuvasti tuo markkinoille lähes katastrofaalisia järjestelmiä? Ja miksi niin monet ihmiset nöyrästi alistuvat käyttämään MS:n katastrofaalisia käyttöjärjestelmiä sovelluksineen?

Erityisen hämmästynyt olen ollut jo pitkään MS:n kyvyttömyydestä lukea taivaan merkkejä. Niin kauan kun esim. Linux-järjestelmiin oli saatavilla hyvin vähän sovellusohjelmia saattoi MS luottavaisesti keskittyä tuottamaan pöyristyttävän heikkoja ohjelmistoja. Tilanne on nyt muuttunut sillä haastajat (esim. Linux) kykenevät toimittamaan täysin toimivia sovellusjärjestelmiä huomattavasti luotettavimmille alustoille.

Onko siis MS eräänalainen ohjelmistomaailman Neuvostoliitto, jonka romahtamista onkin syytä tervehtiä tyydytyksellä? Vai onko niin, että sittenkin tämä kurjia ohjelmistoja suoltava firma on lopultakin se joka kykenee työllistämään ja maksamaan palkat ohjelmoijille ja suunnittelijoille, jotka (kenties) vapaa-aikoinaan keskittyvät tekemään sitä mitä ovat aina halunneet - tehdä hyvää ja toimivaa koodia.

En usko, että MS sinänsä on paha. Ongelma on vain siinä, että MS on niin kertakaikkisesti sidosryhmiensä (myyjät, mainostajat, osakkeenomistajat ...) vanki, ettei se voi hengähtää kerrankin ja pysähtyä tekemään sekundan jälkeen vähän laatuakin. Tuskin yhtiön työntekijät ovat sentään tuotteidensa tasolla. Romahtaneessa Neuvostoliitossakin oli huippuluokan osaajia, tutkijoita ja sunnittelijoita.

Itse pidän Windows XP Professionaalia täysin hyvänä ja toimivana järjestelmänä! Vistasta en voi sanoa mitään, ja tuskin tulen tutustumaan, kuulema niin paska.

Mutta ennemmin pysyttelen ihan Microsoftin puolella, kuin ostan jotakin Linuxia jonka keulakuvana on pingviini

Tentaculata
TheVille
Edit. Hups, tulipa nyt puhuttua palturia. Microsoft on näköjään viime kuussa ilmoittanut että Windows 7 pohjautuu sittenkin Vistan ytimeen. Onko kellään tietoa miksi MinWin on haudattu??

Heh, tervepä vain vanha kuomaseni.

Eiköhän syy ole sama kuin WinFS:n kanssa aikanaan: liian raakile. Itselleni heräsi epäilyksiä koko homman realistisuudesta oitis, kun kuulin julkaisuaikataulun. Uuden käyttöjärjestelmän kehitys niin nopeassa ajassa kuin aluksi annettiin ymmärtää olisi hulluutta. Ehkä seuraavaan Windowsiin sitten.

Tietääkseni, perustuen M$:n johtajien vahinkomöläytyksiin, MinWin:n ytimen piti olla valmis ja vakaa jo, ja juurikin noiden tietovuotojen phjalta monet yritykset ja laitokset ovat alustavasti päättäneet jättää koko Vistan väliin. Veikkaan että Windows7:n uusien suunnitelmien julkisuutenn vuotamisen takana on lähinnä ehkäistä juurikin Vistapakoa. Microsoftikaan ei kestä 2-3 huonoa tulosvuotta.

Vetykone
Mutta ennemmin pysyttelen ihan Microsoftin puolella, kuin ostan jotakin Linuxia jonka keulakuvana on pingviini

LoL , tämä on kyllä paras perustelu omalle kannalle jonka olen kuullut tämän asian tiimoilta! Mutta, voithan itse vaihtaa sen keulakuvan, vaikka OVEKSI!

OzziXX

Tiedän tiedän

Kunhan vain sanoin

Ei pingviini herätä ainakaan minusta luotettavuutta firmaa kohtaan.

Jäärä
Seuraa 
Viestejä3804
MaKo71
Itselläni kotiläppäri on pyörinyt kohta vuoden päivät yhtäjaksoisesti; normikäyttöä eli netin selaamista ja kotitarveohjelmointia. Linuxissa kaatuvat softat aika harvoin kaatavat koko järjestelmän.

Harvoin enää käy niin myöskään Windowsin puolella, itseasiassa laiteajureiden ristiriidat kaiketi niitä yleisimpiä syitä sille, että koko järjestelmä kaatuu.
Mitä Vistaan tulee, niin usein kuulee sanottavan, että "naapurissa asuu yks asiantuntija ja se sano että Vistaa ei missään nimessä kannata asentaa". Asiantuntija? Itselläni on ollut Vista alkuajoista lähtien ja hyvin tämä on toiminut. Ei kaatuile, on nopea (2.2GHz Core 2 Duo / 2GB), mutta en nyt tiedä aiheuttaako tämä mitään hurmostakaan (jos käyttöjärjestelmän on tarkoitus sellaista aiheuttaakaan). Kyllähän XP:kin haukuttiin ihan lyttyyn julkaisuhetkellä, mutta kovasti se vaan on vakiinnuttanut asemaansa ja nyt sitä jopa kehutaan, eikä se ole pelkästään kolmen service packin ansiota.

Edellä tulikin lueteltua joukko syitä koskien otsikkoa, komppaan aika pitkälti niitä.

MaKo71
Seuraa 
Viestejä1481
Jäärä
MaKo71
Itselläni kotiläppäri on pyörinyt kohta vuoden päivät yhtäjaksoisesti; normikäyttöä eli netin selaamista ja kotitarveohjelmointia. Linuxissa kaatuvat softat aika harvoin kaatavat koko järjestelmän.

Harvoin enää käy niin myöskään Windowsin puolella, itseasiassa laiteajureiden ristiriidat kaiketi niitä yleisimpiä syitä sille, että koko järjestelmä kaatuu.

Tiedän enkä missään tapauksessa tuolla tarkoittanutkaan sitä, etteikö Windowsikin toimisi. Vaikken Windowsia kotona käytäkään, niin en minä mikään Windows-vihaaja ole enkä ehdoin tahdoin kellekään Linuxia suosittele. Jos kuitenkin koneista jotain tietää ja tahtoo pääsääntöisesti käyttää konettaan ohjelmointiin(*), niin kyllä silloin Linux asiansa ajaa.

_____
(*) Siis eihän tietokoneita kukaan oikeasti käytä muuhun kuin ohjelmointiin, eihän?!?

Kyllä tämä XP on huimasti kehittyny vakautensa puolesta. Tämäkin kone on ollu jo 41 päivää päällä ja aktiivikäytössä ja nyt vasta alkaa hidastella ärsyttävästi. Joskin Firefox2 on hyvä osasyyllinen tähän tahmauteen.

Vielä muutama vuosi sitten oli parikymmentä päivää aikalailla se yhtäjaksoisen käytön yläraja.

Kotona tosin Linux-kone kukkuu ja pelittää satoja päiviä kerrallaan ilman minkäänlaista hidastumista..

Xp oli käytössä n. 5v eikä kaatunut kertakaan ja kyllä se oli kovassa käytössä. Nyt käytössä Vista ja ei mitään ongelmia tämänkään kanssa. Tuntuu että ne ketkä haukkuvat M$:n tuotteita ovat käyttäneet niitä viimeksi 95 tai kuuntelevat juuri sitä "asiantuntijaa" joka siellä hämärässä nurkassa koodaa.

Reiska
Seuraa 
Viestejä6039

Ei ole Microsoftin edun mukaista tehdä erittäin luotettavaa käyttistä, koska kukaan ei sitten enää ostaisi seuraavaa, ellei ssinä ole jotain todella mullistavaa. Ja on tässä tultu vakaudessa jopitkälle W95:sta. Muistan kun jotain uutta asensi, nin sai melkein asentaa käyttiksenki samalla uudestaan, laitepuolella jos teki muutosta niin sitten aina..

Iso osa tuosta paskaks haukkumisesta onki jo microsoftin huonoa mainetta. Tosin kyl niillä on välil ollu vähän likaista peliä ilpailijoiden kanssa..

Per se

Jäärä
Seuraa 
Viestejä3804

Itse käytän konetta kotonakin lähes päivittäin, mutta suljen sen aina yöksi...ei ole tarvetta jättää sitä päälle. Tosin jos kyseessä on ohjelmointiympäristö kaikkine kehitystyökaluineen tai himo elokuvien lataaja, niin ymmärrän että kone halutaan jättää päälle.

Onkos kukaan leffanlataaja kokeillut tätä Asuksen jo kenties parisen vuotta sitten esittelemään toimintoa, jossa kone voidaan asettaa jonkinlaiseen sleep-modeen, mutta verkkotoiminnot ja muut välttämättömät palvelut mahdollistavat sen, että lataus jatkuu? Itse en ole siihen tutustunut, mutta kyse on BIOS:n ominaisuuksista joita sitten ohjataan jollakin apuohjelmalla käyttiksen päällä. Mahtaako oleellisesti säästää sähköä, pienentää tuulettimien hurinaa etc.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat