Viestejä45973
klo 18:58 | 18.6.2008
http://www.physorg.com/news132931179.html
Niin nyt pitäisi kai kuun näyttää poikkeuksellisen isolta jostain syystä, kun on matalalla.
Onnistuuko Suomessa kuuta havainnoida kovin hyvin tähän aikaan vuodesta?
Mistä kuun kokoon liittyvä illuusio johtuu?
Sivut
Se näköharha, että olisi jos isompi johtuu ainakin siitä, että jos on matalalla taivaanrannassa näyttää ispmmalta. Mua jo pentuna neuvottiin, että ottaa kolikon ja peittää käsivarren päässä kuun, niin sama peitto on milloin tahansa. Näyttää silmälle sitten isolta tai pieneltä.
Täältä URSA:n sivuilta lisätietoa kuun vaiheista http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/kuu. ... nr=2454636
Sekä tietenkin täältä http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/ Tosiaan. Nyt on täysikuun aika *ulvoo*
Tuon "Suuri kuu" illuusion tunnistivat jo antiikin matemaatikot näköharhaksi mutta eivät tiettävästi esittäneet ilmiölle sen kummempaa selitystä.
Psykologiassa ilmiötä pidetään usein ns. Ponzon illuusiona tai ainakin hyvin lähisukua sille olevana. Toinen suosittu selitys illuusiolle perustuu siihen, että ihminen kokee taivaankannen olevan litistyneen kalotin muotoinen, mikä siis "suurentaa" horisontissa olevat kohteet. Tätä selitystä puoltaa se, että myös lentäjät kokevat korkealla ilmassa, missä ei maahorisonttia ole näkyvissä, samaisen näköharhan.
Täältä ilmiöstä kiinnostuneet voivat lukea lisää sen eri selitysmalleista:
http://www.pnas.org/cgi/reprint/97/1/500
http://facstaff.uww.edu/mccreadd/intro9.htm
Toinen keino on ottaa valokuvat "isosta" ja "pienestä" kuusta. Sitten kuvankäsittelyohjelmalla kuut päällekäin ja kas - saman kokoisiahan ne ovat.
Tuota nyt en ihan purematta niele. Tuossa avauskuvassa ainakin puut piirtyi puita vasten, eiköhän se kolikon peitto puustoon nähden pysy samana. Kuu taas voi näkyä pienempänä tai suurempana siihen puustoon nähden. Valon taittumisesta ilmakehässä tuo käsittääkseni johtuu.
Herra on hyvä ja kokeilee itse, näin se vaan menee, tässä tapauksessa on kyllä ihan turha väittää vastaan Minulla oli aikanaan sellainen avaimenperä jossa oli juurikin tätä tarkoitusta varten porattu pieni reikä, sillä oli hauska hämmästyttää ihmisiä kuun möllöttäessä muka valtavan suurena taivaanrannassa. Kuu - ja aurinko - ovat itse asiassa hämmästyttävän pieniä, ja ne suurenevat korvien välissä valtavasti.
Kuun kulmaläpimitta maasta katsottuna on noin 1/2 astetta riippumatta siitä onko kuu horisontissa vaiko lähellä taivaanlakea. Tämän voi helposti todeta tähtäämällä kuuta ojennetun käsivarren ja pystyssä olevan pikkusormen avulla (tuo pikkurillin pää peittää tällöin noin 1/2 astetta taivaanpallosta).
Valon taittumisella on myös pieni lisäävä vaikutus kuun näennäiseen kokoon sen ollessa horisontissa. Mutta tämä on täysin mitätön verrattuna "psykologiseen" läpimitan kasvuun. Tuon taittumisilmiön aiheuttaman koon kasvun havaitseminen edellyttää jo hyvin tarkkaa kulmaläpimittauslaitetta, siihen eivät sormet tai avaimenperät enää riitä.
En epäile, etteikö tuo pitäisi yleisessä mielessä paikkaansa mutta tuossa kuvassa kuu saattaisi näkyä samojen puiden takana noin isona tai paljon pienempänä riipuen ilmakerroksen vaikutuksesta. Miten nuo vakioetäisyydellä olevat puut muka poikkeavat ojennetussa kädessä olevasta mittalaitteesta?
Eri asia on sitten jos se kuu aina samassa paikassa näyttää yhtä suurelta.
Harha on niin vahva että tarkasti mitaten taivaanrannassa olevan Kuun näennäinen halkaisija on pienempi kuin pään yläpuolella olevana. Ero on prosentteja (yli 1 mutta alle 2) johtuen siitä, että kuu on taivaanrannassa keskimäärin etäämpänä kuin pään yläpuolella. Ero on puolikkaan ja koko maapallon halkaisijan välillä. Yli puoli halkaisijaa kuitenkin. Matemaatikot voisivat laskea kuinka lähelle koko halkaisijaa on mahdollista päästä.
Ei nyt veulata sillä että rata on hieman elliptinen. Tarkoitan tilannetta jossa muut parametrit ovat samat mutta näkymä vain vaihtelee.
Ilmakehä ei suurenna eikä pienennä yhtään mitään tuossa.
Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula
Ok, hyväksytään mutta sitten se kuu näyttää aina samassa paikassa yhtä suurelta.
Mietin, että olisiko tuo selitettävissä aksonometrisesti. Horisonttiin katoava rautatie kapenee, sen päällä näkyvän kuun pysyessä saman kokoisena. Ylhäällä olevaan kuuhun ei ole vastaavaa vertailukohtaa, joten se vaikuttaa tyhjää taustaa vasten pienemmältä. Eli ns. optinen harha.
Mieli toimii vertailukohtien avulla tuossa. Ja hämääntyy pitämään kohdetta hyvin lähellä olevana kun edustalla on puita tai horisontti.
Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula
Kun tuohon horisonttiin katoavan rautatien päälle heitetään poikittain kaksi yhtä pitkää kapulaa, niin kauempana sijaitseva kapula näyttää huomattavasti leveämmältä. Tämä on nimenomaan se aikaisemmin mainitsemani Ponzon Illuusio, jolla ilmiö yleensä selitetään. Nyt muodostuu ongelmaksi vain se, että lentäjät kokevat saman ilmiön pilvien yläpuolella ilman mitään kiintopisteitä!
http://en.wikipedia.org/wiki/Ponzo_illusion
Tuohan pitäisi olla ylempänä sijaitseva kapula, ei välttämättä kauempana oleva, suhteutettuna taustaan.
Onko tuo nyt sitten "opittu" havaintoharha vai todellinen havaintoharha jäänee vielä arvoitukseksi.
Tämä on nyt aika paljon mutua, mutta voisiko asia olla niin että horisontti koetaan ikäänkuin suorana viivana, mutta "taivaankansi" kaarena. Tässä tulisi tavallaan pii-kertainen ero maksimissaan tuolle havaitulle koolle.
Kyseessä saattaa olla myös "linssi" vääristys, kun horisontin ja silmän välissä on tiheämpää ilma-massaa, kun suoraan ylöspäin katsoen.. hieman sama vääristys kun pilven takaa loistava kuu, mutta ilmamassa ei kummiskaan peitä/sotke kuun ääriviivoja.
(periaatteessa verrannollinen elokuva kankaaseen, me näemme kuustä suurennoksen).
Joidenkin tulkintojen mukaan illuusio johtuu siitä, että ihminen kuvittelee luonnostaan taivaankannen kellonlasia muistuttavaksi maljaksi, joka kaartuu loivasti kohti horisonttia. Otaksun tämän johtuvan pilvistä ja siitä että maapallo on ihmisen näkökulmasta melkein tasomainen - pään yläpuolella olevat pilvet, linnut yms. kohteet ovat yleensä sangen lähellä, kun taas lähellä horisonttia ollessaan ne ovat yleensä sangen kaukana. Tämän seurauksena horisontin lähellä olevien kohteiden oletetaan ehkä automaattisesti olevan hyvin kaukana, kun taas pään yläpuolella olevat kohteiden tulkitaan olevan huomattavan paljon lähempänä. Horisontissa möllöttävä kuu on siis olevinaan paljon kauempana kuin korkealla oleva kuu, ja koskapa sen kulmaläpimitta on kuitenkin aina yhtä suuri, kuun täytyy siten horisontissa ollessaan olla huomattavasti suurempi.
Optisestihan taivaankansi pitäisi kuvitella ennemminkin puolipallon muotoiseksi, koskapa aurinko, kuu ja muut taivaankappaleet sijaitsevat käytännöllisesti katsottuna ihan yhtä kaukana riippumatta siitä onko kohde horisontissa vaiko pään yläpuolella (tosin kuun tapauksessa etäisyysero on jo jossain määrin merkittävä).
Tätä on muuten hauska testata ulkona käytännössä - käskepä kaveriasi kuvittelemaan horisontin ja zeniitin välille ympyränkaari, ja käske kaveria osoittamaan sormella kuvitellun ympyränkaaren puoliväliä. Geometrisesti ajateltua kaverin käden pitäisi siis sojottaa 45 asteen kulmassa ylöspäin, mutta yleensä kulma arvioidaan vaistonvaraisesti reilusti alakanttiin.
En tiedä sitten minkä kokosista kuista puhutte, kun tääl lapis ei tule pimeä... mutta toisinaan horisontissa sijaitseva kuu näyttää todella isolta, joka peittää melkeen koko horisontin, kuten auringon laskut...
esim:
Valokuvissa on vaan se huono puoli ettei ne kerro mitään kuun koosta. Pitää omin silmin nähdä.
くそっ！
Kyse taitaa olla ainakin osittain siitä, että horisonttiin asti riittää perspektiiviä, johon etäällä oleva kuu liittyy projektiona, kun taas korkealla olevasta kuusta nähdään pelkkä projektio jolle ei ole olemassa perspektiiviä vertailukohtana.
Lentäjille perspektiivin ja projektion hahmottaminen perustunee saman rajatun näkökentän alueen perspektiivin ja siihen liittyvään projektioon kuusta.
Olen omin silmin nähnyt.. "pelottavan" ison kuun.
Kuu on puolikas geoidi (ks. sanakirja). Kuulla on kaksi puolta. Toinen on olemassaoleva eli valoisa puoli. Toinen puoli taas on se puoli, jota ei ole olemassakaan, eli ns. pimeä puoli. Aivan kuten ihmismielessäkin. Pimeä puoli on vain käsitteellinen ilmiö, joka auttaa hahmottamaan kuun rakennetta; todellisuudessa sitä ei ole olemassakaan, vain harhaoppiset teoreetikot kuvittelevat niin.
Näiden kahden puolen välillä on erittäin kapea hämärä vyöhyke, joka yleensä ei näy maahan. Koska Kuu on vain puolikas taivaankappale, ns. 50%:n paradoksi, näyttää se eri suunnista hyvinkin erilaiselta. Tämä selittää sen, miksi Kuu näyttää maasta katsottuna erilaiselta eri aikoina. Kuu pyörähtää akselinsa ympäri noin kuukaudessa, joten sen ulkomuoto käy läpi samat vaiheet noin kuukauden jaksoissa.
Kuu on täysikuu silloin, kun se näyttää taivaalla ympyrän muotoiselta. Tällöin kuun koko valoisa puoli osoittaa maahan päin. Kuulla on magneettikenttä vain kuperalla puolella, ja se osuu toisinaan maan magneettikenttään täydenkuun aikaan. Tästä aiheutuu sähkömagneettisia häiriöitä ilmakehässä, jotka voivat häiritä joidenkin unta.
Jotkut ihmiset uskovat, että täydenkuun aikaan jumalolennot voivat magneettista vuota pitkin kulkea kuusta maahan ja toisinpäin, mutta tätä ei ole vielä täysin pystytty tieteellisesti todistamaan.
Sivut