Psykiatrinen diagnostiikka lottoarvontaa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kerron kirjoitukseni aluksi hieman taustaani, jotta tiedätte miltä pohjalta kirjoitustani kirjoitan. Olen kolmekymppinen kaveri, ja olin psykiatrisen sairauden vuoksi kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä neljättä vuotta. Mielestäni olen kärsinyt eri asteisesta ja kausittaisesta masennuksesta jo vuoden 1990 alusta alkaen. Psyykkisen oireiluni paheni tällä vuosituhannella niin pahaksi, että jouduin vuonna 2004 psykoosin eli todellisuudentajun pettämisen vuoksi Pitkäniemeen pakkohoitoon.

Tarkastelenkin tässä kirjoituksessa psykiatriaa tieteenä maallikkonäkökulmasta, vaikka olenkin aktiivisesti seurannut psykoosin jälkeen psykiatriaan liittyvää keskustelua niin netissä kuin mediassa.

Psykiatri eli psykiatrian erikoislääkäri on käynyt pitkän 12-13 vuoden koulutuksen lääketieteellisessä tiedekunnassa, mutta silti asetun omien kokemusteni pohjalta psykiatreja ja psykiatriaa tieteenalana vastaan.

Lääkärit ovat vuodesta toiseen maamme arvostetuin ammattiryhmä, jonka vuoksi lääkäreiden toimintaperiaatteita tai ylipäätään lääketieteellisiä malleja harvoin kyseenalaistetaan. Etenkin kun alamme keskustella psykiatriasta, niin liikumme mielestäni jo aika paljon oletusten varassa. Lähtökohta on, kun potilas menee vastaanotolle, että lääkärin on uskottava potilasta. Psykiatriassa lähes aina diagnostiikka perustuu haastatteluun tai joihinkin pikatesteihin, jolloin diagnosointi tapahtuu potilaan puheiden ja itsearvioinnin perusteella.

Nähdäkseni diagnostiikka psykiatriassa muistuttaa paljon lottoarvontaa sillä erotuksella, että lottopalloja on vähemmän ja oikeita (diagnoosi)numeroita löytyy hyvin harvoin. Esimerkiksi yleisesti oletetaan, että skitsofreniaan sairastuu 1% väestöstä maailmanlaajuisesti, vaikka psykoosikokemus on aina yksilöllinen.
Diagnostiikkaa psykiatriassa pitäisi kehittää enemmän yksilöllisempään suuntaan, koska niin paljon mielestäni tehdään virhediagnooseja. Yksilöllinen suunta voisi tarkoittaa tarkempaa oirekuvausta ja tosiaankin enemmän diagnoosinumeroita.

Psykiatrit ovat onnistuneesti lanseeraaneet käsityksen, jonka mukaan lähes jokainen skitsofreniadiagnoosin saanut vaatii elinikäisen estolääkityksen. Suuri kysymys onkin, kenen etuja "elinikäinen estolääkitysmalli" palvelee? Lääketeollisuus on käsittääkseni eräs maailman tuottavimmista teollisuuden aloista.

Medikalisaatiosta olisi jo senkin vuoksi hyvä käydä kriittistä keskustelua, koska yhteiskunnalle aiheutetut lääkekustannukset ovat karanneet jo pilviin! Vakuutan kyllä, että psykoosilääkkeet ovat hyviä, jos psykoosin uusiutumisvaara on ilmeinen, mutta miksi syöttää lääkettä varmuuden vuoksi?

Suuri kysymys, joka kirjoitukseeni liittyy on se, että miksi ihmiset sairastuvat henkisesti? Miksi emme panosta psykiatriassa ennaltaehkäisevään toimintaan?

Suuria kysymyksiä, jotka liittyvät ihmisten henkiseen hyvinvointiin ovat ainakin toimeentulokysymykset, koska markkinatalous ajaa ns. heikommat ihmiset todella ahtaalle. Yksinäisyys betonilähiössä on toinen suuri kysymys, joka varmasti aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Yhteisöllisyys ei ole meinaan kaikille itsestäänselvyys.

Itse olen havainnut hyväksi selviytymiskeinoksi henkisen tasapainon saavuttamisessa mietiskelyn, jolla yritän selviytyä negatiivisista tunteista kuten
kateudesta, katkeruudesta, vihasta, mustasukkaisuudesta, peloista, häpeästä, syyllisyydestä ja ahneudesta.

Tärkeää on huomata, että tarkoituseni ei ollut mitenkään väheksyä psykiatrisia sairauksi, sillä minusta 'väärästä' ja suppeasta diagnostiikasta huolimatta psykiatriset sairaudet elävät ja voivat hyvin tässä maassa!

Sivut

Kommentit (87)

Vierailija

Ottamatta kantaa muuhun...

Kokemustuntija
Lähtökohta on, kun potilas menee vastaanotolle, että lääkärin on uskottava potilasta.

Luulin että asia on juuri päinvastoin.

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006
Kokemustuntija
Suuri kysymys, joka kirjoitukseeni liittyy on se, että miksi ihmiset sairastuvat henkisesti? Miksi emme panosta psykiatriassa ennaltaehkäisevään toimintaan?

Hyvä kysymys, nykyinen elämänlaatu ehkä kohottaa riskiä masennuksenkaltaisten sairauksien syntyyn. Mutta mitä yhteiskunta voi tehdä estääkseen masennusta ennakolta?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Toope, kaikkea psyykkistä oireilua ei voida varmaankaan ennaltaehkäistä, mutta silti minusta lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin tulisi satsata paljon enemmän.

Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi lähtee tietenkin kotiolosuhteista, mutta ei sovi väheksyä turvallisen kouluympäristönkään merkitystä. Olen ajatellut, että "vanhan ajan" kyläyhteisöjen lapset olivat henkisesti tasapainoisempia kuin nykyisten betonipunkkerien eli lähiöiden kasvatit. Aito välittäminen on kateissa aikuistenkin maailmasta, niin kuinka sitä voisi olettaa olevan lastenkaan maailmassa?

Vierailija

Ennaltaehkäisevään työhön panostaminen on tuolla byrokratian rattaissa mukamas kannattamatonta: tuottavuutta ei saada aikaan 4-6 vuoden sykleillä, joten tarpeetonta sanovat budjetinlaskiat.

Tottahan se on, että nykyään yhteiskunta on kovin yksilösuorituskeskeinen ja omat asiat on omia asioita. Itse olen myös tämän "koko kylä kasvattaa" ajatuksen takana.

Vierailija
Kokemustuntija
Kerron kirjoitukseni aluksi hieman taustaani, jotta tiedätte miltä pohjalta kirjoitustani kirjoitan. Olen kolmekymppinen kaveri, ja olin psykiatrisen sairauden vuoksi kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä neljättä vuotta. Mielestäni olen kärsinyt eri asteisesta ja kausittaisesta masennuksesta jo vuoden 1990 alusta alkaen. Psyykkisen oireiluni paheni tällä vuosituhannella niin pahaksi, että jouduin vuonna 2004 psykoosin eli todellisuudentajun pettämisen vuoksi Pitkäniemeen pakkohoitoon.

Tarkastelenkin tässä kirjoituksessa psykiatriaa tieteenä maallikkonäkökulmasta, vaikka olenkin aktiivisesti seurannut psykoosin jälkeen psykiatriaan liittyvää keskustelua niin netissä kuin mediassa.

Psykiatri eli psykiatrian erikoislääkäri on käynyt pitkän 12-13 vuoden koulutuksen lääketieteellisessä tiedekunnassa, mutta silti asetun omien kokemusteni pohjalta psykiatreja ja psykiatriaa tieteenalana vastaan.

Lääkärit ovat vuodesta toiseen maamme arvostetuin ammattiryhmä, jonka vuoksi lääkäreiden toimintaperiaatteita tai ylipäätään lääketieteellisiä malleja harvoin kyseenalaistetaan. Etenkin kun alamme keskustella psykiatriasta, niin liikumme mielestäni jo aika paljon oletusten varassa. Lähtökohta on, kun potilas menee vastaanotolle, että lääkärin on uskottava potilasta. Psykiatriassa lähes aina diagnostiikka perustuu haastatteluun tai joihinkin pikatesteihin, jolloin diagnosointi tapahtuu potilaan puheiden ja itsearvioinnin perusteella.

Nähdäkseni diagnostiikka psykiatriassa muistuttaa paljon lottoarvontaa sillä erotuksella, että lottopalloja on vähemmän ja oikeita (diagnoosi)numeroita löytyy hyvin harvoin. Esimerkiksi yleisesti oletetaan, että skitsofreniaan sairastuu 1% väestöstä maailmanlaajuisesti, vaikka psykoosikokemus on aina yksilöllinen.
Diagnostiikkaa psykiatriassa pitäisi kehittää enemmän yksilöllisempään suuntaan, koska niin paljon mielestäni tehdään virhediagnooseja. Yksilöllinen suunta voisi tarkoittaa tarkempaa oirekuvausta ja tosiaankin enemmän diagnoosinumeroita.

Psykiatrit ovat onnistuneesti lanseeraaneet käsityksen, jonka mukaan lähes jokainen skitsofreniadiagnoosin saanut vaatii elinikäisen estolääkityksen. Suuri kysymys onkin, kenen etuja "elinikäinen estolääkitysmalli" palvelee? Lääketeollisuus on käsittääkseni eräs maailman tuottavimmista teollisuuden aloista.

Medikalisaatiosta olisi jo senkin vuoksi hyvä käydä kriittistä keskustelua, koska yhteiskunnalle aiheutetut lääkekustannukset ovat karanneet jo pilviin! Vakuutan kyllä, että psykoosilääkkeet ovat hyviä, jos psykoosin uusiutumisvaara on ilmeinen, mutta miksi syöttää lääkettä varmuuden vuoksi?

Suuri kysymys, joka kirjoitukseeni liittyy on se, että miksi ihmiset sairastuvat henkisesti? Miksi emme panosta psykiatriassa ennaltaehkäisevään toimintaan?

Suuria kysymyksiä, jotka liittyvät ihmisten henkiseen hyvinvointiin ovat ainakin toimeentulokysymykset, koska markkinatalous ajaa ns. heikommat ihmiset todella ahtaalle. Yksinäisyys betonilähiössä on toinen suuri kysymys, joka varmasti aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Yhteisöllisyys ei ole meinaan kaikille itsestäänselvyys.

Itse olen havainnut hyväksi selviytymiskeinoksi henkisen tasapainon saavuttamisessa mietiskelyn, jolla yritän selviytyä negatiivisista tunteista kuten
kateudesta, katkeruudesta, vihasta, mustasukkaisuudesta, peloista, häpeästä, syyllisyydestä ja ahneudesta.

Tärkeää on huomata, että tarkoituseni ei ollut mitenkään väheksyä psykiatrisia sairauksi, sillä minusta 'väärästä' ja suppeasta diagnostiikasta huolimatta psykiatriset sairaudet elävät ja voivat hyvin tässä maassa!




Kuule, masennusta ei ole olemassakaan. Se on nuorien ja teini-ikäisten keksimä sairaus. Niitä käyttävät koulussa ne, joita kiusataan tai muutenvain ei jaksa olla koulussa. Se on heidän suojakilpensä.

Masennuslääkkeet on keksitty hölmöille, jotka luulevat niiden auttavan.

Joten unohda koko asia, masennusta ei ole olemassakaan.

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006
Kokemustuntija
Olen ajatellut, että "vanhan ajan" kyläyhteisöjen lapset olivat henkisesti tasapainoisempia kuin nykyisten betonipunkkerien eli lähiöiden kasvatit.

Ehkä näin on. Onko nykyihmisillä liikaa vapaa-aikaa? Nykykulttuuri kuitenkin vannoo individualismin nimeen, enkä näe juuri keinoja, joilla yhteiskunta voisi vaikuttaa yksityisten ihmisten mielenterveyteen.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Vetykone
Kuule, masennusta ei ole olemassakaan. Se on nuorien ja teini-ikäisten keksimä sairaus. Niitä käyttävät koulussa ne, joita kiusataan tai muutenvain ei jaksa olla koulussa. Se on heidän suojakilpensä.

Masennuslääkkeet on keksitty hölmöille, jotka luulevat niiden auttavan.

Joten unohda koko asia, masennusta ei ole olemassakaan.


Vetykone, luulin sinun sekoilevan fysiikan alalla, mutta näytät touhuavan muuallakin. Ehkä sinun kannattaisi pysyä ikiliikkujien ja polttomoottorien parissa...

Vierailija
Vetykone

Kuule, masennusta ei ole olemassakaan. Se on nuorien ja teini-ikäisten keksimä sairaus. Niitä käyttävät koulussa ne, joita kiusataan tai muutenvain ei jaksa olla koulussa. Se on heidän suojakilpensä.

Masennuslääkkeet on keksitty hölmöille, jotka luulevat niiden auttavan.

Joten unohda koko asia, masennusta ei ole olemassakaan.




Et ole varmasti koskaan tavannut aidosti vakavasti masentunutta ihmistä, vain angstisia teinejä? Masennus ON todellinen sairaus, jonka pahin oire on itsetuhoisuus. Masennusta sairastavia ihmisiä on todella paljon.

Masennus vain sanana on saanut "heppoisen" luonteen median ja markkinoinnin ansiosta. joka toinen pikkujulkkis lehdessä kertoon, kuinka he olivat kahden viikon ajan vakavasti masentuneita ja kuinka sitten helpotti. Kahden viikon masennus on alakuloisuutta, masentuneisuuden tunteet kuuluvat normaaliin ihmiselämään. Siinä vaiheessa, kun alakuloisuus, ahdistuneisuus, toivottomuus sekä itseinho kroonistuvat, muuttuvat pysyväksi olotilaksi, on kysymys depressiosta eli masennuksesta.

Masennusta ei saisi sotkea normaaliin ahdistukseen. Eihän jokainen, jolla on atooppista ihottumaa sano sairastavansa psoriasista joka mysteerisesti parantui (vrt. alakuloisuus / masennus).

Masennuksessa on kysymys jo ihan biokemiallisista muutoksista. Aivojen toiminnassa on kuvantamalla huomattu muutoksia (mielihyvän näkyminen). Masennus on sairaus, ei teini-iän oire.

Vierailija

Tuoreen tiedon mukaan japanissa tehdään nyt 33000 itsemurhaa vuodessa! Japani kuuluukin itsemurhatilastoissa kärkimaihin. Syyksi arvellaan 1990-luvun lamaa, sosiaalisia paineita (japanissa onkin tunnetusti kouluttautumiseen ja työhön panostava kulttuuri) ja yhteiskunnallisen turvaverkon pettämistä. Hallitus lähti ajamaan 2006 luvulta lähtien kampanjaa jonka tarkoituksena on vähentää itsemurhia.

Murhatilastoissa japani on kuitenkin mallimaa.

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006
peippo
Tuoreen tiedon mukaan japanissa tehdään nyt 33000 itsemurhaa vuodessa!

Noissa virallisissa tilastoissa on aivan valtavia heittoja, hyvin monista maista ei saada todellisia tietoja lainkaan. Uskon, että Japanissa on jonkinlainen ongelma tässä, mutta ehkä ei kannata ylikorostaa sitä. Selvästi noissa WHO:n tilastoissa korkeimmat itsemurhaluvut ovat kehittyneimpien maiden lukuja. Voidaan tietysti spekuloida sillä, aiheuttaako kehittynyt ympäristö itsemurhia, vai onko tilastointi vain näissä maissa tarkempaa...
http://www.who.int/mental_health/prevention/suicide/suiciderates/en/

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Vetykone kirjoitti kyllä niin ala-arvoisen provon, että se ei ansaitsisi tulla huomioiduksi.

Jos kumminkin puhutaan depressiosta, niin kyseessä on minusta elintasosairaus. Depressiopotilaiden uskottavuus ei tule ikinä olemaan esim. diabeteksen tasolla, koska depressio on mielensairaus, jonka diagnostiikassa korostuu itsearvioinnin merkitys. Joka vuosi Suomessa jää nykyään yli 4000 ihmistä masennuksen vuoksi eläkkeelle, joka ei minusta ole järkevää, koska depressio ei yleensä ole luonteeltaan krooninen sairaus.

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006
Kokemustuntija
Joka vuosi Suomessa jää nykyään yli 4000 ihmistä masennuksen vuoksi eläkkeelle, joka ei minusta ole järkevää, koska depressio ei yleensä ole luonteeltaan krooninen sairaus.

Depressio useimmiten on hoidettavissa. Hyvin usein se tosin vaatii melko pitkää terapiaa/lääkitystä. Tämä tekee hoidosta tietenkin kallista.

Tämä on maallikon mielipide, mutta minusta intensiivisempi ja lyhytaikaisempi terapia (enemmän kuin 1 krt/vko) ja tehokkaampi lääkitys alusta lähtien auttaisivat enemmän kuin nykyisenkaltainen varovaiseen lääkitykseen ja hidastempoiseen terapiaan perustuva hoito.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Toope

Tämä on maallikon mielipide, mutta minusta intensiivisempi ja lyhytaikaisempi terapia (enemmän kuin 1 krt/vko) ja tehokkaampi lääkitys alusta lähtien auttaisivat enemmän kuin nykyisenkaltainen varovaiseen lääkitykseen ja hidastempoiseen terapiaan perustuva hoito.



Usein masennus tunnistetaan ja sairastunut pääsee hoidon piiriin vasta pidemmän ajan päästä. Ajoissa aloitettu interventio on tehokkain, eli ennalta ehkäisevän työn tarkoitus yhä enemmän korostuu. Mutta ennaltaehkäisy ei päättäjien mielestä ole riittävän kustannustehokasta.

Uskon myös että intesiivisempi hoitokontakti tuottaisi paremman tuloksen, mutta se maksaa lisää rahaa. Kuka maksaa? Kelan kuntoutusbudjetissa on järkyttävän paljon epäkohtia, joista yksi on nimenomaan psyykkisesti oireilevien aikuisten kuntoutuksen kustannuksien hoidossa.
(Kelan tukemaa psykoterapiaa/ terapiaa ylipäätänsä on äärettömän vaikeaa saada, jos on aikuinen ja vielä työssäkäyvä. Pitäisi olla niin vaikeasti masentunut, että työkyky on mennyt tai on kriittisesti menemässä..)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005
peippo
Tuoreen tiedon mukaan japanissa tehdään nyt 33000 itsemurhaa vuodessa! Japani kuuluukin itsemurhatilastoissa kärkimaihin. Syyksi arvellaan 1990-luvun lamaa, sosiaalisia paineita (japanissa onkin tunnetusti kouluttautumiseen ja työhön panostava kulttuuri) ja yhteiskunnallisen turvaverkon pettämistä. Hallitus lähti ajamaan 2006 luvulta lähtien kampanjaa jonka tarkoituksena on vähentää itsemurhia.

Kiinnostava tässä yhtälössä masennuksen yleisyyden suhteen on se, että WHO:n standardeja mukaillen Japani, kuten monet muutkin kalaravintoon tukeutuvat valtiot, omaavat huomattavasti mm. Suomea alhaisemmat masariluvut.

Japanissa esiintyvä "itsemurhatyyppi" onkin erilainen kuin meillä, kuten sosiologiassa on osoitettu jo reippaan 100 vuoden ajan. Siellä kliinisesti masentuneet eivät myöskään edusta yhtä paljoa itsemurhan tehneitä ja yrittäneitä kuin meillä.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat