Iltasanomat: Poliisit näkivät UFOn Walesissa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1547745

Walesista kuuluu kummia. Poliisitoimi on tiedottanut, että helikopteripartio näki aiemmin tässä kuussa tunnistamattoman lentävän kohteen eli ufon Cardiffin yläpuolella.Sanomalehti Sunin mukaan ufo oli hyökännyt poliisien helikopterin kimppuun. Helikopteri oli onnistunut väistämään lähteäkseen sen jälkeen raivokkaaseen takaa-ajoon. Polttoaine kuitenkin loppui. Samalla päättyi takaa-ajokin.

Lehden mukaan ufo oli lautasen muotoinen ja sen reunoja koristi melkoinen määrä vilkkuvia valoja.

Poliisitiedotteen sävy on huomattavasti maltillisempi kuin sanomalahden hurja kertomus. Tiedotteessa kuitenkin sanotaan yksiselitteisesti, että helikopteripartio näki taivaalla kummallisen ilma-aluksen.

On Suomessakin ufoja nähty. Sellaisen havaitsi muun muassa kirjailija Pentti Saarikoski, joka kertoi näkemästään kirjailija Mauri Sariolalle. Jälkimmäinen dokumentoi Saarikosken havainnon päiväkirjaansa.

Lähde: iltasanomat 23.6.2008

Mielenkiintoista raportissa on nimenomaan termi: ilma-alus. Tässä nettiaktiiveille tutkimisen aihetta, mikäli mielenkiintoa riittää.

Sivut

Kommentit (47)

asdf
Seuraa 
Viestejä11069
Liittynyt16.3.2005

Kyllähän tunnistamattomia lentäviä esineitä nähdään jatkuvasti, ei siinä mitään ihmeellistä ole. The Sun tietolähteenä on hiukka kyseenalainen. The Sun on kertonut mm. Kuusta löytyneestä ihmisen luurangosta. Ei siis ihme, jos Sunin kertomus on vähän värikkäämpi kuin poliisiraportti.

Vierailija

Ufoja nähdään jatkuvasti ja siinä ei ole mitään ihmeellistä? Rohkenen olla eri mieltä. The Sunin minäkin jättäisin omaan arvoonsa, mutta poliisiraportti sentään jää jäljelle. Paperinpala sekin toki.

asdf
Seuraa 
Viestejä11069
Liittynyt16.3.2005
Alaston_Apina
(--)mutta poliisiraportti sentään jää jäljelle. Paperinpala sekin toki.

Aivan, poliisiraportissa kerrotaan IL:n mukaan, että helikopterin miehistö näki kummallisen ilma-aluksen. Kiinnostaisi kyllä, mitä poliisiraportissa ihan tarkalleen sanotaan, muttei tuo oikein vielä tarkoita mitään muuta, kuin että jotain nähtiin, jonka takaa-ajoon ryhdyttiin.

Jos tämän perusteella aletaan haaveilla et-ufoista, niin se on taas pelkkää haaveilua. Et-alkuperän ufosta ei ole lähimainkaan tieteelle riittävää näyttöä. Tosin eiväthän kaikki sellaista kaipaakaan.

Jos joku sattuu netistä kyseisen poliisiraportin löytämään, niin linkkiä vaan, niin saadaan vähän selvyyttä siihen puoleen.

Et-alkuperästä en itsekään sano mitään.

Vierailija

Tuo oli jo lauantaina aamuyöstä netissä.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id94191.html

YLE Uutiset

[size=150:2rurdz88]Poliisit näkivät ufon Walesissa? [/size:2rurdz88]
[size=85:2rurdz88]Julkaistu 21.06.2008, klo 03.43[/size:2rurdz88]
Walesissa poliisi on vahvistanut, että poliisivoimien helikopterimiehistö on havainnut "epätavallisen lentävän esineen" Cardiffin yllä. Poliisin vahvistus kuultiin sen jälkeen, kun brittiläinen tabloid-lehti The Sun oli kertonut ufon "hyökänneen" poliisikopterin kimppuun.
.....

Todellakin. Mitähän siinä poliisiraportissa oikein sanotaankaan. Tuokin uutisointitapa on hyvin raflaavaa. Tunnistamattomia havaintoja on, mutta 99% niille löytyy aivan luonnollinen selitys. No jäähän siihen sitten se 1%

Lisäys: Kappas vaan. Ainakaan mulla tuo linkki ei auennutkaan YLE Uutisiin. No arkistosta löytyy sama. Tässä lyhytlinkki sinne http://lyhytlinkki.net/?e9p0j3iu

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Olisi kätevää jos poliisihelikoptereissa olisi sellainen vähemmän tunnettu tallennusväline kuin camera obscura. Sillä voisi dokumentoida jopa merkillisiä havaintoja ennenkuin polttoaine loppuu. Milloinkahan camera obscura yleistyy poliisien välineistössä.

Jotakuta saattaa ihmetyttää mikä on tuollainen vehje. Sillä saa talletettua silmänräpäyksellisiä hetkiä pimeään laatikkoon sijoitettuun valolle herkkään pintaan. Väitän että tulee aika jotta välineitä on jopa poliisilla vähintään yksi per poliisipiiri.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

toisen polven pilkkuvirhe

Nykyisin tekevät kaukopuhujia vai mikä pitkäkorvia ne nyt olivatkaan, joissa se opskura on kuulemma kylkeen ruuvattu.

Ehkä joskus, mutta nykyään ei kannata tuollaisista edes haaveilla.

Enkä minä edes usko mihinkään "camera obscuraan", ihan järjetön ajatus, se valohan valuisi pois siitä kuvasta heti kun se otetaan katsottavaksi!

Vierailija
Dark Serenity

Itse olen teorian kannalla, joka tulkitsee valon, ei valuvan vaan vierivän pois kuvapaperin pinnalta.

Vierailija

"On Suomessakin ufoja nähty. Sellaisen havaitsi muun muassa kirjailija Pentti Saarikoski, joka kertoi näkemästään kirjailija Mauri Sariolalle. Jälkimmäinen dokumentoi Saarikosken havainnon päiväkirjaansa."

Tuohon uutiseen pitää lisätä se, että Saarikoski näki myös pikku-ukkoja ja vaaleanpunaisia elefantteja.

Vierailija

Asiallista porukkaa taas liikenteessä! Voitteko purkaa pahaa oloanne jossain muualla? Tai niin kuin normaalisti tekisitte eli ette vastaisi sellaiseen ketjuun johon teillä ei ole mitään järkevää sanomista.. Mielestäni moni teistä on jo täysikäinen tai ainakin lähestymässä sitä, niin luulisi että osaisitte käyttäytyä aikuisten ihmisten tapaan. No taitaa olla liikaa pyydetty, kun seuraa tämän palstan "älykköjen" ulosantia.

Itse uutisesta on vielä paha sanoa mitään kun ei ole sitä poliisin paperia, tai ainakaan itse en sitä löytänyt kyseisen poliisin sivuilta. Modelle vielä sellaista että voitko pistää linkin tuohon "kuussa luuranko"-juttuun?

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005
Syd
Paul M
Jotakuta saattaa ihmetyttää mikä on tuollainen vehje. Sillä saa talletettua silmänräpäyksellisiä hetkiä pimeään laatikkoon sijoitettuun valolle herkkään pintaan. Väitän että tulee aika jotta välineitä on jopa poliisilla vähintään yksi per poliisipiiri.
Nykyisin tekevät kaukopuhujia vai mikä pitkäkorvia ne nyt olivatkaan, joissa se opskura on kuulemma kylkeen ruuvattu.

Juttu on niin että miehet käyttävät korviksia ennen kuin tuo tapahtuu.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Finlandes
Seuraa 
Viestejä1399
Liittynyt19.6.2005
Alaston_Apina
Walesista kuuluu kummia. Poliisitoimi on tiedottanut, että helikopteripartio näki aiemmin tässä kuussa tunnistamattoman lentävän kohteen eli ufon Cardiffin yläpuolella.... ...

Whisky ???

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat