Aiheuttaako yhteiskunta ihmislajin taantumaa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Nyky-yhteiskunta aiheuttaa taantumaa ihmisen evoluutiossa, koska evoluution mukainen lisääntymisen malli on vääristymässä. Evoluution mukaan älykkäämmät yksilöt saavat enemmän jälkeläisiä jolloin kehitys tapahtuu.
Tällä hetkellä on käynyt niin, että ne jotka eivät pysy tietoyhteiskunnan vauhdissa mukana jäävät tekemään lapset valtion tukemina. Matalasti koulutetut naiset saavat enemmän lapsia kuin muut ja esimerkiksi somalit lisääntyvät 5-kertaa nopeammin kuin kanta-suomalaiset. Huippuälykkäät suomalaisnaiset saavat selvästi vähemmän lapsia kun heikommat kanssasisarensa. Tämä johtaa henkiseen taantumaan, jota ei voi korjata koulutusta parantamalla, koska syy on geeneissä!

Eli miten voimme turvata ihmiskunnan kehityksen, mutta samalla ylläpitää toimivan yhteiskunnan? Paras malli olisi tietysti se, että älykkäimmät tekisivät eniten lapsia, mutta se johtaisi vakaviin eettisiin ongelmiin. Utopistinen tulevaisuuden kuva, jossa ihmisiä pisteytetään DNA:n tai mitatun älykkyyden perusteella voi olla karua todellisuutta jonain päivänä.

Älykkäämmät ihmiset voisivat saada esimerkiksi valtiolta korotettua lapsilisää jälkeläisistään tai muita kannustimia; kotiäidiksi pakottaminen ei tietenkään ole mahdollista. Eräs harvoista huonoista asioista naisten aseman paranemisessa onkin syntyvyyden vaarallisen suuri lasku.

Jokainen lienee sitä mieltä, että ihmiskunnan tehtävä täällä ei ole virusmainen lisääntyminen ja maailman täyttäminen, vaan jatkuva kehitys. Jos jokin palapelin palainen ei tue tuota tavoitetta, niin millainen olisi se inhimillinen keino sen suhteellisen vaikutuksen vähentämiseksi kun kilpaillaan resursseista?

Niille jotka alkavat huutamaan: "RASISMIA!", voin sanoa että kyse ei ole rodusta vaan älykkyydestä. Tosin kuka meistä on sitä mieltä, että liikakansoituksesta kärsivät mustan Afrikan asukas edustaa ihmiskunnan tulevaisuutta? Sitä tulevaisuutta, jossa ratkaisemme aineen perusosasten olemusta ja maailmankaikkeuden saloja.

Sivut

Kommentit (59)

Vierailija

Olen itse miettinyt samaa. Tyhmien geenit siirtyvät räjähtävästi eteenpäin. Toisaalta, tämä "älykäs uranainen" on kuitenkin evoluution kannalta huono yksilö koska ei tajua siirtää geenejänsä eteenpäin. Survival of the fittest eikä smartest tjsp. Ehkä ihmisestä on tullut liian älykäs, se ei halua lisääntyä . Itsekkään en halua mukuloita koska en näe siinä mitään pointtia. Miksi tuoda lisää porukkaa tähän merkityksettömään maailmaan jatkamaan tätä evoluutiopelleilyä?

Sama juttu terveydenhuollossa. Sairaat paskayksilöt siirtävät sairaita geenejänsä eteenpäin koska nykyään on lääkkeet kaikkeen. 100 vuoden päästä jokainen ihminen syö aamulla tusinoittain pillereitä ettei kuole kauppamatkalla johonkin tautiin. Ensimmäinen järkevä askel mahdollisen geenialtaan parantamiseksi olisi tehdä lääketieteestä laitonta. Sairaat kuolisivat ennenkuin levittäisivät geenejään. Tällainen alkaisi mennä kyllä jo eettisesti aika pahaksi. Samalla tavalla kyllä menisi myös älykkäiden ihmisarvon nostaminen tyhmien edelle.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

En usko, että puhdas evoluutio olisi suosinut älykkäitä. Lajikehitys ihmisen osalta on kuitenkin pitkä ja suurimman osan aikaa sopeutuminen ympäristöön on vaatinut enemmän fyysisiä ominaisuuksia kuin älykkyyttä. Mielestäni muihin lajeihin verrattuna ihmisen korkean älykkyyden aiheuttaja onkin sattuma, jokin poikkeuksellinen mutaatio, joka on ilmaantunut fyysisten ominaisuuksien LISÄKSI ja osoittautunut sitten kilpailukykyiseksi.

Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

suomessa raskaana oleva testataan,harva kieltäytyy,näin kehitysvammaiset saadaan seulottua.onko lestadiolaiset tyhmiä?Mutta alkoholistinaiset on vaara joo.Afrikkalaiset pysyy aisoissa jos heitä ei auteta liikaa,En lähtisi ketään tappamaan vaikka olen niin fiksu,luonto hoitaa eli meidän vääristynyt kulttuuuri eli kulutusyhteiskunta.

Vierailija
half-life
Nyky-yhteiskunta aiheuttaa taantumaa ihmisen evoluutiossa, koska evoluution mukainen lisääntymisen malli on vääristymässä. Evoluution mukaan älykkäämmät yksilöt saavat enemmän jälkeläisiä jolloin kehitys tapahtuu.

"Evoluution mukainen lisääntymismalli" ei ole eikä voi olla vääristymässä. Evoluutio ei tarkoita, että älykkäämmät yksilöt saavat enemmän jälkeläisiä, se olisi idealistista teleologiaa, jonka mukaisesti evoluutiolla olisi tietty kehityksellinen päämäärä. Evoluutio ei ole moraalista, "survival of the fittest" tarkoittaa niiden geenien selviytymistä, joiden kantajilla on suurin määrä lisääntyviä jälkeläisiä. Ei ole mitään syytä miksi näiden yksilöiden pitäisi olla lajinsa älykkäimpiä - tai, jos niin halutaan, että käyttämäsi älykkyyden käsite vastaisi mitenkään evolutiivisesti toimivaa älykkyyttä, ts. sopeutumiskykyä, joka johtaa suurempaan lisääntymismenestykseen.

Vierailija
sigfrid
Mielestäni muihin lajeihin verrattuna ihmisen korkean älykkyyden aiheuttaja onkin sattuma, jokin poikkeuksellinen mutaatio, joka on ilmaantunut fyysisten ominaisuuksien LISÄKSI ja osoittautunut sitten kilpailukykyiseksi.

Ihmisten aivojen kehitys kylläkin on yhteydessä tiettyyn fyysiseen kehitykseen (ennen kaikkea poskilihasten surkastumiseen ja ylävartalon keveyteen(→ kahdella jalalla kävelemisen mahdollisuus)), jota voitaisiin kutsua rappeutumiseksi siinä mielessä, että ilman aivojen kasvua ihmiset olisivat tulleet hyvin selviytymiskyvyttömiksi.

sigfrid
Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Mikäköhän tämä periaate mahtaa olla ?

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
siouxeyesighed legion

Et esitä mitään uutta tuossa. Puhut asian vierestä, kuten tavallisesti. Aivojen kehittyminen mutaation kautta olisi ollut ensimmäinen askel ja seuraava kehon lihasvoiman ja esimerkiksi juoksunopeuden heikkeneminen. Evoluutio ei tue tarpeetonta ja rakneteen keveneminen on palvellut anatoomista kokonaisuutta. Päinvastainen järjestyhän olisi johtanut ihmislajin häviämiseen. Mutta turha kai tästä on enempää sanoa, koska en kirjoituksessai ei ole mitään ajatusta.

sigfrid
Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Mikäköhän tämä periaate mahtaa olla ?[/quote]

Lue historiaa, jos ymmärrät Mutta tuskin tästäkään kannattaa enempää kirjoittaa, senverran pitää arvioida hyötynäkökohtia.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
sigfrid

Et esitä mitään uutta tuossa.

En toki esitäkään, komppaan vain jo olemassaolevaa tutkimustietoa. Ihmisen aivojen suuri koko ei ole mahdollistunut ilman poskilihasten surkastumista ja ylävartalon keveyttä. Voimme huomata useiden kädellisten muistuttavan ihmistä jälkimmäisen ominaisuuden kohdalla. Sen on oltava varhaisempi, koska poskilihasten surkastuminen ei ole ollut mahdollista (tai sopeutuminen surkastunein poskilihaksin) ilman välineiden käyttöä. Verrattaen suuri älykkyys puolestaan ei ole ollut välineiden käyttöön tarpeellista, vaan vasta mahdollistunut sen myötä, ja kehittynyt paremminkin sosiaalisena ominaisuutena sen jälkeen (älykkyys ja aivojen koko tapaavat korreloida yhteisön koon kanssa, etenkin kädellisillä).

Sinä sen sijaan esittelit kyllä ihan uusia juttuja. Juoksunopeus jne. eivät liene mittenkään ihmisapinoiden vahvuuksia.

sigfrid
csl
sigfrid
Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Mikäköhän tämä periaate mahtaa olla ?

Lue historiaa, jos ymmärrät Mutta tuskin tästäkään kannattaa enempää kirjoittaa, senverran pitää arvioida hyötynäkökohtia.

Joo-o, historiaa... kuule, jos nyt aloitettaisiin siitä, että susilauma muodostuu alfaparin ympärille, koska alfapari tarkoittaa lisääntyvää paria, ts. muut lauman sudet ovat ko. parin jälkeläisiä. Kun susia on paljon, voivat laumat muodostua suuremmiksi kuin yhden perheen laumoiksi, mutta tällöin myös alfa-johtoisuus muuttuu laajemmaksi hierarkisuudeksi, suuremman yhteisön ollessa sosiaalinen eikä vain familiaalinen. Perhelauman muiden jäsenten tarpeellisia ominaisuuksia on yksi : jälkeläisyys.

Sitten tietysti : ihminen ei ole susi. Ihmisillä ei ole alfapareja. Joten, mikä ihmeen sama periaate tässä toimii ? Susilauma muodostuu alfaparin ympärille, koska alfapari siittää ja synnyttää sen ←→ sosiaalinen ihminen syrjäyttää älykkään, koska... ???

Ja sitten tietysti voisit kenties määritellä älykkään ja sosiaalisen. Eikö älykkyys muka ole sosiaalinen ominaisuus ? Mitä älykkyys on sosiaalisesta arvioinnistaan ja siinä annetusta merkityksestään irrotettuna ?

Vierailija

Olen tässä viimeiset 20 min tutkinut älykkyyttä. Tein Tieteen kuvalehden älykkyystestin ja sain tulokseksi 122. Olen siis älykäs ja minun lisääntymistäni on tuettava.

Vierailija
sigfrid
Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Älykkyys kyllä oli hyvin tärkeä ominaisuus ihmisten välisessä kilpailussa, joka on hieman erilainen kuin susien. Siinä ei paljon sosiaalisuus ja nyrkit auta, kun vastassa on teräspanssarit ja kahden käden "kurkunleikkaaja" miekat.

Sosiaalisuus on tosin tärkeä, myös ihmisellä. Esimerkiksi armeija vaatii sosiaalisuutta kuin myös yhteiskuntakin. Muuten kaupankäynti, sodankäynti, diplomatia yms. eivät toimisi.

Siksi ihmisten evoluutiossa sekä sosiaalisuus että älykkyys ovat tärkeitä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
siouxeyesighed legion
sigfrid

Et esitä mitään uutta tuossa.

En toki esitäkään, komppaan vain jo olemassaolevaa tutkimustietoa. Ihmisen aivojen suuri koko ei ole mahdollistunut ilman poskilihasten surkastumista ja ylävartalon keveyttä.

Höpönhöpö. Toistat ulkoaoppimaasi kuin apina, josta olet periytynyt Poskilihasten surkastuminen mahdollisti aivojen kasvun

Katsele esimerkiksi koirien kieliä; pitkä- ja kapeakuonoisella on pitkä ja kapea kieli, lyhyt ja leveäkuonoisella lyhyt ja leveä kieli. Jos asia olisi toisinpäin niin se jäisi hampaiden väliin. Sinun esittämälläsi (ei omallasi tietenkään) logiikalla luuston ja pehmytkudosten muoto vaatii pitkää ja kiinteää evoluutiota, ensin on poskilihasten pienennyttävä ja vasta sitten aivot voivat kasvaa. Kuitenkin koirien kuonon,leuan ja kielen muoto on kiinni vain syntyneen yksilön kehityksestä. Jos siis leuka on pitkä, on sen pehmyskudoksetkin pitkiä. Jos pääkoppa on iso, on myös pehmytkudos sen mukainen. Silmämuna ja silmäkuoppa muotoutuvat pareiksi kahden anatomialtaan hyvin erilaisen koiran pennuilla. Ainoastaan kehitysvammaisuus tuottaa poikkeksia. Ruumiinrakenteen kehittyminen tapahtuu kokonaisuutena ja lopuksi yksilöllisesti.

Ihmisen aivojen kehittymisen alkusysäys johtuu tietystä mutaatiosta, joka on periytynyt eteenpäin. Kehon mittasuhteisiin se ei ole heti vaikuttanut, mutaatio on vain mahdollistanut uuden kehityspolun. Evoluutio on hoitanut loput.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Alkuperäinen kysymys sisältää virhepäätelmän. Vetäisen tähän sitaatin ranskalaiselta ajattelijalta.

"Kehittymistä ja taantumista on vain suhteessa päämääriin." Simone de Beauvoir

Mikä itu on saada ihmisistä entistä älykkäämpiä? Tarvitaanko lisää Edvard Tellerin kaltaisia sotahulluja fyysikkoja vai miksi? Eikö maailmanlaajuiset ongelmat pitkälti juuri johdu ihmisen älykkyyden aikaansaannoksista?

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Joker
sigfrid
Älykkyys ei ole ollut tärkein ominaisuus viimeisten vuosituhansienkaan aikana, vaan sosiaalisuus. Sosiaalinen ihminen syrjäyttää helposti älykkään samalla periaatteella kuin susilauma muodostuu alfaparin ympärille. Muilta lauman jäseniltä ei vaadita erityistä älykkyyttä, vain teräviä hampaita ja nopeita jalkoja.

Älykkyys kyllä oli hyvin tärkeä ominaisuus ihmisten välisessä kilpailussa, joka on hieman erilainen kuin susien. Siinä ei paljon sosiaalisuus ja nyrkit auta, kun vastassa on teräspanssarit ja kahden käden "kurkunleikkaaja" miekat.

Sosiaalisuus on tosin tärkeä, myös ihmisellä. Esimerkiksi armeija vaatii sosiaalisuutta kuin myös yhteiskuntakin. Muuten kaupankäynti, sodankäynti, diplomatia yms. eivät toimisi.

Siksi ihmisten evoluutiossa sekä sosiaalisuus että älykkyys ovat tärkeitä.

Jep, sekä älykkyys että sosiaalisuus ovat tärkeitä. Halusin vain osoittaa ettei pelkkä äly riitä. Teräspanssareiden suunnittelu, rakentaminen ja käyttö ei onnistuisi ilman sosiaalisuutta.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
anomalia
Alkuperäinen kysymys sisältää virhepäätelmän. Vetäisen tähän sitaatin ranskalaiselta ajattelijalta.

"Kehittymistä ja taantumista on vain suhteessa päämääriin." Simone de Beauvoir

Mikä itu on saada ihmisistä entistä älykkäämpiä? Tarvitaanko lisää Edvard Tellerin kaltaisia sotahulluja fyysikkoja vai miksi? Eikö maailmanlaajuiset ongelmat pitkälti juuri johdu ihmisen älykkyyden aikaansaannoksista?

Ehkä Tellerin kaltaiset ratkaisisivat koko ongelman. Ongelmaahan ei ole, jos sitä ei tiedosteta, siis jos kukaan ole tiedostamssa.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
anomalia
Mikä itu on saada ihmisistä entistä älykkäämpiä? Tarvitaanko lisää Edvard Tellerin kaltaisia sotahulluja fyysikkoja vai miksi? Eikö maailmanlaajuiset ongelmat pitkälti juuri johdu ihmisen älykkyyden aikaansaannoksista?

Neroja emme välttämättä kaipaa lisää. Mutta minusta olisi hyvä, jos kaikista ihmisistä tulisi riittävän älykkäitä. Ihmiskunnan älykkyyskeskiarvo saisi nousta sitä kautta että tyhmimpien älykkyys nousee keskitaston tuntumaan. Iso osa maailman epätasa-arvoisuudesta johtuu älykkyyden liian epätasaisesta jakautumisesta ihmisyksilöiden välillä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat