Planeetoista ja tähdistä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olin kissan kanssa kierroksella 19.7.2008 1:15. Join olutta, poltin tupakkaa, laitoin välissä nuuskaa, ja katselin taivaalle. Täysikuu näyttää olevan. Täyden Kuun oikealla puolella on joku planeetta. Puhtaalla persetuntumalla (kävin illalla suihkussakin) veikkaisin, että Venus, vaikka se pällisteleekin kirkkaammin keväällä. Seuravana listalla olisi Jupiter ja vasta sitten Mars.

Kuten jo mainitsin, jouduin lopettamaan kaikkien tiedejulkaisujen lukemisen, joten tähti/planeettakarttoja ei ole. Muuten muutama kymmentä kirkkainta tähteäkin jo taivaalla pällistelee viimeistään Tre:en korkeudella.

Olipa tuo planeetta sitten mikä tahansa, se kruunasi täyden Kuun ainakin minulle, vaikka parhaat bongarit ikuistavat samaan kuvaan vähintään kolme planeettaa.

Niin, että tähän ketjuun voisi ilmoittaa mielenkiintoisista planeetta/kuu/tähti asetelmista, jotta osaisi olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja tarkentaa oikeaan kohtaan taivasta.

Kommentit (2)

Vierailija

Juu, Jupiterihan se on. Oon ite katellut sitä putkellani nyt aika useana päivänä peräkkäin. Hienosti näkyi tuossa pari tuntia sitten 4 Galilein kuuta + joitakin pilviverhoja.
Eilen ja toissapäivänä oli Kuu aika lähellä Jupiteria, tosin ei ole varsinaisesti mikään asetelma. Sanoimpa nyt silti. =D

Uusimmat

Suosituimmat