Kannatatko Juutalaisten siirtämistä pois Israelista?

Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Map_of_Russia_-_Jewish_Autonomous_Obla...
Kuva on yllämainitusta osoitteesta.

Juutalaisten autonominen alue

Maailman rauha voisi olla paremmissa kantimissa mikäli Juutalaiset asustaisivat yllä näkyvän kuvan mukaisessa paikassa kaukana muslimeista.

Mielestäni sanontojen"Jos haluat rauhaa varaudu sotaan" sekä "Vihollisen vihollinen on minun ystäväni" on käyttökelpoisia ilmaisuja otettaessa kantaa siihen olisiko Eurooppalaisen Ihmisen edun mukaista muutattaa Juutalaiset pois nykyiseltä sijainniltaan.

En käy kiistämään sitä etteikö maailmanrauha, öljynhinta etc. olisi vakaampia jos nykyistä Israelia ei olisi.

Olen uskonnollisesta perheestä, mutta nykyisin agnostikko. Pyrin siis perustelemaan mielipiteeni järkevästi en toisinaan ahdasmielisiin ja suvaitsemattomiin uskonnollisiin ennakkokäsityksiin nojautuen.

1) Mikäli Israelia ei olisi, olisi Lähi-Idästä poissa länsimaita karsastavan muslimivihan tiellä avoin portti Länteen. Siis Israel toimii hidasteena.

2) Israel on sekulaari, maallinen, Lähi-Idän demokraattisimpia valtioita, vauras teollisuusmaa kylliksi syitä että etumme heidän kanssan on yhtenevät. Toisin sanoen arvomaailmamme on samankaltainen, eli meidän etujen mukaista on puhaltaa yhteen hiileen kuin kusta siihen.

Eli referoiden ilmaistuna, rauha joka on veren likaama mitä tulee suhteessa sananvapauteen yksilön vapauksiin ei ole tavoittelemisen arvoinen.

-

Kommentit (4)

Vierailija

9/11 motiivina oli Israelin miehitys/terrori Palestiinassa ja USA:n tuki Israelia kohtaan.

http://www.youtube.com/watch?v=J1bm2GPoFfg

... what have you found out about why these men did what they did? What motivated them to do it?" The agents looked at each other, apparently not eager to be the one to have to say it. FBI Special Agent Fitzgerald stepped up to the plate and laid out the facts, "I believe they feel a sense of outrage against the United States. They identify with the Palestinian problem, they identify with people who oppose repressive regimes and I believe they tend to focus their anger on the United States." But this testimony was kept out of the 9/11 Commission Report and no recommendation was given to address the main motive for the 9/11 attacks.



The gorilla in the room is US support for Israel." He corrects Hamilton's claim that the Israeli-Palestinian dispute wasn't addressed in the 9/11 Commission Report by referring to page 147 of the report which says, "By his own account, Khalid Sheikh Mohammed's animus toward the United States stemmed not from his experiences there as a student, but rather from his violent disagreement with U.S. foreign policy favoring Israel."
Ateisti Kakkonen
Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008
9/11 motiivina oli Israelin miehitys/terrori Palestiinassa ja USA:n tuki Israelia kohtaan.



On ilmeistä että kannatit ehdotusta josta en itse pitänyt vasemmiston "ei" äänellä.

Argumenttisi logiikka rakentui rivien välistä luettuna premisseistä, terrorismi kumpuaa epätasa-arvoisesta kohtelusta, palestiinalaisia kohdellaan epätasa-arvoisesti, implikaationa palestiinalaiset ovat terroristeja koska hakevat itselleen tasa-arvoa. Varmasti jos sinulta kysyttäisiin kannatatko palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon, vastaisit kyllä tasa-arvon nimissä.

Kuitenkin tosiasia on että palestiinalaiset eivät poikkea uskonnoltaan tai kieleltään merkittävästi ympäröivien arabimaiden kansoista, ainakaan samalla tavalla kuin esimerkiksi suomalaiset tai venäläiset toisistaan poikkeavat. Mitä, todennäköisemmin Israelin valtion syntymättä jääminen olisi johtanut siihen että nykyiset Palestiinalaiset asuisivat valistuneen arvaukseni mukaisesti suur-Jordaniassa jolla olisi omaa rantaviivaa.

Eräs teokraattisiin arabimaihin verrattuna oleva ominaisuus Israelissa on kyky tehdä asiat jostain syystä paremmin. Juutalaiset ovat saaneet autiomaan kukoistamaan ja bkt:n kovalle tasolle suhteutettuna se demografisesti moninkertaiseen Egyptiin verrattuna. Tuskinpa kyky on peruisin paremmasta geeniperimästä tai lentävän spaghettimonsterin siunauksesta vaan, ennemminkin Suomea muistuttavasta asenneilmastosta, jossa toimintaa ja ajattelun vapautta eivät rajoita uskonnollinen ja kaavamainen toiminta.

Jos muslimit itse haluavat ryssiä toiminnallaan mahdollisuuden saada asuttamansa maa kukoistamaan on se rättipäiden vika eikä maallistuneiden joustavaan ja tarkoituksenmukaiseen toimintaan kykenevään vähemmistön.
Referoituna: Palestiinalaiset eivät edusta omaa uskontoaan, kieltään tai kulttuuriaan niin kuin Juutalaiset vaan ovat osa ympäröiviä arabikansoja ja täten heille oman maan antaminen olisi yhtä fiksua kuin oman valtion antaminen Tamperelaisille.

Se että nyt ilmiselvästi palestiinalaiset kärsivät ei ole pelkästään Juutalaisten vika vaan peruisin myös muslimi-arabien kyvystä kitkeä uskonnollisuudessaan kaiken luovuuden mistä kumpuaa pitkällä aikavälillä vauraus maahan X. Jos talous ympäröivissä arabimaissa olisi vahvemmalla tolalla, ei pakolaisten aiheuttama inflaatio tuhoaisi niiden taloutta ja he olisivat tervetulleita.

Kehottaisin sinua arvon Kiljotiini muistamaan että jos Juutalaiset aiheuttavat taantumuksen palestiinalaisille niin vähintään yhtä suuren taantumuksen heille aiheuttaa uskonnollisesti johdetut teokratiat naapurissa idioottimaisella tavalla johtaa maata Israeliin verrattuna.

-

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
baal1984
Maailman rauha voisi olla paremmissa kantimissa mikäli Juutalaiset asustaisivat yllä näkyvän kuvan mukaisessa paikassa kaukana muslimeista.



Meinaat sitten, että juutalaiset sotimatta muuttavat tuonne Pohjois-Korealaisten kanssa rähisemään. Itse en jaksa moiseen uskoa.

Eurooppalaisen Ihmisen edun mukaista muutattaa Juutalaiset pois nykyiseltä sijainniltaan.



Juutalaisten ja muslimien kärhämistä ei olisi eurooppalaisille haittaa, elleivät päättäjämme olisi suuna päänä sörkkimässä heidän asioitaan. Euroopan maissa olisi omastakin takaa ihan tarpeeksi ongelmia ratkottavana ennen kuin on tarvetta lähteä muualle maailmaa parantamaan.

Ja sitten se pikku käytännön juttu. Miten ihmeessä saat Israelilaiset, jotka uskovat asuvansa jumalansa luvatussa maassa, pakkaamaan kamansa ja muuttamaan Itä-Siperiaan. Tarjoatko keppiä vai porkkanaa? Edellisessä tapauksessa alkaa tulla nukea omaan niskaan, Israel on perinteisesti ollut melkoisen terävä sotilaallisissa liikkeissään ja toisessa voi veronmaksaja alkaa napista, miksi me olemme köyhiä ja elätämme kroisoksia Siperiassa.

En käy kiistämään sitä etteikö maailmanrauha, öljynhinta etc. olisi vakaampia jos nykyistä Israelia ei olisi.



En usko tuohon. Ei se eurooppalaisille ole ollenkaan haitaksi, että Israel kerää ison osan muslimien aggressioista. Teokraattinen hallinto vaatii demonisoitavia vihollisia, joiden uhalla voi hallita rahvasta. Ellei Israelia olisi, se vihollinen voisi hyvin olla Eurooppa. Maailmanrauhaakaan eivät Lähi-Idän paikalliset kahakat pahemmin uhkaa.

Vierailija
kiljotiini
9/11 motiivina oli Israelin miehitys/terrori Palestiinassa ja USA:n tuki Israelia kohtaan.

Pohjimmiltaan kysymys on siitä mistä aina ennenkin, eli pyhästä sodasta vääräuskovaisia vastaan.

Uusimmat

Suosituimmat