Päiväni murmelina...

Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

´Päiväni murmelina`-nimisen elokuvan päähenkilö matkusti pienelle Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa sijaitsevalle paikkakunnalle raportoimaan siellä vuosittain järjestettävästä paikallisesta erikoisuusjuhlasta eli ns. murmelipäivän vietosta. Filmin sankari joutui kuitenkin jonkinlaiseen aikapoimuun ja havaitsi elävänsä samaa päivää yhä uudelleen aamusta iltaan...
Minusta tuntuu, että elän tämännimisen elokuvan murmelipäivää nyt ihan arkitodellisuudessa ja juuri tänään:

Meikämurmeli oli tänä huomenena lukevinaan kauppojen ikkunoitten iltalehtilööpeistä tismalleen samat huhuhaloot kuin eilen. Eikä tässä kyllin: lisäksi reittini varrella sijaitsevan opiskelija-asuntolan pesutupatiloista tuli ulos tismalleen samannäköinen, opiskelijaiän jo sivuuttanut herrasmies kuin hän, joka tuli eilenkin samoihin aikoihin aamupäivällä, ja mies roikotti kädessään vaaleaa muovipussia - niin kuin teki eilenkin näkemäni ´opiskelijavaari`.

Tämä meikäläinen murmelipäiväkokemus selittyy tietysti luonnollisesti moninkin tavoin mutta minusta tuntui silti hieman oudolta todeta itsekseni: "Hei, eikös tämä tapahtunut jo eilen?"

Joskus ovat mielemme kiemurat outoja, totean. En ole syönyt sieniä, nauttinut kahvia ytympiä päihteitä enkä muutoinkaan kokenut normaalista poikkeavaa lukuunottamatta sitä, että kesälomani on juuri loppumassa. Iskikö siis lomaväsy aivoihini?

Kommentit (5)

Vierailija

Tuohan tapahtuu myös laajemmassa mittakaavassa, kun ihmiskunta tuntuu toistavan samoja virheitä aikakausi toisensa jälkeen.

Ihmisen muisti on rajallinen, joten vanhat asiat ovat ehtineet jo unohtua siinä vaiheessa, kun uutta opitaan.

Uusimmat

Suosituimmat