Rakastuminen ja parinvalinta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Muistan katsoneen joku aika sitten Yleltä kiinnostavan dokumentin rakastumisesta ja siihen vaikuttavista, tiedostamattomista asioista. Ohjelmassa tutkittiin mm. sitä miten ihmisen erilainen immuniteettijärjestelmä vaikuttaa parinvalintaan ja sitä kuinka ihminen valitsee puolison, jonka kasvonpiirteet muistuttavat itseä/äitiä/isää/sisaruksia. Olisi kiinnostavaa kuulla lisää aiheesta. Tietääkö joku onko tästä aiheesta tehty paljonkin tutkimuksia ja onko esim. Tiede-lehdessä käsitelty asiaa?

Kommentit (10)

Vierailija

Ihmisen ominaistuoksu vaikuttaa parinvalintaan. Omakohtaisestikin voin sanoa, että tuoksulla on hyvin suuri vaikutus. Jonkun tuoksu vain on huumaava, toinen taas "haisee", eikä auta vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä tyyppi muuten.

Näin kerran dokumentin, jossa miehet saivat nuuhkittavakseen naisten vaatekappaleita. Sokkona, tuoksun perusteella, he valitsivat kiehtovimmaksi tuoksun, joka oli lähimpänä ovulaatiota olevan naisen. Eivät he tietenkään tietoisesti sitä pysty kertomaan, mutta ilmeisesti hormonitoiminnan vaihtelut aiheuttavat ihmisissä, myös miehissä, ominaistuoksun voimistumista.

Olen miettinyt tätä tuoksuasiaa myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien kohdalla. Heidän kohdallaan tuoksu ei enää ole viesti sopivan lisääntymiskumppanin löytämisestä, vaan ehkä puhtaasti miellyttävyydestä.

Entäs, kun ihmiset keinotekoisin tuoksuin ja parfyymein peittävät ominaistuoksunsa. Eikö se johdata harhaan ja siten helposti myös ei niin hedelmälliseen parisuhteeseen? Tosin, ihmisen ominaistuoksun kyllä haistaa myös niiden alta. Itse en tosin pidä ainakaan voimakkaasti hajustetuista ihmisistä. Jopa mieto, rehellinen hiki lenkin jälkeen on parempi.

Vierailija
Kathy
Jonkun tuoksu vain on huumaava, toinen taas "haisee", eikä auta vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä tyyppi muuten.

Kuvaa hyvin omaa tuoksuani omiin sieraimiini eri aikoina Tästä on se haitta, että lukuisissa yhden illan jutuissani tuppaan olemaan hermostunut ja erittämään ns. kylmää hikeä, ja vaikka kuinka olen kiinnostunut myös pidempiaikaisista suhteista, eivät ne kusipäänaiset koskaan soita perään.

Vierailija

Luulen, että sinullekin löytyy kyllä nainen, jonka kanssa kemiat käy yksiin ja hän itseasiassa pitää hermostuneisuuden tuoksustasi. Kannattaisiko sinunkin luottaa enemmän nenääsi ja kokeilla, jos sattuisi tärppäämään paremmin?

Tuli muuten mieleen yksi ehkä erikoisimmista ja groteskeimmista elokuvista, jonka olen nähnyt: Perfume. Siinä hieman omalaatuinen mies pyrki luomaan huumaavimman tuoksun kautta aikojen yhdistämällä kauniiden neitsyiden tuoksut, uuttamalla tietysti. Huhuu, oli karmiva.

Vierailija
Kathy

Tuli muuten mieleen yksi ehkä erikoisimmista ja groteskeimmista elokuvista, jonka olen nähnyt: Perfume. Siinä hieman omalaatuinen mies pyrki luomaan huumaavimman tuoksun kautta aikojen yhdistämällä kauniiden neitsyiden tuoksut, uuttamalla tietysti. Huhuu, oli karmiva.

Kiitos kannustuksesta. :) Uskon itsekin, että pettämättömän deodorantin löytyminen auttaa luomaan positiivisempia tulevaisuudennäkymiä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005

Psychology Today -lehdessä ([size=85:25ub03f3]psykologian alan Seitsemän päivää, mutta ihan hauskaa luettavaa[/size:25ub03f3]) oli taannoin juttu haju-aiheeseen liittyen. Näyttäisi siltä että naiset pitävät juuri jonkin verran erilaisia immuunigeenejä omaavia miehiä kiinnostavimman tuoksuisina – liian samanlaiset ja liian erilaiset geenit eivät siis "haise" yhtä miellyttävälle. On hyvä kysymys, miksei luonnonvalinta ole ohjannut mieltymystä ääripäähän – mahdollisesti tämä liittyy siihen kuinka raskaana ([size=85:25ub03f3]ja e-pillereillä[/size:25ub03f3]!!!) ollessaan nainen kokee samankaltaisemmat HLA-geenit omaavat miehet paremman tuoksuisiksi – kuten isän, enot ja veljet. Tämä on voinut nostaa jälkeläisten selviytymistodennäköisyyttä edelleen.

Jälkimmäinen huomio herättää tietenkin useita kysymyksiä. Onko tuleva isä erilaiselta tuoksuva ja onko tällä havaittavia psykologisia efektejä? Jos e-pillerit sekoittavat naisten "evolutiivista hajuaistia", tulisiko naisten harkita pillereiden käytön lopettamista kun pyrkivät löytämään partneria jolla on hyvät geenit jälkikasvun kannalta? Voidaanko juuri hajuaistin muutoksiin vaikuttaa biokemiallisesti? Onko "isä" heivattu useinkin halkometsälle raskauden ajaksi kun nainen ei ole tykännytkään raskauden aikana tämän tuoksusta yhtä paljoa?

On myös todettu, että miesten hikeen erittyvä androstioni voi nostaa naisten veren kortisonipitoisuuksia, mikä oli ensimmäinen osoitus minkään veriarvon muutoksesta naisilla miesten lähellä. Miehillä taas on todettu ne kohtalaiset testosteronitason nousut jo naisen kanssa keskustellessa.

Eli naisten noinkin tarkka herkistyminen hajuille on ilmeisesti runaway-valinnan tulosta – naiset jotka ovat "seuranneet hajuaan" pleistoseenin rämeillä ovat saaneet vastustuskykyisempiä lapsia taudinaiheuttajia vastaan. Onhan Afrikasta peräisin ainakin 60% kaikista tunnetuista tartuntataudeistamme.

Minua kiinnostaa, onko miehiä tutkittu tuon ovulaatio-kontekstin ulkopuolella hajumarkkereiden kohdalla paljoakaan ja jos ei ole, niin miksi ei. Minusta ainakin jotkut naiset tuoksuvat ihan stanan hyvälle riippumatta kuukaudenajasta. En tietenkään voi olla varma, liitänkö tuoksun naiseen ja että tuoksu on jotain hajustetta tai hiuslakkaa.

Esimerkiksi molemmat kahdesta naisesta joihin olen ikinä oikeasti rakastunut, tuoksuivat taivaalliselle. Olisin voinut seurata tuoksuvanaa manalaan ja takaisin, sieltä kuuhun ja takaisin vaikka Varpajärven pohjaan. *SNIFF SNIFF*

Kathy
Entäs, kun ihmiset keinotekoisin tuoksuin ja parfyymein peittävät ominaistuoksunsa. Eikö se johdata harhaan ja siten helposti myös ei niin hedelmälliseen parisuhteeseen? Tosin, ihmisen ominaistuoksun kyllä haistaa myös niiden alta. Itse en tosin pidä ainakaan voimakkaasti hajustetuista ihmisistä. Jopa mieto, rehellinen hiki lenkin jälkeen on parempi.

Ihmisillä on itse asiassa taipumusta valita hajuvesiä, jotka korostavat ominaishajuamme. Toisaalta on teorisoitu, että peseytymiskulttuurimme johdattelee sukupuolet nopeammin fyysiseen kutemiseen kosketteluineen ja nuolemisineen, koska ominaishajumme joutuvat jatkuvan huuhtelun ja peittelyn kohteeksi.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Neonomide kirjoitti:

Miehillä taas on todettu ne kohtalaiset testosteronitason nousut jo naisen kanssa keskustellessa.

Meinaatkos, notta meikäläisellä, joka työssään on naisten ympäröimä olisi testosteronitasot pilvissä?

En tietenkään voi olla varma, liitänkö tuoksun naiseen ja että tuoksu on jotain hajustetta tai hiuslakkaa.

Väitätkö mukamas erottavasi naisen ominaistuoksun kaikkien niiden kosmetiikkakemikaalien, ynnä muiden tärpättien, takaa? Lähde hyvä mies rajavartiolaitokselle haistelemaan konteista naispuolisia ihmiskaupan uhreja.

Vierailija

Tarkoitin sillä "ei niin hedelmällisellä parisuhteella" sitä, että ominaistuoksun peittyessä emme tunnista niin helposti itselle epäsopivaa kumppania. Hajuaistinkin perusteella olisi kai tarkoitus valita ne parhaimmat geenit suhteessa omiin? Eli mitä nopeammin alamme kutemaan ja nuolemaan, rakastuttuamme tietysti silmänräpäyksessä tähän ihanantuoksuiseen yksilöön ja ilman tutustumista todellisiin ominaisuuksiin, voi käydä huonosti terveiden ja hyvän hajuaistin omaavien jälkeläisten kanssa!

Tokihan siis parinvalintaan vaikuttaa muutkin asiat kuin se hajuaisti. Ulkoinen olemus, yhteinen arvoperusta ja maailmankatsomus, varakkuus, luotettavuus jne varmasti vaikuttavat osaltaan. Joskus ne voivat vaikuttaa niin paljon, ettei sitä rakastumistakaan niin tarvita. Puolison kunnioittaminen ja arvostaminen ovat joillekin tärkeämpiä kuin romanttinen rakkaus. Meidän kulttuurissa rakastumista kuitenkin pidetään tärkeänä osana parinvalintaa.

Vierailija
Neonomide

Minua kiinnostaa, onko miehiä tutkittu tuon ovulaatio-kontekstin ulkopuolella hajumarkkereiden kohdalla paljoakaan ja jos ei ole, niin miksi ei. Minusta ainakin jotkut naiset tuoksuvat ihan stanan hyvälle riippumatta kuukaudenajasta. En tietenkään voi olla varma, liitänkö tuoksun naiseen ja että tuoksu on jotain hajustetta tai hiuslakkaa.



Kathy
Eli mitä nopeammin alamme kutemaan ja nuolemaan, rakastuttuamme tietysti silmänräpäyksessä tähän ihanantuoksuiseen yksilöön ja ilman tutustumista todellisiin ominaisuuksiin, voi käydä huonosti terveiden ja hyvän hajuaistin omaavien jälkeläisten kanssa!
.



Tuo haistelujuttu ei toimi välttämättä molempiin suuntiin, Koiraat eivät piittaa niinkään paljon MHC:stä, osa tutkimuksista puoltaa, mutta monissa niistä on saatu ainoastaan hajanaista näyttöä (Sandro Carvalho Santos 2005)

Kuten jo Neo totesi, naiset tuntuvat suosivan sellaisia uroksia joilla on erilainen MHC-genotyyppi kuin heillä itsellään. Mitä vähemmän isältä ja äidiltä saaduissa MHC-annoksissa on samoja geenejä, sitä parempi suojakilpi (oletettavasti) Heterotsygotiahypoteesin mukaan naaraat valitsevat sellaisen kumppanin joka on genetiikaltaan erilainen kuin hän itse. Nainen voi immunologian lisäksi olla kiinnostunut erikoisista ornamenteista.

Vierailija
Neonomide
Jälkimmäinen huomio herättää tietenkin useita kysymyksiä. Onko tuleva isä erilaiselta tuoksuva ja onko tällä havaittavia psykologisia efektejä? Jos e-pillerit sekoittavat naisten "evolutiivista hajuaistia", tulisiko naisten harkita pillereiden käytön lopettamista kun pyrkivät löytämään partneria jolla on hyvät geenit jälkikasvun kannalta? Minusta ainakin jotkut naiset tuoksuvat ihan stanan hyvälle riippumatta kuukaudenajasta. En tietenkään voi olla varma, liitänkö tuoksun naiseen ja että tuoksu on jotain hajustetta tai hiuslakkaa.



Tästä on ainakin omalla kohdallani sellaisia kokemuksia, että nainen tuoksui mielyttävämmältä silloin, kun hän ei käyttänyt e-pillereitä. Se ei tosin hirveästi vaikuttanut kiihoittumiseen. Toki ominaishaju viestii ainakin itselleni sopivasta kumppanista, mutta se ei ole edelletys esim. seksin harrastamiselle. Visuaalinen stimulaatio pysyi samana, puhumattakaan monista muista tekijöistä, jotka saavat tavallisen miehen käymään kierroksilla.

Kyllä ihminen voi myös oppia tunnistamaan 'kultansa' tuoksun. Ex-tyttöystävällä ja minulla näin kävikin. Hän mieltyi erääseen deodoranttimerkkiin mitä käytin, samoin minä erääseen hajuveteen. Myöhemmin, kun jompi kumpi meistä liikkui yksin kaupungilla, saattoi joskus havahtua siihen, että joku tai jokin tuoksuu todella hyvälle. Jonkin ajan kuluttua alkaa tiedostamaan, että kyseessähän on sama hajuvesimerkki, mitä tyttöystävä käytti ihastuksen aikoihin.

Sanoisin, että voimakkaat tunne-elämykset jättävät jälkensä muistiin. Uskoisin, että tunnen edelleen vetoa sellaisiin naisiin, jotka käyttävät samoja hajuvesiä, kuin mitä exäni aikanaan. Joskus sen tiedostaa ja joskus se toimii taustavaikuttimena. Yleensä sen tiedostaa silloin, kun naisen puhe alkaa menemään korvasta sisään ja ulos, ja on keskittynyt arvioimaan naista seksuaalisessa mielessä. Tämä nyt on varmaan useimmille miehille ihan tuttu asia. Tarkoitan sitä, kun katse sattuu vaikka jumittamaan rintoihin, ja näyttää ulkopuolisin silmin siltä, kuin kuuntelisi radiosignaaleja venuksesta.

Naisen kehossa on myös tietyt kohdat, jotka tuntuvat tuoksuvan voimakkaammin hänen ns. ominaishajulle. Itse ainakin olen jäljittänyt niskan ja ohimon alueen, joissa tämä ominaistuoksu tuoksui selkeiten. Tietysti myös alapäässä on oma ominaishaju, mutta sitä en pitänyt samanlaisena kuin noita pään seudulla olevia.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
Sakarias
Neonomide kirjoitti:
Miehillä taas on todettu ne kohtalaiset testosteronitason nousut jo naisen kanssa keskustellessa.

Meinaatkos, notta meikäläisellä, joka työssään on naisten ympäröimä olisi testosteronitasot pilvissä?

Ei, vaan todennäköisesti mm. testotasosi ovat alentuneet huomattavasti ([size=85:25mircri]ja naishormonitasot kasvaneet[/size:25mircri]) ja muutokset ovat usein pysyviä, koska hoidat lapsia. Lähdeviitteitä riittää, jos et usko.

Olemmekin keskustelleet tästä aiemmin.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Uusimmat

Suosituimmat