Kriisit huostaanotoissa ja tapaamisissa

Huostaanottoja tehdään mitä merkillisimmistä syistä. Yksi useimmin toistuva on käymieni nettikeskustelujeni perusteella juuri lapsen oirehtiminen. Koulu/päiväkoti ei suju ja lapsi lähetetään psykiatrille ja asiasta ilmoitetaan lastensuojeluun. Tässä vaiheessa ei ole enää kyse lapsen sairaudesta. Tästä syytetään vanhempia.

Aikaisemmin esimerkiksi autisti ja Asberger lasten oirehdinta laskettiin vanhempien hoito- ja kasvatusvirheiksi Nyt tämä asenne on muuttunut, tiede on edistynyt ja vanhempie ei enää syyllistetä. (katso Wikipedia)

Lastenpsykiatrilla lapsen sairauskertomukseen lisätään sosiaalityöntekijän lausunto ikään kuin oletukseksi lapsen sairauden aiheuttajaksi. Eihän kukaan lastaan tahallaan vahingoita. Tämän on nykyinen käytäntö lastenpsykiatriassa, joka toivottavasti aikojen kuluessa tietellisesti toisin näytetään. Vahingoittaja voi olla myös esimerkiksi päiväkoti: tätä väitettä tukee esimerkiksi STM:n yksi tilasto, jonka mukaan lasten ja nuorten psykiatreilla käynnit ovat yli kaksinkertaistuneet 1994-2006. Uusi päivähoitolaki tuli voimaan 1990. Samaan aikaan huostaanotot tuplaantuivat. Lisäksi lapsi viettää päiväkodissa useinkin 10 h/vrk, joten jotain merkitystä päiväkodillakin on. Miksi asiaa ei tutkitava, vaan vanhempia syyllistetään?

Lastensuojelun tutkimus keskittyy pelkästään sosiaalityöntekijöiden näkökulmaan, ei lapsen, ei aikuisen. Lastenpsykiatritkin olettavat lapsen oireiden olevan pelkästään vanhemman syy. Tätäkin asiaa tulisi tarkastella kriittisemmin.

Huostaanoton syiksi mainitaan julkisuudessa juoppo-narkkar-hullu kuvio. Useimmat meistä vanhemmistä olemme sitä vain sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan. Kirjotin tänne, koska näissä asioissa tarvitaan lisätutkimuksia.

Omalta kohdaltani tiedän, etten ole laiminlyönyt lastani ja saanut häntä epäonnistumaan koulussa. Teimme lapsen kanssa hauskan leikin kouluun valmistautumisessa jo hänen ollessaan vauvaikäinen. En kerro tästä leikistä enempää, mutta hän olisi tiedollisesti selvinnyt 1-2 ekäluokkaa edes käymättä siellä.

Lisäksi lainsäädäntömme on puuttellinen, eikä sosiaalityöntekijät ole tehtäviensä tasalla. Lisäksi he ovat kiireisiä. Tästä asiasta voisin pikkuhiljaa kirjoittaa kirjan, jota kukaan ei lue, joten lopetan tähän. Lapselleni vain haluaisin mahdollisuuden palata kotiin, koska hänen mielestään oma koti on se kullan kallis.

Laittomia huostaanottoja on. Toivoisin, että muutkin kuin me vanhemmat sen tiedämme. Tunnen yhden henkilökohtaisesti nuoruudestani: äiti tappeli 7 vuotta ennenkuin sai lapsensa takaisin. Olisi saanut heti mutta ei sietänyt sosiaalivirkailijoita.

Nettikeskusteluissa olen havainnoinut (ilman koulutusta tähän) meidän olevan aika hyvin koulutettuja ja tunneälyisiä ihmisiä. Miten nyt sanoisi lyhyesti: fiksuja.

Minun lapseni oirehdinta saattoi johtua kilpparista, asiaa tutkitaan...

Lasten huostaanotot ja sijoitukset voidaan rinnastaa entisajan karjan kasvatukseen. Näin, mutta ei ihan näillä sanoilla kirjoitti joku kesällä HS keskustelupalstalla.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Last ... 5237701094

Isot rahat pyörivät tässä lapsilla tehtävässä kaupankäynnissä!

Sijoitettavien lasten asema kaupallistetaan !

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/ke ... 0&tstart=0

Sääli, että monesti kärsijöinä ovat juuri ne lapset ja lasten vanhemmat.

Mutta Lazlo, mietippä tätä nykyaikaa:

Ja kyllä kai poikanikin tuntee kuuluvansa alempaan kastiin, kun on sattunut nyt kiusaamaan koulutettua väkeä - lastentarhanopettaja eräässä palaverissa sanoi, että aina kun poikani tulee heille sanomaan, että muut kiusaa niin he sanovat, että taasko sinä tulit kiusaamaan meitä (siis koulutettua väkeä) - tarhassa niin, että lopetti tarhassa käynnin kokonaan ja hänelle kun niin oltaisiin mielellään kirjoitettu kehitysvammaisen paperit siitä syystä, että "kehitysvamma voi ilmetä viiveellä ja näin saa paremmin tuki- ja sijaisperheitä".

Lasteni vanhempi

Pyörällä ollaan opeteltu ajamaan ilman apurattaita. Poika polkee, jos juoksen kyyryssä muka tarakasta kiinni pitäen perässä ja hoen: polje, polje, polje. Jos jään vaan seisomaan ja poika huomaa, etten ole lähelläkään, polkeminen loppuu siihen paikkaan.

Tänään se sitten tapahtui. En enää juossut perässä vaan päästin irti ja juoksinkin edessä - kauppakassien ja kirppikselta löytämäni katto- ja jalkalampun 10 "ecee" /kpl, aivan ihanat, käsissäni - huutaen pojalle, että polje, polje, polje, polje....

Poika polki ja huusi: älä päästä irti, älä päästä irti, älä päästä irti ....
ja näin meillä matka kotiin menikin rattoisasti!

Tänään 2.8.2008 poikani, joka on nyt 6 vuotta 5 kk 16 päivää vanha, oppi pyörällä ajamaan ilman apurattaita!

Lasteni vanhempi

Vielä haluan tuoda tämän esille, ennen kuin saan palautteen Jorvista. Siis poikaanihan on tutkittu koko kevään Jorvin lasten psykiatrisella poliklinikalla.

Meille tuli pöytäkirjaote, jossa on osoitettu erityisopetuspaikka. Ote on salainen, joten kaikkea en kerro, mutta minua TODELLA ihmetyttää siellä oleva perustelu: Lievä tai keskivaikea kehitysvamma.

Vuosi sitten pöytäkirjaotteessa luki: kehityksen viivästymä.
Silloin hänet otettiin erityisopetuksen pidennettyyn oppivelvollisuuteen.

Johtuukohan tämä lievä tai keksivaikea kehitysvamma siitä, että vuosi sitten Jorvissa sanoivat, että kehitysvamma voi ilmetä viiveellä?

Mitä ensi vuonna lukee papereissa, odotan innolla. Lukeekohan 100 % kehitysvamma.

Niin kuin olen tuolla aikaisemmin kirjoittanut, mielestäni poikani kehittyy hurjaa vauhtia. Hän on jopa oppinut eglantia puhumaan - tuskin ymmärtää mitä tarkoittaa - kun on pelannut nettipelejä. Hänellä on oma tietokone - isänsä on koonnut vanhoista roskiksesta löydetyistä ja käytettyinä ostetuista koneista -, jota hän käyttää hyvinkin osaavasti. Aukaisee koneen itse, kirjoittaa salasanat, menee nettiin ja sieltä on löytänyt supermario ja sega pelejä. On tosi kätsy sorminäppäryydessä.

Mutta eihän tuo nyt tietenkään sulje pois viiveellä kehittyvää kehitysvammaa!

Pönni

Oikeustoimiin ryhtyisin itse välittömästi.. olisin ryhtynyt jos multa olis koitettu lapsi ryöstää ilman pätevää syytä.. Tosin.. ei kukaan edes yrittänyt..

JUU!

Minunkin tapauksessa minua on pidetty alkoholistina ja täällä neitissäkin huudeltu, että olen juonut pojaltani aivot pilalle. Just, juu. Poikani siis on nyt 6 vuotiaana 8-9 -vuotiaan kokoinen ja hieman kömpelö: ei osaa hyppiä yhdellä jalalla, pelkää palloa eli ei yritä edes kiinni sitä - no ei olla kovin leikitty pallolla - ja pitää kynää kädessä koko nyrkillä. Kuitenkin työskentelee hyvin kynällä. Puhe on ollut viiveistä, mutta so what. Nyt kuitenkin puhuu ja hyvin ja vaikeissa sanoissa sanon hänelle, että minullekkin ne ovat olleet vaikeita, mutta olen harjoitellut ja näin oppinut. Jos vieraanpi ihminen ei heti ymmärrä, mitä poikani sano, poikani lopettaa puhumisen.

En tiedä, kuinka paljon päihdevanhemmilta otetaan lapsia huostaan, mutta sen tiedän, että täällä Espoossa lapset on viety ihan muilta kuin päihderiippuvaisilta vanhemmilta. Mitä sitten huostaanotto tuo tullessaan, joillekkin turvautuminen epäsosiaalisen käyttäytymiseen, joillekkin voi jopa tuoda kuoleman. Niin paljon sossujen sanalla on painoarvoa, että sossujen väittämät mielletään totuudeksi ja vanhemmat ja lapset jäävät näiden SOSSUJUMALIEN jalkoihin.

Täällä myös vuonna 2002

VASTALAUSE 3
Perustelut

Eduskunta edellytti, että hallitus antaa selon-teon yhteiskunnassa ja arvomaailmassa tapahtuvista lasten ja nuorten hyvinvointia uhkaavista muutoksista, lastensuojelun tasausrahaston toimivuudesta, valtionavusta kunnille lasten ja nuorten psykiatrian palveluihin sekä esittää toimenpiteet kotien hoivatyön, vanhemmuuden ja lähiyhteisöjen kasvatusvastuun tukemisesta. Selonteko on monelta osin onnistunut täyttämään annetun tehtävän, mutta arvomaailman muutosten arviointi on jäänyt puutteelliseksi. Yhteiskuntaa rakentavien ja lasten kehitystä tukevien arvojen murtuminen on tehnyt kasvatustyöstä entistä vaativamman. Tähän selonteossa olisi tullut ehdottomasti perusteellisemmin puuttua. Koska arvoilmapiiriin ei ole kylliksi perehdytty, myös toimenpide-ehdotukset kotien hoivatyön, vanhemmuuden ja lähiyhteisöjen kasvatusvastuun tukemiselle ovat jääneet vajavaisiksi.

Valiokunnan mietinnössä terävöitetään lapsipoliittista linjaa oikeaan suuntaan, mutta eräiltä osin se jäi puutteelliseksi.

Kotien kasvatus- ja hoivatyö

Perhepoliittiset etuudet on Lipposen hallitusten toimesta yhä voimakkaammin kohdennettu niin, että ne eivät tue vanhemmuutta ja kotien hoivatyötä. Perhetukijärjestelmä onkin etenkin päivähoitokustannusten osalta pohjoismaisestikin vertaillen yhteiskunnalle kallis, mutta lasten hyvinvointia arvioiden tuloksiltaan heikko ja tehoton.

Perhetukijärjestelmää on kehitetty ennen muuta työelämän ehdoilla, eikä niinkään lasten etuja palvelemaan. Lähes kaikista muista Euroopan maista poiketen Suomessa ei verotuksessa huomioida elatusvastuuta tai kotona tehtävää hoivatyötä. Kristillisdemokraattien mielestä on väärin, että verotus on paljon raskaampaa sellaisessa perheessä, jossa tulonsaajia on vain yksi verrattuna perheeseen, jossa samansuuruiset tulot ansaitsevat molemmat huoltajat.

Lapsiperheet ovat erilaisista perhepoliittisista etuuksista tyytymättömimpiä kotihoidon tuen heikkoon tasoon. Kotihoidon tuki on leikattu niin alhaiseksi, että lapsen hoito kotona ei ole kaikille perheille taloudellisesti mahdollista. Väestöliiton perhebarometrin mukaan yli 40 prosenttia päiväkotilasten vanhemmista haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.

Lasten päivähoidon järjestämisen lähtökohtana tulisi olla lasten etu. Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta etenkin henkilöstöpulan vuoksi heikkotasoiseen päiväkotihoitoon. Lastenlääkärit ovat toistuvasti muistuttaneet kotihoidon vähentävän pienten lasten infektiotautiriskiä. Alle 3-vuotiaiden lasten sairastavuus on selkeästi suurempi kunnallisessa päivähoidossa kotihoitoon verrattuna. Yksinomaan korvatulehdusten hoito maksaa yhteiskunnalle vuosittain yli 100 miljoonaa euroa. Kotihoito on nykyistä tehokkaamman tukemisen arvoinen hoitomuoto lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, mutta myös yhteiskunnallisesti julkisen talouden ja työn jakamisen kannalta.

Perheille tulee taata todellinen mahdollisuus valita omaan elämäntilanteeseensa sopiva tapa hoitaa lastaan. Kotihoidon tuen nykyinen taso ei tarjoa tätä mahdollisuutta. Voimassa oleva järjestelmä asettaa kunnallisen päivähoidon muiden hoitojärjestelyjen edelle. Julkiselle taloudelle kunnallinen päivähoitopaikka maksaa vähintään kolminkertaisesti kotihoidon tukeen verrattuna. Kotihoitoa ja kunnallista päivähoitoa tulisi tukea tasavertaisesti esikouluikään asti. Nyt kotihoidon tukea myönnetään vain alle kolmevuo-tiaiden lasten vanhemmille. Kotihoidon tuki tulisi tehdä tasavertaiseksi vaihtoehdoksi kunnalliselle päivähoidolle korottamalla sen tasoa ja pidentämällä tukiaikaa.

Tuoreissa tutkimuksissa on todettu vanhem-pien, etenkin äidin, työuupumuksen ennakoivan lapsen psyykkistä pahoinvointia, erityisesti masennusta ja itsemurha-alttiutta. On hälyttävää, että nuoret, alle 35-vuotiaat työssä käyvät naiset kärsivät selvästi aikaisempaa enemmän stressistä ja uupumuksesta. Tähän ikäryhmään sijoittuu valtaosa pienten lasten äideistä. Työelämä vaatii vanhemmilta eniten juuri silloin, kun lapset tarvitsisivat kipeimmin vanhempiensa aikaa. Lapsiperheiden vanhempien keskimääräinen yhteenlaskettu viikkotyöaika on selvästi suurempi (64 t/vk) kuin työikäisten lapsettomien parien (48 t/vk). Muissa Pohjoismaissa on selvästi yleisempää, että pienten lasten vanhemmat tekevät osapäivätyötä.

Stakesin tutkimuksesta "Mikä lapsiamme uhkaa?" ilmenee, että noin 250 000 lapsen vanhemmat tekevät ylipitkää työviikkoa ja joka viidennen lapsen molemmat vanhemmat työskentelevät epätyypillisinä aikoina. Työsuojelupiirien tuoreen selvityksen mukaan työpaikoilla rikotaan edelleen suhteellisen yleisesti työaikalainsäädäntöä työnantajan vaatimuksesta, työn vaativuudesta tai lisäansioiden tarpeesta johtuen. Lasten näkökulmasta tämä merkitsee selkeää elintason laskua, sillä merkittävä osa heidän elintasostaan muodostuu mahdollisuudesta viettää aikaa oman vanhemman kanssa omassa kodissa. Lasten hyvinvoinnin kannalta nykyistä työn jakautumista voidaan pitää merkittävänä epäkohtana.

Vanhemmat tekevät varsin vähän järjestelyjä työaikoihinsa varatakseen aikaa lasten hoitoon ja perheelle. Isät eivät käytä mahdollisuutta osa-aikaisuuteen juuri lainkaan, sen sijaan heidän työnteossaan on nähtävissä muutos toiseen suuntaan. Isien keskimääräinen työpanos on selkeästi suurempi kuin muiden työikäisten miesten. Äidit työskentelevät osa-aikaisesti jonkin verran yleisemmin kuin muut naiset, mutta yleisempää on jättäytyä pienen lapsen vuoksi kokonaan pois työmarkkinoilta.

Työajan lyhentäminen on mahdollista alle kolmivuotiaiden vanhemmille osittaisen hoitorahan avulla, mutta mahdollisuutta käyttää vain alle kaksituhatta perhettä vuosittain. Työajan lyhentämiseen ovat oikeutettuja lasten vanhemmat siihen saakka, kun heidän lapsensa ensimmäisen kouluvuoden syyslukukausi on päättynyt. Sekä osittaisen hoitorahan saaminen että työajan lyhentämisen mahdollisuus tulisi ulottaa myös isompien peruskoululaisten vanhemmille. Vanhemmilla tulisi olla mahdollisuuksia ajan antamiseen lapsille silloin, kun se perheen omasta näkökulmasta tuntuu tarpeelliselta.

Vanhempien mahdollisuuksia osa-aikatyön tekemiseen tulee laajentaa. Osa-aikatyön edistämisellä parannetaan vanhempien mahdollisuuksia huolehtia itse lapsistaan siten, että he samalla voisivat säilyttää yhteytensä työelämään. Jos vanhempi saisi taloudellisen mahdollisuuden jakaa aikaansa työlle ja lapsilleen, parannettaisiin sekä lapsen että vanhemman hyvinvointia, ja myös työnantaja hyötyisi lisääntyneestä työtehosta. Lisäksi lapsen syntymästä saakka kotona olleen vanhemman paluu täysipäiväiseen työelämään tulisi helpommaksi. Osa-aikatyöskentely vapauttaa myös vanhempien aikaa pienten koululaisten iltapäivähoitoon sekä vahvempaan kasvatusvastuuseen isommista koululaisista.

LapsenEtuAiti

Nykykäytäntö on, että jos lapsella on jotain oireita terveydessä ja kehityksessä, nämä ovat vanhempien syytä. Kysynkin, pitääkö tämä aina paikkansa?

Nyt v. 07-08 vaihteessa tuli voimaan laki joka laskee lastensuojeluilmoitusten teko kynnystä.
Nykyisen lain mukaan jos lapsella on liikaa poissaoloja koulusta koulu on velvollinen tekemään lastensuojelu ilmoituksen.

Omalla lapsellani oli keväällä 2kk jakso jolloin hän ei voimakkaan mahakivun, jonka ajattelen olevan ahdistusta, vuoksi kyennyt menemään kouluun. Maha tutkittiin ja allergioitakin löydettiin, mutta ne eivät poistaneet joka aamuista kouluunmeno vaiheessa ilmaantuvaa mahakipua. Koulun toimet asian edistämiseksi koin laimeiksi ja tehottomiksi. Syy mielestäni haluttin löytää kotoa. Olemme asuneet 2v. pääkaupunkiseudulla, muutimme 200 km päästä tänne. Minä teen töitä määräyskirjoilla ja olin stressaantunutkin. Nämä syyt saattoivat olla (ja varmasti olivatkin myös) osallisina siihen ettei lapseni pystynyt menemään kouluun. Muuten ajoittaisia nivelkipuja lukuunottamatta minun pitäisi olla terve. Alkoholia en ole koskaan ottanut yhtä rav.annosta enempää lapseni nähden. (Paitsi nyt syksyllä laivan seisovassa pöydässä, join pari lasia viiniä ja lapseni huomasi eron ja se oli hänestä vain hauskaa..)
lapseni luokalle oli tullut vuotta aiemmin myös uusi lapsi, josta tuli lapseni paras kaveri. Ystävyys oli hyvin sitova. Opettajakin kuvasi suhdetta kuin paita ja peppu. Itse havaitsin kaveruudessa piirteitä jotka voisi pukea sanoiksi ahdistavia.
Kun lapsni oli ollut kuukauden pois koulusta. Koululla pidettiin palaveri jossa oli mukana koulukuraattori, koulupsykologi, minä ja rehtori. Kuraattori eikä psykologi olleet aiemmin nähneet lastani. Palaverista voisi käyttää termiä ahdistava. Kaikki perheensisäiset asiat kaivettiin esille.

Pohdittiin että jos lapseni kokee turvettomuutta kotiin mennessä, koska olin töissä. Tein 6h. työpäivää, juuri lapseni iltapäivähoitojen vuoksi. Ehdotettiin että lapseni menisi iltapäiviksi iltapäiväkerhoon ja vähävaraisille sosiaalitoimikin kustantaa iltapäivähoitomaksuja.. Mielestäni kommentit olivat naiivin alistamiseen pyrkiviä.

Yksi vaihtoehto jota ehdotettiin oli pieneen erityisryhmään meno, koulu oli kauempana ja lapseni saisi todennäköisesti taksikuljetuksen.

Kun ehdotin koulun vaihtoa, siihen suhtauduttiin negatiivisesti. Sillä koulun vaihto on lapselle valtava stressitekijä ja vaikeudet tulisisvat olemaan edessä jälleen uudessa koulussakin.

Lopulta päädyttiin kokeilemaan että lapseni menisi taksilla kouluun, mutta sekään ei onnistunut. Lapseni ei pystynyt menemään taksiin ja taksikuski oli koulullekin raportoinut että lapsi oli takertunut lyhtypylvään ympärille taksiin häntä yrittäessäni saada.

Yhdeksi kouluunmenoa haittaavaksi tekijäksi palaverissa nähtiin minun ja lapseni lämmin suhde. Nukumme lapseni kanssa vierekkäin joka oli palaverissa olleiden naisten (kaikki palaverissa olleet olivat naisia) mielestä haittaava tekijä. Kun menimme koululle ja sanoin lapselleni ettei hänen tarvitse mennä luokkaan vaan menemme käymään palaverissa. Rehtori tarttui lastani hartijoista kiinni ja vei väkisin luokkaan.. Niin palaverissa todettiin että näimmehän kuinka lapsi äitiin takertui kun häntä alettiin luokkaan viemään. Meidän kehoitettiin menemään perheneuvolaan kriisiajoilla.

Kun tätä oli jatkunut 2kk. koulu teki omassa sisäisessä palaverissaan päätöksen, tehdä lastensuojeluilmoituksen. Lapsi ei edelleenkään ollut ollut tekemisissä koulupsykologiin eikä koulukuraattoriin. Ja tästä ilmoitettiin minulle ja uutinen oli HYVIN ahdistava.

Tämän jälkeen teimme päätöksen kokeilla toista koulua ja loppukevät meni ilman suurempia ongelmia. Lapselleni tehtiin lähete lastenpsykiatrian poliklinikalle, jossa loppupalaverissa olivat mukana uusi opettaja, vanha psykologi, joka nykyisessä koulussa on jälleen osana henkilökuntaa. Ja edelleen psykologi halusi nähdä meissä vian. Vaikka psyk. testeissä todettiin lapsellani olevan hyvä minäkuva ja hyvä itsetunto, eikä mitään viitteitä mistään psyk. poikkeavasta. Ja lapseni on lahjakas. Ja opettaja kehui lapseni ryhmään sopeutumistaitoja ja kuinka hyvin hänet otettiin vastaan.

Lastensuojelussa ilmoituksen johdosta kävimme. Lapseni oli ennättänyt olla jo kuukauden uudessa koulussa. Koska kouluunmenossa ei uudessa koulussa ollut vaikeuksia, käynti ei johtanut edes asiakkuuteen lastensuojelussa.

Lapseni pääsi nyt musiikkiluokalle ja on käynyt uudessa koulussa itsenäisesti bussilla jo tänään. Aamulla saatoin pysäkille, mutta huomenna olisi tarkoitus kokeilla täysin itsenäistä matkustamista. Uusia kavereitakin on eilenkin yksi tyttö tuli heti koulunpihalla lapseni luo ja lapseni kysyi jo lupaa päästä toisen uuden kaverin luokse ensiviikolla koulunjälkeen..

Ja minä olen maailman onnellisin ihminen.

Lapsen etu, se on ihmisten jotka haluavat vain auttaa tehden vain pahaa... suuhun kuuluva puistatusta aiheuttava lause...

Myös lastensuojelun keskusliittokin on ottanut kantaa lapsiperheiden köyhyyteen ja siitä aiheutuviin ongelmiin:

http://lskl.asiakas.org/showPage.php?pa ... ews_id=124

Ajankohtaista

Lausunto UM:lle YK:n Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen Suomen viidenteen määräaikaisraporttiin liittyvistä TSS-komitean lisäkysymyksistä
23.01.2007

Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausunnon Ulkoasiainministeriölle YK:n Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen Suomen viidenteen määräaikaisraporttiin liittyvistä TSS-komitean lisäkysymyksistä. Lastensuojelun Keskusliitto ottaa lausunnossaan esille lapsikauppaa, lapsiperheiden elintasoa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, maahanmuuttajalasten asemaa ja lasten terveyttä koskevia näkökohtia.

YK:n Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus; Lausuntopyyntö Suomen viidennettä määräaikaisraporttia koskevaa kuulemistilaisuutta varten, määräaika 19.1.2007

Saatteeksi

Lastensuojelun Keskusliitto on alkuvuodesta 2005 antanut lausunnon ulkoasiainministeriölle Suomen viidennen taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kansallista täytäntöönpanoa koskevan määräaikaisraportin valmistelemiseksi. Keskusliitto ei ole aikaisemmin antanut YK:n ns. TSS-yleissopimusta koskevaa lausuntoa.

Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2005 antamassa lausunnossa on otettu esille artikloihin 10 (kohta 6 Lasten suojelu taloudelliselta ja sosiaaliselta hyväksikäytöltä), 11, 12, ja 13 liittyviä kysymyksiä. Osa niistä on asioita, joita valtio ei ole ottanut huomioon määräaikaisraporttia laatiessaan ja joista TSS-komitea haluaa nyt tarkennuksia.

Tässä lausunnossa viitataan mm. YK:n Lapsen oikeuksien komitean Suomelle sen kolmannesta määräaikaisraportista syyskuussa 2005 antamiin suosituksiin.

Artikla 10: Perheen suojelu, kysymys 11 lapsikaupasta

Lastensuojelun Keskusliitto toteaa 19.3.2005 ulkoasiainministeriölle antamassa lausunnossaan koskien lapsikaupan ja salakuljetuksen estämistä ja yhteistyömuotoja mm. seuraavaa:

1. Työnjakoa selkeytettävä ja sen perusteella lisättävä rahoitusta:
- sosiaalinen ja rakenteellinen rahoitus, EU:n budjettilinjat oikeus- ja sisäasioissa sekä EU:n rahoitus kriisinhallintatehtävissä
- resursseja järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, suuntaus aiempaa voimakkaammin lapsikaupan ja salakuljetuksen estämiseen
- paikallisten ja kansainvälisten organisaatioiden yhteistyön parantaminen

2. Euroopan Unioniin instituutioihin tarvitaan keskeinen lapsen oikeuksien toteutumista tarkkaileva seuranta- tai valvontaelin, jonka tehtävänä olisi yhteistyön luominen, politiikan seuranta sekä tiedon kerääminen
3. Lapsikaupan uhreilla tulisi olla oikeus taloudelliseen korvaukseen
4. Lapsikauppaan liittyvän tietoisuuden lisääminen sekä lähtö-, määränpää- että ns. transit-maissa.
5. Maiden välistä yhteistyötä olemassa olevien säännöstöjen, menettelytapojen ja käytännön toiminnan osalta tulee tiivistää
6. Kaikkien lasten tulisi saada oma henkilöllisyystodistus jo syntyessään
7. Poliisin ja virkamiesten sosiaalisten taitojen ja lasten oikeuksien kunnioituksen parantaminen
8. Virkamiesten ja opettajien tietoisuuden ja ymmärryksen parantaminen liittyen lapsikauppaan
9. Koulunkäynnin merkitystä on korostettava lapsikaupan suojelu- ja ehkäisytoimena. Etenkin lähtömaiden lapsia tulisi valistaa kouluissa nykyistä paremmin lapsikaupan vaaroista
10. Unionin tulisi keskittyä korruption ja rahanpesun ehkäisyyn, koska sen katsotaan liittyvän läheisesti myös lapsikauppaan
11. Vähemmistöt ja vammaiset tarvitsevat omat, tarkoin määritellyt toimintatavat, koska he joutuvat valtaväestöä herkemmin lapsikaupan kohteiksi
12. Työttömyyden ja etenkin nuorisotyöttömyyden ehkäisy
13. Adoptiokäytäntöjen valvonta; tulevaisuudessa tulisi kiinnittää aiempaa suurempaa huomiota lisääntyneisiin Internet-adoptioihin.

Lapsen oikeuksien komitea suosittaa, että Suomi olisi tehokkaasti mukana seksuaaliseen tai muuhun hyväksikäyttöön liittyvän lapsikaupan vastustamisessa ja estämisessä (art 52-53). Suomeen on luotava elin, joka kehittää valvontaa pedofiilien toimintaa vastaan yhteistyössä lasten kaupallisten internetympäristöjen ja poliisin kanssa. Yhteistyön avulla on luotava turvallisia sertifioituja verkkoympäristöjä lapsille. Myös tästä Lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle suosituksen (Lapsen suojeleminen väkivallalta, rasismilta ja pornografialta median - erityisesti internetin - välityksellä art. 24-25)

Suomi ei ole toistaiseksi ratifioinut lasten myyntiä, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevaa lisäpöytäkirjaa, mistä Suomi sai huomautuksen Lapsen oikeuksien komitealta (suositusten art. 58-59).

Liittyen kysymykseen 12 naisiin kohdistuvasta väkivallasta

TSS-komitea haluaa Suomelta lisätietoja naisiin kohdistuvasta välivallasta. Lastensuojelun Keskusliiton mielestä perheen sisäinen väkivalta koskettaa kaikkia perheen jäseniä. Jompaankumpaan vanhempaan kohdistuva väkivalta koskettaa perheen lapsia – ja päinvastoin. Suomen voimassa oleva rikoslaki ei ota riittävästi huomioon tilanteita, joissa lapsiin kohdistuu lievää väkivaltaa. Koska lapsi ei voi itse ajaa omaa asiaansa samalla tavalla kuin lievän väkivallan kohteeksi joutunut aikuinen, tulee yhteiskunnan tehostaa toimintaansa tässä asiassa.

Lapsen oikeuksien komitea antoi Suomelle useita lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä koskevia huomautuksia ja suosituksia. Komitea toivoo valtion järjestävän tiedotus- ja opetuskampanjoita väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi. Lisäksi komitea toivoo valtion järjestävän asianmukaista fyysistä ja psyykkistä hoitoa hyväksikäytetyille lapsille (suositusten art. 31 – 33).

Lastensuojelun Keskusliiton mielestä vanhemmille on annettava tehokkaammin ohjeita ja opastusta lapsiin kohdistuvan väkivallan seurauksista, mutta neuvonta ei saa korvata viranomaisten puuttumista lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan tarvittaessa.
Lastensuojelun Keskusliitto on selvittänyt suomalaisten asenteita lapsen ruumiilliseen kuritukseen. Kun vuonna 1981 Suomen aikuisväestöstä 47 prosenttia hyväksyi kuritusväkivallan ja sitä vastusti 44 prosenttia, sekä miesten että naisten suhtautuminen on 2000-luvulla muuttunut kielteisemmäksi väkivallan käyttöön lasten kasvatuksessa.
Parin viime vuoden aikana käydyt keskustelut lehtien yleisönosastoissa ja internetin keskustelupalstoilla osoittavat, että lapsiin kohdistuvan väkivallan kannatus istuu lujassa osassa väestöä. Vaikka 20 vuodessa on tapahtunut merkittävä asennemuutos, joka näyttää edelleen jatkuvan, on väkivallan käytöllä lapsia kohtaan silti merkittävä puolustajakuntansa.
Lastensuojelun Keskusliiton Älä lyö lasta –kampanjalla (2006) on haluttu vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kampanja korostaa, että jokaisella lapsella on oikeus väkivallattomaan lapsuuteen. Minkäänlainen väkivalta ei kuulu lapsen kasvatukseen. Kampanja näkyy tietoiskuina YLE:n kanavilla sekä aikakaus- ja sanomalehdissä. Kampanjalla on omat verkkosivut osoitteessa www.alalyolasta.fi.

Artikla 11: Oikeus riittävään elintasoon, kysymys 13 mm. köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevan kansallisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanosta

Lastensuojelun Keskusliitto on vuoden 2005 lausunnossaan tuonut esille lapsiperheiden köyhyyteen liittyviä näkökohtia.

Suomen viidennessä TSS-sopimusta koskevassa määräaikaisraportissa mainitaan Suomen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyä koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat, jotka Suomi on tehnyt osana EU:n avoimen koordinaation menetelmään sisältyvää jäsenmaiden tiedonvaihtoa. Toisin kuin raportissa on mainittu, ensimmäiset kansalliset toimintasuunnitelmat tehtiin kaksivuotiskaudeksi 2001 – 2002 ja seuraava kolmivuotiskaudelle 2003 – 2005. Tänä vuonna Suomi on laatinut kolmannen ns. Sosiaalista osallisuutta koskevan kansallisen raportin vuosiksi 2006 – 2008.

Lastensuojelun Keskusliitto on ollut mukana sen eurooppalaisen yhteistyöverkoston Eurochildin lasten ja lapsiperheiden köyhyyttä koskevassa tutkimustyössä, jota on tehty kansallisten toimintasuunnitelmien pohjalta. Liitteenä Eurochildin vuosia 2006 – 2008 koskevan raportin suositukset ja Suomea koskeva osio.

Suomalaisten lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien. Lapsiperheiden asema tulonjaossa on viimeisten tilastojen mukaan edelleen heikentynyt. Vuonna 2003 lapsiköyhyysaste ylitti koko väestön köyhyysasteen. Lapsiköyhyysaste oli 12,3 % vuonna 2004. Tulonjaossa lapsiperheistä heikoimmin ovat pärjänneet yksinhuoltajaperheet, pienten lasten perheet ja monilapsiset perheet.

Lapsiperheiden köyhyyden taustalla on vanhempien työttömyyttä, pätkätyöllisyyttä, työmarkkinoilta syrjäytymistä ja pienipalkkaisuutta. Myös opiskelijalapsiperheiden taloudellinen asema on heikko. Kasvukeskusten korkeat asumiskustannukset vaivaavat erityisesti lapsiperheitä. Lapsiperheet myös asuvat muita ahtaammin.

Lapsen oikeuksien komitean antoi suosituksen (art. 40-41) myös lasten ja lapsiperheiden köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumisesta ja ehkäisystä.

Lastensuojelun Keskusliitto on mukana Suomen köyhyydenvastaisen verkoston EAPN-Finin lapsiköyhyystyöryhmän työssä. Työryhmä esittää, että lapsiperheiden toimeentuloa on parannettava yleisesti, mutta sen lisäksi on kiinnitettävä erityistä huomiota erityisessä syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja lapsiperheiden tilanteen korjaamiseen.

Lapsiperheiden köyhyys on merkittävä riskitekijä lasten ja nuorten suotuisalle kehitykselle. Köyhyys vaikuttaa kielteisesti mielenterveyteen ja köyhyys heikentää sosiaalista selviytymistä. Lapsiperheiden köyhyys lisää syrjäytymisriskiä ja ylläpitää ylisukupolvista köyhyyttä. Köyhyys heikentää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua täysipainoisesti yhteisön ja yhteiskunnan toimintaan. Lapsiperheiden köyhyys on sekä inhimillisesti että taloudellisesti äärimmäisen kallista. Se on kallista sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.

Kelan hypoteettisten laskelmien mukaan yksi syrjäytynyt aiheuttaa 40 vuodessa noin 700 000 euron kansantulon menetyksen, vastaava julkisen talouden menetys on noin 400 000 euroa. Esim. mielenterveydeltään häiriytyneen lapsen ylimääräiset hoito- ja lääkekulut ovat runsaat yksi miljoona euroa, kun lapsi on psykiatrisessa hoidossa noin kymmenen vuotta. Myös kriminalisoituneen lapsen viiden vuoden koulukoti- ja kymmenen vuoden vankilajaksot maksavat noin miljoona euroa.

Kelan mukaan hyvä sosiaalinen toimintakyky on kiinteästi yhteydessä taloudelliseen menestykseen. Yksilön inhimillinen ja sosiaalinen pääoma selittää kaksi kolmasosaa talouskasvusta. Lapsuuden olosuhteet saattavat näin ollen olla ratkaisevia yhteiskunnan menestyksen kannalta. Myös vanhempien olosuhteisiin vaikuttaminen on merkittävää.

Lapsiköyhyystyöryhmä korostaa, että julkisella vallalla on käytettävissään runsaasti keinoja, joilla lapsiperheiden köyhyyttä voidaan merkittävästi alentaa. Kysymys on ennen kaikkea siitä, löytyykö riittävästi poliittista tahtoa puuttua lapsiperheiden heikentyneeseen asemaan tulonjaossa. Liitteinä EAPN-Fin työryhmän raportti suomeksi ja englanniksi.

Artikla 12: oikeus terveyteen, kysymys 15 mm. terveyspalveluiden saatavuudesta ja mielenterveyspalveluista

Lasten ja nuorten elinolojen ja hyvinvoinnin kehityksestä on vaikea saada kokonaiskuvaa nykyisten tiedonkeruujärjestelmien perusteella. Tiedon puute vaikeuttaa myös kuntien välisten vertailujen tekemistä. Vertailu olisi tärkeää palvelujen tasa-arvoisen saatavuuden kehittämiseksi. Erityisesti tietovaje koskee alle 12-vuotiaita lapsia.

Neuvolan ja kouluterveydenhuollon voimavarat ovat riittämättömät lapsiperheiden nykyajan tarpeisiin nähden. Raskaana olevien äitien päihteiden käyttö on lisääntynyt ja päihteet ovat yleisemminkin kasvava ongelma lapsiperheissä. Myös työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet rasittavat vanhemmuutta ja parisuhdetta. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen edellyttää, että terveystarkastusten määrää on lisättävä ja laatua parannettava sekä eri sektoreiden välistä yhteistyötä lisättävä. Terveystarkastuksille tulee asettaa riittävä ohjeistus kansanterveyslakiin liittyvällä asetuksella.

Lasten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet ja vaikeutuneet, mutta säännöllinen seurantatutkimus tilanteen arvioimiseksi ja palvelujärjestelmän kehittämiseksi puuttuu kokonaan. Lapsen oikeuksien komitean suosituksissa kehotetaan Suomea lisäämään nuorten mielenterveyspalveluita ja itsemurhien ehkäisykampanjoita (art. 37 – 39). Lasten ja nuorten mielenterveyden seurantaa varten on luotava pitkäjänteinen tutkimussuunnitelma.

Lapsen oikeuksien komitea kiinnittää myös huomiota lasten ja nuorten lisääntyneeseen alkoholinkäyttöön (suositukset art. 34-35).

Artiklat 13 ja 14: Oikeus koulutukseen, kysymys 16 maahanmuuttajien ammatillisesta koulutuksesta
- liittyy myös artiklaan 2.2 syrjimättömyys ja artiklaan 12 palveluiden saatavuus

Oikeus osallistua ikätasoaan vastaavaan opetukseen peruskoulussa ei anna esimerkiksi maahanmuuttajalapselle todellisia mahdollisuuksia kouluttautua. Valtakielen oppiminen vie aikaa, ja koulutausta lähtömaassa voi olla hyvin puutteellinen. Nykyiset räätälöidyt erityisratkaisut eivät ole riittäviä.

Romanilasten koulumenestys on valtaväestöä huonompi ja riski syrjäytyä peruskoulun jälkeisistä opinnoista suurempi. Lapsen oikeuksien komitea suosittelee, että romanilasten koulunkäyntiin varataan riittävät resurssit ja että heidän syrjäytymisensä ehkäisyyn kiinnitetään erityistä huomiota (suositukset 42-43 ja 56-57).

Maahanmuuttajalasten ja etnisten vähemmistöjen lasten koulutukseen liittyvistä kysymyksistä on edelleen liian vähän tutkittua tietoa. Tehtyjen selvitysten ja kentältä saadun kokemuksen mukaan maahanmuuttajalasten syrjäytymisvaara on todellinen. He saattavat saada peruskoulun päätökseen, mutta heillä ei ole valmiuksia jatkokoulutukseen. Niiden kohdalla, jotka onnistuvat aloittamaan jatkokoulutuksen, opinnot keskeytyvät hyvin usein.

Kokonaisnäkemys maahanmuuttajalasten ja perheiden perus- ja erityispalveluihin liittyvistä kysymyksistä puuttuu. Palvelujen kehittämiseksi tarvitaan tietoa niistä erityisistä riskitekijöistä tai suojaavista tekijöistä, jotka aiheuttavat maahanmuuttajalasten syrjintää tai johtavat heidän syrjäytymiseensä.

Myös kotoutumisen toteutumisen arviointiin tarvitaan lisää tietoa lasten ja perheiden näkökulmasta. Kotoutuminen edellyttää, että maahanmuuttajille annetaan riittävästi tietoa vastaanottavan yhteiskunnan toiminnasta, lainsäädännöstä, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, tarjotaan riittävästi kielenopetusta ja tuetaan lasten kaksikielisyyttä. Vastuu kotoutumisesta ei voi olla yksinomaan työvoimahallinnon vastuulla, eikä kotoutumisessa tarvittavia palveluja voi jättää erilliseksi toimintalohkokseen. On myös pohdittava toisen sukupolven maahanmuuttajille suunniteltujen kotoutumiskäytäntöjen sisältöjä ja tarpeellisuutta. Kotoutumisen sijaan olisi paremminkin puhuttava etnisten vähemmistöjen osallistumisesta sekä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumisesta.

Suurimmalle osalle turvapaikanhakijoista myönnetään väliaikainen oleskelulupa vuodeksi (ns. B-status). Väliaikaisen luvan haltijoilla on rajoitetut oikeudet välttämättömiin palveluihin, eikä esimerkiksi oikeutta tehdä työtä. Heistä ei tule asuinkuntansa jäseniä, ja he joutuvat asumaan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Pitkittyessään tilanne aiheuttaa perheissä ahdistusta ja masennusta, mikä vaarantaa edellytyksiä lasten terveelle kehitykselle. Myös kotoutumistoimenpiteiden käynnistyminen pitkittyy. Erityisesti maahanmuuttajanuoret ovat syrjäytymisvaarassa, koska heillä ei odotusaikana ole ollut mahdollisuutta peruskoulun jälkeisiin opintoihin eikä työntekoon.

Pakolaislasten hyvinvoinnin turvaamisessa Suomen tulee kiinnittää erityistä huomiota traumaattisten kokemusten tunnistamiseen ja hoitoon. Lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea ryhtymään toimiin apua tarvitsevien tunnistamiseksi ja riittävän psykologisen avun tarjoamiseksi lapsille ja heidän vanhemmilleen. Nämä palvelut eivät ole kehittyneet toivotulla tavalla. Lisäksi viime vuosina on todettu maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden psyykkisen terveydentilan olevan aiempaa heikompi, joten apua tarvitsevia lapsia ja perheitä on entistä enemmän.

Suomessa huolehditaan hyvin ilman huoltajaa tulleista lapsista. Huolimatta EU:n turvapaikkajärjestelmää säätelevien minimistandardien Suomea alhaisemmasta tasosta, Suomen on syytä jatkaa tasokasta työtään. Tosin Suomessakaan ratkaisuja ei aina tehdä lapsen edun näkökulmasta.

Tämän erityisryhmän vastaanottoa, heitä varten luotuja palveluita ja oikeuksien toteutumista ei seurata eikä arvioida Suomessa. Lähtökohtana tulisi olla yksintulleiden lasten kohtelu lapsina, ei maahanmuuttajina. Olisi myös harkittava yksintulleiden lasten oikeutta lastensuojelutoimenpiteisiin, jotka paremmin takaisivat lasten tarvitsemien palveluiden saamisen. Nykyinen lastensuojelulaki ei kuitenkaan anna riittävästi valtuuksia yksintulleiden lasten elämään puuttumiseksi.

Oleskeluoikeuden saaneet, pysyvästi maahan jäävät lapset tulisi saattaa samanarvoiseen asemaan valtaväestön lasten kanssa. Ns. perheryhmäkodeissa asuvat lapset elävät olosuhteissa, jotka voidaan rinnastaa huostaan otettujen lasten tilanteeseen. Niistä itsenäistyvät nuoret eivät ole oikeutettuja jälkihuollon palveluihin, vaikka he olisivat vailla perhettä tai sukulaisverkostoa, eikä heillä ei olisi valmiuksia itsenäiseen elämään täytettyään 18 vuotta. Nämä nuoret ovat selvässä syrjäytymisvaarassa.

Kysymys 18 saamelaisten oikeudesta omaan kieleen
- liittyy myös artiklaan 1 itsemääräämisoikeudesta

Saamelaisten omakieliset palvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa toteutuvat heikosti. Saamenkielisiä työntekijöitä saamelaisalueen kunnissa on vähän ja hekään eivät työskentele siellä, missä palveluja tarvitsevat ovat. Kiireellisin saamenkielisten palvelujen tarve on lasten päivähoidossa ja vanhusten huollossa. Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella lapsella ei ole oikeutta saamenkieliseen kouluopetukseen, päivähoitoon tai saamenkieliseen sosiaali- ja terveyspalveluihin, jolloin saamelaislapsi ei ole yhdenvertaisessa asemassa valtaväestöön kuuluvan lapsen kanssa.

Suurin syy saamenkielisten palveluiden saatavuuden vähäisyyteen on saamelaisten kotiseutualueen kuntien heikko taloudellinen tilanne ja alueen korkea työttömyys. Saamelaisessa kulttuurissa monen sukupolven kattava perheyhteisö, laajat sukulaisuussuhteet ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat olleet tärkeitä yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä, mutta myös kielellisen ja etnisen identiteetin säilyttämisessä. Yhteisöllisyyden väheneminen ja kasvatusvastuun siirtyminen yhä enemmän yhteiskunnalle lisää riskiä vanhempien vaikeuksien heijastumisessa lapsiin. Saamelaislasten parissa työskentelevät tarvitsevat lisäkoulutuksen kautta ohjausta kasvattaessaan saamelaislapsia selviytymään nyky-yhteiskunnan vaatimuksista kadottamatta yhteyttä kieleen ja kulttuuriin.

Saamelaisten lasten osalta olisi jo äitiys- ja lastenneuvolatoiminnassa otettava huomioon syntyvän lapsen kieli- ja kulttuuritausta. Vanhempia pitäisi tukea ja neuvoa jo ennen lapsen syntymää esim. kaksi- ja monikielisyysasioissa ja olisi erittäin tärkeää, että lastenneuvoloihin saataisiin nopeasti saamenkielistä henkilökuntaa. Lastensuojelun tukitoimia järjestettäessä tulisi huomioida saamenkielisen lapsen oikeus omakielisiin hoito- ja kuntoutuspalveluihin. Saamelaislapsille ja nuorille olisi taattava mielenterveyspalvelut omalla äidinkielellä sekä palvelujen sisällöissä huomioitava lapsen kulttuuritausta.

Valtion tulisi harkita pysyvän valtionrahoituksen myöntämistä saamelaiselle lastenkulttuurikeskustoiminnalle. Lisäksi valtion olisi ryhdyttävä kiireellisesti toimenpiteisiin saamenkielisen lasten ja nuorten radio- sekä TV-tarjonnan lisäämiseksi.

Helsingissä 19.1.2007

Seppo Sauro
Toiminnanjohtajan sijainen

Naltsukka laittoin nuo kaksi linkkiä köyhyyden vaikutuksista mielenterveyteen. Kiitos!

Valto Kosken puheenvuoro oli hyvä. Noihin lastensuojelujärjestöihin suhtaudun äärimmäisellä varovaisuudella, koska useimmat niistä rahoittavat toimintansa huostaanottattamalla lapsia (?). Tämä on minun saamani käsitys heistä, asiasta ei liene mitään tutkimusta, enkä tiedä kaipaako se edes sitä.

Mutta tuolla ylhäällä mainitsin tutkimuksesta, jonka mukaan taloudellinen ahdinko lapsuudessa voi aiheuttaa mielenterveysongelmia aikuisena. Tämä tutkimus on tehty Helsingin yliopistolla kansanterveystieteen laitoksella 2006.

Uskon kyllä omin kokemuksin, että taloudellinen ahdinko heijastuu lapseen. Sodan jälkeisessä Suomessa kaikki olivat rahapulassa ja taloudellisessa ahdingossa, joten se ei tehnyt perheistä poikkeavia.

Meillä oli lapseni varhaislapsuudessa pari vuotta aikaa, jolloin olimme tosi tiukalla. Ei lapselta puuttunut ruokaa eikä leluja, mutta säästää pitii äidin ruuassa ja perheen harrastuksissa. Vieraita ei viitsinyt kutsua, eikä vierailukutsuja vastaanottaa, kun ei ollut varaa tarjoilla mitään. Sosiaalihuolto ei ollut meidän ahdingostamme kiinnostunut: rahan pitäisi riittää. Ei he ottaneet huomioon pankkilainaani, joka olisi pitänyt laittaa ulosottoon rahaa saadakseen. Olimme aikalailla eristäytyneitä. Ei muilla ihmisillä ollut niin pohjatonta köyhyttä - olimme erilaisia. Yritin lastani suojella tältä, mutta jotenkin se tihkui lapsen leikkeihin: hän teki pinoittain seteleitä piirustuspaperista. Minulla on vieläkin tallella laatikossa ne setelipinot.

Väistyihän se köyhyys, mutta lapseni oli hyvin ujo vieraassa seurassa. Tämä aiheutti ongelmia muiden ihmisten kuin äidin kohtaamisessa.