Kriisit huostaanotoissa ja tapaamisissa
Kriisit huostaanotoissa ja tapaamisoikeuden rajoituksissa
Nettikeskustelu on hyvä keino vaihtaa tietoja ja olla vertaistukena sekä saada vertaistukea lastensuojelullisten toimenpiteiden kohteille: lapsille, äideille ja isille. Lapset tosin kirjoittavat hyvin harvoin, jos koskaan.
Huostaanotto ja tapaamisoikeuden rajoitukset aiheuttavat perheille valtavia henkisiä tuskia. Nettikeskustelun avulla vanhemmat voivat purkaa omaa kriisiänsä. Kriisien merkitys on jo havaittu lastensuojelua ohjaavien tahojen toimesta. Ohjaavat tahot kirjoittavat sosiaaliportissa kriisityöstä kertovassa osiossa vanhempien kriisistä huostaanottojen yhteydessä. Sosiaaliportin, viranomaisjulkaisun ohjeistuksen lastensuojelutyöhön, kriisityöstä kertovassa osiossa on tietoa kriisin vaiheista ja näiden ilmenemismuodoista huostaanoton toiseen kohteeseen eli vanhempaan.
Kriisi heijastuu myös lapseen. Kriisin aikana lapsi ja vanhempi eivät käyttädy normaalisti. He saattavat käyttäytyä sekavasti ja epäadeqvaatisti, sekä esimerkiksi suuttua helposti riippuen kriisin vaiheesta. Kriisillä on neljä vaihetta, jossa viimeisessä lapsen ja vanhemman käytös on muuttunut normaaliksi. Tosin trauma, jonka kriisi aiheutti, ei poistu koskaan ihmisen mielestä. Seesteiseen vaiheeseen ja normaalikäyttäytymiseen perheet pääsevät ihmisestä riippuen vuoden, kahden sisällä.
Vasta tämän jälkeen voitaisiin arvioida uudelleen sekä lapsen että vanhemman kannalta, oliko huostaanotto aiheellinen tai ainakin, että voiko sen purkaa. Suomessa huostaanottoja puretaan hyvin harvoin, vaikka laki edellyttää, että huostaanotto on vain väliaikainen toimenpide. Toivottavasti kriisityö ja sen eri näkökulmat pystytään pian ymmärtämään myös käytännön lastensuojelutyössä.
Kriisejä eivät aiheuta perheelle pelkästään huostaanotto, vaan myös tapaamisoikeuden rajoitukset. Jos tapaamisoikeuden rajoituksia asetetaan perheille usein, ei perhe ehdi missään vaiheessa tointumaan edellisestä kriisistään ja näin on pysyvän huostaanoton kierre valmis. Huostaanotonhan tulisi lain mukaan olla vain väliaikainen ratkaisu perheelle. Kriisien merkitys perheelle olisi todella ymmärrettävä myös käytännön lastensuojelutyössä. Tällä hetkellä kriiseistä puhutaan vain ohjaavan tahon toimesta sekä heidän järjestämissään koulutuksissa.
Oma yhdistys huostaanotetuille vanhemmille antaisi paremmat mahdollisuudet vertaistukeen ja uusimman tiedon saantiin lastensuojeluasioista ja kasvatuksesta. Yhdistys voisi myös tiedottaa suurelle yleisölle omia näkökantojaan lastensuojeluasioista. Yhdistyksessä pystyisimme myös keskustelemaan lapsiemme kasvatukseen liittyvistä asioista, jotka ovat ihan erilaisia kuin ei-huostaanoton kokeneissa perheissä. Jäsenyyden yhdistyksessä ei pitäisi päättyä huostaanoton purkuun tai purkautumiseen. Lapset tarvitsevat edelleen vanhempien lisäksi aikaa ja tukea tointumiselleen. Oma yhdistys mahdollistaisi myös lapsille oman keskustelupalstansa.
Sivut
Vaikea ja vakava aihe.
Mutta eikös lähtökohtaisesti perheessä ole itsessään jo kriisi? Joku perheenjäsen oireilee jo ja yleensä, tai ei kait ikinä lasta oteta huostaan siksi että lapsi oireilee jotenkin?
Lapsen huostaanotolle syy on kait useimmiten vanhempien mielenterveys, päihde tms. ongelmat ja se just tekee huostaanotosta niin tavattoman vakavan asian ja vaikean.
Mikään ulkopuolinen taho ei voi jotenkin ilmestyä fixaamaan perheen asioita hokkuspokkus tai mitenkään muutenkaan ei ole mahdollista saada asioita rullaamaan mainiosti silloin jos ajan kanssa on kehittynyt ongelmia jotka päätyvät huostaanottoon. Nehän on voineet muhia ties miten kauan ja jokin sit laukaisee tilanteen niin että lapsi otetaan huostaan.
Perheen sisältä voi olla joskus vaikeaa hahmottaa syitä ja seurauksia just siks että tilanteet kehittyy hitaasti ja se mikä on omaa, se tietenkin koetaan normaaliksi. Huostaanotossakin voi olla pinnassa tunteet, niin lasten kuin aikuistenkin ja tilanne tietenkin muuttuu hetkellisesti enemmän sekavaksi kun huostaanottoon jo sinällään liittyy usein kait epäonnistumisen tunnetta ja häpeää, ties mitä. Ikävääkin tietenkin ja pelkoakin siitä miten lapsi muualla voi.
Tapauskohtaista tietenkin aina ja mikään syyttely ei ole ulkopuolisten kohdaltakaan älykästä.. eikä tunneälykästä.. Mä oon aina sanonut ettei ikinä kukaan tahallaan päätä sotkea asioitaan ja silloin kun elämä menee solmuun niin siinä tarvitaan tukea. Ei ehkä akuutisti muuta kuin lohtua.
Vertaistoiminta on oikein hyvä juttu ja keskustelusaitti kans. Jonkun täytyy vaan olla se joka moisen käynnistää. Mulla ei ole omakohtaista kokemusta huostaanotoista eikä ole ihan lähipiirissäkään ketään mutta oletettavasti sosiaali-terveys- ja hyvinvointipalveluiden kautta sais kontakteja muihin. Lastensuojelun kautta kans.
Yhtä hemmetin kriisiähän tämä elämä välillä on. Mä oon onnekas kun oon saanut souvattua omaa elämääni niin ettei ole tarvinnut tämän luokan ongelmaan törmätä itte. Jotakin on siis kokematta ja minusta ei siis ole vertaiseksi mutta etsi niin löydät. Suomi -24:lla vois olla aihetta sivuten samanlailla ajattelevia ja sieltä vois löytyä perustajia saitille ja vaikka oman yhdistyksen perustajiksi?
Niin.. ja mä en nyt siis motkota mistään mielenterveys tai päihdeongelmista. Ne nyt vaan on mahdollisia syitä ja niitäkin on ja huostaanottoja ei tapahdu ilman jotakin syytä.
Oon mä paria kauhutarinaa lukenut netissä jossa äiti on väittänyt ettei mitään syytä ollut ja lapsi otettiin huostaan siis ilman mitään syytä. Mutta niitä en tunne enkä tiedä.
Yhden tositapauksen tiedän missä lapset huostaanotettiin ja äiti väitti ettei ollut kyse mitenkään hänestä ja tapaus olis ollut lasten isän ja hänen uuden, nuoren sosiaalialaa opiskelevan tyttöystävänsä juonima, mutta kun en senkään tapauksen yksityskohtia tunne niin en voi sanoa juuta enkä jaata. Lapset ei kuitenkaan kovin pitkään olleet lastenkoissa ja vaikeaa sanoa onko jäänyt mitään traumoja. Niitä tuskin jää jos aikuiset ei tee mitään suurta haloota huostaanotosta. Se vaan on kait aika vaikeaa ja erityisesti siksi että lähtötilannekin usein on jo itsessään yks "Haloo!"..
Tavattoman vaikea aihe tämä on.
Ja mä oon hiukkasten huono diplomaattii mutta ehkä jotenkin paremmin oon asiasta jyvällä entisenä yksinhuoltajana, autisminkirjon puolen asiantuntijana, myös varhaiskasvatuspuolella mukana olleensa ja ties missä "hanslankkarihommissa" nuhjaantuneena. Teoreettista oppia ei juuri ole mulla elämästä esittää että miten se pitäis oikeaoppisesti elää, mutta käytännöstä tiedän sitäkin enemmän ja olen nähnyt elettävän jos jollakin lailla.. jne.
Raamattupiirien touhuistakaan en tiä kun pakana pahainen olen ma vain..
Huostaanottoja tehdään mitä merkillisimmistä syistä. Yksi useimmin toistuva on käymieni nettikeskustelujeni perusteella juuri lapsen oirehtiminen. Koulu/päiväkoti ei suju ja lapsi lähetetään psykiatrille ja asiasta ilmoitetaan lastensuojeluun. Tässä vaiheessa ei ole enää kyse lapsen sairaudesta. Tästä syytetään vanhempia.
Aikaisemmin esimerkiksi autisti ja Asberger lasten oirehdinta laskettiin vanhempien hoito- ja kasvatusvirheiksi Nyt tämä asenne on muuttunut, tiede on edistynyt ja vanhempie ei enää syyllistetä. (katso Wikipedia)
Lastenpsykiatrilla lapsen sairauskertomukseen lisätään sosiaalityöntekijän lausunto ikään kuin oletukseksi lapsen sairauden aiheuttajaksi. Eihän kukaan lastaan tahallaan vahingoita. Tämän on nykyinen käytäntö lastenpsykiatriassa, joka toivottavasti aikojen kuluessa tietellisesti toisin näytetään. Vahingoittaja voi olla myös esimerkiksi päiväkoti: tätä väitettä tukee esimerkiksi STM:n yksi tilasto, jonka mukaan lasten ja nuorten psykiatreilla käynnit ovat yli kaksinkertaistuneet 1994-2006. Uusi päivähoitolaki tuli voimaan 1990. Samaan aikaan huostaanotot tuplaantuivat. Lisäksi lapsi viettää päiväkodissa useinkin 10 h/vrk, joten jotain merkitystä päiväkodillakin on. Miksi asiaa ei tutkitava, vaan vanhempia syyllistetään?
Lastensuojelun tutkimus keskittyy pelkästään sosiaalityöntekijöiden näkökulmaan, ei lapsen, ei aikuisen. Lastenpsykiatritkin olettavat lapsen oireiden olevan pelkästään vanhemman syy. Tätäkin asiaa tulisi tarkastella kriittisemmin.
Huostaanoton syiksi mainitaan julkisuudessa juoppo-narkkar-hullu kuvio. Useimmat meistä vanhemmistä olemme sitä vain sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan. Kirjotin tänne, koska näissä asioissa tarvitaan lisätutkimuksia.
Omalta kohdaltani tiedän, etten ole laiminlyönyt lastani ja saanut häntä epäonnistumaan koulussa. Teimme lapsen kanssa hauskan leikin kouluun valmistautumisessa jo hänen ollessaan vauvaikäinen. En kerro tästä leikistä enempää, mutta hän olisi tiedollisesti selvinnyt 1-2 ekäluokkaa edes käymättä siellä.
Lisäksi lainsäädäntömme on puuttellinen, eikä sosiaalityöntekijät ole tehtäviensä tasalla. Lisäksi he ovat kiireisiä. Tästä asiasta voisin pikkuhiljaa kirjoittaa kirjan, jota kukaan ei lue, joten lopetan tähän. Lapselleni vain haluaisin mahdollisuuden palata kotiin, koska hänen mielestään oma koti on se kullan kallis.
Just näin! Niinpä, juu!
PS, Pönni! Käy vilaseen:
viewtopic.php?f=13&t=10431&st=0&sk=t&sd=a
Laittomia huostaanottoja on. Toivoisin, että muutkin kuin me vanhemmat sen tiedämme. Tunnen yhden henkilökohtaisesti nuoruudestani: äiti tappeli 7 vuotta ennenkuin sai lapsensa takaisin. Olisi saanut heti mutta ei sietänyt sosiaalivirkailijoita.
Nettikeskusteluissa olen havainnoinut (ilman koulutusta tähän) meidän olevan aika hyvin koulutettuja ja tunneälyisiä ihmisiä. Miten nyt sanoisi lyhyesti: fiksuja.
Minun lapseni oirehdinta saattoi johtua kilpparista, asiaa tutkitaan...
Ok. Mä en siis osannut valita oikeita repliikkejä ja pilasin aiheen osaltani. En tuputa mutujani enkä tunne asiaa kovin hyvin ja muut jatkakoot. En mä tarkoittanut loukata. Ittelläni on ollut mielenterveysongelmia. Mun kohdalla ne on ikäänkuin joillakuilla on flunssaa, jne. Joskus oon lipittänyt kaljaakin enempi kuin olis pitänyt.
Mutta en mä osaa olla muuta kuin oma pöhlä itteni ja annan muille tilaa puhua aiheesta niinkuin pitää. Ei kiinnosta tapella tai muutenkaan ruveta tällaisesta vänkäämään.
Sellainen vertaistuki kuitenkin kannattaa perustaa jos vaan mahdollista. Tässä se nyt nähtiin että tällainen puolihullu kaljaratti on onnistunut puikkelehtimaan ohi sosiaalisen turvaverkon tiheäsilmäisen verkon ja aukoo täällä päätään. Nou hyvä.
Mulla on kylläkin jo kolmekymppinen lapsi ja mun omassa lapsuudessa vanhemmat sai piestä lapsensa henkihieveriin ja vaikka tappaa niin kukaan ei mennyt väliin. Isän isä oli vienyt vastasyntyneen poikansa saunaan kuumaan löylyyn, oli kait jälleen humalassa ja lapsi kuoli. Siitä ei juurikaan puhuttu.
En tiedä olisko tämä nykyaika sitten mennyt ihan överiksi toiseen suuntaan? Onko sosiaalipuolella liian virkaintoisia ja "elämää" vierastavia oppineita, joilla on itsellään kotiolot olleet säntillistä aikataulutettua rutiinia, missä on laskettu kalorit yöuniminuutteja myöden.. vai mikä mahtaa olla homman nimi.
Lastenhoitohan ei ole mitään nuken hoitoa ja lapsi pitäis tietenkin ensin tutkia perusteellisesti että miks oireilee jos kotona ei ole noiota mielenterveys- ja päihdeongelmia, tms. joka haittaa lapsosen hyvinvointia.
Onhan tää nykysysteemi kieltämättä välillä inansa steriiliä ja tönkköä.. ikäänkuin eläis jonkun toisen käsikirjoittamaa näytelmää jossa pitää vaan kuiskailla ja hiipiä ja jos haluaa säpinää niin pitäis mennä kuntosalille nappikuulokkeet päässä .. tai sitten ei..
Lasten huostaanotot ja sijoitukset voidaan rinnastaa entisajan karjan kasvatukseen. Näin, mutta ei ihan näillä sanoilla kirjoitti joku kesällä HS keskustelupalstalla.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Last ... 5237701094
Isot rahat pyörivät tässä lapsilla tehtävässä kaupankäynnissä!
Sijoitettavien lasten asema kaupallistetaan !
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/ke ... 0&tstart=0
Sääli, että monesti kärsijöinä ovat juuri ne lapset ja lasten vanhemmat.
Eniten huostaanottoja Suomessa oli vuosina 1955-56, jolloin niitä oli noin 16 000. Silloin ei käsittääkseni päiväkoteja vielä ollut.
Olisikohan taloudellisella lamalla ja tämän aiheuttamilla perheiden ongelmilla jotakin tekemistä asian kanssa?
Mutta Lazlo, mietippä tätä nykyaikaa:
viewtopic.php?f=13&t=3302&start=30
http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopi ... 2&start=30
Takuulla.. mutta olikos suomessa sitten 90-luvulla enemmän huostaanottoja vai korreloisko nyt se että alkoholin hinta on romahtanut ja ihmiset dokaa enemmän kuin koskaan?
Yksittäistapauksiin en ota kantaa.
Aloittajaa en tunne enkä hänen tapaustaan.
Omakohtaisesti äitinä tiedän sen että perhe-elämään ei mahdu kuin saunakaljat ja muu on valitettavaa.
Suomalainen juomakulttuuri on ihan perseestä.
Se että naisetkin on alkaneet juoda, se lisää fas-lasten määrää ja lasten kehitysvammaisuus ei siis aina ole geneettistä.
Taipumus juomiseen voi olla.. tai sitten ei.
Mikäli kotona asiat on ihan reilassa eikä siellä dokata tai hilluta päihteiden kanssa eikä ole kyse jostakin psykoottisesta uskonlahkoilusta, tms. niin mä en ymmärrä miks sellaisesta perheestä lapset huostaanotettais missä lapsella on ihan hyvä olla.
Mä voin ruveta vaikka asianajajaks sellaiselle ihmiselle tai vanhemmille joilla on asiat ihan reilassa, mutta lapsi on ryöstetty eikä ole edes tapaamisoikeuksia. Johan se nyt on ihan *erseestä jos tuollaista tapahtuu!
Oikeustoimiin ryhtyisin itse välittömästi.. olisin ryhtynyt jos multa olis koitettu lapsi ryöstää ilman pätevää syytä.. Tosin.. ei kukaan edes yrittänyt..
Mutta kun ne oikeustoimetkaan eivät auta. Hallinto-oikeus uskoo sossujen valheellisia ja virheellisiä lausuntoja. Tuttavallani on prosessi kesken, sai toisen takaisin, mutta toista ei, koska perhekodin henkilökunnan sana painoi: poika käyttäytynyt huonosti perhekodissa. Oikeudessa sossut yrittäneet sanoa, että äiti on väkivaltainen, mutta poika, joka ei päässyt kotiin sanonut, ettei äiti ole väkivaltainen vaan perhekodin isä on väkivaltainen!
JUU!
Minunkin tapauksessa minua on pidetty alkoholistina ja täällä neitissäkin huudeltu, että olen juonut pojaltani aivot pilalle. Just, juu. Poikani siis on nyt 6 vuotiaana 8-9 -vuotiaan kokoinen ja hieman kömpelö: ei osaa hyppiä yhdellä jalalla, pelkää palloa eli ei yritä edes kiinni sitä - no ei olla kovin leikitty pallolla - ja pitää kynää kädessä koko nyrkillä. Kuitenkin työskentelee hyvin kynällä. Puhe on ollut viiveistä, mutta so what. Nyt kuitenkin puhuu ja hyvin ja vaikeissa sanoissa sanon hänelle, että minullekkin ne ovat olleet vaikeita, mutta olen harjoitellut ja näin oppinut. Jos vieraanpi ihminen ei heti ymmärrä, mitä poikani sano, poikani lopettaa puhumisen.
En tiedä, kuinka paljon päihdevanhemmilta otetaan lapsia huostaan, mutta sen tiedän, että täällä Espoossa lapset on viety ihan muilta kuin päihderiippuvaisilta vanhemmilta. Mitä sitten huostaanotto tuo tullessaan, joillekkin turvautuminen epäsosiaalisen käyttäytymiseen, joillekkin voi jopa tuoda kuoleman. Niin paljon sossujen sanalla on painoarvoa, että sossujen väittämät mielletään totuudeksi ja vanhemmat ja lapset jäävät näiden SOSSUJUMALIEN jalkoihin.
Hakiessani toista juttua löytyi tämä mielenkiintoinen ohjelma:
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtm ... /10/323408
Täällä myös vuonna 2002
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp ... 02_p.shtml
Ben Furman kertoo huostaanottotapauksesta, jossa lapsi otettiin huostaan lapsen sairauden
perusteella ja tämän kirjoituksen mukaan kyseenalaisin lääkärin lausunnoin:
http://www.vartu.fi/lehtikirjoitukset/F ... 1_2004.doc
Tässäkään tapauksessa eivät oikeustoimet auttaneet, vaikka lääkärinlausuntoja hankittiin myös toisilta tahoilta.
Lastensuojelulakikaan (417/2007) ei käske ottamaan lasta huostaan pelkästään vanhempien juopottelun takia:
§ 40 mukaisesti ja viranomaisohjeen (http://www.sosiaaliportti.fi) mukaisesti lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos:
kodin olosuhteet tai lapsen oma käyttäytyminen uhkaavat vaarantaa vakavasti lapsen terveyttä tai kehitystä.
Näin ollen, toisin kuin julkisuudessa väitetään, huostaanoton perusteena on oltava lapsen terveys ja kehitys, eikä tämä juoppo-narkkari-hullu vanhempi.
Lapsen tervyden ja kehityksen arviointi ei mielestäni kuulu sosiaalityöntekijän pätevyyteen. Terveyden ja kehityksen lausunnot tulisi kirjoittaa lääkärien toimesta, ja useimmiten tähän tarvitaan psykiatrian tai psykologian alan lääkärinlausuntoja. Lääkärit kyllä kirjoittavat näitä lausuntoja, mutta lausuntoihin kirjoitetaan sosiaalityöntekijän näkemys ja käsitys, mikä on aiheuttanut lapsen terveyden ja kehityksen vaarantuntumisen.
Olisi tutkittava näitä yhteiskunnallisia tekijöitä: taloudellinen tilanne, päivähoito, perheen kiire mahdollisina lapsen oireiden syynä. Lasten lääkäreitä ja psykiatrian alan lääkäreitä olisi koulutettava ymmärtämään myös yhteiskunnallisia tekijöitä, eikä pelkästään käyttää kiintymyssuhdetta lapsen huonon olon perusteena.
Toisaalta nykyään lääkärit eivät piittaa kiintymyssuhteesta, kun on kyse lapsen saaamisesta pois vanhempien ulottuvilta. Mitä haittoja tästä on lapselle?
Nykykäytäntö on, että jos lapsella on jotain oireita terveydessä ja kehityksessä, nämä ovat vanhempien syytä. Kysynkin, pitääkö tämä aina paikkansa?
Naltsukka oli löytänyt aiheeseen sopivan kommentin: "Lasten mielenterveyden häiriöillä on todettu yhteys liian varhain aloitettuun ja toisaalta etenkin henkilöstöpulan vuoksi heikkotasoiseen päiväkotihoitoon."
Tätä tulosta ei tosin juuri missään mainita, eikä mainosteta. Toistan vielä itseäni: 90-luvun alussa tuli voimaan uusi päivähoitolaki. 90- luvun alusta lähtien huostaanotot ovat kaksinkertaistuneet.
Tämän lisäksi edellä on kirjoitettu 90-luvun lamasta ja tämän aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta perheille. Muistan lukeneeni myös jonkun tutkimuksen lähivuosilta, jossa kerrotaan köyhyyden aiheuttamasta riskistä sairastua mielenterveysongelmiin aikuisena. Voisiko tämä pitää paikkansa myös lapsuuden oirehdintoihin?
Tuo kuulostaa omiin kokemuksiinikin nojaten tutulta. Syy vaikka kaivetaan mistä, jotta saadaan vanhemmat syyllistettyä. Etenkin jos vanhempi on näkevinään syytä myös esim. koulussa.
Nyt v. 07-08 vaihteessa tuli voimaan laki joka laskee lastensuojeluilmoitusten teko kynnystä.
Nykyisen lain mukaan jos lapsella on liikaa poissaoloja koulusta koulu on velvollinen tekemään lastensuojelu ilmoituksen.
Omalla lapsellani oli keväällä 2kk jakso jolloin hän ei voimakkaan mahakivun, jonka ajattelen olevan ahdistusta, vuoksi kyennyt menemään kouluun. Maha tutkittiin ja allergioitakin löydettiin, mutta ne eivät poistaneet joka aamuista kouluunmeno vaiheessa ilmaantuvaa mahakipua. Koulun toimet asian edistämiseksi koin laimeiksi ja tehottomiksi. Syy mielestäni haluttin löytää kotoa. Olemme asuneet 2v. pääkaupunkiseudulla, muutimme 200 km päästä tänne. Minä teen töitä määräyskirjoilla ja olin stressaantunutkin. Nämä syyt saattoivat olla (ja varmasti olivatkin myös) osallisina siihen ettei lapseni pystynyt menemään kouluun. Muuten ajoittaisia nivelkipuja lukuunottamatta minun pitäisi olla terve. Alkoholia en ole koskaan ottanut yhtä rav.annosta enempää lapseni nähden. (Paitsi nyt syksyllä laivan seisovassa pöydässä, join pari lasia viiniä ja lapseni huomasi eron ja se oli hänestä vain hauskaa..)
lapseni luokalle oli tullut vuotta aiemmin myös uusi lapsi, josta tuli lapseni paras kaveri. Ystävyys oli hyvin sitova. Opettajakin kuvasi suhdetta kuin paita ja peppu. Itse havaitsin kaveruudessa piirteitä jotka voisi pukea sanoiksi ahdistavia.
Kun lapsni oli ollut kuukauden pois koulusta. Koululla pidettiin palaveri jossa oli mukana koulukuraattori, koulupsykologi, minä ja rehtori. Kuraattori eikä psykologi olleet aiemmin nähneet lastani. Palaverista voisi käyttää termiä ahdistava. Kaikki perheensisäiset asiat kaivettiin esille.
Pohdittiin että jos lapseni kokee turvettomuutta kotiin mennessä, koska olin töissä. Tein 6h. työpäivää, juuri lapseni iltapäivähoitojen vuoksi. Ehdotettiin että lapseni menisi iltapäiviksi iltapäiväkerhoon ja vähävaraisille sosiaalitoimikin kustantaa iltapäivähoitomaksuja.. Mielestäni kommentit olivat naiivin alistamiseen pyrkiviä.
Yksi vaihtoehto jota ehdotettiin oli pieneen erityisryhmään meno, koulu oli kauempana ja lapseni saisi todennäköisesti taksikuljetuksen.
Kun ehdotin koulun vaihtoa, siihen suhtauduttiin negatiivisesti. Sillä koulun vaihto on lapselle valtava stressitekijä ja vaikeudet tulisisvat olemaan edessä jälleen uudessa koulussakin.
Lopulta päädyttiin kokeilemaan että lapseni menisi taksilla kouluun, mutta sekään ei onnistunut. Lapseni ei pystynyt menemään taksiin ja taksikuski oli koulullekin raportoinut että lapsi oli takertunut lyhtypylvään ympärille taksiin häntä yrittäessäni saada.
Yhdeksi kouluunmenoa haittaavaksi tekijäksi palaverissa nähtiin minun ja lapseni lämmin suhde. Nukumme lapseni kanssa vierekkäin joka oli palaverissa olleiden naisten (kaikki palaverissa olleet olivat naisia) mielestä haittaava tekijä. Kun menimme koululle ja sanoin lapselleni ettei hänen tarvitse mennä luokkaan vaan menemme käymään palaverissa. Rehtori tarttui lastani hartijoista kiinni ja vei väkisin luokkaan.. Niin palaverissa todettiin että näimmehän kuinka lapsi äitiin takertui kun häntä alettiin luokkaan viemään. Meidän kehoitettiin menemään perheneuvolaan kriisiajoilla.
Kun tätä oli jatkunut 2kk. koulu teki omassa sisäisessä palaverissaan päätöksen, tehdä lastensuojeluilmoituksen. Lapsi ei edelleenkään ollut ollut tekemisissä koulupsykologiin eikä koulukuraattoriin. Ja tästä ilmoitettiin minulle ja uutinen oli HYVIN ahdistava.
Tämän jälkeen teimme päätöksen kokeilla toista koulua ja loppukevät meni ilman suurempia ongelmia. Lapselleni tehtiin lähete lastenpsykiatrian poliklinikalle, jossa loppupalaverissa olivat mukana uusi opettaja, vanha psykologi, joka nykyisessä koulussa on jälleen osana henkilökuntaa. Ja edelleen psykologi halusi nähdä meissä vian. Vaikka psyk. testeissä todettiin lapsellani olevan hyvä minäkuva ja hyvä itsetunto, eikä mitään viitteitä mistään psyk. poikkeavasta. Ja lapseni on lahjakas. Ja opettaja kehui lapseni ryhmään sopeutumistaitoja ja kuinka hyvin hänet otettiin vastaan.
Lastensuojelussa ilmoituksen johdosta kävimme. Lapseni oli ennättänyt olla jo kuukauden uudessa koulussa. Koska kouluunmenossa ei uudessa koulussa ollut vaikeuksia, käynti ei johtanut edes asiakkuuteen lastensuojelussa.
Lapseni pääsi nyt musiikkiluokalle ja on käynyt uudessa koulussa itsenäisesti bussilla jo tänään. Aamulla saatoin pysäkille, mutta huomenna olisi tarkoitus kokeilla täysin itsenäistä matkustamista. Uusia kavereitakin on eilenkin yksi tyttö tuli heti koulunpihalla lapseni luo ja lapseni kysyi jo lupaa päästä toisen uuden kaverin luokse ensiviikolla koulunjälkeen..
Ja minä olen maailman onnellisin ihminen.
Lapsen etu, se on ihmisten jotka haluavat vain auttaa tehden vain pahaa... suuhun kuuluva puistatusta aiheuttava lause...
Sivut