Persoonan filosofiaa

Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Tässä vähän mietelmiäni, jotka pistää ainakin oman pääni pyörälle. Olen ehkä puinut näitä aiemminkin jossain muodossa mutta tuo haku nyt on mitä on ja..

Jos rakastaisit jotakuta todella kovasti, sitten hän kuolisi, mutta hänet kopioitaisiin jollain lailla täydellisesti niin, että hänestä voitaisiin luoda jäljennös joka tietäisi ja muistaisi kaiken saman, ja olisi luonteeltaan samanlainen kuin alkuperäinen rakkaasi, niin kelpaisiko tuo sinulle? Hän tulisi ja sanoisi "mikä hätänä kulta, onko kaikki hyvin?" jne. Jos ei kelpaisi, niin miksei? Uskotko sieluun? Jos sielua ei ole olemassa, hän on yhtä kuin alkuperäinen, ei ole mitään syytä sanoa miksi hän ei olisi alkuperäinen.

Mutkistetaan edellistä. Aito alkuperäinen jäisikin vielä eloon, mutta silti hänestä olisi tehty kopio. Rakastaisitko nyt heitä kumpaakin? Jos et, niin miksi et? Mikä tekee siitä alkuperäisestä paremman, jos sielua ei ole olemassa?

Kuinka sama persoona tai yksilö määriteltäisiin? Aineenvaihduntammehan vaihtaa varmaan kaikki kehomme molekyylit pitkällä aikavälillä toisiksi, tuskin minusta on mitään samaa jäljellä siitä kun olin 10 vuotias. Olenko siis eri ihminen? Vai onko kyse "muodosta"? En minä ole silläkään tavalla sama ihminen enää, olen muuttunut. Ainoa mitä minussa on samaa, on muistot. Entä jos omia muistojani istutetaan jonkun toisen ihmisen aivoihin, olisiko hän silloin minä? Mikä tekee ihmisestä juuri tuon ihmisen?

くそっ!

Kommentit (10)

Vierailija

Hyviä kysymyksiä. Monella tuttavallani on kuollut lemmikkieläin joka on ollut heille hyvin rakas. Silti lähes jokaisessa tapauksessa he ovat ostaneet samaa rotua olevan koiran tilalle. Kuitenkin se tuntuisi kuitenkin aivan käsittämättömältä ratkaisulta ihmisen kuollessa.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Uskookohan suurin osa salaa jonkinlaiseen sieluun vaikka väittääkin muuta muille ja itselleen.. itse tulin siihen ratkaisuun. Ehkä se on niin syvälle juurtunut ajattelutapa ettei sitä logiikalla oikein noin vaan sivuuteta, ja harvemminpa tässä on tuollaisia tilanteita koskaan tullut evoluutiossa vastaan.

くそっ!

Vierailija

Farscape-sarjassa oli tämä tilanne, alkuperäinen ihminen jakautui kahtia ja kumpikin omasi saman persoonan ja samat muistot.

Tilanne on minulle varsinainen kauhuskenaario. Tahtoo siis sanoa että uskon sieluun. Hieman hirvittää sekin että jostakin koneesta, siis androidista lähinnä, tulisi tietoinen olento. Mutta sen sentään voisi selittää niin että jokin sielu asettuu koneeseen joka vastaa ko. sielun tahi entiteetin älyllistä kapasiteettia ja mahdollistaa halutun tasoisen itseilmaisun.

Buddhalaiset eivät taida pitää mahdottomana että yksi ja sama sielu jakaantuu osiin? Olen nähnyt kuulema tositapahtumiin perustuvan elokuvan jossa amerikkalainen(?) poika tunnistettiin jonkun laman reinkarnaatioksi. Kävi vain niin hassusti että niin tunnistettiin pari muutakin lasta, ja loppujen lopuksi kaikki kolme olivat tuon saman laman inkarnaatioita. Eihän tuo tietysti mistään todista; vaikka sielu olisikin olemassa, "tunnistaminen" voi mennä pieleen.

Toisaalta taas NA taitaa yleisesti nykyään ymmärtää koko olemassaolon siten että jokin mystinen Yksi on jakautunut kaikiksi eläviksi olennoiksi, ja periaatteessa itsekin tunnustan juuri tuota katsomusta itsekin. Mitä väliä sillä sitten enää on jos joku yksittäinen sielu jakautuu edelleen, kun alkuperäinen Yksi-sielukin on jakautunut myriadeiksi olennoiksi?

Persoonan tahi tietoisuuden ainutlaatuisuus vain on jotain sellaista mistä en mielelläni luovu.

Vierailija

Buddhalaisilla on mielenkiintoisia näkemyksiä sielusta (tai paremminkin mielestä).

Dogen sanoo:
"Ei-buddhalaisen näkemyksen mukaan ruumiissamme on yksi äly, yksi henki. Kun ruumis kuolee, henki heittää kuoren syrjään ja syntyy uudelleen. Jos luulemme, että tämä näkemys kuuluu Buddhan dharmaan, olemme hullumpia kuin se, joka vaalii tiiltä tai pikkukiveä pitäen sitä kulta-aarteena."

Mutta toisaalta hän sanoo myös:
"Jos sanon teille, että mieli on ruoho ja puut, te ette usko sitä"

Vierailija

Ymmärrän sielun ja tietoisuuden synonyymeinä. Kävin joskus läpi samat skenaariot kuin Ronron.

Ei minulla silti ole vastauksia... enkä minä mitään opeta.
ainoastaan lisään kysymyksiä...

Entäpä, jos muistaisit kaiken, et vain tätä elämääsi, vaan ne muutkin... lisää siihen vielä T-rexin ja Jeesuksen ja Buddhankin muistot.

Entäpä, jos näkisit, voisit suoraan kokea, mitä toinen ihminen ajattelee. Eikä vain telepatiaa, voisit halutessasi vaihtaa ruumiista toiseen... katsoa toisen silmillä, tunnustella käsillä...

Entäpä, jos muistat kaiken ja olet kokenut kaiken... et vain halua muistaa, halua kokea...

Entäpä jos vain pelkäät itseäsi. Sielua, tietoisuutta.

Entäpä, jos juuri siksi olisi luotu naamio, persoona jonka takana perhosen toukkia kypsytellään... piilottelet kuvitellen, ettei pientä sinua voi löytää pienestä universumista, pienestä galaksista, pienestä aurinkokunnasta, pieneltä planeetalta, pienestä maasta, pienestä asunnosta, pienestä huoneesta, pienestä komerosta...

Entäpä jos et olisikaan persoona? Mitä on naamion takana?
Entäpä, jos sinä olet minä ja minä sinä?

T:?

Vierailija

Tietoisuus on tosiaankin erittäin mielenkiintoinen, mutta jopa pelottavan huonosti tunnettu aihe.

Qadesha
Toisaalta taas NA taitaa yleisesti nykyään ymmärtää koko olemassaolon siten että jokin mystinen Yksi on jakautunut kaikiksi eläviksi olennoiksi, ja periaatteessa itsekin tunnustan juuri tuota katsomusta itsekin.



NA?

Eli maapallon ensimmäinen tiedostava "sielu" olisi periytynyt meihin kaikkiin nykyisiin elollisiin organismeihin, mutta me emme kykene olemaan yhteydessä toisiimme? Kuullostaa erittäin järkeenkäyvältä. Tämä teorian pohjalta telepatiakin olisi teoriassa mahdollista, joka saattaisi olla aika vänkä juttu. Ainakin nokialle olisi hyvä pohja neljännen sukupolven puhelimille. Olisi kuitenkin todella tärkeää, että tästä asiasta saataisiin edes jotain tuloksellista tutkimusta aikaiseksi, mutta valitettavan ilmeisesti kukaan ei tiedä mistä tätä "lankakerää" pitäisi alata purkamaan. Tämä teoria voisi ehkä myös selittää useita mielenterveysongelmia, kuten esim. monipersoonallisuushäiriön. Ehkäpä psykologia kokee yhtä radikaalin päivityksen, kuin miten kävi biologiassa 50-luvulla DNA:n löytymisen myötä.

Vierailija
Ronron
Tässä vähän mietelmiäni, jotka pistää ainakin oman pääni pyörälle. Olen ehkä puinut näitä aiemminkin jossain muodossa mutta tuo haku nyt on mitä on ja..

Jos rakastaisit jotakuta todella kovasti, sitten hän kuolisi, mutta hänet kopioitaisiin jollain lailla täydellisesti niin, että hänestä voitaisiin luoda jäljennös joka tietäisi ja muistaisi kaiken saman, ja olisi luonteeltaan samanlainen kuin alkuperäinen rakkaasi, niin kelpaisiko tuo sinulle? Hän tulisi ja sanoisi "mikä hätänä kulta, onko kaikki hyvin?" jne. Jos ei kelpaisi, niin miksei? Uskotko sieluun? Jos sielua ei ole olemassa, hän on yhtä kuin alkuperäinen, ei ole mitään syytä sanoa miksi hän ei olisi alkuperäinen.

Mutkistetaan edellistä. Aito alkuperäinen jäisikin vielä eloon, mutta silti hänestä olisi tehty kopio. Rakastaisitko nyt heitä kumpaakin? Jos et, niin miksi et? Mikä tekee siitä alkuperäisestä paremman, jos sielua ei ole olemassa?

Kuinka sama persoona tai yksilö määriteltäisiin? Aineenvaihduntammehan vaihtaa varmaan kaikki kehomme molekyylit pitkällä aikavälillä toisiksi, tuskin minusta on mitään samaa jäljellä siitä kun olin 10 vuotias. Olenko siis eri ihminen? Vai onko kyse "muodosta"? En minä ole silläkään tavalla sama ihminen enää, olen muuttunut. Ainoa mitä minussa on samaa, on muistot. Entä jos omia muistojani istutetaan jonkun toisen ihmisen aivoihin, olisiko hän silloin minä? Mikä tekee ihmisestä juuri tuon ihmisen?


En rakastaisi, jos en rakastaisi, koska en rakastaisi.

Rakkaus on tunne, jolla ei ole mitään järjellistä logiikkaa ; se ei seuraa jostain selkeistä määriteltävistä ja toistettavista syistä, se vain tapahtuu niinkuin se juuri kyseisellä kertaa tapahtuu - vaikka sillä varmasti joka kerta on omat uniikit aiheuttavat syynsä. Ja juuri siten, se että rakastuminen tapahtuu yhdessä suhteessa, tekee oikeastaan epätodennäköieksi, että se tapahtuisi uudestaan kun kohde kopioitaisiin.

Tietysti, on mielenkiintoista kysyä, eikö tämä "uusi" rakastettu olisi itse asiassa sama vanha. Minusta olennaiselta tunteen kannalta näyttää, katsooko henkilön tulleen vain "korjatuksi kuntoon" vai katsooko kyseessä olevan uuden samanlaisen. Katsos, ei materialismi tarkoita kylmyyttä ainutkertaisuutta kohtaan.

Itse, jos ajattelisin kopion olevan todellakin vain vastaava uusi kappale, eikä sama henkilö kuolemanrajoilta, tai jopa kuolleista, parannettuna, en tahtoisi että ketään minulle tärkeää tällä tavoin kopioidaan, etenkään jos hänellä olisi vanhat muistot, koska tuntuisi liian julmalta olla tuntematta tunteita, jotka tämä kopio muistaisi minun tuntevan, joita kuitenkaan en uskoisi olevani kykeneväinen tuntemaan.

Elämä, sellaisena kuin me sen oman elämämme aikana tunnemme, on ainutkertaista, ja juuri siksi niin hienoa - juuri se, että me emme voi vain ottaa kopioita rakkaistamme, että he ovat elämässämme hetkellisinä ja hauraina, aina vaarassa kadota pysyvästi, tekee heistä niin rakkaita.

Vierailija
Silti lähes jokaisessa tapauksessa he ovat ostaneet samaa rotua olevan koiran tilalle.



No se että ostaa samanrotuisen koiran ei kyllä mielestäni ole mitenkään verrattavissa aloittajan kysymykseen. Vaikka rotu on sama, on koiranpersoona silti varsin yksilöllinen, kahta samanlaista ei ole eikä tule. Koirarotujen sisällä myös luonteet ja vietit ym. vaihtelee suurestikkin, ääripäästä toiseen ja välillä jopa rotukuvauksen tuollepuolen. Tämä nyt ei niin tärkeää ollut, mutta kuitenkin.

Mitä olen lemmikkiaiheisella sivustolla pyörinyt ja välillä siellä on ollut juttu aiheesta "kloonaisitko lemmikkisi", suurin osa tuohon vastaa ettei kloonaisi. Kloonaminen toki on hieman eri asia kuin aloittajan mainitsema, kun siinä ei ne muistot ym. kloonaudu.

Jos minun kissani kuolisi ja olisi mahdollista kloonata se "takaisin" sellaisena kuin se oli hieman ennen kuolemaansa (miinustettuna toki se kuolemaan johtanut syy), niin en usko siltikään että haluaisin kyseistä otusta kloonata.

Kyseinen ratkaisu tulee ihan tunnepohjalta. Vaikka kuinka rakastan kaikkia kissojani, niin silti kuolema on kuolema ja se on osa elämää. Kloonaamalla rakkaani, minä jättäisin hyväksyttämä tämän tärkeän osan elämästä, vieläpä itsekkäistä syistä.

Jos sielua ei ole, niin voinko olla varma että kissa, tai sitten joku läheinen ihminen ITSE haluaa takaisin. Mitä jos hän haluaa olla kuollut? Alkaisinko siis itsekkäistä syistä kokeilemaan mitä tapahtuu?

Joo, sekavaa sepostusta, anteeksi siitä. Mutta pitää pohtia asiaa vielä hieman lisää.

Niin ja itse kyllä uskon (tai haluan uskoa), että ihmisellä on jonkinmoinen sielu olemassa ja että kuolema ei ole lainkaan kamala tai pelottava asia.

Niin ja jos otetaan nyt aloittajan teksti kirjaimellisesti, niin en todellakaan haluaisi kopioitavan yhtään rakastani, varsinkaan jos tämä on kuollut johonkin kivuliaaseen sairauteen, eikö se sairauskin silloin kopioituisi?

Vierailija
Tuppu L
Tietoisuus on tosiaankin erittäin mielenkiintoinen, mutta jopa pelottavan huonosti tunnettu aihe.

Qadesha
Toisaalta taas NA taitaa yleisesti nykyään ymmärtää koko olemassaolon siten että jokin mystinen Yksi on jakautunut kaikiksi eläviksi olennoiksi, ja periaatteessa itsekin tunnustan juuri tuota katsomusta itsekin.



NA?

Eli maapallon ensimmäinen tiedostava "sielu" olisi periytynyt meihin kaikkiin nykyisiin elollisiin organismeihin, mutta me emme kykene olemaan yhteydessä toisiimme? Kuullostaa erittäin järkeenkäyvältä. Tämä teorian pohjalta telepatiakin olisi teoriassa mahdollista, joka saattaisi olla aika vänkä juttu. Ainakin nokialle olisi hyvä pohja neljännen sukupolven puhelimille. Olisi kuitenkin todella tärkeää, että tästä asiasta saataisiin edes jotain tuloksellista tutkimusta aikaiseksi, mutta valitettavan ilmeisesti kukaan ei tiedä mistä tätä "lankakerää" pitäisi alata purkamaan. Tämä teoria voisi ehkä myös selittää useita mielenterveysongelmia, kuten esim. monipersoonallisuushäiriön. Ehkäpä psykologia kokee yhtä radikaalin päivityksen, kuin miten kävi biologiassa 50-luvulla DNA:n löytymisen myötä.




NA eli New Age. En ole aivan kärryillä mikä moisessa höllässä suuntauksessa kulloinkin on suurinta huutoa, mutta olettaisin että kaiken ykseys on kuitenkin aika kova sana suurimmalle osalle porukoita. Tässä ykseys koskisi koko universumia, eli alkuperäinen Yksi olisi pirstaloitunut kaikiksi lukemattomiksi olennoiksi (kuin myös tähdiksi, galakseiksi jne.) Big Bang, mutta sielullisella tasolla, jos ja kun siis ajatellaan että kaikilla olevaisilla olennoilla on omat sielunsa. (Fyysisen maailmankaikkeuden Big Bang eli sama hajoaminen materialistisella tasolla lienee sitten toimittanut kaikille sieluille siinä samassa rysäyksessä kehot...)

Eli tuo ideasi tuossa lainauksessa on siis eri juttu, mutta ei tietenkään sen huonompi idea sinänsä. Salaopeissakin (lähinnä kaiketi Kabbalassa) opetetaan että koko ihmiskunta kokonaisuudessaan on yksi ainoa "Adam Kadmon".

Uusimmat

Suosituimmat