Seuraa 
Viestejä45973

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /08/691288

[size=70:8763umfi](Huomatkaa Tarjan peitelty käsimerkin anto kansalle, kun ei tärpännyt heti 1.kierroksella)[/size:8763umfi]

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) pitää ehdokkuuttaan vuoden 2012 presidentinvaaleissa epätodennäköisenä. Niinistö sanoo Salon Seudun Sanomien haastattelussa, että ehdokkuus tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Hän pitää todennäköisempänä sitä, ettei ole mukana presidentinvaaleissa.

- Mitä etäisemmistä asioista puhutaan, sitä vähemmän varmoina niitä pidän, sunnuntaina 60 vuotta täyttävä Niinistö kuitenkin muistuttaa.

Niinistö oli tällä viikolla Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suosituin ehdokas Suomen seuraavaksi presidentiksi. Yli kaksi kolmesta suomalaisesta piti Niinistöä mieluisimpana ehdokkaana.

Jassoo. Se aloitti sitten Sauli presidentinvaalikampanjansa jo hyvissä ajoin.
Vanha kikka esittää kiinnostumatonta, ettei pääsisi kannatus kolmen seuraavan
vuoden aikana romahtamaan, kokoomuksen hallitus töppäilyjen seurauksena.
Ei mene läpi. Sanokaa minun sanoneen: Seuraavakin presidentti on nainen.
Joku sieltä onnistutaan kaivamaan "koipussista" ja kansa syö kädestä.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (20)

Alveron
Seuraa 
Viestejä3639

Sauli kyllä valittaisiin pressaksi, kansa rakastaa karismaattista Saulia. Tuo nainenkin Saulin ja Tarzan välissä on selvästi Saulin karisman pauloissa.

Itseäni Saukki muistuttaa lähinnä batman-elokuvien Jokerista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Uskoisin ettei Niinistö ota kantaa asiaan ennenkuin Halosen aikaiset presidentin vallankäytön tuhot on arvioitu ja selvillä mitä tuleva presdentti tekee.

sigfrid
Uskoisin ettei Niinistö ota kantaa asiaan ennenkuin Halosen aikaiset presidentin vallankäytön tuhot on arvioitu ja selvillä mitä tuleva presdentti tekee.

Paljon mahdollista mutta jos näiden lausuntojensa jälkeen edelleen asettuu ehdokkaaksi,
kuten luultavasti tekee, niin aikamoinen vedättäjä on.

Tiesitkö tämän Sauli Niinistöstä?
23.08.2008 18:30, päivitetty 23.08. 18:31

Tiesitkö tämän Sauli Niinistöstä?

Sunnuntaina 60 täyttävällä eduskunnan puhemiehellä Sauli Niinistöllä on paljon puolia, joita ei tunneta. Tiesittekö muun muassa, että hän pelaa pingistä?

IS kysyi syntymäpäivien kunniaksi Niinistöltä myös muita asioita, joita ei häneltä yleensä kysytä. Katso haastattelusta, mikä on esimerkiksi puhemiehen lempiruoka.
IS

Sauli Niinistö politiikasta
Sauli Niinistö kirjallisuudesta
Sauli Niinistö elämästä
Sauli Niinistö huumorista ja politiikasta
Sauli Niinistö urheilusta

Onnittele 60-vuotiasta Sauli Niinistöä

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1575345

Onnea!

PS. Nuo lue osuudet tuossa alemmalla ei toimi ainakaan minulla.

Toope
Seuraa 
Viestejä29259
at
Jassoo. Se aloitti sitten Sauli presidentinvaalikampanjansa jo hyvissä ajoin.
Vanha kikka esittää kiinnostumatonta, ettei pääsisi kannatus kolmen seuraavan
vuoden aikana romahtamaan, kokoomuksen hallitus töppäilyjen seurauksena.

Luulen, että tuo on aika hyvä analyysi asiasta.

Ei mene läpi. Sanokaa minun sanoneen: Seuraavakin presidentti on nainen.
Joku sieltä onnistutaan kaivamaan "koipussista" ja kansa syö kädestä.

Voidaanko nykyista pahempaa noitaa löytää?

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Halosen valinta tasavallan presidentiksi toiseksi kaudeksi on jättänyt moniin parantumattomat arvet. Naista panetellaan ja väheksytään aivan kuin hänet olisi kepulikonstein istutettu pallilleen. Hän voitti kuitenkin demokraattisessa vaalissa vastaansanomattomasti kanssakilpailijansa.

Niinistö ei tietenkään voi tässä vaiheessa ilmoittaa halukkuudestaan presidentiksi mitään. Kokoomuksella on sylissään Stubb, joka seuraavaksi pääministeriksi halutessaan voi menestyksellä haastaa puheenjohtaja Kataisen ja (mikäli) haluja presidentin hommiin olisi, sysätä Niinistön vaivatta eläkevaarien sameaan sumppuun.

Katainen taitaa jo katua Kanervan hätäistä ulosajoa...

Vierailija
Lepakko

Mistä sinä sellaista päättelet ettei puolueissa päästettäisi osaavia ihmisiä eteenpäin? Että meillä on epäpätevä presidentti ei voitane yleistää siihen suuntaan, että myös ulkoministerin pitäisi olla epäpätevä.

En sellaista päätellytkään saati väittänyt. Pätevien tieltä vain täytyy vähemmän pätevien väistyä.

Näin on, hänet on demokraattisesti valittu virkaansa. Halonen on silti mielestäni huono presidentti. Hän on ehkäissyt NATO-lähentymistä (johon juuri nyt olisi tarvetta!), hän on tarkoituksellisesti huonontanut Suomen maanpuolustuskykyä ajamalla miinakieltoa ja sittemmin rypäleasekieltoa.

Halonen osoittautuu katastrofiksi.

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Vierailija
Lepakko
sigfrid
Mistä sinä sellaista päättelet ettei puolueissa päästettäisi osaavia ihmisiä eteenpäin? Että meillä on epäpätevä presidentti ei voitane yleistää siihen suuntaan, että myös ulkoministerin pitäisi olla epäpätevä.

En sellaista päätellytkään saati väittänyt. Pätevien tieltä vain täytyy vähemmän pätevien väistyä.

Ilmeisesti Stubb on sitten pätevämpi kuin Kanerva. Mikä vika siinä on? Omituista tuo sinun logiikkasi.

Sakkea analysoiden :
Sakkehan ampaisi aikoinaan kansan suureen tietoisuuteen Thaimaassa tapahtuneen onnettomuuden uhrina ollessaan. Sakkehan oli vesivyöryn alta onnistunuy käppäämään puhelintolppaan poikansa kanssa. Hyvä näin, että molemmat säilyivät vesivirran voimakkaalta vaikutukselta.

Tuolloin tilanteen ollessa ollut vakava, Sakke saikin käsiinsä paikallisen asukkaan kännyn. Sakke soitti kännyllä Suomen toimiston ulkominsteriööön, että mitä pirun hommaa te siellä Suomessa kuppaatte, kun täällä Thaimassa kuollaan parasta aikaa.

Olisikohan Saken soiton aikaan ulkoministeriön johdossa tuolloin ollut Erkki "Torkku" Tuominen, mutta tästä lähti Saken hyvä maine tulevassa vaalissa kuin vaalissa odottamaan tulevaa, mihin vaaliin sitten osallistuukaan.

Toope
Hän on ehkäissyt NATO-lähentymistä (johon juuri nyt olisi tarvetta!),

Miksi olisi tarvetta?

sigfrid
Ilmeisesti Stubb on sitten pätevämpi kuin Kanerva. Mikä vika siinä on? Omituista tuo sinun logiikkasi.

Ei mitään vikaa. Stubb on pätevämpi kuin Kanerva, Katainen tai Niinistö. Yritän jatkossa vääntää rautalankaa selvemmin.

Minusta on ennenaikaista sanoa paljoakaan Stubbin pätevyydestä On menossa Stubbin ja median kuhertelukausi ja on odotettava sen päättymistä ennenkuin meille tarjoillaan oikeita totuuksia. Stubbin hyviä puolia ovat kansainvälisyys, kielitaito ja ryvettymättömyys suomettumispolitiikassa. Myös Niinistö on näiltä osin kohtuullisen hyvä valinta luottamustehtäviin.

Psessaksi asti Stubanderilla ei ole mitään mahiksia,
kun on svenska taalande bättre folken edustaja.
Käy korkeintaan samoin kuin E.Rehnille.

Niinistö voi olla tosissaankin epäillessään presidenttiehdokkuuttaan. Kuten aiemmin on nähty, suosikkeja tulee ja häipyy nopeasti; Kuuskoski-Vikatmaa, Rehn, Ahtisaari, Halonen. Seuraavissa vaaleissakin naisilla on äänestäjien ehdoton enemmistö halutessaan valita edelleen presidentiksi nainen. Toista tappiota Niinistö tuskin ehdoin tahdoin lähtee kokemaan.

Halosen ryöpytys on saanut tässäkin ketjussa älyttömät mittasuhteet. Kumpikohan seikka hänessä enemmän ärsyttää, vasemmistolaisuus vai sukupuoli?

Se on ainakin ihan karseen näköne.

Ja sit viel se puhe seitkyt luvulta NL:ään liittymisestä!

Siks varmaa valittii, ku suuri osa tahtois vieläki liittyy,

jos NL vaa ois olemassa.

Vierailija
Lepakko

Halosen ryöpytys on saanut tässäkin ketjussa älyttömät mittasuhteet. Kumpikohan seikka hänessä enemmän ärsyttää, vasemmistolaisuus vai sukupuoli?

Rehellinen vastaus: omituiset lausumat, virkanimitykset ja ulkopolitiikan virheet. Tässä muutamia lausumia

- Kiinan ihmisoikeudet
- eläkeläisten leimaaminen elintasopakolaisiksi
- USA:n syyttäminen rikolliseksi
- koko kansan presidentti - Venceremos-huuto, me voitimme, kun voitto tuli 2%:n marginaalilla

Näitä löytyy, mutta kuka näitä jaksaa muistella kaikkia.

Kysymys ei ole sukupuolesta tai vasemmistolaisuudesta, vaikka se tuntuisikin mukavan herkulliselta ajatukselta.

Toope
Lepakko
Halosen valinta tasavallan presidentiksi toiseksi kaudeksi on jättänyt moniin parantumattomat arvet. Naista panetellaan ja väheksytään aivan kuin hänet olisi kepulikonstein istutettu pallilleen. Hän voitti kuitenkin demokraattisessa vaalissa vastaansanomattomasti kanssakilpailijansa.

Näin on, hänet on demokraattisesti valittu virkaansa. Halonen on silti mielestäni huono presidentti. Hän on ehkäissyt NATO-lähentymistä (johon juuri nyt olisi tarvetta!), hän on tarkoituksellisesti huonontanut Suomen maanpuolustuskykyä ajamalla miinakieltoa ja sittemmin rypäleasekieltoa.

Halonen osoittautuu katastrofiksi.

Hän ei ole laillinen presidentti, koska hän on haistapaskantiederikollinen. Ja puoskaritiede rinnastuu juridisesti jatkettuun murhaan.

Halukkaiden nuorehkojen innokkaiden ehdokkaiden kannattaa ryhtyä kaivautumaan lähtökuoppiin.

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/nikl ... ttiehdokas

" Niklas Herlin: Mistä kokoomukselle presidenttiehdokas?

Varoitan jääviydestäni nyt heti alkuun: olen hallituksen puheenjohtaja kirjankustantamo Teoksessa, joka on julkaissut muun muassa kaksi Sauli Niinistön kirjaa. Olen ollut 16 vuotta naimisissa Suomen Palloliiton (SPL) väistyvän puheenjohtajan Pekka Hämäläisen tyttären kanssa. Lapseni ovat siis Hämäläisen lapsenlapsia ja välini ovat edelleen lämpimät sekä isään että tyttäreen avioerosta huolimatta.

Niinistöä en tunne kummemmin kuin muitakaan Teoksen kirjailijoita. Olemme tavanneet promootiotilaisuuksissa ja joskus lounaalla. Asiallisen oloinen mies myös siviilissä.

Niinistö valitaan jalkapallosta vastaavan SPL:n johtoon syksyllä. Näyttää siltä, että kyseessä on läpihuutojuttu, niin vahvaa poliittisen kovan sarjan miehen kannatus kentällä näyttää olevan.

Sauli Niinistö on hämmästyttävän omaksumiskykyinen ihminen, sen verran uskallan sanoa hänen työskentelystään kirjailijana. En tiedä, tarkoittiko entinen appeni tätä julkisuuteen, mutta Niinistö on hämmästyttänyt omaksumiskyvyllään myös 70-vuotiaan jalkapallo- ja työmarkkinaveteraanin.
Palloliiton puheenjohtajuus olisi joka tapauksessa kunniallinen eläkevirka

Mitäköhän se Niinistö pohtii? Ehkä hän haluaakin lungimman elämän jatkossa. Vasta nainut ja uuteen omakotitaloon muuttava mies?

Palloliiton puheenjohtajuus olisi joka tapauksessa kunniallinen eläkevirka. Tätä ei vain moni Suomessa tiedä. Palataan entiseen appeeni: kun hän oli ensi kertaa SPL:n edustajana Uefan (Euroopan jalkapalloliitto) kokouksessa, ohjelmaan oli merkitty käynti Downing Street 10:ssä, Ison-Britannian pääministerin virka-asunnossa. Pekka vähän ihmetteli, että mikäs turistimatka tämä on. Ei ollut. Pääministeri Tony Blair otti koko Uefan porukan vastaan ja keskusteli eri asioista kolmen vartin ajan.

Sauli Niinistö tuskin lähtisi aktiivisesti kansainvälisiin kekkalointeihin. Hän on sen sijaan puhunut usein urheilukentistä, nuorisosta ja olosuhteista. Jos suomalainen jalkapallo jotakin tarvitsee, parempia olosuhteita. Niinistön painoarvolla asiat etenisivät.

Näin ollen: SPL:n puheenjohtaja saisi mielenkiintoisen, monin tavoin kansainvälisen työn, jossa olisi vähemmän ravaamista paikasta toiseen kuin presidentillä. Niinpä veikkaan, että kokoomus saa etsiä itselleen uuden presidenttiehdokkaan. Ainakin, jos Niinistön tappio edes näyttää mahdolliselta. "

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat