Stubb ajaa Suomea sotaan

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) otti kantaa Georgian-tilanteeseen suurlähettiläspäivillä Helsingissä. Stubbin mielestä kolmesta kahdeksikosta eli 080808:sta tuli ”uuden maailmanpolitiikan synkkä merkkipäivä”. Numeroyhdistelmällä Stubb viittaa sotatoimien alkamispäivään 8. elokuuta 2008.

Stubbin mukaan kriisi vaikuttaa Suomen ulko-, turvallisuus-, ja puolustuspolitiikkaan, sekä myös Suomen ja Naton suhteisiin.

Jäsenyyttä on syytä harkita. Päätöksen aika ei kuitenkaan ole vielä käsillä. Turvallisuuspoliittisen arvioinnin joustavuutta ja tiheyttä tulisi kuitenkin lisätä. Se ei voi olla kuin hidastetusta mustavalkofilmistä.”

Stubbin mielestä kriisi oli käännekohta kansainvälisessä politiikassa ja se asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen.

”Uuden ajan nimi on vielä keksimättä. Mutta sitä leimaavat sekä kansainvälisen järjestelmän rakenteen että toimintaperiaatteiden muutos”, Stubb sanoi.

Kristinuskon Kokoomus jätti puolueohjelmastaan pari vuotta sitten. Kypärä kuitenkin jäi päähän, vielä kaiken lisäksi sarvien kera. Karjalasta ei haaveilla, mutta sotiminen näyttää olevan yhä puolueen kärkinimien asialistalla. Joku siellä takarivissä tietenkin kysyy, että mitä tekemistä uutisella ja ketjun otsikolla on keskenään.

Kuten Stubb itsekin toteaa, niin maailmanpolitiikassa on astuttu uuteen aikakauteen. Venäjän pienet rajanaapurit eivät enään noin vain liity Natoon. Sota on väistämättä edessä, kuten Georgian aloittama konflikti Kaukasuksella osoittaa. Tässä tilanteessa Suomella ei ole mitään mahdollisuutta liittyä Natoon, ellei se ole valmis vuodattamaan turhaan poikiensa verta. Tämä ei tietenkään Stubbia haittaa. Onhan mies selvä arjalainen. Muutama kuollut suomalainen ei paljoa paina.

wikipedia
Rotuopin mukaan saksalaiset kuuluivat ylivertaiseen arjalaiseen rotuun, joka oli kaikkia muita rotuja parempi. Arjalaisina piirteinä ja ihanteina pidettiin vaaleita hiuksia, sinisiä silmiä, pituutta ja hyväkuntoista hoikkuutta.

Perimä ja ulkomuoto ovat kuin suoraa oppikirjasta.

Kokoomus olisikin nyt syytä lopullisesti asettaa ulkopoliittiseen paitsioon(sisäpolitiikkakaan ei tekisi pahaa). Stubb ja kumppanit eivät ole vielä kuitenkaan tehneet peruuttamatonta vahinkoa. Paasikiven-Kekkosen linjalle olisi kuitenkin syytä mitä pikimmin palata, ja valita maahan hallitus ja presidentti, jotka kykenevät rakentamaan luottamukselliset suhteet itään. Sille maantieteelle, kun emme tunnetusti voi mitään.

Sivut

Kommentit (812)

250585
Seuraa 
Viestejä621
Liittynyt5.12.2006
googeli
Onhan mies selvä arjalainen. Muutama kuollut suomalainen ei paljoa paina.

wikipedia
Rotuopin mukaan saksalaiset kuuluivat ylivertaiseen arjalaiseen rotuun, joka oli kaikkia muita rotuja parempi. Arjalaisina piirteinä ja ihanteina pidettiin vaaleita hiuksia, sinisiä silmiä, pituutta ja hyväkuntoista hoikkuutta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Godwinin_laki

Hävisit jo.

Jotain nokkelaa.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
googeli
Sota on väistämättä edessä, kuten Georgian aloittama konflikti Kaukasuksella osoittaa. Tässä tilanteessa Suomella ei ole mitään mahdollisuutta liittyä Natoon, ellei se ole valmis vuodattamaan turhaan poikiensa verta.

Jaa. Jos odotellaan Natoon liittymistä niin kauan, että Venäjän tankit ovat jo Helsingissä, niin on myöhäistä.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26990
Liittynyt13.5.2005

Stubbin lausunnoissa ei ollut mitään sellaista uutta, joka Stubbin sekä puolue- että henkilökohtaisista kannoista poikkeaisi tai mikä ei olisi ollut jo esimerkiksi Venäjän tiedossa näitä maalailuja aiemmin, enkä Matti Vanhasta mukaillakseni usko, että mihinkään toimenpiteisiin ryhdyttään ainakaan tällä vaalikaudella. Mitään konkreettista uhkaa Venäjä ei aiheuta Suomelle, kunhan pidämme taloudelliset intressit Suomen ja Venäjän välillä toimivina.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Sotaan vain. Stubb eturintamaan hammasvalkaisuaineitten ja henkilökohtaisine dieettineuvojineen. Aho ja Pekkarinen myös vaihtotupeineen rynnäkkökivääri olallaan etujoukkoihin. Stubin häikäisevä hymy pitäisi jo saada vastustajan perääntymään. Viimeistään Pekkarinen tupeineen ja Aho eurojen helistelyllä (vrt. kalkkarokäärmeen hännän kalistelu) saa paatuneimmankin vihollisen vetäytymään. Ja Suomi voittaa, ja glamour voi jatkua vuotuissa Linnan juhlissa, ja Suomen kansalaiset voivat olla ylpeitä itsestään ja valitsemistaan johtajista.

-torstai

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
torstai

Tietääkseni Natolla ei ole mitään aikomuksia hyökätä Venäjälle, joten liitytään siihen.

Vierailija

Miksi ei liityttäisi saman tien entiseen Puna-armeija mahtiin, niin olisi ohjusta, jolla mällätä. Tämän jälkeen Suomi voisi muun muassa sanella Pohjoismaitten politiikan. Stubb luonnollisesti edelleen erityisenä apostolina ja sanansaattajana. Eikö olisi mukava sanoa naapureille ja vaikka Ranskan presidentille, että kannattaisi pitää vähän soukempaa suuta, jottei Isoveli älähdä.

-torstai

Pride
Seuraa 
Viestejä593
Liittynyt24.5.2005

No eipä aja. Lähinnä pitää lippua korkealla.

NATOon liittymisessä on omia hyviä puoliaan, mutta myös haittoja.

Hyvinä puolina voidaan pitää sotilaallista tukea, mutta isoimpana haittana NATOn edustamaa politiikkaa ja rähinöitä, joihin se meidät vetäisi.

Henk.koht. en usko, että yksikään EU-EMU-YK-ETYJ-maa tulee sotimaan yksin, oltiin NATOssa tai ei. Täten NATOon liittymistä voidaan pitää tarpeettomana tällä hetkellä.

Viro tässä ensin Venäjän kanssa sotimaan ajautuu, jos joku. Katsotaan sitten uudestaan.

Vierailija

Alexander Stubb edustaa sitä epämiellyttävää osaa kansamme historiassa, joka pääsääntöisesti koko olemassaolonsa ajan, on vienyt Suomen lapsia sotiin. Se osa, on Pariisin Rauhansopimuksen mukaan kielletty Suomessa (fasismi, rasismi, terrorismi). Se on yhtä vähän "Suomen Kansan osa" ja "Suomen Kansan perinnettä", kuin kansaa tappava tauti.

Vierailija

Kun Lain mukaan tasan tarkkaan menemme, niin ensin pitää irtaantua kaikesta sellaisesta mikä on ollut ja on Suomen kansan vastaista. Sen jälkeen on helppo arvioida tilanne uudelleen. Saman kaavan mukaan kuin että;

Ihmisen Poika; Poika voi olla myös Tytär ; Ihmisen Lapsi. Kenen lapsi olet jos et ole ihmisen, Äitisi ja Isäsi lapsi? Jos esimerkiksi olet Lutherilainen; Oletko Isäsi ja Lutherin lapsi? Oletko Äitisi ja Lutherin lapsi? Oletko Lutherin, Isäsi ja Äitisi lapsi? Oletko Isäsi ja Äitisi lapsi?

Perimätiedot on helpompi selvittää, jos poistat sen mikä ei ole ihmisestä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Vaikka Venäjä käyttäytyy aikakauteen nähden eurooppalaisittain omituisesti, niin ei voi kieltää sitäkään etteikö liikehdintä Venäjän rajoilla voi olla heidän puolestaan tulkittavissa hyvinkin epämieluisaksi ja arvaamattomaksi. Epäluottamus on molemminpuolistä, kuitenkin sillä erolla, että Venäjän johto on valinnut vaarallisen tien tukemalla maassaan nationalistisia piirteitä oman muunlaisen ulkopolitiikkansa tueksi. Syy on ilmeinen: nationalismin kautta saa vähimmällä yrityksellä tukea nykyiselle aggressiiviselle ulkopolitiikalle.

Parasta olisi jos EU pystyisi nykyistä aktiivisempaan ja yhtenäisempään Venäjä-politiikkaan, se loisi vakautta. Nykyinen Venäjän EU-politiikka on ristiriitaista - toisaalta yritetään hajoittaa EU:n rvejä, toisaalta kirotaan amerikkalaisten vahvaa asemaa. Venäjä epäonnistui nykyisessä EU-politiikassaan ja tässä vaiheessa tuli takaisku. Myös EU on epäonnistunut Venäjä-politiikassaan. Vain USA on onnistunut kohtuullisesti omassa "hajoita ja hallitse" -imperiumipolitiikassaan.

Näen Stubbin Nato-puheet tässä yhteydessä taktiikkana, jolla yritetään vaikuttaa Venäjän Suomi-asemointiin. Viestitetään, että jos Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen Suomea kohtaan ei johda Googelin mallin mukaiseen alistumiseen, vaan lisäongelmiin myös Venäjälle. Stubb viestittää sitä ettei Venäjä voi hivuttautumalla edetä loputtomasti. On keskusteltava myös Suomen kanssa. Luodaan uhkatekijöitä Venäjän suuntaan. Vanha totuus on, että usein uhkaus tehoaa paremmin kuin toteutus.

Feniks-Acedia-Googeli -linjat, mitä noihin nyt sanoisi Niissä näkyy eilispäivä.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
sigfrid
Luodaan uhkatekijöitä Venäjän suuntaan. Vanha totuus on, että usein uhkaus tehoaa paremmin kuin toteutus.

Sillä ne uskonnot elättää itsensä, eli, esittävät uhkakuvana kaikkia muita paitsi itseään, joka on se todellinen uhka. Alexander Stubb maalaa Venäläisistä uhkakuvaa, mutta hän ja mitä hän edustaa, on se joka Suomen kansalle aikaanaan antoi tunnustuksensa; "Olemme syntyneet syntisiksi ja perisyntisiä, usko tai kuole". Niitä sanoja ei Venäläiset sanoneet. Sitä ei tarvitse uskoa, sillä se on totuus joka kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa on sama kielestä riippumatta.

Vierailija
sigfrid
Parasta olisi jos EU pystyisi nykyistä aktiivisempaan ja yhtenäisempään Venäjä-politiikkaan, se loisi vakautta. Nykyinen Venäjän EU-politiikka on ristiriitaista - toisaalta yritetään hajoittaa EU:n rvejä, toisaalta kirotaan amerikkalaisten vahvaa asemaa. Venäjä epäonnistui nykyisessä EU-politiikassaan ja tässä vaiheessa tuli takaisku. Myös EU on epäonnistunut Venäjä-politiikassaan. Vain USA on onnistunut kohtuullisesti omassa "hajoita ja hallitse" -imperiumipolitiikassaan.

Minä taas näen että nimenomaan Venäjä on onnistunut kohtuullisen hyvin sekottamaan EU-pakkaa, jopa monen maan sisällä on havaittavissa nyt ristiriitoja siitä kuinka Venäjään tulisi suhtautua, pahimmin ehkäpä Saksassa.
USA:n suuntaan EU:n yhtenäisyys sen sijaan tuntuu yllättäen voimistuneen viime aikoina, varsinkin kun Ranskakin on uuden presidentin myötä näkyvästi parannellut suhteita Atlantin yli, eikä tämä Georgian/Nato-Venäjä kriisi nähtävästikkään ole huomattavasti sitä "rintamaa" murentanut.

Näen Stubbin Nato-puheet tässä yhteydessä taktiikkana, jolla yritetään vaikuttaa Venäjän Suomi-asemointiin. Viestitetään, että jos Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen Suomea kohtaan ei johda Googelin mallin mukaiseen alistumiseen, vaan lisäongelmiin myös Venäjälle. Stubb viestittää sitä ettei Venäjä voi hivuttautumalla edetä loputtomasti. On keskusteltava myös Suomen kanssa. Luodaan uhkatekijöitä Venäjän suuntaan. Vanha totuus on, että usein uhkaus tehoaa paremmin kuin toteutus.

Minä taas näen tämän juurikin sinä hämmennyksenä ja hajaannuksena mitä Venäjä on saanut EU-maissa aikaiseksi. Täälläkin pääministeri ja ulkoministeri puhuvat eri kieltä. Ei hyvä.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
torstai
Miksi ei liityttäisi saman tien entiseen Puna-armeija mahtiin, niin olisi ohjusta, jolla mällätä. Tämän jälkeen Suomi voisi muun muassa sanella Pohjoismaitten politiikan. Stubb luonnollisesti edelleen erityisenä apostolina ja sanansaattajana. Eikö olisi mukava sanoa naapureille ja vaikka Ranskan presidentille, että kannattaisi pitää vähän soukempaa suuta, jottei Isoveli älähdä.

-torstai

Se oletkin sinä, joka haluaa uhota.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat