Stubb ajaa Suomea sotaan

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Toisaalta Georgian presidentin Shakasvilin historiatietämys ei ole niin kattava kuin Suomessakin halutaan uskoa. Hänen hyökkäyksensä Etelä-Ossetiaan ei ole samanlainen tapahtuma kuin Suomen kärsimä vääryys talvisodassa. Vertailukohta löytyy kyllä Suomen historiasta: se oli tietenkin Suomen prekokoomuslainen Aunuksen retki, mikä oli yhtä anuksesta kuin Shakasvilin toimeenpanema murhenäytelmä Ossetiassa.

Se että osseetit itsenäisyyspyrkimyksessään tukeutuvat nyt mieluummin venäläisiin kuin georgialaisiin, on jäänyt minulle mysteeriksi. Vaikka olen parikin kertaa käynyt Georgiassa ja kymmeniä kertoja Venäjällä, en pysty keksimään yhtään perustetta heidän valinnoilleen. Heillä on kuitenkin mielestäni tietynlainen oikeus päättää itse omasta kannastaan, sillä he ovat ylivoimainen enemmistö Etelä-Ossetian alueella.

Mitä tulee pitempään historiaan alueella, olisi kai käännyttävä lähinnä argonauttien nykyedustajien eli kreikkalaisten puoleen punnittaessa kuka alueen valtaajista on laillisin. Vaikka Venäjä vasta 1800-luvulla pääsi alueella mahtiasemaan, olisi suotavaa, että Georgiaakin siunattaisiin Shota Rustavelin aatteiden tulkiksi ja uudelleenmuovaajaksi jollain paikallisella Matti Klingellä, joka Suomen osalta on 'korjannut' Johan Ludvig Runebergin pahimmat kansallisuusaatteen tuottamat sokeat pisteet.

Kommentit (2)

Vierailija
sigfrid
Miten tämä liittyy Stubbiin? Jäi sinulta kirjoittamatta.



Se oli tarkoitettu aiemmin aloitettuun samannimiseen ketjuun. Tein kömmähdyksen, ja kirjoitin saman otsikon uudestaan, koska kone sitä vaati. Siksi tämä tyhjässä leijuva kummitus.

Halusin arvostella sitä Stubbinkin nielaisemaa Shakasvilin väärää rinnastusta, jolla hän epädemokraattisen järjestelmän päällikkönä yritti puolustella toteuttamaansa aggressiota YK:n suojeluksessa olevalle alueelle.

Samalla halusin arvostella sitä Aleksander Stubbin ja Jyri Häkämiehen maailmalla julistamaa kantaa, mikä ei vastaa lainkaan omaa näkemystäni Suomelle parhaasta politiikasta. Pahinta asiassa on, että he eivät uhoiluillaan edusta edes Suomen virallista ulkopolitiikkaa, vaikka ministerismiehiä pojat ovatkin.

Saan näppylöitä myös muista pikkujutuista, kuten tarpeettomasta virtuaalisodasta, tai molemmille edustajillemme rakkaasta larppauksesta, ja sen merkityksestä todellisuuden havainnoimiseen ja arviointiin. Näin on pääteltävissä heidän julkisten esiintymistensä perusteella.

Uusimmat

Suosituimmat