Vapaaehtoinen lapsettomuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jäin miettimään teemaa ja sitä että onko tosiaan mahdotonta nähdä jonkun lapsettomuus jonain muuna kuin merkkinä itsekkyydestä narsismista. En ollut itse pitkään aikaan kuullut syytöksiä moisesta, kun olen puhunut valinnastani ja perustellut sen sillä että en halunnut järjestää lapsiraiskalle niin huonoa perimää kuin sille olisi juuri minun ja kumppanini risteytykseni vääjäämättä tullut. (Sellaiset näkemykset että minun pitäisi mennä vieraisiin saadakseni parempia geenejä saatte sitten ihan ystävällisesti pitää omananne, koska ne suoraan sanottuna loukkaavat. Valitsimme mieheni kanssa yhdessä vasektomian tässä jokunen vuosi sitten, ja yhtään ei ole tarvinnut päätöstä katua.)

Mikä voisi olla parempi syy olla tekemättä lapsia kuin se ettei suotta halua maailmassa olevan kärsimyksen lisääntyvän? Kun kummallakin osapuolella on traumaattisia kokemuksia koulukiusatuksi tulemisesta, erinäisillä tavoilla päästään viallisia vanhempia ja vissit epäilykset siitä että sen omankin vanhemmuuden taidon kanssa voisi olla vähän niin ja näin, niin miksi ottaa riski kun ei edes erikoisemmin pidä lapsista? (Emme toki vihaa, mutta ei ole ykkösmielenkiinnonkohde. Toki tiedän että monellekin vieraiden lapset ovat yäk ja omat lapset ihkuja.)

Voisin hyvin kuvitella tilanteen jossa impulsiivinen ja kärsimätön mies karjuu kakaralle niin että seinät soi, kun taas itse huolehtisin pääni irti siitä mitä lapselle tapahtuu ja missä. Seuraava vaihe olisi se että lapsi saa ylihuolehtivasta ämmästä tarpeekseen ja alkaa hyppiä silmille, ja siinä vaiheessa karjuisin minä. Vaikka katsoisin tuhat osaa sarjasta Supernanny, ei se tee minusta mitään superäitiä. Tiedän että olen tarvittaessa järkevä ja realistinen, mutta... liikaa vajeita päässä ja heikkouksia luonteessa.

Oikeastaan yhdenkään lapsettoman ei pitäisi päätyä kirjoittelemaan puolustuspuheita, ja minäkin voisin sanoa että se on herttaisen yhdentekevää mitä kukakin lapsettomuudestani ajattelee. Jotenkin vain loukkaa oletusajatus että itsekkyyttäni jätin lisääntymättä, kun oma ideani ajatuksesta pohjautuu osittain myös sille että jätin epäitsekkyyttäni lisääntymättä. Minua kiinnostaa myös maailmanparantelu, eikä se parane sillä että lössiä tulee aina vain lisää. Hivenen paremmissa olosuhteissa ja itsevarmempana eli parempana naisen mallina saattaisin adoptoida jonkun piruparan ulkomailta, mutta "pelastusadoptaatiot" eivät ehkä nekään ole kauhean järkevä juttu, vaikka adoptoija itse kuvittelisikin olevansa suurinpiirtein hyvyyden ruumiillistuma saadessaan jonkun nälkää näkevän tai kohta sukupuolensa vuoksi tapetuksi tulevan riistettyä jostain paskamaasta tänne lintukotoon Suomeen.

Olen usein kuvaillut omaavani olemattoman hoivavietin, koska en kertakaikkiaan pysty ymmärtämään miksi joku toinen tekee lapsen, koska ne eivät vauvana ole erityisen suloisia. Lapsista tulee kiinnostavia vasta sisäsiisteinä, mutta sekin on loppujen lopuksi varsin lyhyt vaihe kun penikka jaksaa kysellä asioita vanhemmiltaan (vaihe jossa itse olisin parhaimmillani, koska minusta on kiva jakaa informaatiota). Toisaalta se että olen lapsesta asti harrastanut kissoja varmaankin saa monen ajattelemaan että olen vain siirtänyt hoivavietin kissoihin. Mene tiedä. Minulle eläin ei ole 'hän', enkä lässytä ja lepertele niille välttämättä niin paljoa kuin muut. Desmond Morris taisi sanoa että lemmikki voi olla "supervauva"? Kissan naamahan on sellainen ihmismäisen leveä. Toisaalta itse pidän esim. persialaiskissoja vastenmielisen näköisinä (yököttävämpiä ovat vain karvattomat rotan näköiset kissat; siamilaiset on jalostettu pilalle kapean lärvinsä kanssa ja kiharakarvaisetkaan eivät ole mielestäni kovin hääppöisiä). Ja taas toisaalta en pidä juurikaan koirista, jotka mielestäni muistuttavat remuavia ja haisevia lapsia enemmän kuin kissat.

Mutta en sano etteikö minulle ole voinut käydä niinkin että vaaleanpunaisen karvattoman möykyn ulkonäkö ei vain kertakaikkiaan ole tarpeeksi valloittava minun kohdallani. Jotkut naiset kuulema haluavat tummaihoisia "nappisilmäisiä" lapsia koska pitävät näitä kutsuvampina kuin näitä vaaleaihoisia.

Mitä ajatuksia muille lapsettomille aiheesta herää? Oletteko harhautuneita yksilöitä, pidättekö itseänne outoina?

Sivut

Kommentit (225)

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Minusta tuossa ei ole mitään väärää myöskään. Olen itsekin miettinyt että jättäisinköhän tuon suvunjatkamisen ihan noille veljille, kun minulla ei mitkään parhaat geenit taida olla. Kyllä tuo on ihan fiksusti ajateltu, moraalittomampaa on tehdä niitä lapsia vaikka ei haluaisi. Mitä sellaisenkin elämästä tulisi. Maailmassa tuskin on muutenkaan liian vähän ihmisiä että ei senkään vuoksi ole tarpeen..

くそっ!

Vierailija

Minun mielestäni on karuin temppu lapselle on elämän antaminen.

Vanhemmilla ei ole kuitenkaan antaa elämälle tarkoitusta, selitystä sille miksi ollaan olemassa, miksi pitäisi kilpailla satojen ja tuhansien ihmisten kanssa siitä, että pysyisi hengissä ja "pärjäisi" maailmassa.

Ehdotan, että lisääntyminen keskeytetään ainakin seuraavan 500-1000 vuoden ajaksi ja keskitytään vastauksen löytämiseen, jotta asiaan saadaan edes jonkinlainen konsensus.

Vierailija

Naisilla on yleensä normaali luontainen hoivavietti ja tarve tulla äideiksi. Suomenkin syntyvyys varmasti olisi vähintään 3 lasta per perhe, jos se olisi naisista kiinni. Yleensä se ei kumminkaan ole. Ei se ole aivan itsenäinen päätös se, jätätkö ne pillerit syömättä tänä aamuna vai et. Jos et niitä syö, sinusta saattaa tulla "salakava lutka" joka tuhosi jonkun peräkylän Antin elämän. Joten, se lapsettomuus ei ole ihan niin yksuuntainen tie minkä Suomen yhä voimakkaan miesvetoinen ja aika avoimen sovistisninenkin media antaa ymmärtää. Parisuhteessa kun on muitakin osapuolia kuin vain nainen.

Vierailija
Annukka
logo
Lapset on tylsiä.



Riippuu lapsesta.. ja sen seurasta..



Itse en enää osaa nauttia lasten seurasta, nuorempana jaksoin. Olen nykyään se naapurin kärttyinen pappa.

Vierailija
Rikastaja
Naisilla on yleensä normaali luontainen hoivavietti ja tarve tulla äideiksi. Suomenkin syntyvyys varmasti olisi vähintään 3 lasta per perhe, jos se olisi naisista kiinni. Yleensä se ei kumminkaan ole. Ei se ole aivan itsenäinen päätös se, jätätkö ne pillerit syömättä tänä aamuna vai et. Jos et niitä syö, sinusta saattaa tulla "salakava lutka" joka tuhosi jonkun peräkylän Antin elämän. Joten, se lapsettomuus ei ole ihan niin yksuuntainen tie minkä Suomen yhä voimakkaan miesvetoinen ja aika avoimen sovistisninenkin media antaa ymmärtää. Parisuhteessa kun on muitakin osapuolia kuin vain nainen.



Tuosta meinasin itsekkin kirjoittaa, se on totta, että miehen lapsettomuus saattaa olla pahimmillaan naisen armoilla.

Vierailija

Kiva kun avasit ketjun tästä aiheesta. Olen juuri miettinyt samoja asioita. Homman ydin ei mielestäni niinkään ole siinä, tekeekö joku lapsia vai ei, vaan siinä, elääkö joku totutulla tavalla elämäänsä. Luotettava ehkäisy ja vapaaehtoisesti lapsettomaksi jättäytyminen (mahdollisuus siihen), vaikka olisi parisuhteessa, ovat sen verran tuoreita asioita, että niitä ei ikään kuin vielä oteta ihan tosissaan. Samaten yhteiskunnassa vielä liikkuu ajatus siitä, että kyllähän jokaiselle naiselle tulee se vauvakuume jossain vaiheessa, mikä ei pidä paikkaansa.

Olen huomannut, että lasten haluamiseen ja tekemiseen on turhan paljon "vääriä" syitä, mm.
- Halutaan sitouttaa kumppani itseen yhteisellä lapsella
- Halutaan parantaa parisuhteen laatua yhteisellä lapsella (huh!)
- Halutaan mahdollisuus olla pois epätyydyttävästä työelämästä muutamia vuosia
- Halutaan oman elämäntilanteen olevan yhteneväinen ympärillä olevien, samanikäisten ihmisten (usein ystävien) kanssa

Tuo viimeisin syy on ehkä jotain, jota voisi biologiseksi kelloksikin kutsua. Biologian kanssa sillä ei ole paljoakaan tekemistä, lähinnä psykologian. Useimmat eivät halua olla kovin paljon erilaisia kuin muut. Halutaan samanlaista elämää ja puheenaiheita.

Vierailija
Rikastaja
Joten, se lapsettomuus ei ole ihan niin yksuuntainen tie minkä Suomen yhä voimakkaan miesvetoinen ja aika avoimen sovistisninenkin media antaa ymmärtää. Parisuhteessa kun on muitakin osapuolia kuin vain nainen.



Tästä tulikin mieleeni mielenkiintoinen ... ei epäkohta, vaan kohta länsimaisessa yhteiskunnassa.

Kun nainen tulee raskaaksi, on lapsi hänen. Isällä ei ole oikeutta päättää esimerkiksi abortista, vaikka isä on kuitenkin ollut kohtalaisen tärkeässä asemassa lapsen luomisessa. Myöhemmin isällä on kuitenkin lain mukaan velvollisuuksia, kuten elatusmaksut jne. Tarpeeksi v-mäinen nainen voi kuitenkin estää isää tapaamasta lapsiaan.

Olkoonkin, että miehenä olemisessa on "vahvuuksia", ei se naisena oleminenkaan ihan ilman etuoikeuksia ole.

Se, että naisen ja miehen pitää jotenkin "omistaa" lapsi ja jakaa vastuut ja oikeudet on tietysti vain merkki siitä, että tämä yhteiskunta on ajat sitten jo mennyt solmuun.

Vierailija

Keksin tosi paljon asioita, jotka voisivat mennä pieleen, jos mulla olisi lapsi. Se on "liian iso pala". Ja haluan myös elää tietynlaista pidennettyä nuoruutta pitkälle keski-ikään... Ajatus lasten hankkimisesta tuntuu suunnilleen yhtä vieraalta ajatukselta kuin vaikka maatilan ostaminen. Tai jokin muu iso asia, jonka kanssa en ole ollut mitenkään tekemisissä enkä ole sellaista kaivannut. En ole ikinä haaveillut siitä, että mulla olisi vauva.

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005
Qadesha
Valitsimme mieheni kanssa yhdessä vasektomian tässä jokunen vuosi sitten, ja yhtään ei ole tarvinnut päätöstä katua.



Kritisoimatta millään tavalla esittämääsi ideologiaa, joka on jokaisen oma valinta, niin rohkenen silti kysyä, että mitä järkeä tässä toimenpiteessä oli?

Jos joka tapauksessa olette asiasta samaa mieltä, niin pitääkö se sitten sinetöidä peruuttamattomalla toimenpiteellä? Ja minkäännäköiset romanttiset tunnehöpinät eivät sitten alkuunkaan kelpaa vastaukseksi.

On siinä sitten 10 vuoden päästä ihmettelemistä, jos suhtautuminen asiaan yhtäkkiä muuttuukin.

Vierailija

Täällä on hyvin pohdittu syitä: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han ... sequence=1

Tuossahan on mainittu yksi asia, jota olen ääneen sanonut monellekin kaverilleni: en voisi kuvitella olevani vuottakaan poissa töistä. Sehän olisi kamalaa! Voisin toki olla pari kuukautta kauemmin lomalla, jos saisin sinä aikana matkustella ympäri maailmaa, mutta ettäkö töiden sijaan kotona hoitamassa lasta! Ihan absurdi ajatus.

Vierailija
Olbe
Qadesha
Valitsimme mieheni kanssa yhdessä vasektomian tässä jokunen vuosi sitten, ja yhtään ei ole tarvinnut päätöstä katua.



Kritisoimatta millään tavalla esittämääsi ideologiaa, joka on jokaisen oma valinta, niin rohkenen silti kysyä, että mitä järkeä tässä toimenpiteessä oli?

Jos joka tapauksessa olette asiasta samaa mieltä, niin pitääkö se sitten sinetöidä peruuttamattomalla toimenpiteellä? Ja minkäännäköiset romanttiset tunnehöpinät eivät sitten alkuunkaan kelpaa vastaukseksi.

On siinä sitten 10 vuoden päästä ihmettelemistä, jos suhtautuminen asiaan yhtäkkiä muuttuukin.




Oma vastaukseni: koin ettei ole mitään järkeä siinä että myrkyttäisin kehoani e-pillereillä kun en koskaan ole halunnut lasta ja olisi erittäin epätodennäköistä että tulisin haluamaankaan. Mieheni vastaus: hän halusi panna ns. paljaaltaan. (Joten kumi ei siis tullut kyseeseen.)

Itse en leikkauttanut itseäni koska pelkäsin kiinnikkeitä joita voi kuulema tulla ja ne pahentavat kuukautiskipuja, jotka ovat olleet minulla aivan tarpeeksi pahoja jo muutenkin. - Luin noista kiinnikkeistä lääkärikirjasta, joten mikään urbaanilegenda se ei ole.

Minusta on aika hassua että toisinaan minut haukutaan siitä että olen vienyt mieheltä lisääntymiskyvyn (vaikka päätös oli hänen, enkä siihen painostanut); toisinaan mieheni mitätöidään ja minulle tuputetaan lapsentekoa vaikka väkisin. Kaikki nämä mielipiteet perustuvat sille että yksinkertaisesti ei muka voi olla olemassa ihmistä joka ei halua lasta.

Jos meillä 10 v päästä näkemys muuttuu niin olemme jo lähemmä 50 v tienoilla ja sen ikäisten biologinenkaan vanhemmuus ei ole erityisen järkevä juttu, jos mikään muukaan vanhemmuus enää siinä iässä...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat