Tuulivoiman kilpailukyvystä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tällä palstalla jo pitkään tunnettu tosiseikka on päätynyt myös ylen uutisiin. Copy-pastaan varmuuden vuoksi kokonaan tähän jos vaikka sattuisi muuttumaan.

YLE Uutiset
[size=150:pswytpr7]Fingrid väittää tuulivoiman käyvän kalliiksi[/size:pswytpr7]

Hallituksen suunnittelema tuulivoimatuotannon moninkertaistamisesta vaatisi miljardiluokan tuotantotuet ja investoinnit, väittää kantaverkkoyhtiö Fingrid.

Hallitus suunnittelee kasvattavansa tuulivoimatuotantoa Suomessa 20- tai jopa 40-kertaiseksi nykyisestä 2 000 - 4 000 megawatista vuoteen 2020 mennessä. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan nykyinen verkko ei pystyisi käsittelemään uusien tuulipuistojen tuotantoa.

- Tuulivoima ei ole tällä hetkellä kilpailukykyistä vaan se vaatii tuotantotukia ja tukia investointeihin, esittää Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Joidenkin arvioiden mukaan uudet tuulipuistot vaatisivat yhteensä jopa miljardiluokan tuotantotuet ja investoinnit kantaverkkoon, mikä saattavat nostaa kuluttajien sähkölaskua.

Fingridin mukaan hallituksen parhaillaan pohtima tuulivoiman tuotantotuki muistuttaisi maataloustukea, jolla ylläpidetään kannattamatonta toimintaa.

- Meidän on nyt tehtävä poliittisia valintoja sen suhteen miten ilmastonmuutosta torjutaan, palavatko lamput jatkossakin ja mitä sähkö saa loppukäyttäjälle maksaa, Ruusunen aprikoi.

EU:n uusiutuvan energian käyttötavoitteet ovat kunnianhimoiset. Hallituksen on seuraavaksi punnittava, miten se parhaiten täyttää ympäristövelvoitteet sekä vastaa Suomen energiatarpeeseen.

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id100975.html

Sivut

Kommentit (399)

Vierailija

Ruusunen: Ei viimeisiä piuhoja Fingridille

Ruususella on yksi selkeä viesti päättäjille, jotka kasaavat parhaillaan ilmasto- ja energiapakettia.

"Tuulivoiman tuottajan pitää rakentaa viimeinen yhteys suuriin yksiköihin kuten kaikkien muidenkin."

Muutaman tuulivoimalan takia kantaverkkoyhteyttä ei tarvitse rakentaa, mutta kymmenien megawattien keskittymä tarvitsee vahvat piuhat. Nykyään Suomen suurimmat tuulivoimalat ovat kolmen megawatin kokoisia.

Ruususen mielestä tuulivoimayhtiöiden pitää vastata myös sähkön myynnistään ja sähkötaseestaan. "Tuen on oltava mahdollisimman läpinäkyvää."

”Toivottavasti Suomessa tehdään järkevämpiä ratkaisuja kuin Saksanmaalla. Niillä saadaan aikaan nopea muutos, mutta virheiden korjaamiseen menee kauan.”

Saksassa kantaverkkoyhtiön on rakennettava yhteys tuulivoimalaan. Jos samaa sovellettaisiin Suomeen, tuulivoimaloiden keskittymiä saattaisi nousta kauas nykyisistä kantaverkoista ja lasku olisi suuri. Tuulivoimalle otollisia alueita on kaukana kantaverkosta etenkin Lapissa.

Ruususen mukaan tuulivoimaloiden keskittymät tulevat verkon äärelle itsestään, jos tuottaja maksaa myös yhteyden kantaverkkoon.

”Uskon, että euro on ainoa porkkana tuulivoiman kustannusten alentamiseksi.”

Kivihiilen korvaaminen vaatii kaikki keinot

Tuulivoimaloilta lähtevien siirtoyhteyksien lisäksi Ruususta huolettaa, miten sähkön tuotanto vastaa tulevaisuudessa sähkön kulutuksen vaihteluun.

Vesivoima ja lauhde sopivat talvipäivien piikkeihin hyvin, mutta kivihiilen vähentäminen pienentää lauhdesähkön osuutta.

Kulutuksen piikit ovat talven kovilla pakkasilla, ja silloin tuulisähkölle voi laskea Fingridin mukaan vain kuusi prosenttia nimellistehosta. 2 000 megawatista käytössä olisi 90 prosentin todennäköisyydellä vain 120 megawattia.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article129893.ece

Fingrid pelkää jäävänsä maksumieheksi, kun tuulivoimapuistoja pystytetään pitkin metsiä ja merenrantoja.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
bena

- Tuulivoima ei ole tällä hetkellä kilpailukykyistä vaan se vaatii tuotantotukia ja tukia investointeihin, esittää Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Joidenkin arvioiden mukaan uudet tuulipuistot vaatisivat yhteensä jopa miljardiluokan tuotantotuet ja investoinnit kantaverkkoon, mikä saattavat nostaa kuluttajien sähkölaskua.

Mitä sitten?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb

Mitä sitten?

Oletko kuullut sanonnasta, "Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä."?

Miksi maksaa enemmän, kun samoihin tavoitteisiin päästään muillakin keinoin. Eihän tuulivoima voi olla itsetarkoitus.

Vierailija

Jos haluaa tehdä tahallaan virheitä ja osoittaa itsensä piipertäjäksi, kannattaa toimia vastoin kaikkien asiantuntijoiden, kokemusten ja luonnonolosuhteiden asettamien ehtojen vastaisesti.

Silloin, kun tarvitaan suuria, toimivia ja pitkäkestoisia toimenpiteitä, ei leikitä kynsisaksilla oman pikku kukkapenkin reunalla.

Vierailija

Minusta noita tuulimyllyjä voisi pystyttää vaikka joka niemeen ja notkoon, kunhan laskun vain maksaisivat juuri ne, jotka haluavat sähkönsä tulevan nimen omaan tuulivoimasta.

Eiköhän siperia lopulta opettaisi, kun tuulivoimahipit maksaisivat talvipakkasilla sähköstään 1€/kWh..

(Aweb juuri totesikin, ettei hänellä olisi mitään tätä vastaan.)

Vierailija
Minusta noita tuulimyllyjä voisi pystyttää vaikka joka niemeen ja notkoon, kunhan laskun vain maksaisivat juuri ne, jotka haluavat sähkönsä tulevan nimen omaan tuulivoimasta.

JUURI NÄIN.

Eihän miljardin €:n tuesta tulisi esim. 500 tuhannelle tuulivoiman ystävälle, kuin 2000€ vuosittainen lisämaksu sähköstään. Toki, jos puhutaan pienemmästä määrästä (Suomessa) ja suuremmista tuista, tuulisähkö olisi kohta IKEA:n kiinalaisia kynttilöitä.

Vierailija
Aweb
bena

- Tuulivoima ei ole tällä hetkellä kilpailukykyistä vaan se vaatii tuotantotukia ja tukia investointeihin, esittää Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Joidenkin arvioiden mukaan uudet tuulipuistot vaatisivat yhteensä jopa miljardiluokan tuotantotuet ja investoinnit kantaverkkoon, mikä saattavat nostaa kuluttajien sähkölaskua.

Mitä sitten?

Kirjoittaja oli Yle uutiset enkä minä. Miljardiluokan tuilla saataisiin varmasti paljon hyvääkin aikaiseksi eikä vain hiilivoimaa ylläpitävää tuulivoimaa. Tuulisähkö on kallista ja epävarmaa. Se kai tässä on looginen johtopäätös.

Vierailija

On historian kirjoissa ennenkin otettu käyttöön uutta energiatekniikkaa, mikä aloitushetkellä ei ollut kilpailukykyinen entisille energiatekniikoille. Tuulivoiman 1. huonona pointtina näkisin meluhaitat. Tuossa kadun toisella puolella koko kesän "puhalsi pilliin" naapuritalon ilmastointi katolla. Yritäppä siinä urkupillin äänessä nukkua. Korvatulpat auttoi jonkin verran.

Vierailija
turnabull

Erona se ettei tuulivoima ole kilpailukykyistä nyt eikä tulevaisuudessa. Tuulivoima ei ole mikään uusi energiatekniikka. Sen kaupallinen tuottaminen on vaan tullut viime vuosina kannattavaksi erilaisten tukipoliittisten ratkaisujen takia. Jotta tuulivoimasta saataisiin edes järkevä tuotantotapa, pitää ratkaista energian varastoinnin ongelma.

Vierailija

Ilmeisesti kyseessä on jokin väärinkäsitys.

VTT:n tuulivoimapropagandayksikkö on laskenut että tuulivoiman lisääminen ei aiheuta tarvetta lisä-säätövoimalle. Tuulivoima kun toimii säätövoimana itselleen.

Luultavasti Finngrid tarkoitti että on rakennettava vieläkin enemmän tuulivoimaa niin että jokainen henkäys saadaan talteen.

Vierailija

Lainaus Verkkopäivän tiedotustilaisuudesta:
[size=85:11xraa3j]"Käyttövarmuus:

Kulutushuipun aikana käytettävissä kapasiteettia 6 % nimellistehosta 90 % todennäköisyydellä Suomessa / Pohjoismaissa

Tunnin sisäinen tuulivaihtelu aiheuttaa tehonmuutoksen, joka on arviolta 25 % tuulivoiman nimellistehosta

Äkilliseen laajaan tuulivoiman pysähtymiseen varautuminen voimakkaan tuulen seurauksena saattaa lisätä reservitarvetta"[/size:11xraa3j]"

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007
Norppa
Ilmeisesti kyseessä on jokin väärinkäsitys.

VTT:n tuulivoimapropagandayksikkö on laskenut että tuulivoiman lisääminen ei aiheuta tarvetta lisä-säätövoimalle. Tuulivoima kun toimii säätövoimana itselleen.

Luultavasti Finngrid tarkoitti että on rakennettava vieläkin enemmän tuulivoimaa niin että jokainen henkäys saadaan talteen.

Ja jotta pienetkin henkäykset saataisiin talteen, pitäisi myllyssä olla vähintään kuusi siipeä.

Vierailija
Norppa
Ilmeisesti kyseessä on jokin väärinkäsitys.

VTT:n tuulivoimapropagandayksikkö on laskenut että tuulivoiman lisääminen ei aiheuta tarvetta lisä-säätövoimalle. Tuulivoima kun toimii säätövoimana itselleen.

Luultavasti Finngrid tarkoitti että on rakennettava vieläkin enemmän tuulivoimaa niin että jokainen henkäys saadaan talteen.

Kyse on kait verkkoyhtiön voitontavoittelusta. Kun Venäjän merikaapeli oli tarjolla, se torpedoitiin sillä perusteella, että verkkoon olisi tarvinnut tehdä kalliita vahvistuksia. Kun sitten innostuttiin ydinvoimasta, verkon vahvistamiset eivät olekkaan kalliita, niitä on jo nurisematta aloitettu rakentamaan, eikä uuden varavoiman suunnittelu tuota ongelmia. Nyt sitten onkin taas verkon vahvistaminen kallista, kun kyse on tuulivoimasta, heh.

Loppujen lopuksi kaikkein kalleinta on rakentaa kuitenkin niin isoja yksiköitä, että verkossa joudutaan pitämään lauhdevoimaa nopeassa valmiudessa. Kas kummaa, tämä ei näytä olevan Finngridille mikään ongelma ja teollisuuskin tuntuu nielevän mahdolliset sähkönjakelun rajoitukset nurisematta, kunhan vain Ol3 saadaan näyttämään hyvältä ratkaisulta.

Kaikki on ja tulee aina olemaan kallista, kun kyseessä on punainen vaate, tuulimylly. Näin meidän donkit ovat jo etukäteen päättäneet.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
konsta
Norppa
Ilmeisesti kyseessä on jokin väärinkäsitys.

VTT:n tuulivoimapropagandayksikkö on laskenut että tuulivoiman lisääminen ei aiheuta tarvetta lisä-säätövoimalle. Tuulivoima kun toimii säätövoimana itselleen.

Luultavasti Finngrid tarkoitti että on rakennettava vieläkin enemmän tuulivoimaa niin että jokainen henkäys saadaan talteen.

Kyse on kait verkkoyhtiön voitontavoittelusta.

Jaaha, seuraava oikiastava väärä käsitys...

Fingrid ei pyri voitontavoitteluun. Ota selvää mitä yhtiö tekee ja kuka sen omistaa.

Fingridin toiminta ei aina ole ollut parasta mahdollista mutta tässä tapauksessa kyse on aivan juuri siitä mitä yhtiö sanookin. Suuri määrä tuulivoimaa vaatii verkolta suurta kapasiteettia, suurempaa kun vastaava määrä ennakoitavissa olevaa tuotantoa.

Kun Venäjän merikaapeli oli tarjolla, se torpedoitiin sillä perusteella, että verkkoon olisi tarvinnut tehdä kalliita vahvistuksia.

Merikaapelissa oli kysymys suomalaisen energiateollisuuden protektionismista, ulkomaisen kilpailun torjumisesta. Suomalaiseen tuuli- tai ydinvoiman (tai minkä tahansa suomalaisen voiman) suhteen kyse on eri asiasta.

Kun sitten innostuttiin ydinvoimasta, verkon vahvistamiset eivät olekkaan kalliita, niitä on jo nurisematta aloitettu rakentamaan, eikä uuden varavoiman suunnittelu tuota ongelmia. Nyt sitten onkin taas verkon vahvistaminen kallista, kun kyse on tuulivoimasta, heh.

Ei ole tullut mieleen että verkon vahvistaminen ennakoimattoman kuormituksen varalta on hiukan kalliimpaa kun sen vahvistaminen ennakoitavan kuormituksen varalta?

Loppujen lopuksi kaikkein kalleinta on rakentaa kuitenkin niin isoja yksiköitä, että verkossa joudutaan pitämään lauhdevoimaa nopeassa valmiudessa. Kas kummaa, tämä ei näytä olevan Finngridille mikään ongelma ja teollisuuskin tuntuu nielevän mahdolliset sähkönjakelun rajoitukset nurisematta, kunhan vain Ol3 saadaan näyttämään hyvältä ratkaisulta.

Kas kummaa. Fingrid on verkkoa ylläpitävä yhtiö eikä sen tehtävä ole ottaa kantaa siihen pidetäänkö valmiudessa lauhdevoimaa vai ei. (Itse asiassa Fingridin kannalta olisi varmaan edullisinta, jos kaikkia Suomen voimaloita pidettäisiin nopeassa valmiudessa. Tällöin olisi vähiten siirtotarvetta.)

On kerta kaikkiaan idioottimaista ajatella että esim. teollisuus pereferoisi mitään sähköntuotantomuotoa muuten kun kustannusten ja luotettavuuden perusteella. Teollisuuden tehtävänä on tuottaa oman alansa tuotteita, teollisuusyritykset eivät ole aatteellisia yhdistyksiä. Toki kun edullista, luotettavaa ja ympäristöystävällistä sähköntuotantomuota aletaan vastustaa aatteellisin perustein ovat keinot vähissä. Ja sen vuoksi on pakko väittää, että sitä puolustetaan samoin perustein kun vastustetaankin.

Kaikki on ja tulee aina olemaan kallista, kun kyseessä on punainen vaate, tuulimylly. Näin meidän donkit ovat jo etukäteen päättäneet.

Joo. Ydinklingonien salaliitto joka vaan leviää ja leviää...

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
bena
Aweb
bena

- Tuulivoima ei ole tällä hetkellä kilpailukykyistä vaan se vaatii tuotantotukia ja tukia investointeihin, esittää Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Joidenkin arvioiden mukaan uudet tuulipuistot vaatisivat yhteensä jopa miljardiluokan tuotantotuet ja investoinnit kantaverkkoon, mikä saattavat nostaa kuluttajien sähkölaskua.

Mitä sitten?

Kirjoittaja oli Yle uutiset enkä minä. Miljardiluokan tuilla saataisiin varmasti paljon hyvääkin aikaiseksi eikä vain hiilivoimaa ylläpitävää tuulivoimaa. Tuulisähkö on kallista ja epävarmaa. Se kai tässä on looginen johtopäätös.

MIljardituilla rakennettaisiin vaikkapa yksi ydinvoimala lisää. Eivätkä päästötkään lisääntyisi...

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat