Seuraa 
Viestejä45973

Syksyn tullessa on taas aika spekuloida joutavilla.

Jos minä saisin päättää:

Oluen myyntiaikaa kiristettäisiin ja myynti olisi sallittua vain klo 09:10-20:50. Näin alkoholista johtuvia haittoja saataisiin vähennettyä.(SURE).
Perheväkivaltatapauksissa mies pidätetään jo uhkailusta, koska tappelussa on aina kaksi osapuolta, paitsi jos toinen osapuoli on nainen.
Handsfree kielletään ajon aikana, koska joku mummi keravalta ei pystynyt hetkellisesti pitämään huomiota tiellä ja ajoi metsään loukkaantuen kuolettavasti.

Mmmhhh...eiiih..huh..onneksi heräsin ajoissa.

Jos minä oikeasti saisin päättää:

-Eutanasia laillistettava.
-Kirkollisvero poistettava yrityksiltä
-Veikkaus ym. rahapelimonopoli poistettava veikkaukselta ja ray:ltä ym.
-Alkoholimonopoli poistettava alkolta, samalla kauppojen aukioloajat vapautettava kokonaan.
-Kuluttajansuojalaki laajennettava koskemaan videoita , musiikkia ja pelejä; esim, jos ostat pelin joka on mielestäsi täysi susi, olisit oikeutettu saamaan rahasi takaisin esim. 75%:sti.
-Jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus kantaa käsiasetta.
-Toisen ihmisen tappamisesta kuolemanrangaistus, mikäli kyseessä ei todistettavasti ole ollut itsepuolustus.
-Yksityisyydensuojaa suojeltava netissä.
-Jos on vahvat syyt epäillä eri ihmisryhmien joutuvan FYYSISEN väkivallan kohteeksi, olisi poliisilla kovemmat oikeudet kuin normaalisti(mun monarkiassa tää ei tarkoittaisi vain maahanmuuttajia).
-Kehitysapu lopetettava nykymuodossaan. Ainoastaan ilmainen koulutus tietyin ehdoin annettava kehitysmaiden lahjakkaimmille.(esim. koulun käyneellä olisi työskenneltävä tietty vuosimäärä heti koulun jälkeen kotimaassaan, tai tulisi suuret sakot.)
-Suomessa aloitettava kielten opiskelu heti ensimmäisestä luokasta asti.
-Tasoryhmät takaisin peruskouluihin. Jos joku on tarpeeksi pätevä kymmenvuotiaana menemään yliopistoon, hänellä tulisi olla siihen mahdollisuus. Ketä palvelee hänen liki kymmenvuotinen ryyppääminen??ilman opiskelua...kysyn vaan.
-Varmaan paljon unohtui, mut at least I can say I did it my way:)

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (27)

Unohtuko tällainen:

-Jos maahanmuuttaja syyllistyy rikokseen tai tunnistautuu
ns. työrajoitteiseksi,niin välitön karkoitus kotimaahansa.
-Rikoksesta tuomittu lusii tuomionsa täällä ilman päivärahaa ja sitten karkoitus.

konemies

En ole miettinyt näitä karkoitusasioita, mutta mahdollisesti joissain tapauksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Diktaattorina laatisin Suomelle tietenkin oikein mamumyönteisen maahanmuutto-ohjelman !

Näin vakavasti ottaen olen sitä mieltä, että olisi muodostettava jonkinlainen komitea käsittelemään asiaa. Komitea tekisi asiasta suosituksen, jonka minä hyväksyisin jos katsoisin parhaaksi. Ideaalina olisi, että komiteassa olisi puolet AY-pamppuja ja puolet teollisuuden edustajia. Teollisuushan siinä voittaisi, sillä jos komiteassa on 12 AY pamppua ja 12 teollisuuden edustajaa, niin teollisuupamput voivat aina tarvittaessa lahjoa pari "valon nähnyttä" demaria puoelleen

Näin vakavasti ottaen näin sen minusta pitäisi mennä, jos olisin diktaattori. Olisi ensinnäkin selvitettävä kuinka hysteerinen tarve teollisuudelle todella on mamuilulle. Tuo komitea olisi aika hyvä tapa selvittää se. Pitäisin nykykäytännön ennallaan jos komitea ei pääsisi asiasta yksimielisyyteen. Lahjonta ja painostus AY pamppuja kohtaan osoittaisi jonkinlaista pakonomaista tarvetta runnoa asia läpi, jolloin toteaisin että asialla todella on kiire. Pelkät "vaattimukset" ovat merkityksettömiä, koska ethän sinäkään anna 3-vuotiaalle kakaralle tikkaria kun se alkaa huutamaan kaupassa naama punaisena vai kuinka ? Laittaisin porukan vaikka 24 tunniksi johonkin hotelliin tai kokoushuoneeseen hommaa pohtimaan, eikä sieltä pääsisi kuin vesaan pakoon ? Katsottaisiin että kumpi huutaa kovemmin? 24-tunnin jälkeen lähtisin katsomaan kuinka monella kokousedustajalla vielä on tajut talella ja kellä kankaalla. Veikkaan että arvon edustajat eivät olisi päässeet asiasta minkäänlaiseen yksimielisyyteen vaan puntit olisivat tasan, jolloin nymymeno jatkuisi. Vaikka olenkin "iki-ihana" mamu, niin kyllä minuakin alkaa jo ärsyttää tuo teollisuuden ja rikkaiden ainainen mankuminen täällä. Eihän ne juuri muute osaakaan! Eli panisin pojat koppiin huutokilpailuun ja katsoisin, keneltä loppuu ääni ensiksi kesken? Tuota metodia voisi myös käyttää muissakin työmarkkinakiistoissa Eli mediassa vinkuminen ei auttaisi, vaan pitäisi mennä huoneeseen huutamaan ja uhoamaan. Katsoisin, kuka kestää lopussa

murphys

-Jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus kantaa käsiasetta.
Tuo pisti lähinnä silmään. Tietenkin vois kuvitella, että jos ite olis taitava pyssymies, ja näkee jonkun sekopään ammuskelemassa viattomia, niin voisi kivasti ampua sen mahdollisimman siististi.

Lisäks voi kuvitella myös, mitenkä monet känniläiset reagoi, kun niillä on pistoolit kotelossa ja poliisi tulee urputtaman. Tai miten palvelija reagoi, kun armas diktaattori tulee urputtamaan.

No, jokaisella on omat mielipiteet. Itse kannattaisin jokaisen ihmisten tappamiseen erityisesti tarkoitetun aseen kieltämistä siviileiltä. Metsästyspyssyt nyt vielä menettelis.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä21729

Tätä on käsitelty aiemminkin ja laitan tähän saman vastauksen kun ennenkin:

Minulla olisi kolmen kohdan ohjelma:
1) määräisin entisille diktaattoreille mukavan kohtuullisen eläkkeen
2) määräisin vapaat vaalit
3) eroaisin tehtävästä.

Pitkän päälle diktaattorit eivät ole hyväksi yhteiskunnalle enkä kuvittele että itse olisin diktaattorina yhtään sen parempi kun muutkaan. Olen joskus spekuloinut, että Julius Caesarinkin maine jälkimaailmassa on niin hyvä siksi, ettei hän ehtinyt olla diktaattorina kun vuoden verran...

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Maahanmuuttopolitiikka tiukennettaisiin (suomeen voi silti tulla vaikka miljoona mamua jos asiat heidän osaltaan sujuvat hyvin).

Täytyy olla ateisti/agnostikko ym. jotta voi päästä hallitukseen (selkärankaa kylmää kun ajattelee, että joku ääliö tekee minuunkin vaikuttavia päätöksiä taikauskoisen pupun perusteella).

Uskontoja ei kiellettäisi jokainen saa harjoittaa mitä uskontoa tahansa kunhan se ei vaikuta muihin ihmisiin.(kouluissa kyllä tehtäisiin (evoluution opetuksella tietenkin, en suvaitse väkivaltaa tälläisissä asioissa) selväksi, että jumalaa ei ole ).

Ajaisin USE:a (united states of europe)

Kehitysapu nykymuodossaan lopetettaisiin .

Ydinvoimaa rakennettaisiin välittämättä tietämättömistä kansanedustajista tai GP hipeistä (saunan takana on aina tilaa).

Päätökset tehtäisiin (faktojen) tieteelliseltä pohjalta (eli jos tunne tai ideologia on ristiriidassa faktojen kanssa huomioidaan jälkimmäinen esim. kehitysapu )

En saisi vaikuttaa asioihin (joita ei listassa erikseen mainita) jotka ovat suureksi osaksi (täytyy silti huomioida edellinen kohta jotenkin) ns. "mielipideasioita".

Väestön määrää hillittäisiin lailla.

Luontoa ja muita lajeja kunnioitettaisiin eikä hommaa ryssittäisi niinkuin nyt.

Sainpahan taas provoilla oikein kunnolla, joten älkää otakko tosissanne

Mikäli, voisin jotain Suomessa muuttaa, niin muuttaisin sitä radikaalisti demokratian suuntaan, muuten tämä on ihan hyvä valtio ...

Demokratiassa korostaisin paikallista hallintoa, kuntaa ja kylää tai kaupunginosaa.

Esim. jos maahanmuuttaja haluaa kansallisuuden, niin se saisi automaattisesti kansallisuuden esim. kymmenen asumisvuoden jälkeen kun on asunut nämä vuodet samassa kunnassa ja naapurit ( kylä tai kortteli ) kansanäänestyksellä sen hyväksyvät.
Asumisvelvollisuus voisi olla lyhyempikin, kunhan paikalliset asukkaat sen hyväksyvät, vaikka yksi vuosi, kunhan vain naapurit niin päättää ja kaverin hyväksyy.

Samoin verotus, kunnallinen verotus siirtyisi kiinteistöveropohjalle paljon pitemmälle, kiinteistöjen määrä on tiedossa eikä niitä niin vain siirrellä muualle, joten kunta tietää tulonsa vuosikymmeniä eteenpäin.
Vuokratulot olisi täysin verovapaita asunnoista, se laskisi vuokria ja toisi asuntoja tarjolle, joka myös laskee vuokria kun vuokra-asunnoista tulee ylitarjontaa, eikä maksa kunnalle mitään koska vuokrista maksettava pääomavero menee valtion kassaan, päinvastoin kuntien asema paranee kun asumistuet laskee, ne on kunnan kassasta.

Maakuntahallintoa lisäisin kanssa ja kaikki operoiminen EU:n suuntaan tehtäisiin maakuntahallinnon kautta, mallina Ahvenamaan nykyinen asema, siitä on ollut ahvenamaalle paljon hyötyä.

Minä palauttaisin myös suojeluskunnat, osaksi puolustusvoimia ja puolustuskykyä, varsinkin maakunnissa otettaisiin käyttöön Sveitsin mallinen aseet kotona systeemi, missä maakunnan omat miehet puolustaa omaa maakuntaansa ja aseet on heillä kotona valmiina.
Puolustus suunniteltaisiin rinnakkaisena armeijan kanssa, mutta valmius tavallaan nousee, kun yksiköistä osa on aseistettu ja maakunnissa omissa asemapaikoissaan, jokainen tietäisi myös ryhmän muut jäsenet siviilistä, koska nehän on saman kylän väkeä.

Valtion hallintoa vastaavasti ajaisin alas, kaikki hommat jotka voistiin paikallisesti hoitaa niin myös siellä hoidetaan ja ylimääräinen hallinto riisuttaisiin säästösyistä.

Voisin diktaattorin tehtävissä toisaalta hyvin suunnitella Suomen tuhoa määräämällä suoran demokratian(kun minulle aiemmin olisi myönnetty "kansan vapauttajana" kohtalaisen eläke palkkiona vaivoistani) ratkaisuksi useimmissa kiistoissa. Eli voimakas maakunnallinen itsehallinto ja suorat kansan äänestykset isoissa kiistakysymyksissä. Sitten menisin eläkkeineni ja päivineni Ruotsiin katsomaan telkusta kuinka Suomalaaiset repisivät toisensa kappaleiksi ja maa ajautuisi anarkiaan !

Rikastaja

Nojaa, Sveitsissä on tälläinen systeemi, missä demokratia perustuu nimenoman vahvaan maakunnaliseen hallintoon, niitä vain sanotan kanttoneiksi.
Kieliä on maassa neljä ( virallisia ), pakkokieliä ei tietääkseni yhtään, tosin koko asia on kantonikohtainen ja joku kanttoni voi sellaien jopa määrätä, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi ...
Sehän on sen oma asia, eikä muille kuulu.
Maassa on militaristinen armeija, aseet miehillä kotona valmiina.
Sotia valtakunta ei ole käynyt sitten Napoleonin, joka sekin sai siellä nenilleen ...
Demokraattinen perinne on alkanut jo 1200 luvulla, ns. valaliitolla.
Sisällissotia maassa ei ole käyty koskaan, vaikka kieliä on neljä ja uskontoja kolme.

jos minä päättäisin

- uskonnot kielletäs, uskoville rangaistuksena kuolema (menköön paratiisiinsa itkemään siipiään)
- suuri osa huumeista laillistettaisiin (itsevastuu)
- joka hemmetin työtä tekevä saisi saman suuruisen palkan, niin johtajat kuin siivoojatkin
- vero prosentti olisi tappavan tasainen 19 jolla kustannettaisiin minun elämä, ehkä joitain sosiaali avustuksia heikoimmille.
- vapaa liikkuminen kaikilla sivistyneillä ja kunnon ihmisillä
- pedofiilit, raiskaajat ja tappajat tuomittaisiin kuolemaan.
- juu ja ne loput ihanat lait mitä keksisinkään

Jakke77

Et sitten viittiny ehdä yhtään järkevää päätöstä.

Lapin Mies

en vielä näin aamusta ei sais edes miettiä mokomia diktatuureja

Sun ei pitäisi nukkua noin pitkään ....

Tekisin vähän mitä huvittaa. Muuttaisin varmaan maan Kim-Jongin tyyliin yksityiseksi hiekkalaatikoksi(kuitenkin vapaa markkinatalous olisi voimassa, olisi enemmän verotuloja ). Nykyinen hallitus saisi lähteä lätkimään. Siperiaan tai taivaaseen.

Jos olisin hallituksen johtaja, linjaisin kaikki kansan parhaaksi. Jos olisin diktaattori, tekisin mitä huvittaa. Ekana tosin hommaisin nukkepressan hoitelemaan muka-asioita ja hallituksen tämän taakse ja itse siirtyisin valvontajärjestelmien huipulle. Yleisesti ei tiedettäisi että minä päättäisin kaikesta, vaan pressa ja hallitus laitettaisiin sanomaan ja "päättämään" eli julkaisemaan kaikki. Ei tarttis aina pelätä että joku kyllästynyt sossu-mahmutti yrittäis niitata.

Bushmaster

Aika vähän, ne on Suomessa poliitikkoja niitanneet ...

supollatotuus
Seuraa 
Viestejä204

Jos tämä Bushmaster pääsisi diktaattoriksi, yrittäjiä takuulla löytyisi, eli ei mikään typerä ajatus tämä "nukkepressa".

Niin, oma urani diktaattorina alkaisi lakisäädösten näpertelyllä:
- Raiskauksesta min. tuomio olisi 10 vuotta (uusijoille kuolemanrangaistus), epäselvät tapaukset selvitettäisiin, eli jos nainen jäisi kiinni "lavastamisesta", olisi tuomio naiselle min. 5 vuotta. (Tiedä sitten miten toimisi tuo "lavastamistuomio")

- Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, minimi tuomio olisi 15 vuotta, ilman mahdollisuutta eristykseen, eli muiden mukana olisi mentävä. Kuolemanrangaistus törkeissä tapauksissa.

- Rattijuopomukseen puuttuisin välittömästi, rangaistukset olisivat ankarat. Kuolemantuottamuksesta, kuolemanrangaistus. Luulen, että tämä on rikos, jossa keppi auttaisi ja tilastot piristyisi.

- Huumeidenkäyttäjät (Tarkoitan hardcore piripäitä, ym. sekoilijoita, jotka syyllistyvät rikoksiin. Esim. hampun polttajat saisi olla rauhassa, kunhan käytös on hyvää.) vietäisiin Ahvenanmaalle. Toki, Ahvenanmaan asukeille olisi ensin kerrottava suru-uutiset, mutta systeemi olisi toimiva: Suljettu saari, yhtä valitsemaansa huumetta päivittäin jokaisella oma annos, ei vartijoita "sisällä" (Aidan takana ja päällä toki), inhimilliset oltavat, tytöt ja pojat sekaisin. Ja aina kun jää huumeiden vaikutuksen alaisena rikoksesta kiinni (jonkinlainen valitusoikeus suotakoon) niin Ahvenanmaa kutsuu. Olisi jännä nähdä, mikä olisi saaren "syntyvyys"/kuolleisuus.

Sellaista, niin ja ydinase olisi kiva.

Korostan edelleen, että jos olisin valtionpäämies, pyrkisin linjaamaan maastamme mahdollisimman kansalaisystävällisen, vapaan ja oikeudenmukaisen paikan(katso Vapaatasavalta), mutta jos olisin Diktaattori sen negatiivisessa yleiskäsityksessä, tekisin kuten ylempänä sanoisin.

Olen nimittäin haka keksimään kaikenlaista äärettömän typerää. Ajaisin helsingin keskustan läpi nitro dragsterilla keskellä yötä sen jälkeen kun olisin nimennyt kehä-kolmosen persreiän reunoiksi ja sen sisuksen suomen viralliseksi persreiäksi ja 90% sen asukkaista keskimääräistä hölmömmiksi, hommaisin kauppa-autoksi suuren dieselveturin jonka pyörästön tilalle olisi asennettu telaketjut ja joka saisi voimansa täyskokoisesta turbiinimoottorista. Kakkosautoksi pari panssarivaunua, Leopardeja ja Abramseja.

Ampuisin valvontakameroita ja tiekamerapönttöjä 120mm tykillä, siirtäisin hallinnollisen pääkaupungin muualle, rakentaisin parisataametrisen, mustan täysaseistetun häivehuvijahdin jonka huippunopeuden tulisi olla vähintään 120km/h(kantosiipi?), hankkisin ydinaseita ja uudistaisin armeijan ja nimeäisin aamulla lehden luettuani päivän pellen loppupäivän ajaksi lainsuojattomaksi. Toisaalta palkitsisin erityisen hyvin menestyviä oikeistomielisiä, hyviksi tunnettuja henkilöitä erikoisoikeudella laistaa kaikista veroista, hankkia itselleen mm. kaikkia kuviteltavissa olevia aseita ja oikeuden hallita puoliautonomisesti omaa kuntaansa. Lakkauttaisin kelan, sossun, alkon ja kaikki muut köyhille paskoille tarkoitetut palvelut ja kuittaisin rahat omaan huvitteluuni sataprosenttisesti.

Perustaisin myös valtion virallisen epävirallisen viinan, röökin ja huumeiden salakuljetusorganisaation, joka käyttelisi armeijasta valikoitua erikoisarmeijaa kuin mafiaa karsimaan kaikki kilpailevat, oikeasti laittomat trokarit pois. Toisaalta sama armeija viettäisi luppoaikaansa jahdatessaan yhteiskuntaa rikkovia narkkeja ja juoppoja ja rangaistukset olisivat silmä silmästä ja kuula kalloon jos homma jatkuu. Rakennuttaisin itselleni asunnoksi suomen geologiseen keskipisteeseen 1-10km korkean tornin ja raivauttaisin sen ympäriltä kaikki metsät ja lammet pois 1-10km säteeltä ja määräisin maan silotettavaksi niin, että siinä on heittoa korkeintaan metri ja koko alueen on oltava golfkenttätasoista hienoa nurmikkoa. Alueen reunalle koko ympärysmitalle rakennettaisiin iso muuri. Ulkonäöltään koko roska muistuttaisi suurta Rautapihaa. Alueelta tulisi vetää vaikka jokia pitkin kanava lähimmälle merelle, liekö se sitten pohjanlahti?, että saisi sen jahdin sinne pihalle. Asuminen 50 kilometriä lähempänä diktaattorin omistamia asuttuja rakennuksia kiellettäisiin ja liikkumiseen vaadittaisiin liikkumis- ja kulkulupa, joka myönnettäisiin poliisilaitokselta 2 viikon harkinta-ajan jälkeen hyviä perusteita ja puhdasta rikosrekisteriä vastaan korkeintaan 2 viikoksi. Lupa maksaisi 32 euroa. Olisipahan perkele sutinaa jos päättäisin ostaa pari huvilaa Virallisen Persreiän reunalta Oikeuttaisin itselleni viis.. 10% vuotuisesta valtionbudjetista ja saman verran eläkettä.

Maahanmuuttajia ja kaikenlaisia ärsyttäviä ihmisiä vastaan sovellettaisiin Yleispätevää Pykälää Maahanmuuttajista, Sosialisteista ja Muusta Turhasta Väestöstä. Tämä pykälä kehottaisi lähettämään asukkaat sinne, missä on muitakin samanvärisiä ja -tyylisiä ihmisiä. Jos lähetys ei onnistu niin pakataan roistot satunnaisiin kontteihin kunnolla teippiin käärittyinä ja lätkäistään päälle lappu "ei palautusoikeutta kuolemantuomion uhalla". Valtion viralliseksi uskonnoksi määriteltäsiin Vapaamuurarilaisuus ja Juutalaisuus. Mihinkään ei olisi kuitenkaan pakko uskoa, mutta siitä pitäisi maksaa tällöin maallisuusvero. Valtion ylemmäksi virkamieheksi saattaisi päästä vain vasenkätinen. Jokaiseen itsensä idiootiksi leimanneeseen eli edellä mainittua pykälää sovellutettaneeseen henkilöön asenettaisiin RFID-GPS - siru, joka kertoisi olinpaikan ja mittaisi veriarvot reaaliaikaisesti. Ajan mittaan tämän voisi toki ulottaa koko kansaan ja lopulta kieltää siruton liikahtelu kovan tuomion uhalla...

Valtion virallinen kieli olisi vain suomi. Ahvenanmaalle säädettäisiin erityislaki, joka kieltäisi ruotsinkielen käytön virallisten henkilöiden kuullen tonnin sakon uhalla, kasvaen jokaisesta samana vuonna tehdystä rötöksestä kaksinkertaiseksi edelliseen sakkoon nähtynä. Myöskin kanta-suomessa jokainen ahvenanmaalta kotoisin oleva saisi saman sakon, joten matkustaminen tänne plörvertämään ei auttaisi. Lopulta tämänkin voisi ulottaa koko maahan. Samoin venäjänkielen ryynääminen. Vain Suomea ja Englantia. Ja ehkä vähän saksaa. Valuutaksi otettaisiin uudelleen Markka, kuitenkin sen arvo sidottaisiin euroon siten, että yhdellä markalla saisi kymmenen euroa. Euroopan Unionista erottaisiin ja EMUsta, mutta ETAssa pysyttäisiin jotta kaupankäynti euroopan kanssa olisi helppoa ja hauskaa.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

Kunhan pääsen maailman kuninkaaksi, niin tämmöistä nyt ainakin näin alkuun.

- Kaikkien on kaikissa virastoissa aina pakko kirjoittaa kaunokirjoituksella.
- Joku tolkku se on KELA:llekin saatava.
- Kaikesta palvelusta on aina saatava ilmainen kuitti ja koskee varsinkin pankkeja.
- Palvelumaksun saa periä vain oikeasta palvelemisesta.
- Kiellän nilviäisten syömisen.
- Kiellän kissojen, koirien, karhujen, petolintujen, valaiden, apinoiden, puoliapinoiden ja niiden sukuisten elukoiden syömisen.
- Seteliautomaattien määrän pakotan takaisin 90-luvun tasolle ja ilman eri maksua ja pieniäkin seteleitä niihin pitää laittaa.
- Kiellän lihan syöttämisen ruohonsyöjille.
- Kiellän kaiken mangan ja animen.
- Pizzerioissa on saatava kunnollista pizzaa.
- Vaihdatan ne Lidlin kerettiläiset kassahihnat ja paan sen puljun nuhteeseen.
- Muutan kouluopetuksen painopisteitä radikaalisti.
- Maailman rahayksikön nimeksi tulee Äiverö ja pikkurahan nimeksi Lälly
- 3.14159265... Lällyä on yksi Äiverö
- Jöröjukkaa luetaan ala-asteella.
- Eläinrääkkääjälle tehdään, niinkuin se teki sille elukalle.
- Liikenteessä törttöilystä joutuu takasin autokouluun.
- Kiellän mielikuvamainonnan. Mainoksista tulee tiedotteita.
- Lööpit muutan kans tiedotusluontoisiksi ja kiellän niissä asian paisuttelun.
- Yöllä pitää liikkua sievästi, eikä saa elämöitteä.
- Polkupyörävarkaat hirtetään kaikki, myös takautuvasti lain tultua voimaan.
- Huuhaahoitojen tyrkyttäjät pannaan ite sille huuhaakuurille, jos ne tulee kipeäksi.
- Sisällä ei saa pitää lakkia, paitsi jos on erityislupa. Poliisilla on ja palomiehillä ainaki.
- Liukuportaiden yläpäähän pannaan vahti kumipampun kanssa hajottamaan eläkeläisten ja muiden tukkijoiden kokoontumisia.
- Kauppojen automaattiporteille kans.
- Housut on pidettävä kunnolla jalassa, tai ne takavarikoidaan.
- Kiasma räjäytetään hallitusti.
- Ranskalaistenki on pakko sanoa päivää muunkieliselle, jos ne sannoo päivää vaikka kaupassa tai hotellissa.
- Kaikki mukulakivet nyvitytän autotieltä hiivattiin.
- Avoautolla ajettaessa on kaikkien pakko pitää oranssia umpikypärää päässä.
- Televisiossa olisi vain yksi kanava, josta tulee vain Ryhmy ja Romppainen.
- Kahen viikon päästä peruisin tuon televisiohomman.
- Herrasmiesten pitää käyttää silinterihattua ja kunnon pulisonkeja ja monokkelia, jos toisessa silmässä on huono näkö.
- Kuninkaan valtaistuinsali näyttää samalta, niinkuin vanhassa Taisteluplaneetta Galacticassa Imperious leaderin (eli tuon avatarini) valtaistuinsali. Sielläkin on hopeanvärisiä metallisella äänellä puhuvia robottivartijoita.

Kyllä on maailman kuninkaalla paljon tekemistä.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Sivut

Viime vuoden keskustelluin

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat