Superelämykselliset unet/painajaiset

Seuraa 
Viestejä2644
Liittynyt4.10.2005

Olen silloin tällöin nähnyt kummallisia ja elämyksellisiä unia ja painajaisia, mutta viime yönä mentiin jo ihmeellisyyksiin. Kaikki äänet ja elämykset olivat tuhat kertaisia todellisuuden kannalta eli jos on nähny jotain unia ja pitänyt niitä värikkäinä niin tämä uni pitäisi kertoa tuhannella.
Unen sisältö oli kuin käsikirjoituksen mukaan ja kaikki oli erittäin 3D:maista. Mulle soitettiin musiikkia ja puhuttiin venäjäksi mitä en ymmärrä juurikaan, sitten myös englanniksi.

Mielentila jossa olin tuntui kuin olisin syöny jotain sieniä vaikka en ole mitään nauttinut. Unessa oli sellainen olo että halusin herätä mutten pystynyt. Ja kun heräsin niin olin tosi syvässä väsymyksessä ja pystyin vielä kuulemaan viimeiset äänet korvissani.

Tuntuu siltä kun ihmismieleen tosiaan vaikuttaa meille tuntemattomia tahoja - tämän kokemuksen vuoksi siihen entistä enemmän uskon.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

Kommentit (2)

Vierailija

Voimakkaat unet ovat usein merkki siitä, että alitajunnallasi on asiaa, normaalia enemmän.

Eli yrittää varoittaa tai kertoa oman kantansa jostain.

Mä olen nähnyt hammasunia aina n. kuukausi ennen kuin jotain paskaa tai muuten vaan radikaalin merkittävää on tapahtunut, vahvoja ihmissuhdemurroksia noin yleisesti ottaen.

Muistan vieläkin elävästi joidenkin unien yksityiskohtia, eli siis unet ovat kuin suurennuslasin kautta katsottuja, värikkäitä, kaikilla tavoin vahvasti aistittavissa, ja mieleenpainuvia, eli eivät unohdu vuosikausiin.

Vierailija

Näin unen, jossa aika oli pysähtynyt…
Näin unen, jossa kävelin silmät kiinni, ja näin kaiken…
Näin unen, jossa olin egyptiläinen pappi…
Näin unen, jossa käärme puri minua, ja heräsin toiseen todellisuuteen…
Aloin näkemään Lucid unia… lopetin, kun olin saanut kaiken unissani…

http://uk.youtube.com/watch?v=ravZt049E ... re=related
http://uk.youtube.com/watch?v=5AdS86RWl ... re=related

T: superelämyksellinen uneksija...

Uusimmat

Suosituimmat