Nano-, bio-, cogno- and quantum sciences, changing future

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun ihminen nyt on alkanut itse säädellä ja rekonstruoida itseään mm. dna- ja geenimanipuloinnilla, toisin sanoen pitäisikö puhua synteettisestä biologiasta, niin onpa hauska nähdä mieten eri tahot sen ottavat vastaan? Itse olen sitä mieltä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos robotille on jo tehty keinoaivot, niin kyllähän siitä osataan jo päätellä aika paljon. Mutta sen suurin osa ihmisistä tuntuu unohtavan että me olemme yhtä koko tämän kaikkeuden kanssa, alati jatkuvaa enrgiaa, joten mielen hallitseminen sekä sen ymmärtäminen että keho ja mieli ovat kaksi eri asiaa joidenkin mielestä, myös minun. Sitten kun todella tarkastellaan elämää softwarena, eräänlaisena mielen illuusiona, jolloin omat ajatukset muodostavat sen todellisuuden; tulemme tilanteeseen, jossa yhtä ainoaa todellisuutta ei todellakaan ole. Tuossa muutama mielenkiintoinen linkki, jotka äkkisestään tuntuisivat eetivät liity mitenkään toisiinsa, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, jolloin niillä onkin aika paljon yhteistä. Evoluutio jatkuu nyt ihmisen, luonnon ja teknologian voimin jolloin sen luulisi nopeutuvan huomattavasti, tai sitten ei.
http://www.bibliotecapleyades.net/cienc ... tica01.htm
http://syntheticbiology.org/FAQ.html
http://library.thinkquest.org/3487/qp.html

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat