Miten motivoida itsensä liikkumaan?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

eli miten motivoida itsensä liikkumaan. tietenkin haluaisin olla terve, vahva, hyväkuntoinen ja saada naisia, mutta esim. juokseminen tai punnerrusten tekeminen on yhtä kidutusta. Ja niitä pitäisi tehdä paljon ja usein. Onkohan kuitenkaan ihan vaivan arvoista? vai pitäisikö minun oppia jotenkin (masokistisesti) nauttimaan liikunnasta?

Kommentit (7)

Vierailija

Kohtuus kaikessa. Liiku vain sen verran kuin tuntuu hyvältä. Tärkeää on liikkua säännöllisesti eikä niin että pari kertaa syksyllä hirveä rykäisy ja sama keväällä. Kun harrastaa liikuntaa säännöllisesti, niin omat voimat alkavat tosiaan kasvaa ja liikkuminen ei ole sitten enää yhtä tuskaa. Silloinkin tulee muistaa kohtuus, eikä alkaa rykäisemään vaikka adrenaliini alkaakin virrata ja liikunnasta nauttia. Tosin joskus voi ottaa mittaa itsestään että miten paljon jaksaa, mutta lepo on tärkeää. Elimistö rakentuu levon aikana kun lihassyyt on ensin rikottu liikunnassa.

Jos ihmisestä tulee lopulta himoliikkuja, voi iskeä ylikunto. Tällöin ei enää kehity paremmaksi vaan suorituskyky alkaa laskea vaikka miten paljon harrastaisi liikuntaa. Eli kohtuus todellakin täytyy muistaa, ei vain sen takia että ryntäily ei ole pitkällä tähtäimellä kivaa, vaan sen takia, että keho ei menisi jumiin ylikuntoon.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Punnerruksia on kätevä tehdä vaikkapa televisiota katsellessa. Silloin se ei ole tylsää puuhaa. Tekee aina välillä punnerruksia niinkauan kuin jaksaa ja sitten pitää taukoa vähä aikaa ja jatkaa taas.

Itse ainakin tein noin joskus aikoinani kun jaksoin treenata. Tein aina viikossa n.10-20 tuntia punnerruksia. Pistin reppuun painojakin n.20 kiloa että olisi vähän rankempaa.

Joskus ei pystynyt tekemään kun alko sattumaan ranteisiin kun rupesi tekemään punnerruksia, niin silloin jätin sinä päivänä punnerrusten teon väliin ja sitten tein niitä taas seuraavana tai jonakin muuna päivänä jos sillo pysty. Ei se kipu turhaan tule..jos on kipua niin silloin on jotakin vialla ja turvallisempaa on jättää treenit muulloiseksi päiväksi.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Taivoitteellisuus lähtökohdaksi. Huippu-urheilijalla tavoitteet on vaikkapa tietyn kisan voitto tai edes tiettyyn tulosrajaan pääsy, jotta sinne kisaan sitten pääsee.

Ensin paperille tavoitteet, sitten vasta treenaamaan.

asdf
Seuraa 
Viestejä11069
Liittynyt16.3.2005

Juup ja tavotteiden pitää olla realistisia ja nykyiseen kuntoon suhteutettuja. Jos nyt on kunto ihan pohjassa, realistinen tavoite voi olla vaikkapa, että jaksaa juosta 15 minuuttia pysähtymättä tai tehdä kymmenen punnerrusta.

Noihin tavotteisiin pääsee lähes kuka tahansa kuukaudessa, jos harjoittelee esim. kolme kertaa viikossa. Luultavasti tässä ajassa huomaa jo liikunnan positiiviset vaikutukset, eli lähinnä yleisen vireystilan paranemisen liikkumiseen liittyvän endorfiinihumalan.

Uusimmat

Suosituimmat