Miksi julkisuutta halutaan?

Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Big Brother, Pelkokerroin, ja niin edelleen. Näyttää siltä että on olemassa ihmisiä jotka haluavat päästä julkisuuteen keinolla millä hyvänsä, ja itsensä esitteleminen miljoonien edessä on heistä hyvä juttu eikä kauhistus. Mietityttää vain että miksi? Mikä siinä on kivaa? Saako julkisuudella jotain muuta, vai onko julkisuus tavoiteltavaa sen itsensä vuoksi?

Teoria 1: kyseessä on ns. mating call, parittelukutsu, eli esittelemällä itseään sankalle joukolle yksilö kuvittelee maksimoivansa mahdollisuudet löytää sopiva kumppani. Vaan kuolihan Benny Hillkin tästä huolimatta yksin kotona, palkintopystit pahvilaatikossa komeron pimeässä nurkassa.

Teoria 2: Henkilöt jotka haluavat töihin telkkarissa (syystä tai toisesta) suhtautuvat siihen kuin koe-esiintymiseen. Kun tahot näkevät että henkilö osaa olla luontevana telkkarissa, työtarjouksia alkaa sadella.

Teoria 3: Halu saada huomiota on infantilistinen ominaisuus jolla jälkikasvu on varmistanut eloonjäämisensä, mutta joillakin yksilöillä se ilmeisesti ei sammukaan aikuistumisen myötä?

Mikä siinä julkisuudessa niin nappaa?

Kommentit (11)

Vierailija

Julkisuuden kautta on mahdollisuus tavoitella rahaa, koska ihmiset lukee paskaa mielellään, tai ainakin niin uskotellaan, ja moni taitaa uskoa ja lukee sitten paskaa.

Vierailija

Julkkis, joka karismallaan saa arkipäiväisen asian vaikuttamaan kiinnostavalta tai jopa erityiseltä, avaa kukkaron nyörejä niiltäkin, jotka ovat kriittisiä keinojen suhteen. Puhumattakaan niistä monista, joilta tarvitsee vain pyytää. Hänellä on välinearvo. Julkkis siis vaikuttaa välineen kautta kertaluokkaa enemmän kuin muutoin voisi. Se ei voi olla houkuttamatta narsistisia persoonia.

C. Caplin, tuo hellyttävän raasun kulkurihahmon luoja, oli kylmän laskelmoiva narsisti.
Vanhoilla päivillään säännöllisesti pani pienet lapsensa katsomaan komedioitaan. Lapset olivat ihmetelleet että onko tuo vanha ukko ollut tuo kulkuri?

Vierailija

Tässä on kysymys siitä, että nykyaikana nuoret kokee, että täytyy aina tehdä yhä ihmeellisempiä asioita, jotta olisi jotain.

Enää ei riitä pelkkä omana itsenään oleminen. Normaalius on ihan laimeeta hommaa. Pitää saada kiksejä. Mistäs hitosta tätä sen kummemin tietää. Kypsymättömiä ihmisiä kuitenkin.

Samoin idols kisaajat. Eivät ole ajatelleet asioita yhtään syvemmin. Kunhan haluavat olla julkkiksia, siitä viis mikä sen hinta on.

Sairasta on se, että näitä huomionkipeitä ja kypsymättömiä yksilöitä käytetään raakasti hyväksi, jotta saadaan vaan suuret voitot. What´s wrong with this picture?
Nuo ihmiset pitäisi ohjata suoraan hoitoon hakemaan apua narsismiinsa, eikä pistää tv-studioon tahkoamaan rahaa rikkaille.

Toivon, siis todella toivon että vielä koittaa se päivä kun ihmiset herää tästä älyttömyydestä ja katsoo peiliin ja kysyy mikä on oikeasti tärkeätä?

Vierailija

Narsismi on tämmöisessä ääri-individualistisessa kapitalistisessa kilpailuyhteiskunnassa hyve, jos et ole vielä sattunut sitä tajuamaan.

Vierailija

Sinänsä aika outoa pistää noita ohjelmia samaan riviin. Pelkokerroin kuitenkin on aika paljon erillaisempi ohjelma kuin BB. Itseasiassa Pelkokertoimen tapaisia ohjelmia ollaan nähty ennenkin, esim. Yllytyshullut tai jopa Ennätystehdas. BB:tä en tosin ymmärrä ollenkaan. Mikä helvetti siinä viehättää? Pelkokerroin ehkä juuri ja juuri menettelee, mutta...

Vierailija

Lärviäni en halua tunnetuksi, mutta haluaisin että nimeni toisi välittömästi mieleen eräänlaisen kulttikirjailijan. Kultti siinä mielessä että en olisi jokaiikan suuri suosikki, vaan olisi joku pikku piiri tietyntyyppisiä ihmisiä jotka pitäisivät kirjoittamastani fiktiosta. Vähän samaan tapaan kuin jotkut tykkäävät esim. Kate Bushin musiikista (ja jotkut kai sitten eivät voi sietääkään).

Olen mietiskellyt perusteellisesti että mikä hemmetti siinä kiehtoo että olisi kirjailija joka tiedetään kirjailijaksi (nythän olen sitä vain salaa ja itseäni varten, kun en ole julkaissut yhtään mitään!) Jotenkin vain tuntuu siltä että jos kuolen "saamatta yhtään mitään aikaiseksi" on mukamas turhaa että olen elänytkään. Tieteellis-materialistisessa mielessä elämällä ei ole mitään sen kummempaa merkitystä itse- ja lajinsäilytysviettien ulkopuolella. Yksilöltä ei kysytä että haluatkos nyt olla olemassa vai et. Täten on ihan sama mitä kukin tekee tai ei tee, tai paremminkin jokaisen pitäisi tehdä lapsia. Koska itse en tehnyt, niin ehkä se jotenkin pahentaa sitä tiettyä tunnetta että jotain tarttis saada aikaiseksi?

Klassiseen 30 v ikäkriisiinhän kuuluu sellainen ihmettely että miksen sitten saanut edes yhtä kirjaa kirjoitettua. Minulla huippaa lähimailla jo 40 v kriisi, ja olen jo kirjan kirjoittanut alta 30-vuotiaana, mutta en siis julkaissut. En osaa päättää riittääkö se että jotain tuli tehtyä ihan itselleen, vai pitäisikö se vielä virallistaakin. Kuulema nykykirjailijat ovat yhtäaikaa sekä lapsellisia että vanhuudenhöperöitä esikoiskirjaansa julkaistessaan. Aivan takuulla.

Jos se kirja tai mikä hyvänsä kirja olisi pääasia, enkä minä; jos tärkeintä olisi tarinan kertominen, voisin hyvin kirjoittaa salanimellä. Mutta egoni vaatii toisin.

***

Big Brother -tyyppistä julkisuudentavoittelua en ymmärrä. Pitääkö ihmisen saattaa koko kansakunnan tietoon olevansa lapsen tasolle jäänyt idiootti?

Vierailija

Julkkiksena oleminen on arvokas pääoman muoto, joka lisää henkilön mahdollisuuksia elämässä. Erityisen arvokasta julkisuus voi olla miehille seksuaalisen menestyksen kasvattamisessa. Esimerkiksi maajusseilla on erittäin huonot naismarkkinat, mutta jos maajussi pääsee telkkariin, hänestä tulee satojen naisten kiinnostuksen kohde. Ihan vai siksi, että hän on julkkis.

Muutenkin, henkilön arvo näyttää määräytyvän yhä enemmän julkisuuden perustella. On olemassa julkkiksia ja sitten on muuta tavis-porukkaa. Pienimuotoisesti ilmiötä ruokkivat irc-galleriat tai facebookit, jossa huomiosta tapellaan.

Vierailija
feimotion337
what is the fastest way to make 1mil in runescape....
http://www.coolrunescape.com/
i am currently making 5k bow string which will get me about 500k but i don't know what to do after that.
if u would like to look at my skills look at the highscores! plz help me.........!!!!!!!!!!!
Runescape
Runescape gold
Well.. around 3-4 years ago when i heard about runescape from a friend i decided to go check it out, i created 'Chavforlife' lol, you may laugh but it's true, i have no idea what made me think of that name, but yeah..
runescape powerleveling
But anyway, since then i've only used this account but now it's got to the stage i actually really regret making this name in the first place, everyday my name get's commented by random player's, some "nice" comments suprisingly and some just pure hate which i understand ;p. But like with this name i'm forever getting judged, flamed when they have never actually spoken to me but meh.
runescape cheats
What about you guy's, any of you regret making your runescape account name?

http://www.maplemsmesos.com
other game gold slleing
http://www.coolrunescape.com/vgolds




Kylläpä olet viisas! Meinasitko laittaa tämän pätkän jokaiseen keskusteluun?

Vierailija

Väitän että pohjalla on hylätyksi tulemisen pelko. Se on meissä kaikissa, toisilla suurempi, toisilla pienempi. Olemalla esillä, sitä yritetään peittää. Monet ovat valmiit tekemään lähes mitä tahansa peittääkseen tämän. (Minkälaisessa seurassa olet, kun olet yksin?)
Lisäksi nuorilla ( alle 35?) tunne- elämä on vielä kehittymätön tai ainakin jäsentymätön.
Monet uskovaiset väittävät, että heitä ei voi hylätä, koska aina on Jumala, joka ei hylkää, edes kuoleman jälkeen.
Tämä edellyttää todellista sydämen uskoa.

Uusimmat

Suosituimmat