Historiantutkimuksen ongelma - sensaatiohakuisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Harha tutkimusala synnyttää niin voimakasta tunteidenpaloa kuin historiantutkimus. En ole aivan varma mistä tämä johtuu mutta mitä ilmeisemmin eräs syy voi olla siinä, että historiantutkimuksessa ns. lähdekriittisyys on kaksipiippuinen juttu. On totta, että tutkimuksen tieteellinen arvo riippuu lähdekriittisyydestä. Mutta entä jos lähdeaineistoa ei ole? Jos materiaalia on tietyistä syystä hävitetty. Tai lähdeaineiston tieteellinen arvo on muuten kyseenalainen (muistelut, kuulopuheet...)

Viimeaikoina on myös selvästi ollut havaittavissa selkeä trendi mm. suomalaistutkimuksessa. Tutkimuksilla pyritää selvästi "kohauttamaan" suurta yleisöä ja tiedeyhteisöäkin. Media näyttää juoksevan erityisesti niiden tutkijoiden perässä, jotka löytävät jotain "kielteistä" Suomen historiasta tai - kuten erityisesti Heikki Ylikankaan tapauksessa - tutkimuksessa väitetään löydetyn "suuren käännekohdan".

[size=85:15f3suho]Median lemmikki - "suurten käänteiden metsästäjä".[/size:15f3suho]

Uusi kirja kesästä 1944: Teloitettuja vähemmän kuin Ylikangas väitti

Jatkosotaa käsittelevä kirja kumoaa akatemiprofessori Heikki Ylikankaan väitteitä suomalaissotilaiden salaisista teloituksista kesällä 1944. Ylikangas ei kuitenkaan peräänny.

Tänään julkaistu Teloitettu totuus - kesä 1944 -kirja kyseenalaistaa vuosi sitten laajaa näkyvyyttä saaneen tutkimuksen, jossa esitettiin suomalaisten teloittaneen neljä-viisi kertaa enemmän sotilaskarkureita ja -kieltäytyjiä, mitä tähän asti on tiedetty.

Seitsemän kirjoittajan laatimassa Teloitettu totuus -artikkelikokoelmassa käsitellään kriittisesti akatemiaprofessori Heikki Ylikankaan vuosi sitten ilmestynyttä Romahtaako rintama -kirjaa, jossa kohuväitteet salateloituksista esiteltiin. Oikeustieteiden tohtori Jukka Lindstedt päätyy teloitettujen määrässä tyystin erilaisiin lukuihin kuin Ylikangas.

Lindstedtin mukaan sotapelkuruudesta ja karkaamisesta tuomittiin jatkosodassa kuolemaan 46 suomalaista sotilasta.

Lisäksi 14 sotilasta ammuttiin esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla kieltäytymisestä tai karkuruudesta.

Lindstedtin mukaan Ylikankaan esittämille yli neljä kertaa suuremmille luvuille ei ole näyttöä, vaan ne perustuvat samantyyppiseen spekulointiin kuin aiemmat huhut Huhtiniemen salateloituksista.

Ylikangas oli tiistaina paikalla uuden kirjan julkaisutilaisuudessa Helsingissä. Hän kävi kipakkaa sananvaihtoa kirjan kirjoittajien kanssa. Hänen mielestään lähtökohta, että väitettyjä teloituksia tutkittaessa otettaisiin huomioon vain viralliset lähteet on mahdoton.

Kirjaa toimittanut dosentti Jukka Kulomaa vakuutteli Ylikankaalle, että "tarkoituksena ei ole mustamaalata teitä".

Väittely päätteeksi osapuolet pysyivät poteroissaan. Kysyttäessä Ylikangas arveli, että hänen esittämänsä luku 250 teloitetusta tarkentuu todennäköisemmin ylöspäin.

Kirjan ovat toimittaneet sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa ja yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen.

Muut kirjoittajat ovat soitahistorian professori Ohto Manninen, FM Tapio Nurminen ja toimittaja Pasi Jaakkonen.




Pankaapa merkille saako siteerattu uusi kirja kesän 1944 tapahtumista samanlaista julkisuutta kuin Ylikankaan kirja vuosi sitten. Juokseeko Ylen toimittajat kirjan tekijöiden perässä kuten he tekivät Ylikankaan kirjan ilmestyessä. Mikä on median rooli? Miksi media avaa ovensa juuri Ylikankaan tapaisille tutkijoille?

OLISIKO SITTENKIN NIIN, ETTÄ TUTKIMUKSEN JULKISUUS RIIPPUU "AJAN HENGESTÄ". (vrt. Kekkonen ja myytti Leninistä joka "lahjoitti Suomelle itsenäisyyden").

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Heikki Y. lähti tänään blogissaan vastaiskuun. Poimin muutamia kohtia, jossa hän puolustaa "Romahtaako rintama"-kirjansa sanomaa:

"Useimmat lukijat toimittajia myöten arvioivat teoksen sen pääselityksen uskottavuus lähtökohtanaan, niin kuin on tarkoituskin. Räväkkä uustulkinta kohahduttaa vain hetken, jos juuri tuo uskottavuus puuttuu."



Näin kävi Romahtaako Rintama-kirjalle. Aluksi se sytytti, mutta kun paljastui, että myös neuvostodokumentit kumoavat Ylikankaan teesin puna-armeijan rajoitetuista tavoitteista, alkoi Ylikankaan kirjan arvo laskea silmissä.

"Viisas viivyttely sallii hänen nyt herkutella minun luetteloni virheillä ja lisätä siinä ehkä esiintyvät kelvolliset uudet tapaukset omina keräelminään mukaan. Minä en tätä etua nauttinut."



Hyvä, että virheet tunnustetaan.

"Taktisessa katsannossa nimilista oli minulta virhe. Se avasi kriitikoilleni helpon tien ”päästä kiinni” kirjaani."



Niin oli. Mutta kirjan suurimmat virheet ovat jossain aivan muualla kuin tässä nimilistassa.

"Hanke kääntynee tarkoitustaan vastaan. Ihmiset alkavat pohtia, mikä käynnisti tämän mittaluokan operaation, jossa vielä osallistujien pätevyydestä tingittiin määrän nostamiseksi."



Olisiko syy mahdollisesti Ylikankaan itsensä tekemissä virheellisissä päätelmissä?

"Teheranin sopimuksesta, jossa Stalin sitoutui säästämään Suomen itsenäisyyden vuoden 1940 rajoin ja suurin sotakorvauksin vastikkeeksi neuvostoherruudesta Baltiassa."



Älä Heikki Ylikangas toista jälkistalinistista mytologiaa. Useat nykytutkijat, jotka ovat päässeet neuvostoarkistoihin, vakuuttuivat lopullisesti, että NL tavoite niin Puolan kuin Suomenkin tapauksessa oli maan ottaminen haltuun - länsivalloille tehdyistä "lupauksista" huolimatta. Älä Heikki Y. ole niin uskomattoman naiivi.

"Mutta antaa tulla vain lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Nuoria tutkijoita ryöpytys taatusti säikähdyttää; minä koen sen käänteiseksi tunnustukseksi kirjalleni."



Mitä vielä. Heikki Ylikangas luonut toimintamallin kaikille nuoren polven historiantutkijoille - tee häkellyttävä ja raflaava tutkimus, joka horjuttaa "vakiintunutta näkemystä". On jokseenkin varmaa, että media, Yle etunenässä, lahkeaa tutkijan jalkojen juureen.

Vierailija

Heikki Ylikankaan kirjan "Romahtaako rintama" suurin virhe, suoranainen kardinaalimunaus, oli esittää väite, että Neuvostoliitto olisi muka "säästänyt" Suomen miehitykseltä. Tässä Ylikangas huvittavalla tavalla luottaa Stalinin länsivaltojen johtajille Teheranissa antamaansa lupaukseen. Se Ylikankaalta jäi mainitsematta että Stalin kyllä antoi vastaavia lupauksia Rooseveltille ja Churchillille myös Tsekkoslovakiasta, Puolasta, Unkarista jne... Mutta ei aikonutkaan pitää lupauksestaan kiinni. Miten siis Suomi olisi muodostanut menettelytapojen suhteen poikkeuksen? Ei mitenkään.

Eli mikäs se NL:n tavoite olikaan kesällä 1944 Suomen suunnalla? Yksiselitteisesti tuhota Suomen puolustus täydellisesti HYÖKKÄYKSEN VIIDENTEEN PÄIVÄÄN MENNESSÄ (Tapio Tiihonen, Ratkaisu Kannaksella (2004)). Sen jälkeen vapaa estöötön marssi Etelä-Suomeen ja Itä-Karjalassa olleiden suomalaisjoukkojen selustaan. 20.6.44 alkoi täydentävä hyökkäys Aunuksessa ja Maaselässä. Selvä peli. Voima, nopeus, yllätys - ja täydellinen suomalaisten luhistaminen. Suomen loppu.

Sampo Ahto:

"Niin varmoja Kremlissä oltiin täydellisestä voitosta, että 28. kesäkuuta[1944], Moskovassa saatiin valmiiksi huolellisesti laadittu asiakirja, joka suomalaisten olisi antautuessaan ollut allekirjoitettava. Asiakirja sisälsi viisikymmentäkuusi kohtaa. On paikallaan toistaa siitä muutamia kohtia.

“Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet... Täten Suomen maa-, meri- ja ilmavoimat, sijainnistaan riippumatta antautuvat ehdoitta... Suomen puolustusvoimain ylipäällystö suorittaa kaikkien Suomen maa-, meri- ja ilmavoimien aseistariisumisen NL:n sotavoimien ylipäällystön määräysten, aikataulun ja järjestyksen mukaisesti sen valvonnan alaisena... Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien siihen saakka kunnes NL:n sotavoimien ylipäällystö on ottanut valvontaansa kaikki Suomen tietoliikenneyhteydet, kaikki radiolähetykset Suomen alueella on kielletty ja Suomen lennätin-, puhelin- ja radioyhteydet muihin maihin katkaistaan... Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi NL:n sotavoimien ylipäällystö miehittää omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret. SNTL:n hallitus toteuttaa kaikkia miehitysvaltiolle kuuluvia oikeuksia Suomen miehitetyillä alueilla. NL:n sotavoimien ylipäällystö julkaisee omat käskyt ja määräykset. Suomen hallitus ja Suomen kansa pyrkivät kaikin tavoin myötävaikuttamaan näiden käskyjen ja määräysten täytäntöönpanoon. Suomen hallitus antaa viipymättä määräykset kaikille viranomaisille totella ehdoitta määräyksiä.

Suomen hallitus sitoutuu toteuttamaan sellaiset lakisääteiset ja muut toimet, jotka NL:n sotavoimien ylipäällystö katsoo tarpeellisiksi tämän asiakirjan ehtojen täyttämiseksi. Suomen hallitus vastaa kaikista miehittämisestä johtuvista menoista. Suojeluskunnan kaikki osastot ja liittymät sekä Suomen muut vastaavat järjestöt on riisuttava aseista välittömästi... Kaikki suojeluskunnan jäsenet on internoitava... Liittoutuneille aiheutettujen tappioiden maksamisen vakuudeksi NL:n sotavoimien ylipäällystö asettaa takavarikkoon sekä Suomen pankin että muiden pankkien kultavarannon, ulkomaan valuutan ja muut arvotavarat.”

Kauhistuttavassa asiakirjassa on erityisen uhkaavaa sen sisältämä määräys kaikkien suojeluskuntalaisten internoimisesta eli vangitsemisesta. Toistasataatuhatta suomalaista olisi siis jo heti ensi alkuun lähtenyt Stalinin leireille.

Kaiken kaupanpäällisiksi asiakirja ei olisi sitonut NL:a itseään. Se sisälsi näet myös seuraavan kohdan: “Mikäli Suomen hallitus tai puolustusvoimien ylipäällystö eivät täytä jotakin tässä asiakirjassa olevaa ehtoa, Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö käyttää pakkokeinoja, joilla taataan ehtojen täyttäminen.” Ehtojen täyttämättä jättämisestä Suomea olisi voitu syyttää koska tahansa, sillä mukaan oli laitettu pykälä, jonka toteuttaminen ei ollut Suomen vallassa. Antautumissopimuksen mukaan “Suomen alueella toimivat saksalaisten sotilasyhtymät on välittömästi riisuttava aseista ja internoitava”. Pohjois-Suomessa olleen 220 000 miestä käsittävän vahvan saksalaisen vuoristoarmeijan aseistariisuminen ja vangitseminen ei olisi onnistunut suomalaisille mitenkään, ei varsinkaan nyt kun meidän oma armeijamme olisi jo antautunut ja merkittävä osa siitä matkalla keskitysleirille.

Voimme vain arvailla, mitä meille olisi tapahtunut Suomen miehittämisen jälkeen. Tuskin Stalin oli yksityiskohtia vielä miettinytkään. Mutta hyvää tahtoa hänellä ei meidän varallemme ollut. Talvisodan aikana hän oli todennut: “Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Heidät on helppo siirtää jonnekin.” Samaisen talvisodan aikana neuvostodiktaattori oli lausunut: “Valkosuomalaisten rungon muodostavat 150 000 suojeluskuntalaista. Olemme tappaneet heistä 60 000. Myös loput ammutaan. Vain vanhukset ja pikkupojat jätetään.” [/color]Tämän ajatuksen mukaisesti määrättiin Katynin seudun keskitysleirit tyhjennettäväksi 20 000 suomalaista upseeria varten, kun Neuvostoliitto valmistautui antamaan Suomelle kuoliniskun helmikuussa 1940. "




Ahto jatkaa:

" Niin sanottu jossittelu ei kuulu tieteelliseen keskusteluun, ja siten emme voi varmuudella tietää, miten meidän olisi käynyt. Korkeintaan voidaan olettaa, että kukaan meidänkään joukostamme, joka on syntynyt sodan jälkeen ja jonka isä tai isoisä kuului suojeluskuntaan, ei olisi päässyt edes syntymään tähän maailmaan.

Mutta viitteitä kohtalostamme antaa se, mitä tapahtui siellä, minne Stalinin joukot pääsivät. Itä-Preussin kukoistavan pääkaupungin Königsbergin yli 300 000 asukkaasta yli puolet oli joko kuollut tai päässyt pakoon ennen venäläisten saapumista. . Liittolaismaa Jugoslaviakin, jonka äärimmäisen pohjoiskärjen yli joukko puna-armeijalaisia kulki, valitti “vapauttajien” lyhyessä hetkessä ryöstäneen 1 200 kotia ja raiskanneet 121 naista, joista kymmenen oli samalla surmattu. Virosta, Latviasta ja Liettuasta kuljetettiin niinkin myöhään kuin maaliskuussa 1949 yhteensä 465 000 ihmistä Stalinin leireille. "





[size=85:1204isxy]Läpimurtoa yrittäneet panssarit tuhottiin pst-nyrkeillä. Pisimmälle päässeet saivat, kuten kuvassa näkyvä, havainto-opetusta osasto Kuhlmeynin tehokkuudesta.[/size:1204isxy]

Romahtiko rintama? Ei, onneksi. Ylikankaan teoria "Stalinista joka lahjoitti Suomelle rauhan" saattaa tosin romahtaa. Kaikki riippuu siitä millaisia idealistisia hölmöjä Suomen maa päällänsa kantaa sen jälkeen kun veteraanipolvi on keskuudestamme poistunut.

Vierailija

Markku Jokisipilä antaa oman arvionsa Heikki Ylikankaan tutkijanominaisuuksista. Tässä joitakin otteita Jokisipilän blogista:

"Ylikankaan lähtökohta, ajatus isänmaallisuuden ja onnellisen lopputuloksen nimissä tapahtuneen historian kaunistelun paljastamisesta ja kritiikistä, oli tervetullut ja perusteltu. Siinäkään, että hän otti hypoteesikseen teloitusten todellisen määrän tietoisen salailun ja raskauttavan lähdeaineiston tuhoamisen, ei ollut sinänsä mitään vikaa. Työn mittaan kuitenkin pääsi mitä ilmeisemmin käymään niin, että halu osallistua keskusteluun mahdollisimman nopeasti ja tuoreeltaan tuotti vauhtisokeutta, joka sai Ylikankaan tinkimään tutkimuksensa lähdepohjan ja metodien pitävyydestä. Hypoteesi muuttui johtopäätökseksi, vaikka sitä ei historiantutkimukselta perinteisesti vaaditulla lähdeaineistoon nojaavalla tavalla pystyttykään todistamaan.

Niinpä ollaan nyt siinä erikoisessa tilanteessa, että Ylikangas perustelee tulkintaansa lähteiden puuttumisella. Se, ettei asiasta kertovia dokumentteja ole, todistaa hänen mukaansa salaliiton kattavuudesta ja menestyksellisyydestä. Tänään Ylikangas vielä tarkensi lähtökohtaansa toteamalla, että jos historiassa vaadittaisiin kaiken todistamista, koko historiantutkimus romahtaisi. En ole rankelainen, mutta kyllä tällainen toteamus särähtää korvaan pahasti. Jukka Lindstedt osui asian ytimeen todetessaan, että on kestämätöntä vedota siihen, että juuri omaa tulkintaa tukevat lähteet on hävitetty. Ainakin olisi pystyttävä esittämään todistusaineistoa tästä tuhoamisesta, mutta sitäkään Ylikankaalla ei ole.

Ylikankaan vastapuolen tutkimuksellinen itseymmärrys lähtee täysin päinvastaiselta pohjalta eli siitä, että ollakseen pätevä tulkinnan on perustuttuva mahdollisimman tarkkaan ja kattavaan lähdeaineistoon, joka osoittaa tutkijan johtopäätöksen ei ainoastaan mahdolliseksi vaan myös todennäköisimmäksi. Rintamakarkurien teloituksia tutkittaessa totta kai tälläkin lähestymistavalla on ongelmansa, koska lähes kaiken lähdeaineiston on tuottanut (tai jättänyt tuottamatta) tutkimuksen kohteena oleva organisaatio. Silti on todettava, että kun lukee rinnakkain teoksia Romahtaako rintama ja Teloitettu totuus, viimeksi mainittu tekee huomattavasti uskottavamman vaikutelman. Toisin kuin Ylikangas, kuuden miehen kirjoittajatiimi pitäytyy väitteissään orjallisesti siinä, mitä lähteiden pohjalta on mahdollista todistaa. "

Toope
Seuraa 
Viestejä23147
Liittynyt23.7.2006
ralf64
Heikki Ylikangas luonut toimintamallin kaikille nuoren polven historiantutkijoille - tee häkellyttävä ja raflaava tutkimus, joka horjuttaa "vakiintunutta näkemystä". On jokseenkin varmaa, että media, Yle etunenässä, lahkeaa tutkijan jalkojen juureen.

Tokihan tuo on jokaisen aloittelevan historioitsijan märkä uni, kyetä esittämään jotain täysin ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta. Yhteiskunnallisissa ja humanistisissa tieteissä, kuten historiassa, on toki maailmalta esimerkkejä sensaatiohakuisuudesta enemmänkin.

Media ei tietenkään ole kiinnostunut perustutkimuksesta, se haluaa ainoastaan suuria läpimurtoja tai uusia näkökulmia. Kyllä Richard Dawkinsin tai Jared Diamondin asema houkuttaa varmasti kaikkia aloittelevia tutkijoita, alasta riippumatta. Kyse on ikään kuin raamatullisesta kiusauksesta. Siihen vain ei saisi sortua.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Heikki Ylikankaan kuningasajatus Stalinin "rajoitetuista tavoitteista" rakentui Päämajan tiedusteluraporttiin 19.6.44. Ylikangas osasi ovelasti jättää tiedusteluraportista eräitä oman tulkintansa kannalta kiusallisia seikkoja pois. Tiedusteluraportista on mm. Tapio Tiihonen todennut, että se aliarvioi puna-armeijan vahvuuden Kannaksella n. 5 divisioonaa (15-20%) liian pieneksi.

Raportista muutamia kohtia, jotka osoittavat että tuon raportin perusteella ei maamme sotilasjohto olisi voinut tehdä mitään päätelmiä mistään "rajoitetuista tavoitteista".

"On pantava merkille, että Pietarin ja Baltian rintamilla on vielä reservejä, joiden siirtäminen rintamillemme on mahdollista, mikäli suurella itärintamalla vielä taistelutauko jatkuu. "



Tällä perusteella ei 19.6.44 voitu sanoa vielä mistään mitään.

"joukkojen keskitys Pietariin saakka on helppoa tiheän liikenneverkoston takia (3–4 divisioonaa vuorokaudessa)."



Ts. nopeasti saatavissa lisää reservejä. Puna-armeijan reservien kokonaismääristä Päämajalla ei ollut mitään tietoa.

"Selvän käsityksen saaminen vihollisen joukoista ja aikeista on ollut erittäin vaikeaa."



Kuten mainitsin Tiihonen havaitsi n. 5 divisioonan arviointivirheen neuvostojoukkojen kokonaisvahvuuksien arvioinnissa. Raportti siis tunnustaa että JOUKKOJEN MÄÄRISTÄ JA TAVOITTEISTA EI VOIDA SANOA MITÄÄN VARMAA.

"– Hyökkäyksen Karjalan kannaksella alettua on vihollinen ryhtynyt hyökkäysvalmisteluihin myös Aunuksen kannaksella."



Tästä Ylikangas vaikeni kirjassaan. Jokisipilä puolestaan mainitsi asian.

"Offensiivi on nyt kehittymässä yleisoffensiiviksi, "



Mites Heikki Ylikangas on rajoitettujen tavoitteiden kanssa?

"Taisteluiden kulusta sekä Kannaksella että lännessä lähinnä riippuu ryhtyykö vihollinen jatkamaan offensiivia ensimmäiset strateegiset päämääränsä saavutettuaan vai asettuuko se toistaiseksi puolustukseen jollekin saavuttamalleen linjalle."



Ts. Päämajan raportti ei anna minkäänlaista vastausta kysymykseen siitä, mihin asti puna-armeija aikoi hyökätä. Kaikki riippui siitä miten suomalaisten puolustus kykenee torjumaan hyökkäyksen ja että riittääkö NL:lta kiihkeässä yleiseurooppalaisessa tilanteessa riittävästi voimavaroja Suomen rintamalle. Ei tukea "rajoitetuille tavoitteille".

"On mahdollista, että nämä voimat eivät riitä operation jatkamiseen, joten strategisen päämäärän muuttuessa uusien joukkojen keskittäminen on välttämätön".



Tässä jälleen kohta, jonka Ylikangas tietoisesti jätti kirjastaan pois. Hän mainitsi vain sitä edeltävän lauseen: "...vihollisen voimat ovat sulloutumassa Viipuriin ja hyökkäyksen voima muualla paitsi Viipurin suunnalla heikkenemässä..."

Päämajan arvio näyttää lähtevän siitä, että puna-armeija todennäköisesti keksittää lisää joukkoja hyökkäyksen jatkamiseksi (kuten tekikin, täydennystä virtasi heinäkuun alkupäiviin saakka mutta miehistöaines oli heikkolaatuista).

Aunuksen tulevassa olevasta (2 vrk myöhemmin toteutuneesta) hyökkäystä Päämajan raportti toteaa mm:

"Hyökkäyssuunnasta on vielä vaikeata mennä tekemään johtopäätöksiä"



Tiedustelujaoston päällikkö
Eversti merk. A. Paasonen.

Tied.1:n päällikkö
Majuri [allekirjoitus]
U. Käkönen.
______________________________________________________

Päämajan tiedusteluraportti kuvaa sitä miten

-epävarmoja vihollisen kokonaisvoimasta oltiin
-epävarmoja sen tavoitteista oltiin
-analyysi tod.näk lähti maan valtaamisyrityksestä.

Lisäksi alkupuolella eräs maininta viittaa siihen, että Päämaja ei missään tapauksessa ollut 19.6.44 panikkitilanteessa. Tässä maininta:

"Joukkojemme vastarinta, maastovaikeudet ja tilanteen kehitys on pakoittanut vihollisen suorittamaan useita suuria ryhmityksen muutoksia, joissa divisioonia, jopa armeijakuntia, niille alistettuine materiaalimassoineen on siirretty ristiin rastiin toistensa yli. Tämä on helpottanut huomattavasti joukkojemme irroittautumista."
____________________________________________________

Heikki Ylikangas on suurissa, suurissa vaikeuksissa.

Vierailija

Olen raflaavien bestsellereiden fani ja kiinnostuin mm. Jeesuksen vaimoa ja lapsia käsittävästä ideasta jo iät ajat aiemmin kuin koko aiheesta tuli muodikas Da Vinci -koodin myötä (jota kirjaa en ole vieläkään lukenut, elokuvan olen sittemmin nähnyt). Tietenkään en koko asiasta olisi tietänyt hölkäsen pöläystä ellei joku olisi sattunut tilaamaan Akateemiseen kirjakauppaan klassikkoa Holy Blood, Holy Grail. Lukiessani sitä ihmettelin miksei tällaisesta asiasta puhuta Suomessa.

Nyt puhutaan. Turha siitä kai sitten enää on omakohtaisesti täristä ja remuta.

Kuitenkaan en ole ihan varma pitäisikö kyseistä kirjaa haukuskella sensaatiohakuiseksi. Jonkunhan on pakko olla uranuurtaja jos pitää tuoda esille jotain mikä ei sovi niiden pirtaan jotka mieluummin nukkuvat Ruususen unta.

Joku on sanonut että "puhutaan mitä puhutaan, kunhan puhutaan". Ilman sensaatiohakuisia kärjistyksiä ja hurjia väitteitä meillä ei kai mitään puhuttavaa olisikaan?

Vierailija

Miten tärkeää olisi ollut professori Ylikankaalle pitäytyä arkistolähteissä - olisi moni virheellisyys jäänyt pois hänen kirjastaan. Tässä eräs esimerkki. Vieläpä keskeinen. Liittyy Päämajan kapteenin Erkki Partasen vierailuun 6.D:n komentajan kenraalimajuri Einar Vihman luona. Ylikankaalle tämä oli kirjan eräs keskeisimpiä tukijalkoja.

On nimittäin totta että Partanen todella kävi Vihman luona. Mutta nyt arkistoja tutkinut kokee yllätyksen. Partanen ei suinkaan käynyt 6.D:ssä kesäkuun lopussa vaan vasta 9.7.44. Siis viisi päivää sen jälkeen kuin uusi laki rintamakarkuuruudesta oli jo saanut lainvoiman. Näin ollen Ylikankaan teoria (joka perustui Partasen muisteluihin vuonna 1980) horjuu jo pahasti.

Lisäksi Partasen muisteluksessa on myös toinen selvä virhe. Vihman divisioonan kenttäoikeuden puheenjohtaja ei nimittäin ollut Jaakko "Jakke" Kemppainen, vaan aivan toinen mies (lakitieteen kandidaatti, luutnantti Antero Helavuori). Kemppainen palveli kyllä sotatuomarina, muttei missään vaiheessa sotatuomarina eikä missään muussakaan tehtävässä Vihman divisioonassa. Partasen muistikuva on siis virheellinen.

Partasen kirja "Vaikuttajia elämässäni" ei kuitenkaan ole sepitteellinen. Kyse on yksinkertaisesi muisteluihin liittyvistä ajan ja henkilöiden sekoittumisista olihan tapahtumista vierähtänyt jo kirjan materiaalia koottaessa (1976-80) yli 30 vuotta.

Partanen kertoo kirjassa vain yhdestä käynnistä Vihman divisioonassa. Arkistoista voidaan siten vahvistaa että tuo ainut käynti tapahtui siis 9.7.44, ei kesäkuun lopussa 1944. Näin Ylikankaan eräs "ässä" paljastuu vain "mustaksi pekaksi".

Muistelut eivät ole arvottomia historiantutkimuksissa mutta ne olisi aina kyettävä dokumentein varmentamaan jotta niiden uskottavuus paranisi. Dokumenttien "väärentäminen" on taas jälleen siirtymistä salaliittoteorioiden kiehtovaan maailmaan.

Vierailija
ralf64
Media näyttää juoksevan erityisesti niiden tutkijoiden perässä, jotka löytävät jotain "kielteistä" Suomen historiasta tai - kuten erityisesti Heikki Ylikankaan tapauksessa - tutkimuksessa väitetään löydetyn "suuren käännekohdan".



Toope
Tokihan tuo on jokaisen aloittelevan historioitsijan märkä uni, kyetä esittämään jotain täysin ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta. Yhteiskunnallisissa ja humanistisissa tieteissä, kuten historiassa, on toki maailmalta esimerkkejä sensaatiohakuisuudesta enemmänkin.



Hyvät ystävät (ralf64 logoineen tuo mieleeni Nintendo 64 -pelikonsolin, en tiedä miksi... ), lienette molemmat ainakin historiaa yliopistossa opiskelleita.

Poliittisesti virittynyt kohuhistoria on etenkin USA:n erikoisalaa. Toisaalta, myös kulttuurissa laajemmin on tapahtunut asioita, jotka asettavat kyseenalaiseksi historioitsijan 1800-luvun metodit ja käsitykset itsestään. Eräs niistä on juuri jälleenherääminen siihen, ettei menneisyys olekaan mikään yksi könttä vaan aina jotain valikoivasti tulkittua. Eli menneisyyden könttää voidaan sekä epäillä että purkaa osiinsa. Tapa tehdä historiantutkimusta ja suhtautua siihen Suomessa ei suinkaan ole ainoa mahdollinen tapa, ja luulenpa, että nykyään historiasta gradun tehnyt on tietoinen näistä kysymyksistä. Näin ei kuitenkaan varmaankaan välttämättä ollut vielä 1970- ja 1980-luvuilla.

Tässähän ei pitäisi olla mitään uutta, jos joku on lukenut vähänkin vanhempia eurooppalaisia, etenkin saksalaisia, historioitsijoita ja filosofeja tai edes antiikin keskeisiä tekstejä aiheesta kuten Aristoteleen Poetiikkaa.

Vierailija

Patrick Leman on eritellyt menestyksellisen salaliittoteorian muodostamisen metodia seuraavasti:

1. Valitse salaliiton toteuttajaksi iso, kasvoton ja epäilyttävä organisaatio

2. Poimi tapahtuma ja paikka, joka on riittävän tunnettu.

3. Keksi uutiselle oma tarina.

4. Valitse informaatiota, joka vahvistaa julkisuudessa näkemystäsi.

5. Lisää mahdollisemman tarkkoja yksityiskohtia.

6. Korosta tarinaa virallisen totuuden vastakohtana.

7. Virallinen taho pimittää tietoja.

8. Syytä virallisia organisaatioita - vetoa suureen yleisöön.

9. Valmistaudu puolustamaan teoriaasi.

10. Älä luovu tosiasioiden edessäkään tarinasta, hio yksityiskohtia.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
ralf64
Harha tutkimusala synnyttää niin voimakasta tunteidenpaloa kuin historiantutkimus. En ole aivan varma mistä tämä johtuu mutta mitä ilmeisemmin eräs syy voi olla siinä, että historiantutkimuksessa ns. lähdekriittisyys on kaksipiippuinen juttu. On totta, että tutkimuksen tieteellinen arvo riippuu lähdekriittisyydestä. Mutta entä jos lähdeaineistoa ei ole? Jos materiaalia on tietyistä syystä hävitetty. Tai lähdeaineiston tieteellinen arvo on muuten kyseenalainen (muistelut, kuulopuheet...)

Viimeaikoina on myös selvästi ollut havaittavissa selkeä trendi mm. suomalaistutkimuksessa. Tutkimuksilla pyritää selvästi "kohauttamaan" suurta yleisöä ja tiedeyhteisöäkin. Media näyttää juoksevan erityisesti niiden tutkijoiden perässä, jotka löytävät jotain "kielteistä" Suomen historiasta tai - kuten erityisesti Heikki Ylikankaan tapauksessa - tutkimuksessa väitetään löydetyn "suuren käännekohdan".




Historiantutkijoilla on monista muista tieteenaloista poiketen mahdollisuus kutitella yleisön reaktioita ja tämä johtaa ilmiöihin. Ilmiöitä ovat sensaatiohakuisuus, poliittinen tarvehaku, hyväksytyksi tuleminen suuremman yleisön piirissä kuin pelkästään tutkijapiireissä. Monella muulla tieteenalalla sensaatiohakuisuus tavoittaa vain asiantuntijoita, joka on riski.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
sigfrid

Historiantutkijoilla on monista muista tieteenaloista poiketen mahdollisuus kutitella yleisön reaktioita ja tämä johtaa ilmiöihin. Ilmiöitä ovat sensaatiohakuisuus, poliittinen tarvehaku, hyväksytyksi tuleminen suuremman yleisön piirissä kuin pelkästään tutkijapiireissä. Monella muulla tieteenalalla sensaatiohakuisuus tavoittaa vain asiantuntijoita, joka on riski.



Kyllä se sensaatiohakuisuus on todellisuudessa kaukana historiantutkimuksesta ja tutkijoista. Katsot minkä tahansa suomalaisen yliopiston historian laitoksen nettisivuilta tutkijoiden julkaisemia tutkimuksia, niin suurin osa on sellaista joista tavalliset pulliaiset eivät ole koskaan kuulleetkaan mitään.

Toinen asia on sitten nämä muodikkaat sotahistorioitsijat ja kekkostutkijat. Sieltä ne sensaatiot haetaan ja pitkälti median vaikutuksesta. Sekin on ymmärrettävää, että jotkin historioitsijat keskittyvät myyviin aiheisiin. Tutkijan palkat kun eivät hääppöiset ole ja virkojakaan ei kaikille riitä. Onhan se mukava saada muutakin palkaksi, kuin pelkkä kollektiivinen hatunnosto tiedeyhteisöltä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että mainitsemani suuntaukset ovat vain pieni osa oikeata ja vakavaa tutkimusta.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
googeli
sigfrid

Historiantutkijoilla on monista muista tieteenaloista poiketen mahdollisuus kutitella yleisön reaktioita ja tämä johtaa ilmiöihin. Ilmiöitä ovat sensaatiohakuisuus, poliittinen tarvehaku, hyväksytyksi tuleminen suuremman yleisön piirissä kuin pelkästään tutkijapiireissä. Monella muulla tieteenalalla sensaatiohakuisuus tavoittaa vain asiantuntijoita, joka on riski.



Kyllä se sensaatiohakuisuus on todellisuudessa kaukana historiantutkimuksesta ja tutkijoista. Katsot minkä tahansa suomalaisen yliopiston historian laitoksen nettisivuilta tutkijoiden julkaisemia tutkimuksia, niin suurin osa on sellaista joista tavalliset pulliaiset eivät ole koskaan kuulleetkaan mitään.

Toinen asia on sitten nämä muodikkaat sotahistorioitsijat ja kekkostutkijat. Sieltä ne sensaatiot haetaan ja pitkälti median vaikutuksesta. Sekin on ymmärrettävää, että jotkin historioitsijat keskittyvät myyviin aiheisiin. Tutkijan palkat kun eivät hääppöiset ole ja virkojakaan ei kaikille riitä. Onhan se mukava saada muutakin palkaksi, kuin pelkkä kollektiivinen hatunnosto tiedeyhteisöltä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että mainitsemani suuntaukset ovat vain pieni osa oikeata ja vakavaa tutkimusta.




Tarkoitin tietenkinettä on suurempi mahdollisuus kuin monella muulla alalla, en sitä että kaikki yrittäisivät siitä hyötyä.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Emotion Science
Seuraa 
Viestejä451
Liittynyt18.3.2008

Siirry sosiologiaan. Sosiologiassa tarkastellaan historiallisia yhteiskuntia, mutta ei niinkään hallitsijoiden ja suurtapahtumien näkökulmasta, vaan kansan arjesta ja tavallisesta elämästä lähtien.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat