Kolmas kerta aikuisiällä.

Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Kakkansin eilen housuuni. Ei ole ennen krapulattomana näin käynyt. Kun lähdin töistä, epäilin että pitäis käydä kakalla, mutta päätin kuitenkin säästellä. Bussimatka meni ihan hyvin ja olin luottavainen. Noin 200m ennen tukikohtaa alkoi tulla. Jotenkin oli maha viallinen kun en voinut enää estää millään tavalla. Olin onneksi jalkautunut jo. Perille päästyäni housut olivat täynnä paskaa. Sitä oli paljon. Onneksi kylppärissä ei toimi valot.

Edellisellä kerralla kakkansin housuuni kun krapulassa kävin hakemassa lähikaupasta kaljaa itselleni ja entiselle tyttöystävälleni. Olin tulossa jo takaisin kaupasta, kun liikunta sai ulosteen virtaamaan. Tukikohtaan päästyäni jätin kaljat lattialle ja sanoin entiselle tyttöystävälleni että mä meen pesulle. Mulla tuli paskat housuun.

Ensimmäisellä kerralla aikuisiän aikana vahinko sattui keikkareissulla kännissä yhdessä hotellissa jossa en löytänyt vessaa kun kaikki ovet oli lukossa. Onneks oli sellainen reissu että piti muutenkin olla vaihtovaatteita mukana. Jouduin kyllä seuraavana päivänä soittamaan väärissä vaatteissa.

Kommentit (13)

Vierailija

Niin, mitä taas opittiinkaan säästelystä.

Kun se iso paska on tulossa, sitä ei pidättele millään. Tuttu kokemus. Sissipaskominen on hyvä ratkaisu näissä tilanteissa. Kyllä mieluiten jää bussista pois aikaisemmin ja kulkee pusikon kautta määränpäähän. Ellei hirvee matka ole..

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Housuunkakkiminen on hieno teko. Se lämmittää mukavasti pyllyä.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Uusimmat

Suosituimmat