Miksi kapitalismi ei toimi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kapitalistisen ideaalin mukaan elämää voisi kuvata kilpajuoksuun. Voittajille on luvassa erillaisia palkintoja. Häviävät eivät vastaavasti saa mitään paitsi mustelmia ja kolhuja.

Kapitalistiset talousteoriat yrittävät ammentaa evoluutiosta tukea väitteelleen. Viimekädessä on kuitenkin yksi tekijä, mikä käytännössä pilaa kapitalismin ja tekee siitä toimimattoman.

Kapitalistinen idea kuulostaa kauniilta paperilla tai juhlapuheissa, varsinkin Amerikkalaisten talousteoreetikkojen saarnaamana. Tässä on kuitenkin eräs pikku ongelma;

jos lähtökohtana on että elämä on kilpajuoksu, niin kaikki eivät lähde samalta maalviivalta. On ilmiselvää että on olemassa "tiettyjä perheitä" jotka tukevat lapsiaan niin, että heillä on käytännössä selvä etulyöntiasema verrattuna kaikkiin muihin.

Kapitalistisen teorian mukaan valtion pitäisi mm perintöveroilla estää tälläinen "epäreilu kilpaulu" eli siis käytännössää verottaa niin paljon noita sukupolvien välisiä "lahjoituksia" ettei se enää kannattaisi. Tässä kohdataan kapitalismin perimmäinen "virhe"

Se ei käytännössä toimi. Varakkaat perheet jotka käytännössä kontrolloivat sekä maataloutta, yrityselämää että myös mediaa(he omistavat leijonanosan niistä mediataloista jotka ylläpitävät "puolueetonta" massamediaa)yksinkertaisesti ESTÄVÄT sen! Eli olisipa se sitten kapitalistisen talousteorian mukaista tai ei, niin he yksinkertaisesti KAATAVAT kaikki sellaiset esitykset, joissa näihin heidän pikku "lahjoituksiinsa" puututtaisiin.

Käytännössä ainoa poliittinen järjestelmä jossa lähellekään "puhdas kapitalismi" toimisi olisi diktattuuri, jossa "kansan edustajia" ei käytännössä voisi lahjoa, mutta sellaista ei tällä hetkellä ole näköpiirissä. Antiikin Roomassa sellainen oli imperiumin loppupäivinä pystyssä, mutta sekään ei millään lailla vaikuttanut Senaatin toimintaan, joka käytännössä suosi vain omia varakkaita perheitään, kurjistaen tavallisen kansan lopulta maaorjuuteen.

Tietenkään pelkät perintöverot eivät itsessään ole ainoa ongelma. Yhdysvaltain talous ja erityisesti poliittisessa elämässä näkyy aika hyvin, mitä pieni piiri pankkiireja kykenee saamaan aikaiseksi, ja kuinka sotateollisuus ei halunnut minkäänlaista "priosisointia" vaan sen sijaan luotiin kolfikteja ja asevarusteluja ympäri maailmaa, jotka näin ylläpitävät massiivisen sotateollisuuden KAIKKIA haaroja sen sijaan, että vaikkappa hummereiden tuotantoa leikattaisiin että saataisiin lisää uuden sukupolven hävittäjiä tai sukellusveneitä. Itseasiassa tässä "9-11" iskussa nimen omaan tuhottiin sekä finanssikeskus, jota olisi odottanut miljardilasku syöpää aiheuttavan asbestin puhdistamisesta, että Pentagonin tilinpitäjävirasto vähän sen jälkeen, kun eräs heidän tilinpitäjistää oli "auennut" medialle niistä yli 2-triljoonasta dollarista jotka olivat kuulemma "kateissa" No, eipä enää aukene päätään kenelekkään kun on VAINAA!

Eli käytännössä "keskiluokan kapitalismi" ei toimi. Se on pelkkä utopia! En tiedä mikä talousjärjestelmä käytännössä tämän korvaisi. Keskitetty kommunismi luo diktaattuuria, joten ratkaisuna olisi siis jonkinlainen puolisosialistinen ja kapitalistinen "säätelytalous" Jenkkilä on avain esimerkki mitä tapahtuu kun mitään ei säädellä koska "markkinat määräävät hinnan" ja sitten kun aletaan säädellä, niin säätelystä vastaavat pääosin isot yritykset ja pankit. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi;säätelyä tulee AINA olemaan! Jos eletään illuusiossa että sitä ei ole, pieni joukko pankkiireja ja yrityselämän johtoa käytännössä manipuloi markkinoita mielensä mukaan. Jos valtio ei säätele yritysten toimintaa ja moraalia niin joku muu varmasti tekee sen, ja lopputulokset ovat aivan liiankin hyvin selvillä!

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija
Rikastaja

jos lähtökohtana on että elämä on kilpajuoksu, niin kaikki eivät lähde samalta maalviivalta.



Lähtökohta on vapaus. Tee mitä haluat, mutta toisin kuin kommunistit tai punavihreät talonvaltaajat, niin rahoita toimintasi itse.

Kyllä, varastamatta pitäisi rahoittaa omat visiot ja harrastustoiminta !

Voi ottaa lainaa pankista, tai pyytää perheeltään rahaa. Jos et saa, niin vaihda harrastuksia. Unohda hulppea sosiaalikeskus, ja lue kirja.

Vierailija

Kuvitellaan, että muutan kallion ja suon vieressä olevasta pienestä "ikävästä" kylästä paremmille viljelysmaille, jossa vesi on kirkasta ja linnut laulavat. Perustan perheen. Pitäisikö minun viedä viimeisillään raskaana oleva vaimoni takaisin kallion ja suon viereen, jotta lapsellani olisi "sama lähtökohta" kuin kaikkien niiden jälkeläisillä, jotka eivät ole tehneet suurta matkaa ja muuttaneet sieltä pois? Onko reilua, että lapseni kenties perii vaimoltani kauneuden ja älykkyyden, kun toisen lapselle povataan periytyvää sairautta? Onko reilua, että lapseni saa kaiken, minkä olen hänen ja muiden läheisteni vuoksi tehnyt?

Taloudellinen tasa-arvo on sairas ajatus: jos jokaisella olisi sama palkka, kuka enää lähtisi tekemään esim. raskasta ja vastuullista sairaanhoitajan työtä, kun helposta ja kevyestä hommasta saisi täsmälleen yhtä suuren korvauksen?
Vapaassa markkinataloudessa sairaanhoitajien palkkoja olisi korotettu jo aiemmin, kun pula osaavista (yksityissairaaloiden) hoitajista olisi ajanut kysynnän kasvaessa työn arvon kasvuun.

Säätely on paras vaihtoehto ainoastaan silloin, kun säätelijänä on täydellisen epäitsekeskeinen, kaikkitietävä ja täsmällisesti ennustava ihminen. Joku muu yksilö saattaisi säädellä asioita omaksi edukseen tai muuten erheellisesti.

Reiska
Seuraa 
Viestejä5100
Liittynyt6.5.2007

Jep, kapitalismi tasapainottaa itse itsensä.

Jos jokaisen haluaisi täsmälleen samalle lähtöviivalle, lapset pitäisi kloonata samasta lähteestä, kasvattaa yhteisenä ryhmänä ilman vanhempia jne.. Sitäkö kaipasit?

Per se

Vierailija

Näennäinen kilpailun maksimoiminen ei edesauta ihmisten välistä yhteistyötä ainakaan. Kaikki koittavat pitää yllä omia tuotantolinjojaan ja pysyä markkinoiden johdossa - keinolla millä hyvänsä.
Vaiheessa jossa kaupankäynti on jo hyvin epäeettistä, ympäristöä kuormittavaa tai monopolisoitua, jokainen pitää edelleen itsekkäästi omista voitoistaan kiinni välittämättä tekojensa _todellisista_ seurauksista. Puhtaat meret, hengitettävä ilma, parantavat lääkkeet ja uudet keksinnöt ja ihmisten hyvinvointi ovat kaikki kaupan ja yksityisessä omistuksessa kilpailun kiristyttyä äärimmilleen. Tällainen vain omaa etua hakeva ajattelutapa ruokkii epäkohtien kasvua, eikä koskaan kehity ratkaisemaan maailman tai ihmisten todellisia ongelmia.

Monet perustelevat kapitalismia evoluutiolla - kuinka röyhkeys, itsekkyys ja kyynerpäätaktiikka ovat koko eläinkunnan historian ajan olleet avain lajin säilymiselle. Entä kun lajin säilymisen ja hyvinvoinnin kannalta alkaa olla tärkeintä yhteistyö? Itsekästä oman edun tavoittelua ei voi pitää ylimpänä tavoitteena ja kaiken toiminnan kulmakivenä, jos se vain syö resursseja ihmiskunnan varastosta kehityksen sijaan. Kukaan ihminen ei ihmeisiin pysty yksin, mutta ihmiskunnan kollektiivinen tietomäärä ja rakennusmahdollisuudet ovat jo niin suuria, että epäitsekkään yhteistyön ja luovuuden kautta kaikki teknologiset ja sosiaaliset ongelmat ovat ratkaistavissa. Kapitalismi ei anna tällaiselle toiminnalle tilaa.

Lisäksi kaikki kapitalismin lähtökohdat ja perusperiaatteet johtavat siihen, että pieni suuryritysten määrä jossain kohtaa monopolisoi markkinoita. Kun raha menee rahan luokse, suurvaraisimmat ihmiset ja yritykset tienaavat koko ajan lisää köyhien määrän kasvaessa. Sekö on suurinta vapautta, että epäeettisimmin, röyhkeimmin, parhaiten peitellysti ja hypnotisoiden mainostettavat megayritysfuusioryppäät saavat suurimmat vapaudet tehdä mitä tahansa? Kuinka paljon se edistää ihmisten hyvinvoinnin kehittämistä? Maailmassa jossa muutaman sadan ihmisen omistamat 20 vaikutusvaltaisinta suuryritystä ovat talouksiltaan rikkaampia ja vaikutusvaltaisempia (vain voittoa tavoittelevine intresseineen..), kuin esimerkiksi viiden miljoonan asukkaan Suomi - kaikki ei ole kohdillaan.
Keinotekoisen rahan ja omaisuuden virtaamista prosentille maailman väestöstä ei nähdä epäkestävänä tai kieroutuneena kehityksenä. Minkä takia prosentin ihmisistä tulisi elää jo elintasotauteja aiheuttavan mässäilevissä oloissa, kun loput 99% prosenttia näkevät lopulta nälkää ja tekevät paljon töitä huonolla palkalla pitääkseen itsensä hengissä? Mikä järki tai logiikka on ajanut ihmiset tällaisen systeemin kyseenalaistamattomaan hyväksymiseen?
Vapaa markkinatalous ja kapitalismi ovat vain mekanismeja, joilla niille joilla on jo valmiiksi paljon, koitetaan keräännyttää vielä lisää keinoja kaihtamatta. Tämä on ylimmän (vaikutusvaltaisimman ja rikkaimman) portaan pääteema nykysäännöillä automaattisesti, koska muuten he eivät olisi niin korkealla rahapelissä. En syytä ketään ihmistä erikseen "riistokapitalismista" tai ahneudesta, vaan ongelma on koko pelkkää henkilökohtaista voittoa tavoittelevassa ajattelutavassa, joka on länsimaissa valloillaan.

Munnapa-munnapa-munnapa mantran hokeminen ja maksimaalinen kilpailu eivät ole tehokkaimpia tai rakentavimpia ihmiskunnan kehityksen ja luonnon tasapainon kannalta. Jos ymmärrys ihmisen riippuvuudesta luonnosta lisääntyy, myös luonto saa päätöksissä osakseen huomiota. Jos tajutaan ettei raha, vaan materiaalinen ja henkinen hyvinvointi ovat tärkeitä, ehkä myös näiden pääomien kasvattaminen ja jakaminen tehostuu. Jos ymmärretään että ihmisen hyvinvointi ei edisty hänen tuntiessaan itsensä tärkeäksi pörssissä ja keinotellessaan itselleen mahdollisimman paljon pääomaa (esim kehitysmailta), ehkä pieni yhteistyön tekeminenkin on mahdollista.
Sinä olet silmänräpäys maailmanhistoriassa, kuuden miljardin muun muurahaisen seassa. Yksin et pysty mihinkään, mutta ihmisten tukiessa toisiaan kaikki tulevat toimeen. Haluatko keskittää elämäsi ympäristön kuormittamiseen, resurssien haaskamiseen keinotekoisiksi voitoiksi ja muiden ihmisten mahdollisimman tehokkaalle hyväksikäytölle? Kaikkia osapuolia hyödyttävä yhteistyö olisi huomattavasti tehokkaampaa ja motivoivampaa, kuin kapitalismin antama vaihtoehto.

Minnesota:
Taloudellinen tasa-arvo vasta sairasta olisikin.. ajattele jos kaikki saisivat syödäkseen, asuakseen ja voisivat nauttia elämästään! Se olisi kauheaa, sillä silloin hädässä olevia ei enää voisi hyväksikäyttää yritysmaailman eliitin tarpeisiin. Ja huomaat varmasti kuinka terveiden arvojen mukaisesti ihmishenkiä raskaalla työllä pelastava hoitaja saa reilusti suurempaa palkkaa, kuin esim pääomien ja talouskäyrien kanssa keinottelevat pörssimeklarit (jotka eivät siis käytännössä oikeasti luo tai tee mitään konkreettista). Mmm.. not?
Kapitalismin lopullinen ihanne hoitajien palkoissa olisi se, että hoitajia on tasan yhtä vähän kuin niitä, joilla on hoidosta varaa maksaa. Selkeää säästöä kuluissa (ja ehkä moraalissa ja ihmisten hyvinvoinnissa, mutta mitä sitten?).
Mielestäni hoitajien tulisi saada sama ansio, kuin rakennustyölaisen, IT-firmalaisen, tutkijan, päättäjän tai maanviljelijän. Elämme jo valmiiksi yltäyltäyltäkylläisyydessä ja SILTI tuntuu, että tärkein arvo on vain saada itselle lisää, jos ei tiiä mitä niin ainakin sitä sitten sikana lisää. Jos varallisuus on jo yltänyt niin korkealle tasolle, että kaikille (suomalaisille) olisi varaa tarjota varsin leveäänkin elämään puitteet, miksi itsekkyyden ja oman edun tavoittelua vieläkin tuputetaan, vaikka se on todellisuudessa jo hyvin epäolennaista?

Yleinen ajatteluilmapiiri kaipaa raikastavaa muutosta.

Vierailija
Carcara
Näennäinen kilpailun maksimoiminen ei edesauta ihmisten välistä yhteistyötä ainakaan...
...Monet perustelevat kapitalismia evoluutiolla - kuinka röyhkeys, itsekkyys ja kyynerpäätaktiikka ovat koko eläinkunnan historian ajan olleet avain lajin säilymiselle. Entä kun lajin säilymisen ja hyvinvoinnin kannalta alkaa olla tärkeintä yhteistyö?



Yhteistyö on nimenomaan yksi kapitalismin päätavoitteita; ihmiset tekevät vastapalveluksia toisilleen. Vaikea kuvitella menestyvää ihmistä, joka todellakin selviäisi eteenpäin ilman yhteistyökumppaneiden tarpeiden täyttämistä. Ainakaan hän ei olisi kapitalisti.

Carcara

Minnesota:
Taloudellinen tasa-arvo vasta sairasta olisikin.. ajattele jos kaikki saisivat syödäkseen, asuakseen ja voisivat nauttia elämästään! Se olisi kauheaa, sillä silloin hädässä olevia ei enää voisi hyväksikäyttää yritysmaailman eliitin tarpeisiin. Ja huomaat varmasti kuinka terveiden arvojen mukaisesti ihmishenkiä raskaalla työllä pelastava hoitaja saa reilusti suurempaa palkkaa, kuin esim pääomien ja talouskäyrien kanssa keinottelevat pörssimeklarit (jotka eivät siis käytännössä oikeasti luo tai tee mitään konkreettista). Mmm.. not?



Pörssimeklareiden työtä en osaa arvioida tarkkaan, mutta en luonnehtisi sitä aivan käyttämilläsi sanoilla. Maailma kehittyy osittain heidänkin työnsä tuloksena.
Sairaanhoitajien palkat on määritelty ammattiliittojen kesken. Kapitalismin hengessä työn arvon pitäisi muodostua tekijän ja hyötyjän "sopimuksesta" (esim. hoitaja huolehtisi potilaasta, ja potilas suorittaisi mielestään samanarvoisen vastapalveluksen hoitajalle), joten kummassakaan esimerkkitapauksistasi ei liene käynyt näin.

Vierailija
Kuvitellaan, että muutan kallion ja suon vieressä olevasta pienestä "ikävästä" kylästä paremmille viljelysmaille, jossa vesi on kirkasta ja linnut laulavat. Perustan perheen. Pitäisikö minun viedä viimeisillään raskaana oleva vaimoni takaisin kallion ja suon viereen, jotta lapsellani olisi "sama lähtökohta" kuin kaikkien niiden jälkeläisillä, jotka eivät ole tehneet suurta matkaa ja muuttaneet sieltä pois? Onko reilua, että lapseni kenties perii vaimoltani kauneuden ja älykkyyden, kun toisen lapselle povataan periytyvää sairautta? Onko reilua, että lapseni saa kaiken, minkä olen hänen ja muiden läheisteni vuoksi tehnyt?



Ensinnäkin;me emme enää asu missään "kylissä" Toiseksi nyt oli kyse taloisteorioista eikä mistään biologiasta, jossa vallitsevat aivan eri säännöt! Tuskinpa esim Björn Whalroos asuu missään "kylässä" vaan omassa kartanossaan keskellä peltoa, jota pitää pystyssä vain saadakseen EU:n maataloustukiaisia.

Taloudellinen tasa-arvo on sairas ajatus: jos jokaisella olisi sama palkka, kuka enää lähtisi tekemään esim. raskasta ja vastuullista sairaanhoitajan työtä, kun helposta ja kevyestä hommasta saisi täsmälleen yhtä suuren korvauksen?
Vapaassa markkinataloudessa sairaanhoitajien palkkoja olisi korotettu jo aiemmin, kun pula osaavista (yksityissairaaloiden) hoitajista olisi ajanut kysynnän kasvaessa työn arvon kasvuun.



Aika iso moka, että otit esille sairaanhoitajat. Etkö muka parempaa pysty? Hoitsut saivat palkankorotukset kyllä. Kuka maksoi? KUNTA! Valtio on se taho tässä maassa jolla on RAHAA, ja viesti sieltä oli tyly ja selvä;he eivät maksa MITÄÄN vaikka lapset ja vanhukset kuolisivat yhdessä keskoskaappeihinsa! Kaikki kuolintapaukset vietäisiin käräjille, ja hoitsut maksaisivat niistä tarvittaessa omma verellään! No kunnathan sitten tulivat apuun ja lupasivat tämän suunnilleen 15% palkankorotuksen etteivät olisi rikkoneet eduskunnan niille määräämiä hoitotakuu lakeja. Ja kunnalliesvero nousee taas reippaasti

Hoitajat ovat käytännössä huonoin mahdollinen vertauskuva! Olisivat valinnut rakennustyömiehet tai putkimiehen. Duuni on suunnilleen yhtä raskasta. Erona vaan on että miehet ovat ensinnäkin näillä aloilla hieman "raskaampaa sarjaa" kuin sairaanhoitajat, ja toiseksi, jos siellä "tapahtuu virhe" niin sitten sinä saat potkut. Jos sairaanhoitaja tekee "virheen" menettää aluksi työpaikkansa, oikeutensa harjoittaa ammattiaan enää IKINÄ, ja mahdollisesti joutuu vielä myöhemmin vankilaan. Tuossa on se oleellinen ero kun käsittelee putkia ja sementtiä, ja käsittelee ihmishenkiä. Ei ole varaa "Inhimillisiin virheisiin" ellei halua päätyä Ilta-sanomien pääotsikoksi. Ja muuten;putkiemies ja rakennustyöläinen saa yhä keskimäärin 33% korkeampaa palkkaa kuin hoitsu!

Säätely on paras vaihtoehto ainoastaan silloin, kun säätelijänä on täydellisen epäitsekeskeinen, kaikkitietävä ja täsmällisesti ennustava ihminen. Joku muu yksilö saattaisi säädellä asioita omaksi edukseen tai muuten erheellisesti.



Ja markkinat tietenkin ovat "epäitsekkäistä ja kaikkitietiäviä"

Vierailija
Rikastaja
Ensinnäkin;me emme enää asu missään "kylissä" Toiseksi nyt oli kyse taloisteorioista eikä mistään biologiasta, jossa vallitsevat aivan eri säännöt!



Kyllä jotkut meistä (=maapallon asukkaat) asuvat kylissä. Ajatus toimii myös metaforana sille, että esim. isoisäsi on tehnyt jotain, josta isäsi ja sinä olette hyötyneet. Joku sinun elämääsi vaikuttaneista ihmisistä (mukaanlukien sinä itse) on tehnyt jotain, sillä sinä istut nyt tietokoneen ääressä.
Kyky kaivaa kymmenen kaivoa ja saada niistä vastapalvelukseksi rantamökki liittyy ihmisen fysiologiaan, aivan samoin kuin näiden kykyjen (ja rantamökin) periytyminen jälkeläisille.

Rikastaja
Aika iso moka, että otit esille sairaanhoitajat. Etkö muka parempaa pysty? ... Hoitajat ovat käytännössä huonoin mahdollinen vertauskuva!



Minusta sairaanhoitaja oli aika rohkea esimerkki. Kieltämättä siinä on paljon mietittävää, mutta kapitalismin puolustukseksi heidän tilanteensa on hyvä esitys siitä, mihin säädellyt markkinat ovat johtaneet.

Rikastaja
Ja markkinat tietenkin ovat "epäitsekkäistä ja kaikkitietiäviä"



Markkinoilla ihmiset kilpailevat keskenään. Vedonlyöjistäkin keskimäärin toinen puoli on aina väärässä, joten kaikkien vedonlyöjien keskiarvo on lähempänä toteutuvaa lopputilannetta (tutustu esim. sähköisiin markkinoihin).

Vierailija

Putkimies ei ole rinnasteinen sairaanhoitajaan, vaan lääkäriin.

Pitää tehdä itsenäisiä päätöksiä vajavaisten lähtötietojen perusteella, ja olla vastuussa päätöksistään 20 vuotta.

Hullu se, joka valitsee putkimiehensä summissa keltaisilta sivuilta.

Vierailija

Ehkä keskustelun selvennykseksi termi "kapitalismi" tulisi määritellä hyvin tarkasti.
Kapitalismi on markkinamekanismi ja IDEOLOGIA, joka toimii juuri niin kuin ihmiset sen laajasti ymmärtävät ja käytännössä toteuttavat. Ideologian päätavoitteena on luoda maailma, jossa valtio tai instituutiot eivät säätele mitään, vaan ihmisten halut ja tyydytyksen tarjonta kohtaavat automaattisesti. Ja tämä tavoite pyritään luomaan alati kasaantuvien pääomien avulla, joka johtaa väistämättä pitkällä aikavälillä hyvin pienen vähemmistön omistamaan kaiken. Kuten jatkuvasti tapahtuu. Jo valmiiksi köyhien alueiden työvoimaa ja resursseja hyväksikäytetään maksimivoittojen saamiseksi jo valmiiksi multimiljardöörien rahavallan kasvattamiseksi. Sitä on kapitalismi puhtaimmillaan, eikä vika ole riistoa harrastavissa ihmisissä, vaan yleisesti hyväksytyssä ajattelutavassa ja talousmekanismissa joka ohjaa ja suosittelee ihmisiä toimimaan näin. En ole ikinä ymmärtänyt mitä kehitystä kapitalismin pitäisi tuoda, sillä sen epäkohdat ja toimimattomuus ovat niin ilmeisiä nykypäivänä.
Voitontavoittelun ja henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu lähtökohtaisesti ei ole tuonut mitään hyvää. Tuloerot maailmanlaajuisesti ovat kasvaneet niin käsittämättömän suuriksi, että niiden perustelemiseen tulisi olla jo vähintään filosofisia ja järkiperäisiä perusteluita. Niitä ei ole. Monimuotoinen globaali riisto, vedätys ja tuputus tapahtuu vain modernin markkinatalouden kyseenalaistamattomien lainalaisuuksien nojalla. Aivan kuin maailmassa ei olisi olemassa mitään muuta arvoa, kuin käyttökelposten resurssien muuttaminen nopeasti rikkoutuvaksi jätteeksi mahdollisimman suuria voittoja tavoiteltaessa.
Hyvin vahvasti säännelty ja muutkin arvot huomioon ottava markkinatalous voisi toimia (ainakin nykyistä paremmin), mutta puhtaasti sijoittajien voittoja keinolla millä hyvänsä palveleva talous on epätervettä, tuhoisaa, saastuttavaa, ihmisoikeuksia loukkaavaa, tasa-arvoa sortavaa ja täyellisen epäkestävää.

Tietenkään kaikki ihmiset eivät ole täysin sieluttomasti hypänneet kapitalismin rattaisiin, vaan myös vastaäänet ovat pitäneet jonkinlaista rotia touhussa. Esimerkiksi Suomessa saa vielä terveydenhoitoa ja koulutusta jo lapsena, vaikka ei olisikaan vielä tehnyt taloudellisesti kannattavia investointeja maksaakseen näitä palveluita. Ainoa yhteiskunnan mittari ei voi olla rahan pyörittämisen taito, vaan ihmiset voivat olla hyvin hyödyllisiä yhteiskunnalle ja toistensa hyvinvoinnille vaikka eivät säälimättömästi ajaisi taloudellisia voittoja itselleen muiden kustannuksella. Tämä pitäisi muistaa. Raha ei lopulta ole mitään, paitsi sovittu kaupankäynnin väline joka menettää kovaa tahtia arvoaan. Meillä on paljon rahaa arvokkaampia, todellisia resursseja kotomaassammekin. Meillä on valtavia määriä vilelemättömiä viljelykelpoisia maita, valjastamattomia luonnon puhtaita energianlähteitä, paljon tärkeää, helposti muokattavaa ja käytettävää puuta sekä ennenkaikkea (vielä) kohtuullisen terveet yhteiskunnalliset rakenteet. Lisäksi meillä olisi resursseja hyödyntää kaikki nämä voimavarat kansalliseksi (mielummin kansainväliseksi) hyödyksi, mutta todellisuutta pahasti hämärtävä ja kieroutunut rahatalous on ajanut suuren osan näistä projekteista jäihin.

Vierailija
Carcara
Ehkä keskustelun selvennykseksi termi "kapitalismi" tulisi määritellä hyvin tarkasti.
Kapitalismi on markkinamekanismi ja IDEOLOGIA, joka toimii juuri niin kuin ihmiset sen laajasti ymmärtävät ja käytännössä toteuttavat.



Kapitalismi ei ole ideologia vaan tuotantotapa. Käytännössä sitä voisi kutsua "aatteiden ateismiksi"; toisin kuin sosialismi tai kommunismi ovat aatteita, joissa ihmiset uskovat esim. yhteisen omaisuuden poistavan ihmisten välillä "vallitsevan" epätasa-arvon.

Carcara
Ideologian päätavoitteena on luoda maailma, jossa valtio tai instituutiot eivät säätele mitään, vaan ihmisten halut ja tyydytyksen tarjonta kohtaavat automaattisesti.



Kapitalismilla ei käsittääkseni ole päätavoitetta, mutta vapaus on kyllä yksi avainsanoista. Adam Smith nimitti kapitalismia termeillä "täydellisen vapauden järjestelmä" ja "luonnollisen vapauden järjestelmä" teoksessaan "Kansojen varallisuus".

Carcara
En ole ikinä ymmärtänyt mitä kehitystä kapitalismin pitäisi tuoda, sillä sen epäkohdat ja toimimattomuus ovat niin ilmeisiä nykypäivänä.



Ehkä kenties siitä syystä, että vapaa markkinatalous ei ole missään vaiheessa päässyt toimintaan säätelyn ja ohjailun vuoksi. Läpinäkyvyys on yksi vaikeuksista. Kukaan ei ostaisi kenenkään "riistokapitalistin" tuotteita, jos tietäisivät kuinka ne on tuotettu. Läpinäkyvyydellä kapitalismin "luonnollinen valinta" poistaisi markkinoiden hyötyjistä kaikki epämiellyttävät pelaajat. Ikävä kyllä lainsäädäntö on usein markkinoiden läpinäkyvyyden esteenä.

Carcara
Esimerkiksi Suomessa saa vielä terveydenhoitoa ja koulutusta jo lapsena, vaikka ei olisikaan vielä tehnyt taloudellisesti kannattavia investointeja maksaakseen näitä palveluita. Ainoa yhteiskunnan mittari ei voi olla rahan pyörittämisen taito, vaan ihmiset voivat olla hyvin hyödyllisiä yhteiskunnalle ja toistensa hyvinvoinnille vaikka eivät säälimättömästi ajaisi taloudellisia voittoja itselleen muiden kustannuksella.



Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka kapitalismi on yksinkertaisesti ymmärretty väärin. Elämän tarkoitus ei ole kerätä omaisuutta: elämän tarkoitus on olla vapaa päättämään, mitä haluaa omalla ajallaan ja energiallaan tehdä. Saa auttaa vähäosaisia, olla ystävällinen lähellä (ja miksei kaukanakin) oleville ihmisille ja tehdä maailmasta parempi paikka omille lapsille, aivan kuten meidän vanhempamme ja esivanhemmat ovat tehneet sen paremmaksi meille. Saa vaikka muuttaa kommuuniin jos niin haluaa, mutta kukaan ei saa voida pakottaa ketään siihen, varsinkaan valtio, vankeuden uhalla.

Vierailija

Kouluesimerkki kapitalismista olisi varmaan kouruuassa säästäminen ja sen kilpailuttaminen.

Olen tässä kuitenkin sen verran "kylmä uusliberalisti" että en suoraan vertaa kouluruokaa kaikkiin laitosruokiin. Mielestäni esim Lukiolainen on jo sen verran "iso poika" että kykenee omilla rahoillaan kustantamaan itselleen ne puutteet, joita mahdollinen laitosruoka sisältää. Alle 16-vuotias ei sen sijaan voi, koska hän on käytännössä vielä lapsi. Sillä, kuinka varakkaita lapsen vanhemmat ovat, ei tähän taas välttämättä käytännössä ole mitään vaikutusta. Jos koulu kestää 8-16 voi hyvinkin olla, ettei ole edes mahdollista lähteä välitunnilla ostamaan Mäccäristä yhtään mitään, jos se mäccäri sattuukin olemaan toisessa päässä kuntaa. Riippuen tyystin koulun sijainnista. Tuon ikäinen lapsi on vielä kehittymässä. Eli se tarvitsee tietyn määrä ravintoa, ja aivan erityisesti proteiniineja, ja niitä kuuluisa saada nimen omaan keskellä päivää kouluruokailun yhteydessä. On myös tolkutonta, jos käytännössä joka toinen päivä joutuu ostamaan ruokaa jostakin huoltoasemalta joka maksaa suunnilleen 10€ Kyllä siinä täytyy olla skidillä käytännössä aikamoiset "Viikkorahat" eivätkä tuon ikäiset vielä edes ole missään palkkahommissa.

Mielestäni jokaiseen alle 16-vuotiaaseen pitäisi sijoittaa 1€ päivässä. Kouluruokailun kilpailuttaminen ei ole mitään sen vähempää, kuin leikkimistä lasten terveydellä. Kyse on kapitalismista PAHIMMILLAAN! Keskuskeittiöt eivät ole mitään sen kummempaa, kuin naurettava tekosyy säästää nuorten terveydellä!

Vierailija

Kapitalisti joka auttaa taloudellisesti köyhiä, tukee ihmiskuntaa ja sen tasapainoa luonnon kanssa rahoittamalla puolueettomia ja voittoa tavoittelemattomia tutkimuksia, sekä koittaa saada tuotantolinjat vähäpäästöisiksi ja työntekijäystävällisiksi ... löytää itsensä vararikosta, sillä suurempi ja röyhkeämpi monopoli vie markkinat ja ah niin tärkeät rahavirrat. Kapitalismin tärkeitä työkaluja ovat ihmisten manipulointi ja epämiellyttävyyksien peittely valheellisella mainonnalla, sekä poliitikkojen voitelu juuri sinun liikeideasi tukemiseksi ja verojen keventämiseksi.
Lähtökohtaiset pelisäännöt kapitalismissa - ja koko nykyisessä rahapelissä - ovat hyvin lyhytnäköisiä ja pientä vähemmistöä hyödyntäviä.
Olen itsekin vapauden kannalla, mutta se ei ole jaettua ja todellista vapautta, että pienellä vähemmistöllä on valta.. eikun "vapaus" omistaa köyhemmät ihmiset, heidän talonsa, ruokansa, resurssinsa, tiensä, vetensä, sähkönsä, terveytensä ja tiedonkulkuvälineensä. Kapitalismi hakee pienen eliitin vapautta omistaa kaikki. Eikä tätä systeemiä edellenkään ole säädellyt se kaiken omistava pieni eliitti (vaikka se tosin tekee kaikkensa asemansa säilyttämiseksi), vaan olemme yhteisesti päättäneet olla hyväksymättä muita ajatusmalleja tai arvoja. Ja edelleen aktiivisesti kannatamme systeemiä, joka köyhdyttää suurinta osaa maailman väestöstä ja luonnosta jatkuvasti.

Miksi koulutuksesta, moraalisesti kestävästä kasvatuksesta, viihtyisästä elinympäristöstä, puhtaasta vedestä ja ilmasta tai perkele lasten ruuan- ja lääkkeidensaannista pitää saada tehtyä bisnestä, josta joku voi vetää mahdollisimman paljon välistä ihmisten yhteisen kokonaishyvinvoinnin kustannuksella? Täyttä paskaahan se on, kuten yleisesti yhteisten resurssien tai taitojen pimittäminen oman verisuonitaudin edistämiseksi.

Vierailija

Haluan tässä vielä jäkiviisaasti sanoa, etten todellakaan ole mikään "vanha kommari" ja Neukkulan ihannoija. Tottapuhuen nuorempana ihailin Neuvostoliittoa ennenkaikkea siksi, kun se oli niin iso imperiumi. En tienyt sen synnystä ja historiasta yhtään mitään, paitsi olin kuullut epämääräisiä huhuja, ja oli noin 8-vuotias kun se romahti.

Myöhemmin luin hieman historiaa. En ikinä ole ollut kovin hyvä taloustieteessä. Minua vain pisti silmään Neuvostoliiton agressiivinen ulkopolitiikka ja käytännössä miltei kansanmurhaa lähtelevät metodit pitää massoja kurissa. Taloudesta tiedän vain sen verran, että maataloustuotanto "suuressa ja mahtavassa" romahti joskus Breznevin kulta-aikoina eli ah, niin punaisella taistolaisella vuosikymmenellä eli 70-luvulla, jolloin heidän käytännössä täytyi tuoda miljoonia tonneja viljaa "pahasta kapitalistisesta jenkkilästä" Myös elektroniikan suhteen olivat aika riippuvaisia "pahoista kapitalisteista" Jossain vaiheessa jenkit vaan alkoi kiristää lainaehtoja, ja pakottivat Lähi-Idän öljymaat pumppaamaan niin helkutin paljon öljyä markkinoille, että idän "sosialistinen onnela" ei enää saanut päävientituotettaan kaupaksi. Edessä oli "Glasnost-Perestroika" mikä vaikuttaa olleen taloudellinen "tilattu liennitys" jossa Venäläiset olivat käytännössä valmiita myymään sosialistisen punaimperiuminsa saadakseen länneltä lainoja. Luin jostain, että esim Baltain vallankumouksen aikoihin oli USA:n jonossa 100miljardin dollarin lainahakemus, ja sieltä tuli epävirallista tietä tiedotus, että mikäli Venäläiset yrittäisivät yhtään mitään Balteja vastaan, lainahakemus menisi käytännössä välittömästi jäihin. Eli sitten ne vaan voimattomina istuivat palleillaan murjottaen kun Itä-Eurooppa vapautui kommunismin kahleista.

Eli, minä EN OLE KOMMUNISTI! Ihannoin aiemmin Neuvostoliittoa kun olin nuori, en ollut lukenut käytännössä yhtään historiaa enkä tietänyt siitä yhtään mitään. Oli vaan kiva pelata Venäläisillä joukoilla Red Alertia, mutta nyt tiedän siitä hieman enemmän niin ei enää huvita. Tässä kiritisoin vaan nykyistä kapitalismia, enkä vaan USA:aa, jonka ongelmat ovat mielestäni enemmän sosiaalisia ja poliittisia kuin taloudellisia(kapitalismi ei kehota sotaan puolen maailman kanssa ja esim maailmanlopun manaamiseen. Se on Pentagonilta tietoinen poliittinen päätös) Eli tässä oli tarkoitus sekä kiritoida nykyjärjestelmää ja etsiä sille vaihtoehtoja, eikä haikailla Neukkulaa takaisin!

Vierailija

Kapitalismi on olemassa yhdestä ainoasta syystä. Orjuus täytyi naamioida jotenkin, jotta eliitti voi jatkaa loisimistaan, joten kehitettiin taloudelliseen orjuuteen johtava järjestelmä, kapitalismi, eli järjestelmä, jossa ihmisarvo määräytyy taloudellisen statuksen perusteella. Tämä taas on ekonomista rasismia.

Ennen tämmöinen orjuuttaminen ja rasismi oli yleistä, ja sitten se kiellettiin kun oli ilmeistä että jokaisen tulisi olla tasavertainen. Nykyään se kierretään kapitalismilla.

Jokainen eliittiin kuulumaton on neekeri kapitalismin maailmassa. Tiesittekö sitä?

Tämä on se yksi ja ainoa syy miksi nykymeininki on mitä on. Etelä nousee jälleen. Ette vain ole huomanneet sitä, kun olette katsoneet peiliin ja pitäneet itseänne valkoihoisina, vaikka olettekin talousneekereitä joka iikka. Minä myös.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat