Tykätäänkö Suomessa natseista?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kuinka paljon Suomessa tuetaan alitajuntaisesti natsismia? Nykyisessä kansainvälisessä politiikassa suomalaiset keskustelijat muistavat aina Venäjän eikä koskaan unohda USA:ta. Suuri hiljainen maa keskellä Eurooppaa, Saksa unohdetaan säännönmukaisesti keskusteluista. Niinkuin se ei olisi.
Ne jotka ovat synyneet 1980-luvulla ja myöhemmin ovat kokeneet pelkästään Eurooppaa jossa on yhdistetty Saksa, Saksa jolle on annettu hyökkäys- ja varusteluoikeutensa takaisin ja joka on liittolaissuhteessa USA:n kanssa kaikin tavoin, ei vain NATO:n muodossa.
Ennen 80-lukua Saksa oli jaettu ja sotilaallisten säännösten rajoittamana.Hävittyään II maailmansodan sitä kohdeltiin Venäjän ja USA:n taholta kaltoin ja menetti itäisiä alueitaa itäblokille.
Neuvostoliiton romahduttua yhtyivät USA:n ja Saksan tavoitteet uuteen kansainväliseen politiikkaan, jonka alkuvoittona he pitivät Serbian nöyryyttämistä ja siltä jopa keskuksen =Kosovon riistämistä.
Moni tutkija havaitsi että propaganda jossa serbit maalattiin natseiksi oli alunperin saksalaisten keksimä. Asiaan kuuluu että Saksa miehitti Serbiaa II maailmansodan aikana mutta Serbia puolustautui sitkeästi vuoteen 1945 jolloin NL voitti itärintamalla ja Saksa hävisi sodan. Näinä vuosina Saksa miehitti julmasti Serbiaa, ja sen liittolaiset kroaatit ja Kosovon albaanit avustivat m.m. pitämällä keskitysleirejä joissa arv. 250.000 serbiä tapettiin. Serbien pelko Krajinassa johtui osin kroaattien kiivaasta natsistisväritteisestä nationalismista ja kroaatit aloittivat häätämään serbejä 100vuosia vanhoilta asuinsijoiltaan Kroaatian rajojen sisällä tai yhteydessä jo ennen Jugoslavian hajoamissotaa 1991.
Meidän poliitikomme eivät 1991 ja siitä lähtien uskaltaneet nousta tätä vilpillistä tekaistua serbivihollista propagandaa vastaan.Serbejä murskattiin kaikin tavoin. En kertaa tässä propagandajuonet mutta huomautan että juonet olivat sepitetyt ja numerot olivat valheita. Kävi niinkuinkävi.
Nyt Ahtisaarta joka on uskollisesti palvellut EU-NATO-Etyj:ä on palkittu Nobelpalkinnolla jotta Kosovon asia olisi sinetöity eikä voisi purkaa mikäli serbit vielä uskaltavat puhua.
En tykkää pakkovallasta enkä pelkureista. Ovatko suomen poliitikot pelkureita vai onko virallinen Suomi oikeasti natsien hyviä veljiä ja ihailijoita sitten viime sodan ja sillin saadun avunannon?

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat