Naiset miehiä tyhmempiä politiikan tietämyksessä (tutkimus)

Seuraa 
Viestejä2278
Liittynyt16.3.2005

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1601743
"Tutkimus: Mies hallitsee poliitikan naista paremmin
14.10.2008 18:09
Miesten ja naisten välillä on selvä ero, kun tutkitaan tietämystä politiikan asioista. Tuoreen Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan miehet pärjäävät naisia paremmin esimerkiksi silloin, kun kysytään suhteellisesta vaalitavasta, kansanedustajien määrästä tai punamullan puolueita. Naisia on enemmistö siinä joukossa, jotka eivät osaa vastata.
..
- Tutkimuksen yhteydessä selvisi, että esimerkiksi Turussa ammattikoulujen parturi-kampaajalinjojen naisopiskelijoilla on järkyttävän heikot tiedot politiikasta. On olemassa naisten alakulttuureja, joissa valta ja politiikka eivät kiinnosta, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ihmetteli.
..

Koska minä ja isänikin olemme olleet aina poliitiikan numeroihin hulluina, kuin ravikilpailut "valvaka"-iltoina olemme pistäneet eri ehdokkaiden %-osuudet ja eri alueiden puolukannatukset taulukoiksi lehden marginaaleihin ja matemaattisesti käsitelleet kuin MM-jääkiekot ja F1- ja ravikilpailutkin ja kun isäni ja minä natsaamme (minä lähes 100%) As-tyypin ihmisiin jotka ovat erityisen hulluina politiikasta, kilpailujen matem. älyttömänkin tarkasta taulukoinnista, urheilukilpailuista jne ja se on Baron-Cohenin mukaan synnynnäistä geneettistä perimää erityisesti miehissä (As-tyypeillä on "äärimmäiset miehen aivot") voimakkaasti ilmenevä ominaisuus, niin osa ellei pääsyy voi olla jo synnynnäinen, vain tietynlaiset aivot kiinnostuu edes vähän (valta, ääni)kilpailuista ja matikasta mitä politiikkakin usein paljolti on.

(Ja kukaan ei ihmetellyt miksei naisia kiinnosta ravit ja F1 ja urheilutaulukot, luonnollinen asia ?)

"Miehinen lasikatto" on missä ? Kenties se on nyt se peili jonka mies osti lahjaksi..?;)

Ongelmaratkaisu ? Äärimmäisen epämatemaattinen mediatapahtuma, jossa näytetään vain kampaukset ja iloon ja häviöön vääntyneet kasvot lähikuvina (+kylmä uurteita korostava sivuvalo) kuin naisten suosimissa saippuasarjoissa ? Taitaa valitettavasti olla jo kokeiltuna jälkimmäiseltä osin ja minä en ainakaan enää katso "valvaakkoja" jos ei oo matikkaa..

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

Sivut

Kommentit (22)

MrKAT
Seuraa 
Viestejä2278
Liittynyt16.3.2005

Saan analyysillen lisää tukea:
Ilta-sanomat TV-lehdessä 43/08 s. 3 toimitussihteeri (nainen !) Salla Stotesbury valittaa:
"Outoa on sekin, että television vaalivalvojaiset ovat vuoden katsotuimpien ohjelmien joukossa - tylsempää tavaraa kun telkusta saa hakea. Minkähän
värisiä pylväsdiagrammeja kanavat tänä vuonna puskevat ruutuun ? Vai olisivatko ne - hui - peräti löytäneet aiheeseen jonkin ihan tuoreen kulman?"

Naisellisesti hän muistaa kauniita värejä olleen, muttei tajua mitä mielenkiintoista ja tärkeää ne esittää.. herrajestas.. numeroita...
Matemaatikot voivat vain voihkia surullisena, että vaikka kuinka he koittavat popularisoida ja selventää maallikoille "vaikeaa perusmatikkaa" niin jo etukäteen joku naiskolumnisti valittaa värien vaihtumattomuutta ja tylsyyttä..

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

Vierailija

Omana havaintona voin sanoa, että naisten kanssa politiikasta keskusteleminen onnistuu paljon harvemmin kuin miesten kanssa. Yleensä naiset kyllä sanovat suoraan, etteivät ole kiinnostuneita tai eivät tunne asiaa riittävästi.

Voimme tehdä luotettavan oletuksen, että miesten ja naisten kiinnostuken fokukset ovat keskimäärin aika erilaiset.

Mistä asia johtuu, on puolestaan vaikeammin selvitettävä kysymys. Pitäisi varmaan kysyä Neonomidelta.

Vierailija

Kinkkinen juttu. Onko tyhmä jos ei ole kiinnostunut jostakin asiasta ja sen vuoksi ei jaksa sitä päähänsä päntätä? Politiikan suhteen tietenkin jossain määrin on, sillä siinähän vaikutetaan ihmisten asioihin.

Onko tyhmä jos tekee johtopäätöksen että valittiin ketä tahansa minne tahansa, kaikki aina jatkuu niinkuin ennenkin ja mitään myönteisiä uusia muutoksia ei tule kuuna kullan valkeana? Onko tyhmä jos tympiintyy eikä jaksa enää äänestää lainkaan? En tiedä. Itse äänestin, mutta siltikään en jaksa päntätä niitä politiikkaan liittyviä kommervinkkejä päähäni.

Ja silti taidan jossain mielessä pälättää omaa poliittista agendaani tuon tuostakin netissä.

Miten politiikasta tehtäisiin niin fantsu juttu että naisetkin jaksaisivat siitä kiinnostua? Pitäisikö keskittyä enemmän johonkin muuhun kuin numeroihin ja prosentteihin?

Mieleen nousee kuva montypythonimaisista perheenemännistä huivi päässä rääkyäänellä politiikasta puhumassa.

Vierailija
MrKAT

..
- Tutkimuksen yhteydessä selvisi, että esimerkiksi Turussa ammattikoulujen parturi-kampaajalinjojen naisopiskelijoilla on järkyttävän heikot tiedot politiikasta. On olemassa naisten alakulttuureja, joissa valta ja politiikka eivät kiinnosta, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ihmetteli.
..



Ja esimerkiksi autonasennuspuolellako muka keskustellaan kiihkeästi erilaisista poliittisista näkemyksistä?

MrKAT

Koska minä ja isänikin olemme olleet aina poliitiikan numeroihin hulluina, kuin ravikilpailut "valvaka"-iltoina olemme pistäneet eri ehdokkaiden %-osuudet ja eri alueiden puolukannatukset taulukoiksi lehden marginaaleihin ja matemaattisesti käsitelleet kuin MM-jääkiekot ja F1- ja ravikilpailutkin ja kun isäni ja minä natsaamme (minä lähes 100%) As-tyypin ihmisiin jotka ovat erityisen hulluina politiikasta, kilpailujen matem. älyttömänkin tarkasta taulukoinnista, urheilukilpailuista jne ja se on Baron-Cohenin mukaan synnynnäistä geneettistä perimää erityisesti miehissä (As-tyypeillä on "äärimmäiset miehen aivot") voimakkaasti ilmenevä ominaisuus, niin osa ellei pääsyy voi olla jo synnynnäinen, vain tietynlaiset aivot kiinnostuu edes vähän (valta, ääni)kilpailuista ja matikasta mitä politiikkakin usein paljolti on.



Ilmeisesti liiallinen systemaattisuus ja tekninen maailmankuva pakottaa ihmisen näkemään kaikki elämän alueet erilaisten korrelaatioiden valossa; nyt yhdistelet mielivaltaisesti politiikasta kiinnostuneisuuden ja matemaattisen hahmotuskyvyn toisiinsa. Mitä fanittamaasi Baron-coheniin tulee, niin hänen paljon mediajulkisuutta saanut kirjansa edustaa kaikilla mittareilla lähinnä nollatutkimusta. Baron-Cohenin väittämät perustuvat pitkälle vietyihin spekuaatioihin, joille ei loppukädessä löydy kunnollista empiiristä tukea. Loppukädessä yhtään tutkimuksessa esitettyä väittämää ei olla onnistettu todistamaan. Mm. vertaisarvioinnin puuttuvat, Baron-Cohenin verrokkiryhmä oli erittäin pieni, tutkimusmetodit epäpäteviä ja saaduista tuloksista johdettiin yliampuvia johtopäätöksiä. Lisäksi monet muut tutkimukset eivät puolla Baron-cohenin esittämiä hypoteeseja (Elizabeth Spelke Alison Gopnik)

Wiki:

The concept of differing types of intelligence in males and females is controversial, and remains largely speculative. Baron-Cohen claims to have based his ideas on a study on a small group of infants he did in 2000, but according to Harvard researchers the study lacked critical controls, has never been replicated and the results were not published in a peer-reviewed journal, and there is at least one study (also not published in a peer-reviewed journal) that contradicts Baron-Cohen's idea

http://en.wikipedia.org/wiki/EQ_SQ_Theory

MrKAT

"Miehinen lasikatto" on missä ? Kenties se on nyt se peili jonka mies osti lahjaksi..?;)



Lasikatto on edelleen paikallaan, naisia vaan täytyy kannustaa ottamaan se vasara lattialta.

MrKAT

Ongelmaratkaisu ? Äärimmäisen epämatemaattinen mediatapahtuma, jossa näytetään vain kampaukset ja iloon ja häviöön vääntyneet kasvot lähikuvina (+kylmä uurteita korostava sivuvalo) kuin naisten suosimissa saippuasarjoissa ? Taitaa valitettavasti olla jo kokeiltuna jälkimmäiseltä osin ja minä en ainakaan enää katso "valvaakkoja" jos ei oo matikkaa..



Jo Ronald Reaganin aikaan keskityttiin luomaan juuri oikeanlainen mediaimago, tähän kuului olennaisesti myös ulkonäkö. Tiettävästi molemmat sukupuolet ovat yhtä helposti johdateltavissa. Tuolla vasemmassa paneelissa olevassa kirjoituksessa kerrotaan lisää.

http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=86&vl=2005

Vierailija
Qadesha
Kinkkinen juttu. Onko tyhmä jos ei ole kiinnostunut jostakin asiasta ja sen vuoksi ei jaksa sitä päähänsä päntätä?



Ei tietenkään. Mrkatin kummallisesta otsikosta nyt ei kannata sen kummemmin stressata.

anomalia
Omana havaintona voin sanoa, että naisten kanssa politiikasta keskusteleminen onnistuu paljon harvemmin kuin miesten kanssa. Yleensä naiset kyllä sanovat suoraan, etteivät ole kiinnostuneita tai eivät tunne asiaa riittävästi.

Voimme tehdä luotettavan oletuksen, että miesten ja naisten kiinnostuken fokukset ovat keskimäärin aika erilaiset.




Ei tarvitse tehdä oletuksia mututuntumalla, mm. kehityspsykologiassa asiaa on tutkittu kun on käsitelty erilaisia elämänrakenteiden sisältöjä. Laajin kooste taitaa olla Lapsesta aikuiseksi - tutkimus, joka perustuu Leena Pulkkisen väitöskirjaan. Kun ihmisiltä kysyttiin eri elämänvaiheissa niitä asioita, jotka olivat elämässä tärkeitä, niin molemmilla sukupuolilla kärkeen nousivat perhe, työ ja terveys. Sitä vastoin elämänkatsomus, koulutus ja maailman tapahtumat nousivat vain erittäin harvoissa tapauksissa pinnalle. Kysyttäessä sellaisia asioita joille vastaavasti oli erittäin vähän henkilökohtaista merkitystä, niin naisten kohdalla valinta kohdistui politiikkaan ja miehillä uskontoon.
(Pulkkinen 2003)

Vierailija
Qadesha
Kinkkinen juttu. Onko tyhmä jos ei ole kiinnostunut jostakin asiasta..



Harhaanjohtava tuo otsikko.
Mutta ei yllättävä tieto ettei naiset niin tiedä politiikasta lukuina ja niminä.

Miehille politikointi on usein yks tapa "riidellä". (Jatketaan nyt aloittajan sanailutyylillä.. ) Ikäänkuin vaikka jääkiakkoo, kilpa-ajoo tai jotakin, mihin voi purkaa paineita.

Aatteelisuus on miesten juttu enempi kuin naisten.
Miehethän niitä uskonnollisia yhdyskuntiakin perustaa. Miehet riitaantuu keskenään ja perustaa uusia porukoita. Naiset seuraa enemmän sivusta ja siivoo jälkiä.

Mä oon tietääkseni nainen ja olen kiinnostunut politiikasta. En kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut aatteista ja oppisuunnista vaikka oon sen Sirola-opistonkin aikoinaan käynyt. Naiseksi olen ehkä kuitenkin poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta ja välillä jopa riitelen miesten kanssa asioista.

Vierailija
MrKAT

- Tutkimuksen yhteydessä selvisi, että esimerkiksi Turussa ammattikoulujen parturi-kampaajalinjojen naisopiskelijoilla on järkyttävän heikot tiedot politiikasta. On olemassa naisten alakulttuureja, joissa valta ja politiikka eivät kiinnosta, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ihmetteli.



Stressaamatta, toki, voi ihmetellä että mitenkähän mahtaisi olla miespuolisten parturi-kampaamolinjan opiskelijoiden laita, vai oliko tällaisia ylipäätään edes?

Mikäli miehet ovat orkun partaalla ladellessa toisilleen tuloksia; urheilutuloksia, äänestystuloksia tai mitä tahansa tuloksia, emme voine vielä sillä perusteella tehdä päätöksiä henkilön älykkyydestä. Mutta ovatko kaikki miehet numeroekstaasissa heti kun on kyse mitattavista asioista?

Ovat tai eivät, mikä aiheuttaa numerohakuisuuden? En nyt välttämättä kysele tätä vain miesten osalta, sillä itsellänikin on taipumusta lajittelemiseen, luokittelemiseen ja kaikenpuoliseen semplaamiseen - olen jopa harkinnut laskea montako kirjaa minulla oikeasti on 18 hyllymetrini päällä pönöttämässä.

Vierailija
MrKAT
(As-tyypeillä on "äärimmäiset miehen aivot") voimakkaasti ilmenevä ominaisuus, niin osa ellei pääsyy voi olla jo synnynnäinen, vain tietynlaiset aivot kiinnostuu edes vähän (valta, ääni)kilpailuista ja matikasta mitä politiikkakin usein paljolti on.



Vai on politiikkakin nykyisin matematiikkaa. Olen kyllä kuullut matemaatikkojen, tilastotieteilijöiden ja insinöörien hybriksestä, en kuitenkaan uskonut koskaan törmääväni tälläisiin kommentteihin. Äänestys on tunnetusti matemaattisesti haastavaa puuhaa: naamojen kohdallakin on joitain kummallisia matemaattisia symboleita vaalimainoksissa. Mitähän niilläkin tekee? Entä nämä äänestysprosentit? Prosenttilaskuja käsitellään ainoastaan pitkällä matikalla, emmehän voi olettaa että naiset ymmärtävät niiden päälle.

Vierailija
Pönni
Naiseksi olen ehkä kuitenkin poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta ja välillä jopa riitelen miesten kanssa asioista.

Taas hyvin epäuskottava väitä sinulta.

Vierailija
anomalia
Pönni
Naiseksi olen ehkä kuitenkin poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta ja välillä jopa riitelen miesten kanssa asioista.

Taas hyvin epäuskottava väitä sinulta.



Mitä siinä hirnut?
Olin hiukan yli parikymppisenä nuorisolautakunnan jäsen ja muutoinkin hyvin aktiivinen arkisessa käytännön politikoinnissa.
Mun elämääni mahtuu jo niin paljon että riittää elämänvaiheita moneen lähtöön.
Ei se mikään uskonasia oo mitä mä oon tehnyt. Kaikesta on tietenkin dokkaria olemassa. Ei mun tarvii puhua puskasta paskaa anonyymisti, eikä kuikuilla muutenkaan vino virne naamalla pelkästää arvostellen muiden tekemisiä kun oon itte tehnyt yhtä jos toista.

Ihan kiva tietenkin jos mun jutuista riittää joillekin rääpäileille hauskuudeksikin, kait joillekin koulukiusaajatyypeille mutta koomistahan se on jos ei muuta osaa kuin nillittää jollekin mummelille.. Pöntöt.

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005
Hans Lankar
Kysyjällä ovat nyt käsitteet vähän sekaisin: tyhmyys ja tietämättömyys ovat täysin eri asioita.



Niin, joskin tässä tapauksessa sopivin termi saattaisi olla "kiinnostuksen puute".

Ei sillä, että se kuitenkaan olisi mitenkään hyvä asia tai välttämättä edes hyväksyttävissä. Mielestäni kansalaisten perusvelvollisuus on olla poliittisesti edes jonkin verran valveutunut vähintään ennen vaaleja, etenkin, jos aikoo kuitenkin käydä jonkun numeron vaalilappuun rustaamaan. Arvalla annettu ääni ei palvele kenenkään etua.

Vierailija

Äkkiseltään olettaisin että 60-luvulla kaikkia kiinnosti politiikka ja 70-luvulla kanssa, jos meinasi kiinnostus uupua niin sitten alettiin vihreiksi tai oltiin tiedostavia punkkinuoria. 80-luvulla sitten iski rahan + roinan palvonta ja kulutusvimma kai siinämäärin päälle että ei jaksanut enää olla tiedostava tahi politikoiva?

Luonnollisesti nuoria miehiä, kuten asiassa kuin asiassa, politiikassakin lienee kovasti kiinnostanut mekastaa omaa asiaa sen vuoksi että sillätavalla saa mukavasti "bändäreitä"...

Koska naisilla on kuulema vastakkaisen sukupuolen edustajan palvelusten saaminen helpompaa, niin ei tarvitse niin kauheasti vouhottaa minkään asian puolesta itsestään suurenkin numeron tehden?

Mutta olisi tietenkin kiintoisaa kuulla miehistä jotka ihan oikeasti ovat asioistaan innostuneita, eikä naisfanien saaminen ole mikään kovin tärkeä puoli Tärkeässä Asiassa.

Vierailija
Pönni
anomalia
Pönni
Naiseksi olen ehkä kuitenkin poikkeuksellisen kiinnostunut politiikasta ja välillä jopa riitelen miesten kanssa asioista.

Taas hyvin epäuskottava väitä sinulta.

Mitä siinä hirnut?...

Ihan kiva tietenkin jos mun jutuista riittää joillekin rääpäileille hauskuudeksikin, kait joillekin koulukiusaajatyypeille mutta koomistahan se on jos ei muuta osaa kuin nillittää jollekin mummelille.. Pöntöt.


Ajattelin vain sitä minulle syntynyttä vaikutelmaa, että olet niin joviaali ja harmoninen persoona, ettei sinun kanssa saisi oikein mistään riitaa aikaiseksi.

Vierailija
anomalia
Ajattelin vain sitä minulle syntynyttä vaikutelmaa, että olet niin joviaali ja harmoninen persoona, ettei sinun kanssa saisi oikein mistään riitaa aikaiseksi.



Imaise pönniä sen virtuaalinänneistä ja sanot sitten, että et tehnyt sitä tahallaan. Harmonian loppu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat