Barack Obama (vs. 2)

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

En jaksa lukea kaikkea, joten jos tulee kerran jo mainittuja asioita, niin pyydän anteeksi toistoa.

Ensinnäkin jonkun pointti siitä, että Obaman suurin haaste olisi selviytyä hengissä on mielestäni täysin totta. USA KKK:n herra isoherraa on haastateltu ja suntuutista löytyy haastattelusta pätkä. Hän ei lupaa itse tappaa, mutta sanoo että syvältä etelästä kyllä löytyy ne, jotka hoitavat hommat. Kyllä, ne serkkujansa naivat hillbillyt, jotka ottaisivat orjat käyttöön vieläkin, jos saisivat.

McCainilla ei karisman, tiedon ja taidon perusteella pitäisi olla mitään saumaa jenkkien presidentiksi. Hän tietää ainoastaan, miten elää sotavankinaoloaikojensa traumatisoimaa maailmaa uudelleen ja uudelleen. Hän on tunnettu "kuuma"kalle, ja kun kaksintaisteludebaatti tulee joskus Obaman ja McCainin välillä, odotan innolla jo, miten McCain pärähtää naama punaisena ja sanoo jotain idioottimaista, kuten "kuules neekeripoika, minä olin sodassa" livetelkussa =)

McCainin toivo ovatkin Hillbillyt, KKK, bibblebeltin jäärät ja NRA:n jäsenet, sekä niin....rebut.

Miksi muuten maailmaan demokratiaa levittävässä ( sodan avulla tai ilman) vapaassa valtiossa valtiossa on käytännössä ainoastaan yksi vaihtoehto enemmän, kuin kommunistisessa Neuvostoliitossa oli. Tai Pohjois-Koreassa?
(Jesse Venturaa kuunnellut olen kyllä =))

Sivut

Kommentit (34)

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
Ding Ding
Näin siinä tulee käymään:

Obama valitaan presidentiksi ja löydetään ammuttuna Valkoisen talon pihalta viisi kuollutta punatulkkua vierellään.
Sigmund ampuu Hillaryn saadakseen republikaanit näyttämään syyllisiltä Obaman murhaan.
Pseudohippi ampuu McCainin saadakseen Obaman murhan näyttämään amerikanvihaajien työltä.
Puudeli ampuu Hugo Chavezin saadakseen Obaman murhan näyttämään CIA:n työltä.
Wy Tui Lee ampuu McCainin vaimon ja syyttää siitä Obaman isää.
Bushman ampuu Al Goren varmuuden vuoksi.
Moses Leone ampuu David Hasselhoffin osoittaakseen kuinka absurdia ihmisten tappaminen on.

Juu . Mutta kenet Ding Ding ampuu? Jonkun ruotsalaisen poliitikon?

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Vierailija

Erittäin hyvin tiivistetty =)

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Pseudohippi
Juu . Mutta kenet Ding Ding ampuu? Jonkun ruotsalaisen poliitikon?

En tiedä yhtään kenet ampuisin. Enkä tiedä mitään ampumisesta tai edes sen suunnittelusta.

Minulla on hyllyssäni yksi salapoliisikirja: ehkä siitä löytyy vinkkejä.

Tuossa näyttäisi olevan jonkinlainen suunnitelma.

Minulla ei kyllä ole mitään syytä ampua asdf:ää. Awebiakaan vastaan minulla ei ole mitään, eikä Aatosta... hmm...

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
Dark Serenity
En nyt hirveen paljon ole seurannut, mutta Obama tuntuisi taivaan lahjalta Bushin jälkeen. Hillary olisi tragedia.

Sovinisti.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006
Aslak
Clington = oikeistolaisen illuminaatin edustaja.
Obama = Kommunistisen illuminaatin edustaja.

No illuminaatti joka tapauksessa voitti esivaalit, ja voittaa
varsinaiset presidentin vaalikki.

Se on hyvä, ettei sinun arvojasi hetkauta mikään. Johonkin voi aina luottaa.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Parakin kannattaisi ainakin olla huolissaan, jos hänelle ehdotetaan vierailua Dallasiin pienen kansan parissa tehtävän autokulkueen muodossa. Samaten jos Parakki valitaan residentiksi, kannattaa määrätä kaikki maan kirjavarastot muutettavan maanalaisiksi ja avoautot katollisiksi. Ei vara venettä jne.

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007
Ding Ding
Näin siinä tulee käymään:

Obama valitaan presidentiksi ja löydetään ammuttuna Valkoisen talon pihalta viisi kuollutta punatulkkua vierellään.
Sigmund ampuu Hillaryn saadakseen republikaanit näyttämään syyllisiltä Obaman murhaan.
Pseudohippi ampuu McCainin saadakseen Obaman murhan näyttämään amerikanvihaajien työltä.
Puudeli ampuu Hugo Chavezin saadakseen Obaman murhan näyttämään CIA:n työltä.
Wy Tui Lee ampuu McCainin vaimon ja syyttää siitä Obaman isää.
Bushman ampuu Al Goren varmuuden vuoksi.
Moses Leone ampuu David Hasselhoffin osoittaakseen kuinka absurdia ihmisten tappaminen on.

Agison ampuu Siriuslaiset saadakseen Plejaidilaiset näyttämään syyllisiltä.

TJT julistaa itsensä Yhdysvaltain presidentiksi.

Vierailija

Ding Ding pisti pelleilyksi tämän "murhamahdollisuusteorian", mutta kun keskustelemme valtiosta nimeltään The United States of America, jossa lähes jokainen kansalainen kantaa käsilaukussaan tai taskussaan jonkinlaista asetta, tämä mahdollisuus mustalla presidentillä on huomattavan suuri. Kuinkahan monta enemmän tai vähemmän epävirallista yhdistystä maassa on, jotka vihaavat tummia kuin ruttoa?
Joko on unohtunut se, että esim. Ronald Reagan selvisi puhtaalla tuurilla tavallisen kansalaisen ampumasta luodista? Ja Reagan ei ollut edes värillinen.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Hans Lankar
kun keskustelemme valtiosta nimeltään The United States of America, jossa lähes jokainen kansalainen kantaa käsilaukussaan tai taskussaan jonkinlaista asetta

Ihanko totta? Mistä sait tämän tiedon?

Vierailija
Hans Lankar
Ding Ding pisti pelleilyksi tämän "murhamahdollisuusteorian", mutta kun keskustelemme valtiosta nimeltään The United States of America, jossa lähes jokainen kansalainen kantaa käsilaukussaan tai taskussaan jonkinlaista asetta, tämä mahdollisuus mustalla presidentillä on huomattavan suuri. Kuinkahan monta enemmän tai vähemmän epävirallista yhdistystä maassa on, jotka vihaavat tummia kuin ruttoa?

Niin, maan historia Martin Luther Kingeineen suorastaan kutsuu copycatia töihin. Luulenpa että asia tiedostetaan myös turvallisuuspalvelussa.

mirab
Seuraa 
Viestejä3017
Liittynyt30.4.2007
re
Mielenkiintoisia aikoja. Tosiaan viherhomojen asenteet menevät uusiksi kun vihaamaansa suurvaltaa johtaakin tulevaisuudessa mahdollisesti MUSTA - tuo heidän palvomansa (!?) ihonväri. Ketjua seuratessani huomasin, että kiihkein homovasemmisto onkin jo kääntänyt asian täysin päinvastoin. Ihmettelen vain että miten se ihonväri vaikuttaa..

Ainiin, Ranskassa on myös maahanmuuttajan perillinen presidenttinä. Yllättäen vihreät ja muut anarkistit eivät ole innoissaan. Ja miksi olisivat, maahanmuuttajataustaiseksi presidenttihän on väärän värinen. Pitäisi olla äärimuslimi, sosialisti ja mielellään vielä yksinhuoltajafeministi tai muutenvaan "homo" että kelpaisi.

Re edustaa fasistista mentaliteettia puhtaasti. Politiikassa ja poliitikoissa ei ole kyse yhteiskuntaa koskevista mielipiteistä ja linjanvedoista vaan ensisijaisesti siitä ruumiista, rodusta, ihonväristä tai seksuaalisuuden muodosta jota politiikka/poliitikko edustaa tai kuvitellaan edustavan. Tämä houre projisoidaan kaikkiin vastustajiksi uumoiltuihin.

Käsittämätöntä.

Rere väittää: Israel on rasistinen ja ihmisoikeuksien vastainen
"vihapuhetta saa tehdä kunhan kohde on juutalainen"
Sianliha on Israelissa kielletty
Maailmanpankki kirjoitti: MENA-maiden non-oil-vienti on paljon suurempi kuin Suomen.

Vierailija
Sigmund
Nyt on enää Clintonin myöntämistä vaille Obaman presidenttiehdokkuus.

Alpo Rusin myönteinen kuvaus ehdokkaasta:

Barack Obaman elämää on leimannut juurettomuus, mutta juuri siksi poikkeuksellisen voimallisesti myös omien juurten etsintä. Kampanjan kuumimmassa vaiheessa hän piti puheen rasismista, mitä on verrattu maan perustajien vaikuttavimpiin poliittisiin puheenvuoroihin. Hän syventyi oman taustansa ytimeen erittelemällä rehellisesti rasismin ongelmia niin mustien kuin valkoistenkin ennakkoluulojen näkökulmasta, ilman halua peitellä omiakaan ennakkoluuloja. Obama on kertonut äitinsä vahvasta vaikutuksesta, kun tämä kahden värillisen lapsen äiti puhui ilman ideologista kiihkoa mustien yksinhuoltajaäitien auttamisen tarpeesta. Ei koskaan negatiivisella paatoksella. ”Perin tämän asenteen häneltä, uskoisin”, Obama selittää uudessa Time-lehdessä.

Asenteesta, että hän voi puhua ilman ideologista kiihkoa rasismista, sosiaalisista epäkohdista, hyvinvointivaltiosta, Venäjästä tai sodasta ja rauhasta. Rehellisesti. Näin vältetään ”kompleksit”, koska todellisuus ei muodostu yhdestä vaan monesta totuudesta. Siinä on aito muutossanoma myös suomalaiselle ja laajemmin eurooppalaiselle demokratialle ja poliittiselle toiminnalle.

http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Verkkol ... 2-878d8834

Republikaanit eli rahavalta ja tekokristillinen oikeisto ovat miehittäneet USA:n turvallisuuspalvelujen johdot (NSA, CIA, FBI ym.), koneelista äänestystulosta on tästä syystä helppo rukata haluamakseen. Saa nähdä mitä epäselvyyksiä pressanvaalit tuo taas tullessaan, mustilta estetään rekisteröityminen äänestäjiksi, äänestystulos on taas kumman tiukka ja laskentatuloksessa venkoillaan, tai sitten yhtäkkiä miestä siirtyy vastapuolelle.
Rahan mahti on suuri.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
Ulmas

Republikaanit eli rahavalta ja tekokristillinen oikeisto ovat miehittäneet USA:n turvallisuuspalvelujen johdot (NSA, CIA, FBI ym.), koneelista äänestystulosta on tästä syystä helppo rukata haluamakseen. Saa nähdä mitä epäselvyyksiä pressanvaalit tuo taas tullessaan, mustilta estetään rekisteröityminen äänestäjiksi, äänestystulos on taas kumman tiukka ja laskentatuloksessa venkoillaan, tai sitten yhtäkkiä miestä siirtyy vastapuolelle.
Rahan mahti on suuri.

Miksi äänestystulos olisi kumman tiukka jos kerran sitä on helppo rukata haluamakseen?

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Vierailija

(Koska edellinen Obama-keskustelu on jo osin vanhentunut ja näyttää menevän leikittelyksikin, aloitan uuden, koska vaalit ovat jo käsillä.)

Tässä Obama-keskustelussa ei saa unohtaa tärkeintä peruslähtökohtaa (Obaman uhkien kannalta):
Obama on negroidi, siis lähtökohdiltaan orjien sukua. Tuskin missään muussa maailman valtiossa mustien ja valkoisten yhteiskunnallinen ristiriita on näkynyt niin räikeänä kuin USA:ssa, vaikka mustia on koko väestöstä vain noin 14%. Lisäksi tulee muistaa jenkkien (teennäinen?) kristillisyys, taipumus tarkastella asioita Raamatun näkökulmasta. (Väestöstä yli 50% uskoo luomiskertomukseen yms.)

Seuraavassa pieni historianäkökulma Raamatun perusteluille siitä, miksi mustien alistaminen, nöyryyttäminen ja orjuuttaminen on ollut jenkeissä hyväksyttyä, ja on sitä monien mielestä edelleen:
Keskiajan ja uuden ajan vaihteessa perustelut orjuudelle haettiin yleensä kristillisestä maailmankuvasta ja Raamatusta, joka tarjosi ehtymättömän aineiston orjuuden puolesta. Raamatusta löytyi selitys sekä ihmisten erilaisuudelle että tiettyjen ryhmien pitämiselle muita alempiarvoisena. Luomiskertomuksen 9., 10. ja 11. luvuista kristikansa sai selon ihmiskunnan jakaantumisesta eri kansoihin, "rotuihin" ja kieliryhmiin.
Seem, Jaafet ja Haam olivat raamatullisen "rotusystematiikan” kolmiyhteys, sen ydin. Genesiksen 11. luvussa Jumala hajottaa Baabelin tornin ja sekoittaa ihmiskunnan kielet. Tärkeä orjuuden oikeuttaja oli 9. luku, jossa Nooa kiroaa Kanaanin, Haamin pojan, kun Haam oli nähnyt isä-Nooan hävyn. Musta ihonväri selitettiin Jumalan langettamaksi rangaistukseksi tästä tapojen rikkomisesta. Nooan kirous "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljensä orjain orja" kertoi, miksi juuri mustat olivat sopivia orjuutettaviksi.

Vaikka tätä asiaa ei äkkiseltään uskoisikaan, Obama kantaa hartioillaan yhä raskaana tätä menneiden vuosikymmenten ja vuosisatojen taakkaa, ja juuri siinä on hänen mahdollisen presidenttiytensä suurin uhkakuva.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat