Laitos

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Pitäisi kehittää sellainen laitos missä valmistetaan esim 300 tuhatta lasta vuodessa. Sitten olisi joku kasvatusjärjestelmä mikä kasvattaa nämä ihmiset.

Luulisi että nykyisellä teknologialla ja aivotuksilla tämä olisi mahdollista.

Nykyään järjestelmä muutenkin kohtelee ihmisiä esineenä ja tuotteena. Miksi ei sitten kokonaan voitaisi tuotteistaa koko systeemiä alusta loppuun asti.

Kommentit (8)

syytinki
Seuraa 
Viestejä8913
Liittynyt18.8.2008
tiäremiäs

Onnistuishan se. Muistaakseni joku Italiaano (joskus 70-luvulla?) kasvatti kakaraa muovipussissa. Ei kuitenkaan syntymään asti.

Pientä rationalisointiakin voisi harrastaa. Esimerkiksi suursikalat voisivat toimia imettämöinä. Kyllä yksi emakko saattaisi pari kolme muksua imetellä.

Varsinainen ongelma olisi kyllä sitten kasvatus ohi murkkuiän - työkykyiseksi/kelpoiseksi. Tietenkin jo alle 10-vuotias pystyy yksiin sun toisiin hommiin (esim. kaivostyö), mutta kun se on nykyisin kiellettyä.

Vierailija

Se on totta että olemme kovin esineellisiä ja hyödykkeenäkin ajateltuja.

Se ei silti liene syy lisätä ko. käytöstä.

Vaikka toki ymmärränkin sarkasmin.

edit: en usko kuitenkaan että siitä mitään tulisi vaikka niin tahdottaisiinkin tehdä, vertaa esim romanian hylätyt lapset.

syytinki
Seuraa 
Viestejä8913
Liittynyt18.8.2008
Dark Serenity

Onhan tuota tavallaan kokeiltu. Noista Romanien hyljätyistä en tiedä, muttaVenäjällä taisi vallankumouksen ja sisällisodan jälkeen olla melkoisia laumoja orpolapsia. Jotenkin niistä tehtiin kansalaisia eli voi olla koetietoa olemassa.

En sanoisi, että ei siitä mitään tulisi. Taitaisi tulla melkoisia perkeleitä. Ei kannattaisi kokeilla, vaikka pienessä mittakaavassa tuota aina jotkut testailee. Esimerkiksi jotkut lahkolaiset.

syytinki
Seuraa 
Viestejä8913
Liittynyt18.8.2008
Tumppi L
Kuullostaa kaiken kaikkiaan aika epäeettiseltä

Niinpä. Se on yksi inhimillinen ominaisuus, joka puuttu eläimiltä.

Sitäpaitsi homma on jo aloitettu. Kuten jo kerroin muovipussikasvatusta on kokeiltu. Lisäksi kakrut pannaan päiväkotiin ja sieltä kouluun. Molempia voi pitää massakasvatuslaitoksina eli esiasteena totaalisempaan järjestelmään.

Kehitys myös jatkuu. Oulussa rakentavat oikein jättiläiskoulun, vaikka kaikki täysjärkiset hyvin tietää "pienen olevan kaunista".

Vierailija
tiäremiäs
Pitäisi kehittää sellainen laitos missä valmistetaan esim 300 tuhatta lasta vuodessa. Sitten olisi joku kasvatusjärjestelmä mikä kasvattaa nämä ihmiset.

Luulisi että nykyisellä teknologialla ja aivotuksilla tämä olisi mahdollista.

Nykyään järjestelmä muutenkin kohtelee ihmisiä esineenä ja tuotteena. Miksi ei sitten kokonaan voitaisi tuotteistaa koko systeemiä alusta loppuun asti.

luepa kirja nimeltään Uljas uusi maailma (Brave new world).

Vierailija

syytinki kirjoitti:

Niinpä. Se on yksi inhimillinen ominaisuus, joka puuttu eläimiltä.

Tiedoksesi vain, että ihmisapinoillakin on oma etiikkansa.
Kyseessä ovat sentään - orankia lukuun ottamatta - laumaeläimet, vieläpä hyvin älykkäät sellaiset.
Simpanssilaumassa jokainen jäsen noudattaa tiettyä eettistä koodistoa. Sääntöjen rikkojat joutuvat muiden hyljeksimäksi.
Muistuttaa pitkälti ihmisetiikkaa -ja rikkomusten seuraukset ovat samanlaiset.

Uusimmat

Suosituimmat