Biologisointi retorisena strategiana

Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005

Miksi ihmeessä tätä aihetta koskeva osuvin puheenvuoro kuukausiin löytyi osiosta kemia, fys & matematiikka? Kommentoin aihetta tänne, sen verran hienoja pointteja löytyi. Niin ja muuten saan opinnäytetyön lopultakin tästä aiheesta ulos, joten kaikki kommentit ovat erityisen tervetulleita.

Ilmateur
Biologistisessa ajattelussa minua ei tympäise niinkään se, että osoitetaan tai postuloidaan biologisia tosiasioita, vaan se, että näille asioille annetaan niin suunnaton tiedollinen ja eettinen painoarvo.

"Biologialla" viitataan arkipuheessa hyvin moniin asioihin ja usein ihan tarkoituksellisesti, tai sitten hämärämpänä retorisena käsitteenä, joka aloittaa eräänlaisen argumentaatiota ohjaavan narratiivin, jossa biologisointia voi tarkastella keskustelua seuraavien sääntöjen ohjeistajana ja/tai sääntökokoelmana. Biologia-kortin käyttäjällä on usein kaikin puolin sosiaaliselta uskottavuudeltaan optimaaliset olosuhteet muihin verrattuna tietyissä aiheissa, kuten puhuttaessa sukupuolieroista.

Biologiaa voi tarkastella retorisesti "jumalaterminä" (Kenneth Burke), jolla on taipumus ohjata ja rajata aiheen kuin aiheen käsittely oman symboliuniversumin sisään ja sen ehdoin käsiteltäväksi. Samalla muutetaan keskustelun "sääntöjä" siten, kuinka keskustelijat voivat osallistua ja kuinka heidän seuraavat kommenttinsa aiheesta tulkitaan.

Omissa snobipiireissäni hyvin yleinen kysymys on "uskotko sukupuolierojen johtuvan biologiasta", mikä helposti implikoi "sukupuolieron" biologiseksi jotenkin itsessään, siis sukupuolen ominaispiirteenä olisi juuri biologisuus ja käsitys että "siitä tulisi lähteä". Tämä on jähmettänyt valtavan määrän potentiaalisesti hyvin hedelmällisiä sukupuolikeskusteluja lähtöuomiinsa, enkä halua lähteä siitä ilmeisestä "lääkkeestä", että yhteiskuntatieteelliset sukupuolitutkijat alkaisivat päntätä biologiaa. Sen sijaan yritän analysoida, miksi biologiaan vetoaminen näyttäytyy niin hegemonisena diskurssina - miksi se näyttää velvoittavan keskustelijoita omaan symboliuniversumiinsa ja arvomaailmaan.

Biologisoinnissa yleensä tehdään tietoteoreettinen sitoumus ja siihen velvoittamisyritys vasta-argumentoijille - joko vastapuolen maailmankuva ja käsitykset ovat "oikeita" tai sitten hömppää, joka ei perustu eteeriseen ideaaliin objektiivisuudesta, "tieteelliseen realismiin". Mikäli ei suostu argumentoimaan biologisen maailmankuvan puffaajan kanssa samoilla termeillä ja ehdoilla, on vaarassa saada leimakirves otsaan ja menettää kaikki uskottavuus. Ihan sama kuinka paljon järkevää sanottavaa kritisoijalla muutoin olisi - jos biologisuutta ei hyväksytä "lähtökohdaksi" sukupuolieroille, toisen maailmankuva on irrationalistinen ja henkilö epäilyttävä periaatteiltaan ja älykkyydeltään. Mikäpä sen runollisempaa, kuin vastapuolen paljastuminen naiseksi.

Ilmateur
Toisin sanoen, biologiaa pidetään paljon selitysvoimaisempana kuin se tosiasiassa onkaan. Tämä oletus johtuu taipumuksesta ajatella, että koska orgaaninen elämä on biologian piiriin kuuluva tutkimuskohde, niin myös kaikki elämän sisällöt palautuvat jotenkin mutkattomasti biologiaan (vrt. aivotutkija palauttaa merkitykset yksinkertaisesti aivojen rakenteisiin, vaikka merkitysten olemistapa on selvästi erilainen kuin aivojen olemistapa).

Biologismin logiikkaa ei yleensä haluta purkaa noinkaan pitkälle, vaan asetetaan vastapuoli moraaliseen välikäteen, jossa tämän täytyy ikään kuin ripittäytyä nativistipapin edessä ja tehdä synnintunnustus, jotta he voisivat keskustella samalla tasolla. Samalla se osapuoli, joka näyttää tietävän biologiasta eikä tee helppoja virheitä, herkästi alkaa johtamaan keskustelua vedoten biologiseen tutkimukseen ja näkökulmiin "tieteellisinä tosiasioina". Tältä pohjalta on helppoa leikkiä tuomaria.

Evoluutiopsykologian kriitikko David Buller (2006) on pitänyt inhottavana sitä, että evoluutiopsykologeilla on ollut taipumusta "jujuttaa" biologisoinnin kritisoijia tekemään "sitoumuksia" biologisia teorioita kohtaan - vaatimalla hyväksymään kaikki samalla kun hyväksyvät yhden.

Cambridgen filosofian professori Simon Blackwell on kirjoittanut "demoni-siirrosta", jolla hän on viitannut biologian komppaajien ja vastustajien nopeaan linjojen vetämiseen ja loan heittämisen kulttuurin dynamiikkaan juoksuhautojen takaa - tällöin monimutkaiset kysymykset luontodiskurssin ja ympäristötekijöiden käsittelyn suhteesta jähmetetään paikoilleen "koulukuntiin", tietoteoreettisiin sitoumuksiin JA moraaliin vedoten. Nimetään liittolaisia ja vastustajia, enkelit ja pirut. On tärkeää liittää biologisointi moraaliin, jotta voidaan perustella (tieto)poliittisesti, miksi juuri biologinen tieto on olennaisen tärkeää verrattuna muihin näkökulmiin - biologian konstitutiivis-diskursiivinen luonne siis toimii monella tasolla. Biologia siis "perustaa" paitsi fyysisen olemisemme, myös moraalimme ja lopulta yhteiskunnallisen eriarvoisuuden.

Sukupuolieroista puhuttaessa viimeistä askelta ei yleensä tarvitse tehdä eikä tehdäkään vaikkapa suomalaisen akateemisen diskurssin ulkopuolella - meillä suhtautuminen biologian ja käyttäytymisen suhteeseen noudattaa klassista "kahden kulttuurin" (Snow) jakoa varsin siististi. Yhteiskuntatieteissä nimittäin "biologia" on yleensä yhtä kuin biovaltaa, biopolitiikkaa, itsetekniikoita, medikalisaatiota ja ruumismetaforia, ei konkreettisiin biologisiin taipumuksiin pohjautuvaa, kun puhutaan ihmisen käyttäytymisestä. Ihminen on tässä näkökulmassa vapaa olento ja koska biologia nähdään pakkona ja kulttuuri valintana, tulee tarkastella kulttuuria ja nähdä biologia potentiaalisena vaarana yhteiskuntatieteen teorioille sosiaalisen maailman sosiaalisesta määräytymisestä.

Biologismia ja biologisointia, on tutkittu siinä missä muitakin aatteita, riippuen ja riippumatta niiden totuudenperäisyydestä. Naturalismi filosofisena suuntauksena osaltaan luo aatteellisen pohjan biologismille ja sen piirissä esitetyille väitteille esimerkiksi sen kestoaiheesta, ihmisluonnosta ja sen merkityksestä.

Biologismin ja biologisoinnin yhdeksi "jumala-termisyyden" piirteeksi on helppoa nimetä totuus-retoriikka - vedotaan siihen kuinka biologia asettaa olemisellemme ehdot ja niitä tulee kunnioittaa arvostaa, ikään kuin "juurina", joiden kieltäminen johtaa turmioon, niin tiedollisesti, totuudellisesti kuin moraalisesti. Biologia on kuin "tie", jonka kulkeminen saa meidät löytämään totuuden, ja tämän polun vastustaminen nähdään vähintään epäilyttävänä, yleensä vaarallisena "kielipelinä", juonitteluna, jolla palautettavissa olevat ilmiöt saadaan näyttämään ainoilta oikeilta tavoilta hahmottaa asiaa ja ilmiöiden välisiä suhteita.

Darwinismi narratiivina toteuttaa periaatteessa aivan samaa logiikkaa kuin uskonnot ja niiden pyhät kirjoitukset - kun niiden diskursseihin astutaan sisälle, on houkuttelevaa alistua diskurssin sisäisiin sääntöihin ja vaatimuksin, muutoin joutuu jäähypenkille ja ulos uskottavan subjektin asemasta. Biologinen "tietäjä" on toimijana ikään kuin "huomaamaton tarkkailija" (honest witness, Donna Haraway), jonka keskeinen piirre on asemoituminen luonnon Totuuksien edustajaksi ja puolustajaksi, muiden aihetta näkökulmien kieltäminen epätieteellisinä ja biologiseen maailmankuvaan sitoutumisen (tieto)eettinen sitovuus.

Darwin-sodiksi tai tiedesodiksi kutsuttua keskustelua (pääasiassa) biologien ja antropologien välillä tutkinut Harvardin yliopiston sosiologian professori, suomalaissyntyinen Ullica Segerstråle, on nimittänyt molempia osapuolia väitöskirjansa pohjalta tehdyssä ylistetyssä tieteensosiologisessa teoksessaan "totuuden puolustajiksi" (Defenders of the truth). "Pahat sosiobiologit" (Wilson, Dawkins ym.) näytttäytyivät virallisessa keskustelussa "nerokkaiden biososialistien" (Rose, Gould, Lewontin ym.) kritisoimina äärioikeistolaisina pseudotieteilijöinä. Tosiasiassa keskustelua käytiin lähinnä mielikuvien tasolla ja saivarrellen loputtomiin sosiobiologian kannattajien todellisten mielipiteiden jäädessä paitsioon jo alusta alkaen. Olennaista kiistassa oli eläimien käyttäytymisen biologisia riippuvuussuhteita kartoittaman yhtenäisteorian ja ihmislajin käyttäytymisen implikaatioita koskevien tarinoiden luominen ja niitä vastaan hyökkääminen, ei niinkään järkevä ja akateeminen keskustelu siitä kuinka sovellettavaa tietoa "ihmisluonnosta" sosiobiologiset teoriat voivat tarjota.

Ilmateur
[size=85:3d14397j]Otan esimerkin estetiikan piiristä. Taiteen kokeminen voidaan selittää monella tapaa biologisesti, esimerkiksi evolutiivisen adaptaation näkökulmasta, mutta toinen kysymys onkin sitten se, onko selityksellä mitään merkitystä taiteen kokemisen kannalta. Voidaan esimerkiksi spekuloida laiskasti, että runous on evolutiivinen sopeutuma, koska se on osa siviloituneiden ihmisurosten "soidinmenoja", ja teorian tueksi voidaan ammentaa loputtomasti näennäisiä todisteita maailmankirjallisuudesta. Ehkä väite on jollakin triviaalilla tavalla jopa tosi. Mutta on yksi asia postuloida, että tämä on runouden taustalla oleva evoluutiopsykologinen impulssi ja aivan toinen asia osoittaa, että runouden merkitys on tällä tavoin selvitetty. On ensinnäkin epäselvää miten runouden sisällöt tai sen kokeminen kytkeytyy käytännössä sen oletettuihin evolutiivisiin lähtökohtiin. Heijastaako runous siis käytännössä evolutiivisia lähtökohtiaan, vai vaikuttaako se maailmassa niistä irrallaan? Joka tapauksessa väitettä ei voida mitenkään todistaa ja siihen uskominen riippuu lopulta valitusta näkökulmasta, joka on juuri sellainen subjektiivinen mieltymyskysymys, johon aiemmin viittasin.[/size:3d14397j]

Käytännössä ketään biologian ja evoluutioteorian roolista syvemmin tietämättömiä (joita riittää) ei kiinnosta vähääkään, onko kyky ja taipumukset runouden tuottamiseen ja ilmaisemiseen sukupuolivalinnan tuotetta. Käytännössä kaikkia kiinnostavat lähinnä sellaiset seksuaalisuuteen liittyvät - kritsillisen kulttuurin sukupuolikuvien värittämät klassikkoteemat - kuten aina valmis mekanistinen Apinamies joka ei pidä mitään standardeja naisten suhteen keitä haluaa nussia ja Apinanainen, joka passiivisesti odottaa kun urokset selvittelevät välinsä ennen naaraan passiivista antautumista uroksen ([size=85:3d14397j]keskenään vielä emättimessäkin[/size:3d14397j]) taisteleville siittiöille.

Mitä enemmän evoluutionarratiivit vetoavat kilpailuun, selviämiseen ja raakaan tiputuspeliin, sen enemmän niitä kertovat ja kuvailevat kirjat, tekstit ja dokumentit myyvät - seksiä pitää olla ja siitä kannattaa tehdä mahdollisimman rankkaa settiä, eräänlaista metaforapornoa. Samalla kun kaikille tuttuja sosiaalisen sukupuolikäyttäytymisen stereotypioita liitetään evoluutionarratiiveihin, tuotetaan tehokkaasti nyky-yhteiskunnan sukupuolijärjestystä asioiden luonnollisena tilana ja vedotaan ihmisen eläimellisiin puoliin muistuttamalla, että "olemme vain eläimiä". Seksuaalisuuden metaforat tekevät tätä reduktiota tehokkaammin kuin mikään muu, koska ne viittaavat aina lopulta (biologiseen) jatkuvuuteen ja seksikkyyden luonnollisuuteen itsestäänselvyytenä.

Ilmateur
Minua kiinnostaa tässä etenkin relevanssin ongelma, eli miksi meidän pitäisi olla ollenkaan kiinnostuneita siitä, mitä biologiset reduktionistit haluavat sanoa? Miksi raaka biologinen olemassaolo on yhtäkkiä niin paljon olennaisempaa kuin kaikki se mitä sen päälle rakentuu? Miksi vastauksia haetaan niin hanakasti olemassolon alkeisosista sen sijaan, että asioita tarkasteltaisiin todellisissa asiayhteyksissään? Ajan henki näyttää olevan sellainen, että matalat biologiset näkökulmat syrjäyttävät henkistyneemmän ymmärryksen. Toisin sanoen kaikki halutaan selittää yksinkertaisesti biologiasta käsin, koska materialistinen elämäntapamme ruokkii sellaista ajattelutottumusta, että mitään muuta olemistapaa kuin biologinen ei olekaan.

Biologisointi toimii, koska se on yksinkertaista, on palautettavissa joihinkin "luonnon tosiasioihin" kuten fyysisiin kehoihin ja niiden ([size=85:3d14397j]käyttäytymisen suhteen usein vain oletettuihin[/size:3d14397j]) toimintamekanismeihin ja niiden välttämättömyyteen. Henkiin jäämisestä tehdään elämän järki, joka ohjaa ja ohjeistaa käyttäytymistämme - siitä eriytyminen taas liitetään heikkouteen ja kuolemaan, ihmiskulttuurien klassisiin negatiivisina nähtyihin piirteisiin.

Ilmateur
Biologismi siis tietyssä mielessä kadottaa tutkimuskohteensa samoin kuin taideteoksen tulkitsija, joka näkee teoksen vain fyysisenä suoritteena. Ihmisen käyttäytyminen voi yleispiirteiltään olla heijastumaa primitiivisestä ja universaalista ihmisluonnosta, mutta käyttäytymisen merkitys ei silti avaudu meille tarkastelemalla metsästäjä-keräilijä -yhteiskuntien ihmisiä, koska käyttäytymisemme on käytännössä irrallaan noitten yhteiskuntien lähtökohdista. Tämän lisäksi tietomme noistakin yhteiskunnista ovat tosiasiassa arvailujen varassa, vaikka tutkijat projisoivat niihin mielellään omia idealisoituja käsityksiään siitä, millaista elämän on täytynyt olla.

Antropologit ovat aina kiistelleet darwinistien ([size=85:3d14397j]ja kulttuuriantropologit darwinististen antropologien[/size:3d14397j]) kanssa kiivaasti siitä, kuinka ja kuinka laajalti viime kädessä tulkita ihmisten käyttäytymistä eri rituaaleissa ja sosiaalisissa konteksteissa. Pointti kuitenkin hämärtyy pahasti jo siihen, että ennen systemaattista alkuperäiskansojen tutkimista suurin osa "luonnonoloissa" eläneistä kansoista, ryhmistä ja heimoista ja niiden käyttäytymisen erityispiirteistä ja eroista jää luultavasti ikuiseksi salaisuudeksi, koska he ovat joko kuolleet tai heidät sulautettiin osaksi muita kulttuuripiirejä jo aikaa sitten.

Ilmateur
(Jotkut tutkijat ovat käsittääkseni sitä mieltä, että naisten rooli metsästäjä-keräilijöiden yhteisöissä olisi ollut oletettua aktiivisempi, koska naisten luista on löydetty samanlaisia metsästämiseen viittaavia kulumisjälkiä kuin miesten luista).

Kyse on Man the hunter -hypoteesista eli teoriaan ihmisestä metsästäjänä ja sen tuomista tulkinnoista "ihmisluontoon". Tämän haastajaksi nostettiin jo 70-luvulla Women the gatherer -teoria, johon vedoten on mm. todistettu että monissa heimoissa naiset ovat tehneet omat keräystyökalunsa ja että heimojen kokonaisravintomäärästä on yleensä hoidettu noin 80-90% keräilemällä ja jossa kerätyn ruoan määrästä naisten osuus on usein ollut miehiä suurempi. ([size=85:3d14397j]selkeää korrelaatiota naisten statuksen ja heidän hankkimansa ruoan määrän suhteen ei kuitenkaan olla pystytty selkeästi osoittamaan[/size:3d14397j])

Naisten osallistuminen metsästykseen ei tietenkään ole mennyt aina selkeän kaavan mukaan - pienriistaa ovat tyypillisesti metsästäneet sekä miehet että naiset. Etenkin ansastus on ollut myös naisten heiniä.

Ilmeisesti metsästys on myös ainakin laajassa mielessä tuore ja voimakkaan kulttuurinen keksintö - ensimmäiset uskottavat merkit tehokkaasta metsästyksestä ovat alle 100 000 vuoden takaa (Hart & Sussman 2005). Eläinproteiinia ihmiset esi-äiteineen ovat syöneet todennäköisesti enemmän kuin serkkumme simpanssit jo miljoonia vuosia, mutta pikemmin pieniä eläimiä, hyönteisiä ja matelijoita & sammakkoeläimiä.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Kommentit (214)

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006

Voi hyvä luoja millaista typerää floodausta. Oletko kopioinut kokonaisen oppikirjan?

Jos sinulla on jotain sanottavaa, yritä tiivistää se edes pariin kappaleeseen. Tämä on keskustelupalsta.
Myönnän auliisti sen, että olet äärimmäisen taitava "akateemisen" termistön hyväksikäyttämisessä. Saat kaiken sanomasi kuulostamaan tietyllä tavalla järkevältä, no ainakin siihen asti, kun luemme tekstisi uudestaan.

Kolmansien sukupuolten puolustelu vaan on yksinkertaisesti typerää, epäakateemista.

Oikea akateemisuus hyväksyy tieteelliset todisteet.

Selitä meille typerille, missä ovat todisteet kolmansien sukupuolten olemassaolosta. Selitä meille, miten yhteiskuntatieteet kumoavat biologiset faktat?

Vai puhutko sinä oikeasti paskaa?

Darwinismi narratiivina toteuttaa periaatteessa aivan samaa logiikkaa kuin uskonnot ja niiden pyhät kirjoitukset

Totta puhuen, sinä puhut paskaa. Darwinismin vertaaminen uskontoon on epä-älyllistä. Faktoihin ja uskomuksiin sitoutuminen ei ole sama asia.

Antropologit ovat aina kiistelleet darwinistien (ja kulttuuriantropologit darwinististen antropologien) kanssa kiivaasti siitä, kuinka ja kuinka laajalti viime kädessä tulkita ihmisten käyttäytymistä eri rituaaleissa ja sosiaalisissa konteksteissa. Pointti kuitenkin hämärtyy pahasti jo siihen, että ennen systemaattista alkuperäiskansojen tutkimista suurin osa "luonnonoloissa" eläneistä kansoista, ryhmistä ja heimoista ja niiden käyttäytymisen erityispiirteistä ja eroista jää luultavasti ikuiseksi salaisuudeksi, koska he ovat joko kuolleet tai heidät sulautettiin osaksi muita kulttuuripiirejä jo aikaa sitten.

Väärin. Ei antropologia ole suuressa määrin ristiriidassa luonnontieteiden kanssa. Antropologien vähemmistö saattaa sitä olla.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Minusta tuo oli hyvä pointti, että biologismi tavallaan kadottaa tutkimuskohteensa, kun sitä käytetään väärissä yhteyksissä. Biologia on toki selitysvoimainen omalla alueellaan, luonnon, eläinten ja ihmisen biologian selittäjänä. Koko ihmiselämä ei kuitenkaan ole pelkkää biologiaa, eikä selitettävissä tällä yhdellä tieteenalalla.

Varmasti ihmisen käyttäytymiseen ja kaikkeen ihmisyyteen liittyvään voi löytää selityksiä biologian näkökulmasta, mutta se ei tarkoita, että se olisi aina relevanttia. Tuli mieleen täällä kerran käyty keskustelu, ja uutinen, jossa kerrottiin arvio, että taiteilija Monet'n maalaama "Lummelammikko", osoittaa hänen sairastaneen silmäsairautta. Mutta selittääkö hänen sairautensa sen, miksi teos on niin suosittu? Entä määrittääkö se teoksen arvon? Onko teoksen " Lummelammikko" syvin merkitys kaihi? Mitä tämä selitys "kaihi", kertoo hänen aikakaudestaan, jossa teos luotiin? Entä miten selitetään niiden taiteilijoiden työt biologialla, jotka olivatkin terveitä?

Vierailija

Toope: Miksi yhteiskuntatieteiden pitäisi kumota biologiset faktat, jota ne eivät edes yritä tehdä? Kysymys on siitä, että niillä on eri tutkimuksen alueet, kuin biologialla.

Naksuttaja
Seuraa 
Viestejä1324
Liittynyt1.11.2008

Mitäs mieltä olet, Neonomide. Onko tämä:
“Sexual identity is part of the absurdity of reality,” says Bataille. It could be said that Lyotard uses the term ‘realism’ to denote the collapse, and subsequent failure, of precultural society. The genre, and some would say the futility, of the textual paradigm of narrative intrinsic to Burke’s social 'atmosphere' is also evident in history, although in a more mythopoetical sense."

ristiriidassa tämän

Neonomide
Samalla se osapuoli, joka näyttää tietävän biologiasta eikä tee helppoja virheitä, herkästi alkaa johtamaan keskustelua vedoten biologiseen tutkimukseen ja näkökulmiin "tieteellisinä tosiasioina".

kanssa? Mielestäni on.

Kerron lähteen kun olet vastannut. (En halua mitään auktoriteettisotia. Tietenkin on mahdollista, että olet tuohon jo aikaisemminkin törmännyt.)

"Hetkinen, voinko kirjoittaa tuon muistiin?" Arthur kysyi innoissaan ja etsi kynää taskustaan.
"Se on saatavilla lentoasemalla", vanhus sanoi. "Tätä on siellä telinekaupalla."
(Adams: Enimmäkseen harmiton)

Vierailija

Ei, vaikka kuinka luen niin en tajua Neonomiden missiota. Olen aiemminkin (vuosi sitten tms.) tivannut aiheesta, ja silloin lopulta käsitin niin, että Neo ei sinänsä vastusta ns. oikeiden biologien työtä ja teorioita, vaan häntä ottaa aivoon maallikot, jotka vetävät biologisista totuuksista (ok, "totuuksista" ettei aloittaja hyppää kattoon) omiin tarkoituksiinsa sopivia tulkintoja. Mutta nyt en taas tiedä onko palstasosiologi laajentanut hyökkäysaluettaan itse biologeihin ja biologiseen tietoon.

Jotenkin aloituksesta tulee mieleen nojatuolifyysikot, jotka syyttävät jengiä avarakatseisuuden puutteesta, kun heidän superteorioidensa sijaan uskotaan mieluummin oikeita fyysikkoja. Paitsi että en tajua mikä tässä on se sosiologinen superteoria, villakoiran ydin - matemaattisluonnontieteellisten alojen periaatteellinen vastustaminen ja vastahankaisen lässytyksen ilosanoman levittäminen?

Poimintoja ja niistä heränneitä mietteitä:

Biologiaa voi tarkastella retorisesti "jumalaterminä" (Kenneth Burke), jolla on taipumus ohjata ja rajata aiheen kuin aiheen käsittely oman symboliuniversumin sisään ja sen ehdoin käsiteltäväksi. Samalla muutetaan keskustelun "sääntöjä" siten, kuinka keskustelijat voivat osallistua ja kuinka heidän seuraavat kommenttinsa aiheesta tulkitaan.



Vähän erikoinen kommentti tyypiltä (Neo), joka itse mielellään haukkuu vastakeskustelijoita idioottimaisuudesta ja käyttää siekailematta alansa jargonia ja profeettojensa lainauksia. Sellainen keskustelukäytöshän ei mitään rajaa, vai? Valitettavasti kaikki eivät keskustele sosiologian hurmaavan symboliavaruuden säännöillä (luojan kiitos).

Omissa snobipiireissäni hyvin yleinen kysymys on "uskotko sukupuolierojen johtuvan biologiasta", mikä helposti implikoi "sukupuolieron" biologiseksi jotenkin itsessään, siis sukupuolen ominaispiirteenä olisi juuri biologisuus ja käsitys että "siitä tulisi lähteä".



No, kerropas sitten miten se asia pitäisi kysyä?

Jos maapallolla on noin miljoona sukupuoliin jaettavaa lajia, joiden yksilöt pääsääntöisesti toimivat kukin sukupuolensa mukaan, huolimatta siitä että lajeista 95% ei ole niin kehittyneitä aivoja jotta niillä voisi sukupuoliroolia sosiologisesta näkökulmasta pähkäillä, niin mikä siinä on niin infernaalista, että jotkut ihmiset tästä päättelevät, että ihmiselläkin "biologialla" saattaisi olla jotain vaikutusta sukupuolieroihin? Ainakin se on minusta helvetin hyvä lähtökohta, kyllä, "siitä tulisi lähteä" jos jostakin on lähdettävä.

--enkä halua lähteä siitä ilmeisestä "lääkkeestä", että yhteiskuntatieteelliset sukupuolitutkijat alkaisivat päntätä biologiaa.



Sen verran skeidaa on aiheesta kirjoitettu, että ilmeisesti tämä on laajemmalle levinnyt näkemys.

Ihan sama kuinka paljon järkevää sanottavaa kritisoijalla muutoin olisi - jos biologisuutta ei hyväksytä "lähtökohdaksi" sukupuolieroille, toisen maailmankuva on irrationalistinen ja henkilö epäilyttävä periaatteiltaan ja älykkyydeltään.



Anna esimerkki järkevästä kritiikistä jossain "biologisoidussa" aiheessa.

Cambridgen filosofian professori Simon Blackwell on kirjoittanut "demoni-siirrosta", jolla hän on viitannut biologian komppaajien ja vastustajien nopeaan linjojen vetämiseen ja loan heittämisen kulttuurin dynamiikkaan juoksuhautojen takaa - tällöin monimutkaiset kysymykset luontodiskurssin ja ympäristötekijöiden käsittelyn suhteesta jähmetetään paikoilleen "koulukuntiin", tietoteoreettisiin sitoumuksiin JA moraaliin vedoten. Nimetään liittolaisia ja vastustajia, enkelit ja pirut. On tärkeää liittää biologisointi moraaliin, jotta voidaan perustella (tieto)poliittisesti, miksi juuri biologinen tieto on olennaisen tärkeää verrattuna muihin näkökulmiin - biologian konstitutiivis-diskursiivinen luonne siis toimii monella tasolla. Biologia siis "perustaa" paitsi fyysisen olemisemme, myös moraalimme ja lopulta yhteiskunnallisen eriarvoisuuden.



Moraaliin vetoaminen ja yhteiskunnallisten asemien arvottaminen lienevät kyllä läheisempiä omalle alallesi. Eivät kuulu biologiaan.

Biologia on kuin "tie", jonka kulkeminen saa meidät löytämään totuuden, ja tämän polun vastustaminen nähdään vähintään epäilyttävänä, yleensä vaarallisena "kielipelinä", juonitteluna, jolla palautettavissa olevat ilmiöt saadaan näyttämään ainoilta oikeilta tavoilta hahmottaa asiaa ja ilmiöiden välisiä suhteita.



Anna jokin konkreettinen esimerkki kielipelin sijaan.

Biologisointi toimii, koska se on yksinkertaista, on palautettavissa joihinkin "luonnon tosiasioihin" kuten fyysisiin kehoihin ja niiden (käyttäytymisen suhteen usein vain oletettuihin) toimintamekanismeihin ja niiden välttämättömyyteen.



Itse biologiahan on jumalattoman monimutkaista, ja ongelma on vasta, jos maallikko ja joku väkisinsosiologisoija vetää omia karvalakkitulkintojaan elämänohjeeksi puutteellisella biologian osaamisellaan. En tiedä tarkoitatko biologisoinnilla juuri tätä.

Ennen kaikkea: keitä nämä biologisoijat oikein ovat?

Vierailija
Ilmateur
Biologistisessa ajattelussa minua ei tympäise niinkään se, että osoitetaan tai postuloidaan biologisia tosiasioita, vaan se, että näille asioille annetaan niin suunnaton tiedollinen ja eettinen painoarvo.



Ihmiset usein kaipaavat auktoriteetteja ajattelunsa tueksi, ja luonnontieteet näennäisen objektiivisuutensa vuoksi kelpaavat tähän auktoriteetin asemaan paremmin. Postmodernistit ja dekunstruktionistit humanistithan eivät auktoriteetteja edes tahdo olla, tai sellaisiin uskoa. Mistä muuten tällainen auktoriteetin kaipuu omassa ajattelussa johtuu?

"Biologialla" viitataan arkipuheessa hyvin moniin asioihin ja usein ihan tarkoituksellisesti, tai sitten hämärämpänä retorisena käsitteenä, joka aloittaa eräänlaisen argumentaatiota ohjaavan narratiivin, jossa biologisointia voi tarkastella keskustelua seuraavien sääntöjen ohjeistajana ja/tai sääntökokoelmana. Biologia-kortin käyttäjällä on usein kaikin puolin sosiaaliselta uskottavuudeltaan optimaaliset olosuhteet muihin verrattuna tietyissä aiheissa, kuten puhuttaessa sukupuolieroista.



Maallikkojen puheissa on usein aika epäselvää, mitä tällä biologialla tarkoitetaan. Siihen vedoten saatetaan esittää stereotyyppisiä argumentteja, joilla ei välttämättä ole totuuspohjaa, esim. että naiset ovat epäloogisempia tai miehiltä puuttuu "tunneälyä." Sen lisäksi ei määritellä, mitä väitteet tarkoittavat, mitä ovat tunneäly tai epäloogisuus.

Biologiaa voi tarkastella retorisesti "jumalaterminä" (Kenneth Burke), jolla on taipumus ohjata ja rajata aiheen kuin aiheen käsittely oman symboliuniversumin sisään ja sen ehdoin käsiteltäväksi. Samalla muutetaan keskustelun "sääntöjä" siten, kuinka keskustelijat voivat osallistua ja kuinka heidän seuraavat kommenttinsa aiheesta tulkitaan.



Mutta eikö sosiologiassa/naistutkimuksessa ole myös oma symboliuniversuminsa, vai onko sitä yritetty välttää? Parasta olisi keskustelu, joka vapaasti vaihtelisi eri näkökulmiin, ilman vahvoja ennakkokäsityksiä miltään tieteenalalta.

Omissa snobipiireissäni hyvin yleinen kysymys on "uskotko sukupuolierojen johtuvan biologiasta", mikä helposti implikoi "sukupuolieron" biologiseksi jotenkin itsessään, siis sukupuolen ominaispiirteenä olisi juuri biologisuus ja käsitys että "siitä tulisi lähteä".




Tuolla kysymyksellä rajataan pois se mahdollisuus, että sukupuolieroja ei ole, tai että niillä ei ole suurta merkitystä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005

Yritän suhtautua kaikkiin viesteihin asiallisesti, koska voin soveltaa tätä ketjua työni viimeistelyssä. Myös tällaisiin ->

Toope
Voi hyvä luoja millaista typerää floodausta. Oletko kopioinut kokonaisen oppikirjan?

Mitään "oppikirjaa" aihepiiristä ei ole olemasa etenkään suomeksi, mikä osaltaan merkittävästi inspiroi perehtymään aiheeseen. Biologisoinnista käyttäytymiseen liittyvissä kysymyksissä on kirjoitettu monimutkaisena teoreettisena ongelmana enemmän vasta 2000-luvun puolella, kun etenkin evolutionismia kannattavat psykologit ovat ottaneet itse kantaa biologiseen tutkimukseen kohdistuvaan nililaatioon retorisena strategiana. Joitain avainteoksia kuten Frans de Waalin Hyväluontoinen julkaistiin jo 90-luvulla, mutta 2000-luvulla Geoffrey Miller, Marlene Zuk ja Steven Pinker ovat vakavissaan pyrkineet vuoropuheluun niin humanistien, yhteiskuntatieteilijöiden kuin akateemisten feministienkin kanssa.

Luonnontieteilijät (sosiobiologit) kansoittivat evolutionistien näkyvimpää siipeä vielä 90-luvulle asti, kunnes joukko primatologeja ja psykologeja alkoi tuoda esiin biologisointia koskevan yhteiskunnallis-poliittisen puhunnan ongelmia gendertutkijoiden itsestäänselvyyksien toistelun oheen. Olennainen muutos oli biologiaan suhtautumisen ottaminen sosiokulttuurishistoriallisesti muotoutuvana puhuntana, joka nivoutuu keskeisesti moraalin ja ihmisluonnon käsitteisiin sekä tasa-arvokeskusteluun ja tietenkin omaan aiheeseeni, eli sukupuolikysymykseen. Nyt 2000-luvulla vanhat kiistat essentialismista tulisi jo voida asettaa uudelleen kriittisen tarkastelun alle ja mielestäni tällaiselle synteesille on todellista tilausta. Voisin aiheesta jatkaa mielelläni väitöskirjaan asti.

Enhän omassa työssäni asemoidu sosiokonstruktivistiksi, enkä etenkään sellaiseksi joka kieltää etteikö biologinen näkökulma olisi sinällään käyttökelpoinen sukupuolten käyttäytymisen tarkastelussa, tai sellaiseksi joka jotenkin kieltäisi ruumiin olemassaolon. Käsittelen työssäni biologisoinnin ajattelua jähmettäviä, kaksinaistavia ja moraalistavia elementtejä. Aineistoa työhön löytyikin massiiviset määrät - käytin kyllä työhön myös valtavan määrän aikaa ja resursseja, mikä vaikutti asiaan. Tuntuu kuin lapsi olisi syntymässä.

Käsittelen viimeisessä luvussa myös biologisen ihmiskäsityksen ja sukupuolten käyttäytymiserojen ja -piirteiden tarkastelun uusia mahdollisuuksia ja teoreettisia linjauksia, mukaan lukien biologian filosofia ja feministinen teoria. En siis ole kiinnostunut vain biologisoinnille tyypillisistä retorisista peleistä, kaksijaoista ja strategioista, vaan koen ne osana sitä ilmiötä, jossa biologiasta tehdään mörköä.

"Biologisoidun ihmisen" leimaaminen on hyvin ongelmallista niin yhteiskuntatieteellisesti kuin evolutionistisestikin monipuolisemman ymmärryksen leviämisen kannalta ja estää "ihmisluonnosta" puhumista ilman ennakkoluuloja ja monipuolisesti. Yritän siis purkaa monelta suunnalta tabua "ihmisestä eläimenä". Merkittävä osa työstäni sitoutuukin biologisointia kohtaan esitetyn vulgaarin kritiikin purkamiseen ja kritisoimiseen.

En silti oleta taustalle mitään "välttämätöntä" käsitystä ihmisestä, koska sellainen ajattelu omaa niin paljon sudenkuoppia ja on todettu kauttaaltaan vanhanaikaiseksi filosofisesti. Ainoa asia josta haluaisin myöhemmin jatkaa huomattavasti enemmän on biologisen diskurssin plurariteetin esitteleminen ja niveltäminen osaksi sukupuoliteoriaa ja sen essentialismikäsityksiä. Toisin sanoen haluan purkaa sitä kieltä, johon vedoten tuotetaan sex-sukupuolta ja typistetään gender-sukupuolta ja päinvastoin. Vastakkainasettelujen ajan siis soisi oikeasti olevan ohi.

Toope
Jos sinulla on jotain sanottavaa, yritä tiivistää se edes pariin kappaleeseen. Tämä on keskustelupalsta.
Myönnän auliisti sen, että olet äärimmäisen taitava "akateemisen" termistön hyväksikäyttämisessä.

Johtunee siitä(kin), että otan tulevan työni tosissani. Sam Inkistä siteerakseni: "Tasapäistävässä Suomessa tämän sanominen on rikos, mutta saatan olla intellektuelli".

En tiivistä enempää, koska aihe ansaitsee monipuolisen käsittelyn ja täällä vastauksia tulee varmasti enemmän kuin blogiini. Haen keskustelua, mutta en halua tinkiä aiheestani. Sara Heinämaa olisi vielä paljon minua tylympi: "lukekaa kirjani".

Toope
Saat kaiken sanomasi kuulostamaan tietyllä tavalla järkevältä, no ainakin siihen asti, kun luemme tekstisi uudestaan.

Olen saanut hyvää palautetta useilta tohtoreilta henkilökohtaisesti aiheestani ja sen käsittelystä, joten luotan heidän kritiikkiinsä enemmän kuin omaan oikoluentaasi. Erityisissä argumenteissa olen toki täysin avoin rakentavalle kritiikille.

Toope
Kolmansien sukupuolten puolustelu vaan on yksinkertaisesti typerää, epäakateemista.

Kuka ketjussa on puhunut "kolmansista sukupuolista"? En ainakaan minä. Voisitko selventää mihin viittaat?

Adriene Richin käyttämä nimitys naislesboista "kolmantena sukupuolena" lienee yleisin aihetta koskeva muotoilu, mutta en työssäni erityisesti pohdi heternormatiivisuuden luonnetta tai seksuaalisuutta koskevien käsitysten suhdetta sukupuoleen tai sukupuolisuuteen. Aiheesta on kirjoitettu valtavasti muualla.

Toope
Oikea akateemisuus hyväksyy tieteelliset tosiasiat.
- -
Selitä meille typerille, missä ovat todisteet kolmansien sukupuolten olemassaolosta.
- -
Selitä meille, miten yhteiskuntatieteet kumoavat biologiset faktat?

Näistä olemme puhuneet jo aiemmin eivätkä nämä liity käsiteltävään aiheeseen.

Toope
Darwinismi narratiivina toteuttaa periaatteessa aivan samaa logiikkaa kuin uskonnot ja niiden pyhät kirjoitukset

Totta puhuen, sinä puhut paskaa. Darwinismin vertaaminen uskontoon on epä-älyllistä. Faktoihin ja uskomuksiin sitoutuminen ei ole sama asia.

Lähtökohtasi on normatiivinen ja idealisoiva, ikään kuin meidän olisi tarpeellista tietää ja tunnustaa vain "tieteellinen" evoluutiodiskurssi ja ettei evolutionistinen diskurssi monissa yhteyksissä omaisi paljon yhtäläisyyksiä uskontojen diskurssien kanssa.

Tarjoan esimerkkejä joista on keskusteltu paljon: auktoriteettiusko, "suuret kertomukset", perisynti, heteronormatiivis-komplementaarinen sukupuolikäsitys, "hissievoluutio" & Baabelin torni jne.

Moraalifilosofi Mary Midgleyn teos Evolution as a Religion on erinomainen johdatus aiheeseen, suosittelen lämpimästi. Midgley keskittyy teoksessaan purkamaan kaikkein älyttömimpiä evoluutiotarinoita logiikan näkökulmasta. Tilasin muutama päivä sitten myös teoksen Darwinian Fairytales, joka käsittelee evolutionismia narratiiveina ja purkaa tiettyjen "kertomusten" virheellisyyksiä myös evolutionismin omien metodien näkökulmista.

Toki evolutionismin kulttuurisia juonteita voisi käsitellä suhteessa sitä ympäröiviään kulttuuriin yleisemminkin, kuten 1800-luvun viktoriaaniseen Englantiin. Alkuperäinen aiheeni koski biologiaa ideologiana ([size=85:1x4xgtco]Richard Lewontinilla on teos aiheesta, Biology as Ideology[/size:1x4xgtco]) ja nykyinen aiheeni keskittyy lähinnä sen ajankohtaisimpiin muotoiluihin, erityisesti evoluutiopsykologian tuottamiin narratiiveihin.

Toope
[size=85:1x4xgtco]Antropologit ovat aina kiistelleet darwinistien (ja kulttuuriantropologit darwinististen antropologien) kanssa kiivaasti siitä, kuinka ja kuinka laajalti viime kädessä tulkita ihmisten käyttäytymistä eri rituaaleissa ja sosiaalisissa konteksteissa. Pointti kuitenkin hämärtyy pahasti jo siihen, että ennen systemaattista alkuperäiskansojen tutkimista suurin osa "luonnonoloissa" eläneistä kansoista, ryhmistä ja heimoista ja niiden käyttäytymisen erityispiirteistä ja eroista jää luultavasti ikuiseksi salaisuudeksi, koska he ovat joko kuolleet tai heidät sulautettiin osaksi muita kulttuuripiirejä jo aikaa sitten.[/size:1x4xgtco]

Väärin. Ei antropologia ole suuressa määrin ristiriidassa luonnontieteiden kanssa. Antropologien vähemmistö saattaa sitä olla.

Et tunne ilmeisesti lainkaan aiheesta käytyä keskustelua. Darwinistinen antropologi ja hyvin tunnettu evoluutiopsykologi Jerome Barkow on itse toimittamansa teoksen (Missing the Revolution - Darwinism for Social Sciences, 2005) avausartikkelissaan käsitellyt seikkaperäisesti antropologian varhaista jakautumista "hyviin" kulttuuriantropologeihin ja "pahoihin" darwinistisiin antropologeihin. Teosta löytyy yliopistojen kirjastoista.

Voin kulttuuriantropologiaa lukeneena ja professorin pojan hlökoht tuntevana ([size=85:1x4xgtco]vilkuttaa sulle messengeristä[/size:1x4xgtco]) sanoa, että konventionaalisessa kulttuuriantropologiassa ei viitata juuri sanallakaan Darwiniin. Angloamerikkalaisessa antropologiassa evolutionismille ollaan jonkin verran myönteisempiä - Euroopassa biokielto on yleisempää.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005
väläys
Ilmateur
Biologistisessa ajattelussa minua ei tympäise niinkään se, että osoitetaan tai postuloidaan biologisia tosiasioita, vaan se, että näille asioille annetaan niin suunnaton tiedollinen ja eettinen painoarvo.

Ihmiset usein kaipaavat auktoriteetteja ajattelunsa tueksi, ja luonnontieteet näennäisen objektiivisuutensa vuoksi kelpaavat tähän auktoriteetin asemaan paremmin. Postmodernistit ja dekunstruktionistit humanistithan eivät auktoriteetteja edes tahdo olla, tai sellaisiin uskoa. Mistä muuten tällainen auktoriteetin kaipuu omassa ajattelussa johtuu?

Tuon kun tietäisin ja osaisin artikuloida muutamassa kappaleessa. Kysymystä voi lähestyä tiedon ja vallan intiimin ja vuorovaikutteisen keskinäisen suhteen analyyseilla, jota jälleen kerran ystävämme Michel Foucault on tutkinut ([size=85:1a22o09j]power/knowledge[/size:1a22o09j]). Foucault'n ajattelusta väitellyt Kai Alhanen on kirjoittanut vallan kaikenkattavuudesta - hänen mukaansa diskurssit vaikuttavat siihen kuinka ihmiset voivat ohjata toistensa toimintaa ja "diskurssien objektivoinnit muodostavat ja osoittavat jatkuvasti uusia vallankäytön kohteita ja alueita".

väläys
[size=85:1a22o09j]"Biologialla" viitataan arkipuheessa hyvin moniin asioihin ja usein ihan tarkoituksellisesti, tai sitten hämärämpänä retorisena käsitteenä, joka aloittaa eräänlaisen argumentaatiota ohjaavan narratiivin, jossa biologisointia voi tarkastella keskustelua seuraavien sääntöjen ohjeistajana ja/tai sääntökokoelmana. Biologia-kortin käyttäjällä on usein kaikin puolin sosiaaliselta uskottavuudeltaan optimaaliset olosuhteet muihin verrattuna tietyissä aiheissa, kuten puhuttaessa sukupuolieroista.[/size:1a22o09j]

Maallikkojen puheissa on usein aika epäselvää, mitä tällä biologialla tarkoitetaan.

Biologialla viitataan usein pakkoon, kohtaloon, välttämättömyyteen/väistämättömyyteen ja tietenkin sukupuoittuneeseen ruumiiseen erojen tuottajana - vaikkei aivojen eroja konkreettisesti nähdäkään. Ne "erot" usein keksitään - kuten aivokurkiaiskohussa, johon pohjaten voitiin keksiä mitä ihmeellisimpiä "sukupuolieroja" joita "aivojen ero" selittää - harva ei tällöin kysyy, onko eroa edes olemassa johon vedotaan aivoeron kautta.

Aivokurkiaiskohuhan perustui uutisankkaan - mitään vahvuutta sukupuolten aivokurkiaisten rakenteen tai paksuuden eroista kun ei ole olemassa, puhumattakaan siitä mitä sellaiset erot merkitsisivät. (Hyyppä & Fausto-Sterling)

väläys
Siihen vedoten saatetaan esittää stereotyyppisiä argumentteja, joilla ei välttämättä ole totuuspohjaa, esim. että naiset ovat epäloogisempia tai miehiltä puuttuu "tunneälyä." Sen lisäksi ei määritellä, mitä väitteet tarkoittavat, mitä ovat tunneäly tai epäloogisuus.

Aivan, populaarit lehtijutut antavat lähinnä raflaavia teorisointeja, jotka otetaan osaksi kahvipöytäkulttuuria ja saunakaljapuhetta sukupuolieroista. Koen nämäkin puhetavat tärkeiksi, koska niillä jäsennetään ja uusinnetaan biouutispuheeseen heijastellen esimerkiksi sukupuolten sosiaalisen eriarvoisuuden syitä ja pysyvyyttä.

Puhumattakaan "psykologisten havaintojen" esittämisestä "tosiasioina" ilman viittaustakaan sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin, ihmisten persoonallisuuksien ja motiivien tarkasteluun ja sen sellaiseen.

Pahimmillaan muutoin ovelasti artikuloitu tutkimusselostus saa sukupuolet näyttämään reaktioroboteilta, joiden motivaatio tulee siitä, onko heillä kivekset vai munasarjat. Ihmeellisintä näissä kertomuksissa lienee se, että selityksiä ei heivata roskiin vaan niistä tulee puheenaiheita ja huumoria. Eli ne sekoittuvat arkitietoon sukupuolisuudesta ja sitä koskevista arvotuksista, eli myös siitä mihin eroihin kiinnitetään huomiota ja miten ne arvotetaan sukupuolten kesken ja sukupuolen sisäisesti, sen edustajien kesken.

En voi ottaa kovin vakavasti ihmisiä, jotka keskustelevat käyttäytymisen "sukupuolieroista" kritiikittä taivaasta tipahtaneena "faktana". Samaan syssyyn joutavat mielestäni myös tyypit, jotka väittävät että tieteellinen tutkims, sukupuolitutkimuksesta puhumattakaan, olisi koskaan ollut erityisen objektiivista touhua. Suuri osa naistutkimuksestahan ei ole "uuden tutkimuksen" tuottamista sinällään, vaan "näkymättömän sukupuolibiasin" ja naisten häivyttämistä aiemmasta sukupuolitutkimuksesta eri oppialoilla.

Naistutkimukseen ja gendertutkimukseen perehtyminen voi kyllä viedä uskoa "tieteen käytäntöjen objektiivisuudelta" roppakaupalla. Tämäkin voidaan laskea toki oppialakulttuurin piirteeksi - liika kyynisyys ei ole aina hyvä asia sekään, eikä se että löytää joka ilmiöstä vain problematisoitavaa, valittamista ja eettisiä ongelmia ad nauseam. Ei sovi kaikille luonteille.

väläys
[size=85:1a22o09j]Biologiaa voi tarkastella retorisesti "jumalaterminä" (Kenneth Burke), jolla on taipumus ohjata ja rajata aiheen kuin aiheen käsittely oman symboliuniversumin sisään ja sen ehdoin käsiteltäväksi. Samalla muutetaan keskustelun "sääntöjä" siten, kuinka keskustelijat voivat osallistua ja kuinka heidän seuraavat kommenttinsa aiheesta tulkitaan.[/size:1a22o09j]

Mutta eikö sosiologiassa/naistutkimuksessa ole myös oma symboliuniversuminsa, vai onko sitä yritetty välttää? Parasta olisi keskustelu, joka vapaasti vaihtelisi eri näkökulmiin, ilman vahvoja ennakkokäsityksiä miltään tieteenalalta.

Naistutkimuksen tieteensosiologinen "sisäinen poliisin leikkiminen" on mielestäni selvästi vaikeampaa ja myös vähemmän mielenkiintoista ainakin opinnäytetyöni metodien näkökulmasta, koska:

1: Se taistelee usein tuulimyllyjä ja luutuneita käsityksiä vastaan jo sinällään ja tarjoaa vitaaleja lähtökohtia myös omalle tarkastelulleni. Hyppiminen eri näkökulmien välillä eli ns. "epistemologinen nomadismi" on tuttu aihe naistutkimuksessa (mm. Rosi Braidotti). Kyse on myös siitä, että naistutkimuksen piirissä moninäkökulmaisuuteen rohkaistaan jo sen vuoksi, että alaa harrastetaan sekä ulkopuolelta että sisältä käsin. Näin ollen naistutkimuksen monitieteisyys on usein itsestäänselvä lähtökohta, ei jotain mihin tulisi erikseen pyrkiä jonkin sisäisen "paradigman sisältä".

2: Naistutkimus on huomattavasti monipuolisemmassa mielessä itsekriittisempää kuin monet niistä aloista, joiden tutkimusta ja metodeja se kritisoi. Kuten historian ja filosofian suhteen, kyse on enemmän kattokäsitteestä kuin perinteisestä oppialasta, jonka piirissä tehdään hyvin monisäikeistä tutkimusta.

Kyse ei ole siitä etten halua pissiä omaan kamiinaan, vaan siitä ettei naistutkimusta voida kritisoida ongelmitta samoin lähestymistavoin ja käsittein. Nihilaatio eli oman oppialan/paradigman käsitteiden ja metodien käyttämien vastapulen argumenttien sulauttamisen osaksi omaa käsiteuniversumia, sen sijaan soveltuu hyvin myös naistutkimuksen "bioinhon" syiden analysointiin.

Mikäli työni käsittelisi akateemisia (episteemisiä) heimokulttuureja, aiheeseen olisi kivaa paneutua lisää. Tältä osin en halua ärsyttää liian monia tahoja - jo silkka biologisoinnista puhuminen on saanut hämmästyttävän määrän ihmisiä takajaloilleen. Samasta syystä otin tuon "biologinen diskurssi ja uskonnollisuus"-teeman mukaan, se kun kuvaa biologisointia kovin osuvasti.

Asiasta tehdään herkästi eräänlainen ristiretki, jossa vastapuolen leimaamisella hankitaan helppoja irtopisteitä ja pönkitetään omaa "totuuden puolustamisen" moraaliviittaa - ilmiö kertonee yleisemminkin siitä kuinka tieteellistä maailmankuvaa puolustellaan ja rajataan koko ajan sen relevanssin puolustelemiseksi. Evolutionismi vs kreationismi -keskustelu vaikuttanee myös asiaan - angloamerikkalainen "science" halutaan nostaa kritisoimattomaan ja problematisointien ulkopuoliseen asemaan. Usein varsin arveluttavin metodein, tietenkin.

3: Itse puhuisin pikemmin hiljaisen tiedon (tacit knowledge) roolista naistutkimuksen piirissä esitetyn tiedon tarkastelussa. Joitain kysymyksiä ei naistutkimuksen kriittisen luonteen vuoksi haluta esittää, eli voidaan jopa esittää kysymys onko naistutkimus tietyistä epistemologisista sitoumuksistaan johtuen liian kriittistä?

Onhan naistutkimuksen esittämä kritiikki usein todettu hyvin varovaiseksi "tosiaasiaväitteiden" esittämisen suhteen (mm. Barad, Haraway, Harding ym.), varmaankin essentialismin peikkojen ja oman alan relevanssin perustelun vuoksi. Naistutkimushan ei esitäkään, että samalla tavoin "tuottaisi" tosiasiaväitteitä samassa mielessä kuin luonnontieteet, koska on todennut ne hankaliksi omien epistemologisten sitoumustensa kannalta.

Olen monen monta kertaa tuonut esille, että naistutkimuksen piirissä esiintyvä haluttomuus esittää "tosiasiaväitteitä" on sen kriittisyyden kääntöpuoli ja ongelma. Tämä on kuitenkin humanististen ja yhteiskuntatieteellisten näkökulmien yleisempikin ominaisuus, ehkä sillä erotuksella että naistutkimuksessa ongelmaa on eritelty varsin paljon filosofisesti, siinä missä nykyinen yhteiskuntatiede on yhä durkheimilaista "sosiaalisen selittämistä sosiaalisella" kuten aina ennenkin.

Kuitenkin naistutkimus yhä monin tavoin käytännössä sitoutuu yhteiskuntatieteelliseen standardimalliin (SSSM), kuten mm. Anna Rotkirch on todennut. Suhde luonnontieteisiin ja niiden tuottamaan tutkimukseen vain on kompleksisempi kuin yleensä esitetään.

Naistutkimus ei ole läheskään niin selvärajainen oppirakenne kuin kuvitellaan - tutkijoita ja professoreja löytyy vähän joka lähtöön, aina fysiikasta molekyyligenetiikkaan. Voisi jopa väittää, että naistutkimus perustelee oman epistemologisen sitoumuksensa avulla omaa koskemattomuuttaan - eihän naistutkimuksessa useiden kommenttien mukaan esitetä "tosiasiaväitteitä", niiden monisäikeisen ongelmallisuuden vuoksi. (tästäkin toki voitaisiin keskustella tieteenfilosofisesti pikkutunneille asti)

väläys
Omissa snobipiireissäni hyvin yleinen kysymys on "uskotko sukupuolierojen johtuvan biologiasta", mikä helposti implikoi "sukupuolieron" biologiseksi jotenkin itsessään, siis sukupuolen ominaispiirteenä olisi juuri biologisuus ja käsitys että "siitä tulisi lähteä".

Tuolla kysymyksellä rajataan pois se mahdollisuus, että sukupuolieroja ei ole, tai että niillä ei ole suurta merkitystä.

Sukupuolierojen määrästä, laadusta, roolista ja etenkään relevanssista ei todellakaan vallitse yksimielisyyttä empiiristen oppialojen kesken. Esimerkiksi sosiaalipsykologi Vivien Burrin, evoluutiopsykologi Anne Campbellin ja Steven Pinkerin, psykologi Janet Hyden, sosiologi Raewyn Connellin muotoilut ovat kovin erilaisia ja painottavat erilaisia asioita.

Burr ja Connell toteavat että sukupuolierot rakentuvat ja merkityksellistyvät aina sosiaalisesti eivätkä ole useinkaan riittäviä sosiaalisten erojen selittäjiä itsessään, Hyde vetoaa populaarien käsitysten virheellisyyteen "suurista sukupuolieroista" phuessaan havaittujen erojen hyvin erilaisista alkuperistä ja alttiudesta muutoksille, Campbell, kirjoittaa sukupuolieroista ja niiden korreloivuudesta darwinistisen evolutionistisen teorian kanssa, siinä missä Pinker lähtee sukupuolierojen ja ([size=85:1a22o09j]motivaatiopsykologisesti rakentuvien[/size:1a22o09j]) elämänvalintojen asettamisesta sukupuolten kunnioittamisen lähtökohdaksi. Kaikkien näkökulmat ovat mielestäni varsin ongelmallisia.

Asiaa voi siis lähestyä normatiivisesti ja ei-normatiivisesti - kumpi osapuoli on "tieteellisempi" ja miksi sen pitäisi olla itseisarvo? Voidaanhan osoittaa vallitsevia haitallisia sukupuoli-ideologian muotoja ja liioitteluja purkamattomaksi konservatiiviseksi tahoksi senkin vuoksi, ettei ota tarpeeksi kantaa niihin eroihin joista ei puhuta, eikä eritellä tarpeeksi erojen syiden laajakirjoista ja usein hankalasti tutkittavaa ja todettavaa luonnetta.

Seksuaalisuuden suhteen tutkimuksen moraalistaminen ja tulosten tulkintaan ja esittämiseen liittyvät eettiset kysymykset on vielä paljon merkittävämpiä. Ihmiset selvästi tarvitsevat normatiivisia huomioita ja ohjeita, kuinka suunnistaa toistaan haastavan tutkimusten uutisoinnin myllerryksessä, varmaan osaltaan säilyttääkseen uskonsa tieteelliseen tutkimukseen.

Jos sukupuolierojen tutkimus on ihmisille kofeiinia, seksuaalisuustutkimus lienee kokaiinia.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Neonomiden tekstit ovat aina, naamioituinakin: "Me tytöt puhutaan nämä aikansa eläneet ja narratiiveissaan retostelevat biologisoijat nurin ihan vaan innollamme ja sanatulvaan hukuttamalla".
Kyse on pelkästä valtataistelusta siitä millaisella termistöllä ja miksi taistelua käydään. Kovasävyinen ja miehinen biologia-termistö on liian kova ase naisotteluihin.

Pehmustetuin nuijin ottelut kestävät vain kauemmin.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005

Katsos, joku ymmärsi asian yskän.

Tottakai kyse on valtataistelusta, koska "tieto" on valtaa. Tieto ei ole välttämättä "tieteellistä tietoa", vaan ymmärrystä. En voi tässä(kään) kritiikissäni, olinpa kuinka tasapuolisuuteen pyrkivä pikku tieteensosiologi, missään vaiheessa väittää että voisin astua hidalgoksi hidalgon paikalle. Etsin uusia tapoja ymmärtää tietoa ja jäsentää sitä, sekä tapoja suhtautua vanhoihin jäsennyksiin.

Ongelma kiteytyykin mielestäni siihen, että KUKA väittää että pyrkisin sellaiseksi? Purkajaa ei voi syyttää rakentajaksi vaikka kuinka yrittäisi.

Biologis-essentialisoiva diskurssi sen sijaan omaa helposti kaikki totalitarismin piirteet ja valitettavasti sitä tehokkaasti toteuttaneen historiankin. ([size=85:bhwtamsr]Natsi-Saksan toteuttama biologisointi ihmisten murhaamisen legitimoijana[/size:bhwtamsr]) Eikä tässä esimerkissä voi väläyttää natsikorttia kuin trollipelle - natsit olivat biologisoijia, vaikkakin erittäin suorapuheisia sellaisia. Ilman biologisointia heidän systeeminsä ei olisi ollut läheskään yhtä tehokas. "Hedelmiä" keräämme yhä tänäkin päivänä, kaksinaisena suhtautumisena biologiseen diskurssiin ja auktoriteettipelkona (ja kauhun sekaisena, turvat tukkivana kunnioituksena).

Miten nimimerkki Tietää ymmärtää sukupuolivalinnan tutkimisen? Eikö se ole mitä tärkeimmin biologista tutkimusta ja äärimmäisen darwinistista? Voidaanko senkin ajatella olevan tavallaan "kovasävyisen ja miehisen biologia-termistön" marginalisoimaa biologista diskurssia ja ennen kaikkea TÄYSIN RELEVANTTIA BIO-TIETEELLISTÄ TEORIAA, jonka käsitteleminen on lähinnä ennakkoluulojen vuoksi jäänyt 100 vuodeksi Darwinin teosten ja fanatismin jälkeen paitsioon, kunnes se heräsi uuteen kukkaan 1980-luvulta eteenpäin?

"Biologia" EI ole yhtä kuin objektiivinen/tieteellinen/sosiaalisen konstruktion ja diskurssineuvottelujen ulkopuolella oleva irrallinen suojasatama reduktionisti-jumalaan uskoville tiedeuskovaisille, vaan monisyinen diskursiivinen muodostuma, jossa on omat koulukuntansa, hyvinkin ambivalentit käsitteensä ja oppihistoriansa historiallisine painolasteineen ja tarpeineen erottautua muista biologian alalajeista. Monet biologiset diskurssit ja koulukunnat eivät edes käy merkittävää keskustelua keskenään vaan omavat, herranjestas, ENNAKKOLUULOJA, esimerkkinä tuo sukupuolivalinta ja teorian totaalinen sorsiminen, joka jatkuu edelleen mm. evoluutiopsykologian sisällä monin tavoin. (mm. Millerin kritiikki Pinkeriä kohtaan)

En voi paeta tai välttyä pieneltä ylpeydeltä ja lähes ylimielisyydeltä kirjoittaessani aiheesta, koska varmaan missään muualla automaalarilinjan pikkujouluja lukuunottamatta en ole tavannut luutuneempia ja dogmaattisempia käsityksiä omaavia ihmisiä (kuin täällä). Ankkurit tuntuu olevan niin syvällä että tarvittaisiin öljynporauslautta niiden irrottamiseen.

City-seurakunnassa sentään kuulemma riekkujilla oli erilaiset tanssityylit ja erilaiset äännähtelyt, täällä ollaan sen sijaan toistensa kopioita, bio-uskovaisia robotteja ja koulukuntafasisteja. Neliskulmaiset kehot, päät, suut ja kielet toistavat täysin aikansa eläneitä käsityksiä "objektiivisuudesta" sun muista unien näkemiseen verrattavista idealisoinneista. ([size=85:bhwtamsr]ookei, alkaa väsyttämään, älkää ottako kaikkea kirjaimellisesti...[/size:bhwtamsr])

dinoflagellat
Ei, vaikka kuinka luen niin en tajua Neonomiden missiota. Olen aiemminkin (vuosi sitten tms.) tivannut aiheesta, ja silloin lopulta käsitin niin, että Neo ei sinänsä vastusta ns. oikeiden biologien työtä ja teorioita,

Aivan. Mutta biologiaa jonkin verran tuntevana tunnen usein tarvetta kritisoida myös "oikeiden" biologien työtä - sattumoisin kun en luota ihmiseen yleensäkään hänen professionsa perusteella. Yksittäisiin lääkäreihin luotan huomattavasti vähemmän, koska he tekevät kliinistä arvaustyötä ja usein moraaliposeeraavat jumalatakkinsa takaa.

Molemmat (biologinen diskurssi populaarina vaahtoamisena ja biologien professionaalinen diskurssi) palautuvat kuitenkin osaltaan uusmediapuheeseen, jonka funtko on tehdä monimutkaisista asioista "ymmärrettäviä" ja tuottaa raflaavia narratiiveja ja ohjeistuksia ihmisten arkiajatteluun. Mutta sanomalla vähän usein jätetään hitosti asiallista ja relevanttia asiaa sanomatta.

Itse asiassa filosofeihin on helpompaa luottaa kuin biologeihin - filosofit kun eivät lähde siitä lähtökohdasta, että heidän sanansa on laki.

dinoflagellat
- - vaan häntä ottaa aivoon maallikot, jotka vetävät biologisista totuuksista (ok, "totuuksista" ettei aloittaja hyppää kattoon) omiin tarkoituksiinsa sopivia tulkintoja.

Määritelmästä riippuen kuka tahansa tietoa tuottaneen erityisalan vapaasanaista ja viestinnällisesti motivoitunutta asiantuntijaa lukuunottamatta on maallikko, kuten Geoffrey Miller on osuvasti huomauttanut. Skientistinen ajatus "yleisintellektuellista" silti istuu syvässä, esimerkkeinä monet fyysikot, yleisnerot, lääkärit ja biologit.

Sydäntäni lämmitti, kun laitot nuo ihanat lainausmerkit. Tuli heti tunne, että tunteistani välitetään. ^^

dinoflagellat
Mutta nyt en taas tiedä onko palstasosiologi - -

Kiva nimitys. En tosin ole sosiologi, vaikka näkökulmani ovatkin pitkälti sosiologisia. Foucault on kyllä sosiologiassa nykyisin melkoinen nurkkajumala (vaikka pitikin itseään filosofina).

dinoflagellat
- - laajentanut hyökkäysaluettaan itse biologeihin ja biologiseen tietoon.

Eipä tässä mitään ihmeellistä hyppäystä olla tehty, koska biologeja ja biologian paradigmoja & sisäisiä diskursseja on kritisoitu iät ajat, kauan ennen naistutkimusta ja sosiokonstruktivismiakin. Kyse on tosin siitä, että kritiikin kohde vaihtelee, joskus kovin ambivalentistikin. Esimerkiksi Anne Fausto-Sterling, Ruth Hubbard, Gisela Kaplan ja Lesley Rogers ovat jo ehtinyt osoittaa biologian eri haarojen ja kliinisen lääketieteen sukupuolimäärittelyt ja monet niihin niveltyvät (diskursiiviset) käytännöt kauttaaltaan politisoituneiksi ja vaikeiksi käsittää "objektiivisina".

Ongelma on itse asiassa myös siinä mielestäni, että jättämällä asioita sanomatta biologit voivat suojella oman alansa arvovaltaa määritellä asioita ja olioita, vaikka määritteleminen vaatisi problematisoimista ja käytäntöjen purkamista. Edelleen suosittelen lukaisemaan Fausto-Sterlingin erinomaisen (ja alla mainitsemallani palkinnolla palkitun) Sexing the Bodyn (2000), jossa väännetään esimerkiksi sukupuolen määräytymistä koskeva "objektiivinen" keskustelu oikeastaan silkaksi politisoinniksi ja sosiaalisten sopimusten väsäämiseksi tieteen arvovaltaan piiloutuen. Kirjoittaja on molekyylibiologian JA naistutkimuksen professori. Sopii mennä kiistelemään.

Odottelen juuri tieteensosiologi Karin Knorr-Cetinan palkittua (Rober K. Merton Award in Sociology, 2003) tieteensosiologista tutkimusta biokemian ja molekyylibiologian (sinun alasi?) tiedon tuottamisen kulttuurien eroista.

dinoflagellat
Jotenkin aloituksesta tulee mieleen nojatuolifyysikot, jotka syyttävät jengiä avarakatseisuuden puutteesta, kun heidän superteorioidensa sijaan uskotaan mieluummin oikeita fyysikkoja. Paitsi että en tajua mikä tässä on se sosiologinen superteoria, villakoiran ydin - matemaattisluonnontieteellisten alojen periaatteellinen vastustaminen ja vastahankaisen lässytyksen ilosanoman levittäminen?

Ei ole mitään ihmeen "superteoriaa", projisoit nähdäkseni tässä omia edistyssukoisia käsityksiäsi fyysikoiden tieteenfilosofisista sitoumuksista. Sosiologiset näkökulmat tarkastelevat ihmisten toiminnan kaiken kattavaa sosiaalisuutta ja sen vaikutusta kaikkeen mitä teemme, ajattelemme ja arvotamme.

Voihan tuotakin pitää "superteoriana", mutta pikemmin kyse on siitä että lähdetään tarkastelemaan tiedettä sosiaalisena systeminä, jonka tuottamat artikulaatiot ovat hyvin kaukana yhdentekevistä. Kukaan tälläkään foorumilla tuskin lukee oman alansa lisäksi toisen oppialan vertaisarviointilehtiä ja pohjustaa kaiken argumentaationsa niihin. Vaikka lukisikin, niin hän ei voi olla niin idiootti, että kuvittelee sen yksin riittävän nostamaan hänet kaiken kritiikin yläpuolelle.

dinoflagellat
[size=85:bhwtamsr]Biologiaa voi tarkastella retorisesti "jumalaterminä" (Kenneth Burke), jolla on taipumus ohjata ja rajata aiheen kuin aiheen käsittely oman symboliuniversumin sisään ja sen ehdoin käsiteltäväksi. Samalla muutetaan keskustelun "sääntöjä" siten, kuinka keskustelijat voivat osallistua ja kuinka heidän seuraavat kommenttinsa aiheesta tulkitaan.[/size:bhwtamsr]

Vähän erikoinen kommentti tyypiltä (Neo), joka itse mielellään haukkuu vastakeskustelijoita idioottimaisuudesta - -

Pitäisikö idiootteja ja idoottimaisesti käyttäytyviä sietää loputtomiin, vaikka he puhuvat paskaa kuukausia putkeen vaikka voisivat sivistää itseään ja harjoittaa aidompaa "sapere audea"? Rautalankakin on ehtyvä luonnonvara. Mikäli yksi tapa reagoida ei toimi, siirrytään toiseen. Elämä on.

Enkä ole pyhimykseksi itseäni nostanut missään vaiheessa, asiantuntijaksi ehkä. Pitkäpinnainen yleensä olen, mutta tarvitsen siksikin keskusteluihin kontakteja (netti)persoonien kanssa. Yksittäiset trollit eivät ärsytä läheskään yhtä paljoa - niiden ei pitäisi oikeastaan ärsyttää ollenkaan, myönnän.

Kreationismi-osiosta voi välittömästi löytää paljon törkeämpää keskinäistä vittuilua mihin olen itse koskaan täällä syyllistynyt. Monet biologeiksi asemoituvat ovat käyttäneet siellä ihan räävitöntä kieltä ja leimailua.

dinoflagellat
- - ja käyttää siekailematta alansa jargonia ja profeettojensa lainauksia.

No jostain täytyy lähteä vai mitä? Luonnontieteellistä tietoakin tuotetaan ihmisvetoisesti ja puhutaan mm. matteus-efektistä ([size=85:bhwtamsr]maine kasaantuu kuuluisille tutkijoille[/size:bhwtamsr] kyseenalaisin tavoin, kuten lainauskäytäntöjen perusteella).

Omat lähestymistapani olen kyllä pitänyt kaukana autoritaarisuudesta sinällään, vaikka postmodernia relativismia joissain asioissa näytänkin kannattavan. Enemmän kyse on reagoinnistani vallitsevaan tieteenalakulttuuriin, kuin "sisäisistä" mielipiteistäni. Kameleonttina tai "nomadina" oleminen on paljon hedelmällisempää, vaikka samalla joutuukin herkästi vallihautojen väliin.

Not for sissies - mutta jonkun on näytettävä esimerkkiä että aina ei tarvii seurata johtajaa.

dinoflagellat
Sellainen keskustelukäytöshän ei mitään rajaa, vai?

Rajaa ihan varmasti, alat tajuta ideaani. Mietin vain, että kuinka monta kymmentä teoriaa, metodia ja lähestymistapaa ja kuinka läkähdyksiin tässä täytyy itseään ilmaista akateemisfilosofisesti, että saavuttaisi jonkin maagisen "objektiivisuuden".

Helen Longino on kirjoittanut viisaita "objektiivisuuden tavoittelun" asettamisesta korkeimmaksi arvoksi, kannattaa lukea hyvin vaikutusvaltainen tieteenfilosofinen teos Science as Social Knowledge. En nyt j-a-k-s-a tiivistää Longinon pointteja, kysykää vaikka GradStudentilta, hän teosta aikoinaan alunperin suositteli.

dinoflagellat
Valitettavasti kaikki eivät keskustele sosiologian hurmaavan symboliavaruuden säännöillä (luojan kiitos).

Olenko esittänyt, että kaikkien pitäisi tehdä niin? Olisi se kyllä joidenkin itsepäisten ja narsististen luupäiden seurassa ihan kehittävää vaihtelua.

dinoflagellat
[size=85:bhwtamsr]Omissa snobipiireissäni hyvin yleinen kysymys on "uskotko sukupuolierojen johtuvan biologiasta", mikä helposti implikoi "sukupuolieron" biologiseksi jotenkin itsessään, siis sukupuolen ominaispiirteenä olisi juuri biologisuus ja käsitys että "siitä tulisi lähteä".[/size:bhwtamsr]

No, kerropas sitten miten se asia pitäisi kysyä?

Tasapuolisemmin. En ole tässä antamassa reseptejä, kuten hyvä osa keskustelijoista odottaa. haluan että ihmiset kysyvät itse. Tämä vitun diagnoosikulttuuri vituttaa - tappaa ajattelua kun ajatellaan että pitäisi olla "johtopäätöksiä" jotta pyörittelyä voitaisiin kutsua ajatteluksi.

dinoflagellat
Jos maapallolla on noin miljoona sukupuoliin jaettavaa lajia, joiden yksilöt pääsääntöisesti toimivat kukin sukupuolensa mukaan, huolimatta siitä että lajeista 95% ei ole niin kehittyneitä aivoja jotta niillä voisi sukupuoliroolia sosiologisesta näkökulmasta pähkäillä, niin mikä siinä on niin infernaalista, että jotkut ihmiset tästä päättelevät, että ihmiselläkin "biologialla" saattaisi olla jotain vaikutusta sukupuolieroihin?

Uutinen: äärimmäisen harva kysyttäessä kieltää, etteikö biologiallakin olisi vaikutusta sukupuolten käyttäytymiseen.

Yleisin nihilointitemppu vaikkapa sosiologien ja naistutkijoiden kanssa puhuttaessa sukupuolen ja biologian suhteesta on puhe "ruumiista", millä tietenkin viitataan siihen mötikkään joka alkaa kaulasta alaspäin. Aivot ovat sitä valintaa ja sen kulttuurissosiaalisesti värittyviä "estoja" kautta linjan, minkä tähden biologiaan liitetty autoritaarisuus ja essentialismi/natsipelot yhä uudelleen ja uudelleen putsaavat yhteiskuntatieteiden ja gender-tutkimuksen moraalista kruunua.

Taannoin sosiologian peruskurssilla puhuneen paikallisen sosiologian professorin sanoin: "biologia tarkoittaisi sitä, että ihminen ei olisi vastuussa omasta käyttäytymisestään... *blaa blaa* ...determinismiä... *blah blah*"

dinoflagellat
Ainakin se on minusta helvetin hyvä lähtökohta, kyllä, "siitä tulisi lähteä" jos jostakin on lähdettävä.

Minusta tuo on naiivia tiedeuskoa ja epistemologista imperialismia. Mutta lääkkeeni ei ole sosiokonstruktivistinen pullo johon mennään ja suljetaan korvat, vaan pikemmin jonkinlainen sensitiivisyys.

Myös biologisointi pitää sisällään paljon implisiittistä tietoa, josta tulisi voida puhua. Tämä itsessään avaa jo keskustelua humanistisiin ja yhteiskuntatieteellisiin näkökulmiin. Mutta keskeinäöinen nihiloinnin kulttuuri estää tätä tehokkaasti. Niinpä kirjoitan ja tutkin tämän nihiloinnin tapoja ja sitä "hiljaista tietoa".

dinoflagellat
--enkä halua lähteä siitä ilmeisestä "lääkkeestä", että yhteiskuntatieteelliset sukupuolitutkijat alkaisivat päntätä biologiaa.

Sen verran skeidaa on aiheesta kirjoitettu, että ilmeisesti tämä on laajemmalle levinnyt näkemys.

Looginen jatkopointtini tuohon lainaamaasi kommenttiini tietenkin on, että biologien tulisi opetella keskustelemaan kuten yhteiskuntatieteilijät. Tällöin ollaankin päästy usein ihan uudenlaisille vesille, kuten Fausto-Sterling on monta kertaa osoittanut. Ehkä hänen "erokäsityksensä" ovat kuinkin vielä liian allergisia naistutkimuksen henkeen, jos jotain hänen tyylissään voisi kritisoida.

Kyllähän tuo "anteeksipyytelyn" kulttuuri on varsin vahvaa kun puhutaan "ikävistä tutkimustuloksista", kuten psykologian professori Keltikangas-Järvinen on huomauttanut. Ikään kuin olisi tutkijan vika, että hän on tuottanut "tuhmaa tietoa".

Ajattelinkin, että Kiltin tiedon ja Tuhman tiedon käsitteet olisivat käteviä - mutta en tiedä onko tämä jo huumoriosastoa. Mutta tunteellistavaahan tämä keskustelu usein usein ja perustuu pritimiitireaktioille, joista johdetaan vaivihkaa moralisoivaa käyttäytymistä ja sosiaalisia sanktioita "tuhmia" tutkijoita kohtaan.

dinoflagellat
[size=85:bhwtamsr]Ihan sama kuinka paljon järkevää sanottavaa kritisoijalla muutoin olisi - jos biologisuutta ei hyväksytä "lähtökohdaksi" sukupuolieroille, toisen maailmankuva on irrationalistinen ja henkilö epäilyttävä periaatteiltaan ja älykkyydeltään.[/size:bhwtamsr]

Anna esimerkki järkevästä kritiikistä jossain "biologisoidussa" aiheessa.

Hil-jai-suus, kuten totesinkin joskus aiemmin. Ympäristötekijöihin tai persoonaan vetoajat alkavat käyttäytyä kuin selittelijät, joilla on ylämäki omien pointtiensa selvittämiseksi. Ikään kuin ihmisluonto ja ympäristötekijät eivät voisi elää yhtä aikaa. Ihmisluonto on siis jotain jäykkää, pahaa ja pelottavaa, toisenlainen symboliuniversumi, johon astuminen johtaa turmioon. ([size=85:bhwtamsr]tai Pandoran lippaan avautumiseen, kuten tutkija Pasi Malmi on muotoillut[/size:bhwtamsr])

Toinen vaihtoehto on sitten biologisoivan tutkimuksen täystyrmäys mikä onnistuu jos tutkimusselosteen retorinen muoto sellaisen mahdollistaa. Esimerkiksi jos seksuaalisuuden tutkimisessa jätetään toinen sukupuoli huomiotta, vaikka puhuttaisiin "onnistuneesta seksistä".

dinoflagellat
[size=85:bhwtamsr]Cambridgen filosofian professori Simon Blackwell on kirjoittanut "demoni-siirrosta", jolla hän on viitannut biologian komppaajien ja vastustajien nopeaan linjojen vetämiseen ja loan heittämisen kulttuurin dynamiikkaan juoksuhautojen takaa - tällöin monimutkaiset kysymykset luontodiskurssin ja ympäristötekijöiden käsittelyn suhteesta jähmetetään paikoilleen "koulukuntiin", tietoteoreettisiin sitoumuksiin JA moraaliin vedoten. Nimetään liittolaisia ja vastustajia, enkelit ja pirut. On tärkeää liittää biologisointi moraaliin, jotta voidaan perustella (tieto)poliittisesti, miksi juuri biologinen tieto on olennaisen tärkeää verrattuna muihin näkökulmiin - biologian konstitutiivis-diskursiivinen luonne siis toimii monella tasolla. Biologia siis "perustaa" paitsi fyysisen olemisemme, myös moraalimme ja lopulta yhteiskunnallisen eriarvoisuuden. [/size:bhwtamsr]

Moraaliin vetoaminen ja yhteiskunnallisten asemien arvottaminen lienevät kyllä läheisempiä omalle alallesi. Eivät kuulu biologiaan.

Kyllä kuuluvat, ja alan melkein väsyä selittämään, miksi kuuluvat. Esimerkkinä usein mainitsemani Fausto-Sterlingin esimerkki "interseksuaalien" sukupuolittamisesta leikkaustoimin lähinnä vanhempien moraalipaniikin hoitamiseksi - toimepide on usein lapsen kannalta hyvin ongelmallinen jos leikkaus meneekin mäntyyn. Yhteiskunnan myös nähdään kritiikittä edellyttävän lapsen olevan jompaa kumpaa sukupolta, vaikka kyse on sosiaalisesta sopimuksesta, väkivallasta yksilöä kohtaan jolle kumpikaan leiri ei tunnu välttämättä "omalta".

Tässä taustalla olennainen kysymys koskee tietenkin biologista diskurssia ja sen VALTAA määritellä sekasukupuolinen lapsi jommaksi kummaksi kulloisenkin bio-trendin mukaan.

Mietin yhä, kuinka kuvailla idealisoitua "tosiasiakuvausta", jolla biologia saadaan viittaamaan myös sellaisiin ominaisuuksiin, joista ei vielä tunneta tarpeeksi - niidenkin mekanismien on tottakai pakko olla "biologisia", mikä osaltana tekee biologiaa vastaan hyökkäämisen retorisesti haastavaksi. Onhan sekin mitä ei tiedetä, ainakin potentiaalisesti biologista. Kuten Jeffrey Weeks on huomauttanut, epävarmuus jostain kuumasta perunasta kuten "homoseksuaalisuudesta" viettelee tarttumanabiologisiin teorioihin ja etenkin sellaisiin, joissa ympäristötekijät on vedetty olemattomiin. Pitää löytää joku mömmö (hormoni) tai leego (keeni) joka "aiheuttaa" ilmiön X.

On siis tunnettu biologia ja idealisoitu biologia kehollisuuden kontekstissa - nämä sekoitetaan herkästi toisiinsa (teos Imaginary Bodies). Myös aivoerot, jotka ovat usein keskimääräisiä, oletetaan olevan jonkin sukupuolieron takana joka liittyy käytätytymiseen ja tästä seuraa liberaalihumanistisessa kulttuurissamme lähinnä hyväksyvää ja passivoivaa apatiaa - teknokraattisemmassa kulttuurissa ehkä jopa medikalistisia interventioita.

Joka tapauksessa, "kuviteltu" biologia on hyvin tärkeä juttu sen "todellisemman" ohella, joka tapauksessa minusta näiden eroa tulisi pohtia kriittisesti ja miettiä, miten biologisuus on monella tapaa kuin sosiaaliset muuttujatkin, eri asia kuin yksinkértainen "tosiasia". Risteävät kellokäyrät eivät ole yhtä kuin "sukupuoliero", vaan kyse on keskimääräisistä ja oletettavista tai ihan puhtaasti arvatuista eroista yksilöistä ja sosiaalisia tulkintoja tehtäessä toisten käyttäytymisestä.

Essentialismin peikko siis vaanii jka nurkan takana - en ymmärrä miten yksikään ihmisen käyttäytymisestä puhuva biologi(sti) voisi olla ottamatta tällaisia seikkoja huomioon.

Kovin moni silti tuntuu viittavaan tällaisiin seikkoihin kintaalla ja leikkivän tiedejeesusta.

dinoflagellat
Biologia on kuin "tie", jonka kulkeminen saa meidät löytämään totuuden, ja tämän polun vastustaminen nähdään vähintään epäilyttävänä, yleensä vaarallisena "kielipelinä", juonitteluna, jolla palautettavissa olevat ilmiöt saadaan näyttämään ainoilta oikeilta tavoilta hahmottaa asiaa ja ilmiöiden välisiä suhteita.

Anna jokin konkreettinen esimerkki kielipelin sijaan.

Miksi minun pitäisi luetella teemoja uudestaan, joista olen kirjoittanut jo kymmeniä sivuja? Homoseksuaalisuuskeskustelu ja "homon" kategoria ja sen suhde määriteltävissä oleviin puoliin ja biologisoinnista tehtäviin johtopäätöksiin "homoudesta", noin esimerkiksi.

Juttelin erään historian opiskelijan ([size=85:bhwtamsr]tällä kertaa ihan järkevä tyyppi[/size:bhwtamsr]) kanssa siitä, kuinka Karoliinisessa instituutissa tehty homojen ja heteroiden aivoja kuvantanut tutkimus sai osakseen tutkijan kommentin "asia on selvä". Aloin siihen lässyttämään konventionaalisia ongelmia homouden määrittelyssä, vaikka oikeastaan olisi pitänyt jatkaa selittelyn sijaan keskustelua kysymyksillä itse. Se saattaisi toimia muissakin aiheissa.

Koko käymämme keskustelun pointtihan oli se, onko naistutkimuksella annettavaa homoseksuaalisuudesta keskustelemiselle enää, kun "biologinen tutkimus on RATKAISSUT" ongelman. Ikään kuin pelattaisiin jotain puzzlepeliä, jossa voittaja on se joka ensimmäisen sanoo "maalissa ollaan".

Huomautan tähän väliin, että voisin koska tahansa asemoitua "bio-viitan" taakse ja alkaa biologistin ominaisuudessa kritisoida tutkimusselosteiden retoriikkaa ja niistä tehtyjä tulkintoja. Samalla kuitenkin asemoidun herkästi biologisen diskurssin toteuttajaksi ja auktoriteetiksi - eli pönkitän sitä rakennelmaa jota yritän horjuttaa ja/tai tehdä monisäikeisemmäksi. Toki määritelmäni asemoituneisuudestani on puutteellinen - puhuessani sukupuolivalinnasta darwinistisena teoriana asemoidun väistämättä biologisoijaksi, mutten toisaalta hirveän perinteisessä mielessä.

Toisaalta sukupuolivalinnasta puhumiseni on myös yksi tapa yhdistää ei-konventionaalinen evoluutiodiskurssin sukupuoleen ja sukupuolirooleihin, siihen "pleistoseeniteatteriin" ja tuoda diskurssin sisällä esille sen monimuotoisuutta.

dinoflagellat
Biologisointi toimii, koska se on yksinkertaista, on palautettavissa joihinkin "luonnon tosiasioihin" kuten fyysisiin kehoihin ja niiden (käyttäytymisen suhteen usein vain oletettuihin) toimintamekanismeihin ja niiden välttämättömyyteen.

Itse biologiahan on jumalattoman monimutkaista, ja ongelma on vasta, jos maallikko ja joku väkisinsosiologisoija vetää omia karvalakkitulkintojaan elämänohjeeksi puutteellisella biologian osaamisellaan. En tiedä tarkoitatko biologisoinnilla juuri tätä.

Oman käsitteeni mukaisestiPuhuupa biologiasta kuka tahansa, se on biologisointia. Biologikin korostaa tiettyjä eroja toisten yli ja ohi huomaamattaankin, ja tämä on aina altista kulttuurisille vaikutteille ja arvostuksille. Myös käytetty kieli arvotuksineen on jatkuvasti sosiaalisten merkitysten läpäisemää ja värittämää. Kyse on siis siitä, kuinka biologiaan laataan merkityksiä ja millainen kuva siitä muodostetaan. Biologit eivät professioryhmänä ole millään muotoa objektiivisia vain sillä perusteella, että he ovat biologeja. Olkootkin oppiarvoltaan helvetin isoja puolijumalia - käytännön reotiriikka ja sen valtaefektit (power-moves) ratkaisevat, millaista biologisointia se on.

Enkä tässä viittaa vielä "tosiasioihin" mitenkään uskovaisesti kuten itse tunnut huomaamattasi ja ylpeästi tekevän - puhe biologiastakin ON kuten sanoin, enemmän tai vähemmän kontingenttien tosiasiamuotoilujen artikulointia. Ajatus "tieteellisyydestä" läpäisee yleistä luonnehdintaa näille artikuloinneille, vaikka et varmaan puhuisi "solutumasta" yhtä tieteellisenä biologisena käsitteenä kuin "ekologisesta lokerosta" ([size=85:bhwtamsr]joka on käytännössä idealisaatio, eikä kuvaa mitään tiettyä spesifiä biologista "tosiasiaa"[/size:bhwtamsr]).

Kaikkea mitokondriolässytystä ei toki ole mielekästä nähdä biologisointina - jos jotakuta ei kiinnosta ottaa diskurssia tapetille tai kaltaistani analyyttista tahoa tehdä siitä numeroa, eipä sille erityistä sosiaalista merkitystäkään pääse syntymään.

dinoflagellat
Ennen kaikkea: keitä nämä biologisoijat oikein ovat?

Sinä, minä ja sun mutsis.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005
dinoflagellat
Niin, ja onnea opinnäytetyön johdosta.

Kiitos. Kamalan kauan kirjoittamiseen menikin. Työ on aivan loppusuoralla, mutta joudun luultavimmin jättämään viimeistelyn joululomalle tai sen tuntumaan. Nyt on vielä keskustelijoilla mahdollisuus vaikuttaa lopulliseen tekstiin, siksikin tämä ketju.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005
Naksuttaja
Mitäs mieltä olet, Neonomide. Onko tämä:
“Sexual identity is part of the absurdity of reality,” says Bataille. It could be said that Lyotard uses the term ‘realism’ to denote the collapse, and subsequent failure, of precultural society. The genre, and some would say the futility, of the textual paradigm of narrative intrinsic to Burke’s social 'atmosphere' is also evident in history, although in a more mythopoetical sense."

ristiriidassa tämän

Neonomide
Samalla se osapuoli, joka näyttää tietävän biologiasta eikä tee helppoja virheitä, herkästi alkaa johtamaan keskustelua vedoten biologiseen tutkimukseen ja näkökulmiin "tieteellisinä tosiasioina".

kanssa? Mielestäni on.

Kerron lähteen kun olet vastannut. (En halua mitään auktoriteettisotia. Tietenkin on mahdollista, että olet tuohon jo aikaisemminkin törmännyt.)


Enpä ole. Älä pidä minua jännityksessä. En edes arvaa miten nuo liittyvät toisiinsa.

Burke puhuu "ikkunoista", Haraway "katseesta", Foucault "biovallasta", Lyne "bio-retoriikasta". Käsitteet ovat tietenkin eräänlaisia hahmotelmia, joihin tukeutumalla hetkeksi diskurssin tasolla operoivat ilmiöt tulevat (toivottavasti) uusilla tavoin ymmärrettäviksi.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Kun mies hakkaa naista.
Miksei IKINÄ puhuta siitä, miten "naiset" pyörittävät tätä maailmaa?
10 000 000 000 eurosta vetoa, että muijat hakkaavat miehiä useammin. Yksikään mies ei vain ole niin HIIRI, että siitä julkisesti kitisisi.
PI**U tätä maailmaa pyörittää. Niin on aina ollut - niin tulee aina olemaan.
Alusta loppuun.

Liittykää "miehet" naiset KOTIIN kampanjaan.
Tämä EI OLE vitsi...

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14023
Liittynyt23.6.2005
väläys
Minusta tuo oli hyvä pointti, että biologismi tavallaan kadottaa tutkimuskohteensa, kun sitä käytetään väärissä yhteyksissä. Biologia on toki selitysvoimainen omalla alueellaan, luonnon, eläinten ja ihmisen biologian selittäjänä. Koko ihmiselämä ei kuitenkaan ole pelkkää biologiaa, eikä selitettävissä tällä yhdellä tieteenalalla.

Koko "biologian" määritteleminen yksittäisissä sosiaalisissa tiilanteissa on kovin autoritaarista jo idealtaan - hyvin monimutkainen, vaikkakin yhtenäiseen koherenssiin pyrkivä erilaisten näkökulmien ja lähestymistapojen tilkkutäkki pyritään yhdistämään muihin elämää tarkasteleviin näkökulmiin. Edward Wilson kirjoittaa "konsilienssista", tiedon ykseydestä. Daniel Dennett taas "universaalista haposta".

Minusta suhde darwinismiin ja evolutionismiin (jotka kertovat jo paljon enemmän kuin pelkkä "biologia") määritellään luultavimmin tällä vuosisadalle voimakkaammin kuin koskaan aiemmin - siksikin minusta meidän tulisi olla valmiimpia ottamaan biologista tietoa vastaan. Parsimisurakka on edessä - jonkun se täytyy aloittaa JA viimeistellä. Teemme molempia tavallaan koko ajan.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat