Miksi minun on oltava robotti yliopistolla

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Onko länsimainen ihminen vain yksi kehittymätön kuivunut ihmisenalku suuressa vara-armeijassa?Emme voi kehittyä koska me emme ponnista yhteistä päämäärää kohti, päämäärää joka olisi elämäntärkeä, jopa pyhä. (Ruokaa ja öljyä ei kyllä riitä yhteiseksi tavoitteeksi). Yliopisto on ollut minulle kompastuskivi. Porthanian kuppilassa istu(i)vat kolkkoja ihmisiä. He eivät vahingossa halua keskustella, tutustua, hymyillä vieraalle. Joskus ulkomaalainen ryhmä istahtaa pöytiin ja näyttää esimerkkiä. Silloin lämpenin ja hakeuduin jopa lähemmäksi, jospa jopa saisin olla mukana...Itse olen avoin jos joku kallistuu minuun päin ja haluaa jutella. Se harvoin tapahtui luentojen yhteydessä. Kun minä puhuin, opettajat eivät osoittaneet kiinnostusta. Kirjoitin jänniä aiheita johon he eivät tarttuneet. Olin lukenut ja tiesin että olin huippuälykäs.
Voi tietenkin heittäytyä kriittiseksi ja ruveta jaottelemaan meidän yliopistoihmiset kahteen ryhmään: Tylsät pata-taantumukselliset joilta ei mitään tule ja jonkinlaiset vasemmistolaiset jotka vihaavat korkeakulttuuria ja fuskaavat itsensä näköistä tiedettä ja kulttuuria tilalle. Hyi että paleltaa..!
Kaikki ihmiset kirjoittelevat nettikeskusteluihin ja bloggailevat mutta kukaan ei tartu kanssakeskustelijasta ja läde kahdenkeskiseen keskusteluun jossa opitaan tuntemaan sitä toista ihmistä koska tuntuu että olisi yhteistä arvopohjaa tai yhteistä keskusteltavaa ja annettavaa. Jotenkin tuntuu että me muistutamme naapureitamme ruotsalaiset jotka ovat vierineet lottopallojen tavoin yhdessä niin kauan että heiltä puuttuu eriäviä muotoja. Ne on poishangattu ja nyt he ovat kasvottomia ja leppoisia. Minulla on tämän johdosta hätä. Emme elä aitoa elämää uskonnollisesti tai globaalisti katsottuna. Oikea elämä meille olisi ehkä kerjäläisen elämä tai guerilla-soturin elämää jolloin me puhuisimme myös rehellisiä suoraan emmekä kuvitteellista niinkuin länsimainen palpattaja. Jokaisella poikkeavalla on muka oltava joku arvokehys joka estää vapaan keskustelu. - On oltava tiukasti lutherilainen tai tiukasti kristitty tai muuten enemmän näennäisvastauksia tarjoava kuin elävä.
Keskustelun ja kielen avulla voi myös luoda, mutta sen on tehtävä together pallopelinä ja kehittelynä ja vaatii syvenevää tuttavuutta. Silloin liikutaan jo toisen elämässä eikä sanojen ja käsitteiden, eli mielipiteiden maailmassa pelkästään. Toisen elämä on kielelle puutarha. Puhuminen on olemista ja tutkimusmatkaa, musiikin luomista ja luomisen ylpeyttä. Ne joiden kieli ei soi eikä soinnu olisivat hiljaa! He kuluttavat elämäämme!

Kommentit (13)

Vierailija
Axa

Olin lukenut ja tiesin että olin huippuälykäs.

Et ilmeisesti ole kuitenkaan tarpeeksi älykäs tajutaksesi sen, jotta ei koskaan kannata kehua itseään, jos haluaa vakuuttaa muut ihmiset jostakin asiasta. Sinun tulisi käyttää älykkyyttäsi hyväksesi ja tajuta se asia, että koska netissä kuka tahansa voi esittää tuollaisen väittämän, on sen esille tuominen merkityksetöntä, ellei jopa harvinaisen typerää. Jos haluat antaa näytteen älyllisestä kompetenssistasi, niin tee se kirjoituksiesi kautta. Tuossa avauskirjoituksessasi lähinnä märehdit omia tuntemuksiasi ja elämääsi, vieläpä kehtaat mainita iänikuisen kliseen ruotsalaisten avoimuudesta. Tuolla tekstillä ei vielä irtoa älykön leimaa.

Axa

Kaikki ihmiset kirjoittelevat nettikeskusteluihin ja bloggailevat mutta kukaan ei tartu kanssakeskustelijasta ja läde kahdenkeskiseen keskusteluun jossa opitaan tuntemaan sitä toista ihmistä koska tuntuu että olisi yhteistä arvopohjaa tai yhteistä keskusteltavaa ja annettavaa.

Tarkoitat varmaan että SINÄ et ole kokenut tällaista asiaa. Itse olen vaihtanut kuluneiden vuosien aikana tällä palstalla monen nimimerkin kanssa yksityisviestejä, niissä on käsitelty toisinaan hyvinkin syvällisiä asioita.

Vierailija
Echi

---

Nyt on kyllä todella osuvat kommentit. Olen samaa mieltä.

Vierailija

Axa: Usein ulkomaalaiset ovat kertoneet, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Minusta tämä ei liity vain yliopistomaailmaan. Suomessa ei ehkä ole ollut tapana tutustua uusiin ihmisiin julkisilla paikoilla, kuten kahviloissa, vaan uudet tuttavuudet tavataan esim. vanhojen ystävien kotona.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008
Desi
Echi

Et ilmeisesti ole kuitenkaan tarpeeksi älykäs tajutaksesi sen, jotta ei koskaan kannata kehua itseään, jos haluaa vakuuttaa muut ihmiset jostakin asiasta. Sinun tulisi käyttää älykkyyttäsi hyväksesi ja tajuta se asia, että koska netissä kuka tahansa voi esittää tuollaisen väittämän, on sen esille tuominen merkityksetöntä, ellei jopa harvinaisen typerää. Jos haluat antaa näytteen älyllisestä kompetenssistasi, niin tee se kirjoituksiesi kautta. Tuossa avauskirjoituksessasi lähinnä märehdit omia tuntemuksiasi ja elämääsi, vieläpä kehtaat mainita iänikuisen kliseen ruotsalaisten avoimuudesta. Tuolla tekstillä ei vielä irtoa älykön leimaa.
---
Tarkoitat varmaan että SINÄ et ole kokenut tällaista asiaa. Itse olen vaihtanut kuluneiden vuosien aikana tällä palstalla monen nimimerkin kanssa yksityisviestejä, niissä on käsitelty toisinaan hyvinkin syvällisiä asioita.

Nyt on kyllä todella osuvat kommentit. Olen samaa mieltä.

Mää on täysin erimieltä.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija
Echi
Axa

Olin lukenut ja tiesin että olin huippuälykäs.

Et ilmeisesti ole kuitenkaan tarpeeksi älykäs tajutaksesi sen, jotta ei koskaan kannata kehua itseään, jos haluaa vakuuttaa muut ihmiset jostakin asiasta. Sinun tulisi käyttää älykkyyttäsi hyväksesi ja tajuta se asia, että koska netissä kuka tahansa voi esittää tuollaisen väittämän, on sen esille tuominen merkityksetöntä, ellei jopa harvinaisen typerää. Jos haluat antaa näytteen älyllisestä kompetenssistasi, niin tee se kirjoituksiesi kautta. Tuossa avauskirjoituksessasi lähinnä märehdit omia tuntemuksiasi ja elämääsi, vieläpä kehtaat mainita iänikuisen kliseen ruotsalaisten avoimuudesta. Tuolla tekstillä ei vielä irtoa älykön leimaa.

Axa

Kaikki ihmiset kirjoittelevat nettikeskusteluihin ja bloggailevat mutta kukaan ei tartu kanssakeskustelijasta ja läde kahdenkeskiseen keskusteluun jossa opitaan tuntemaan sitä toista ihmistä koska tuntuu että olisi yhteistä arvopohjaa tai yhteistä keskusteltavaa ja annettavaa.

Tarkoitat varmaan että SINÄ et ole kokenut tällaista asiaa. Itse olen vaihtanut kuluneiden vuosien aikana tällä palstalla monen nimimerkin kanssa yksityisviestejä, niissä on käsitelty toisinaan hyvinkin syvällisiä asioita.

Kirjailijaliittoonkin mahtuu nykyisin häiriköitä, pahiksia ja kissanristiäisreporttereita. Hyvämaineinen kirjailija ei poikkea sinne.
Tähän palstaan saa jokainen purkautua jos päivä on ollut tyly. Mutta jokaisen ei soisi vastaavan, ellei ole kohtelias. Eikö idea ole siinä että vastataan jos inspiroituu. Toki saa mielipiteistä suuttua kunhan pitäytyy mielipiteden analyysiin. Ei sovi moittia toisen älyllistä tasoa tai hänen itsearviointinsa jolle hänellä on vuosien hyvin perustettua pohjaa. Ei sellainen poikamalli vaikuta sivistyneeltä vaan välinpitämättömältä. Häntä ei pyytäisi yliopistolla ohjaajakseen. Hän on se joka istuessaan seurassa huutaen puhuu vain pojan kanssa yli tytön pään taukoamatta jättääksensä tytön keskustelun ulkopouolelle. Hinta on se että keskustelu menettää sivistyneen äänenpainonsa joka on nautinto sinänsä jopa enemmän kuin pelkkä käsitteellinen väittely puolihuutaen. Pitää osata toimia useammalla tasolla jotta keskustelu ja yhteistyö olisi antoisaa. Pitää olla kunnioitusta, leikkimieltä, uteliaisuutta, ja ottaa toista todesta. Itse en pidä epäkohteliaan ihmisen älykkyyttä kokonaan kehittyneenä. Hän on luultavasti kasvanut rajoittuneessa ympäristössä eikä saanut tarpeeksi nenälleen itseään isommilta.

Vierailija

On tosiaan sääli, että sosiaalisten paineiden annetaan niin usein vaikuttaa rajoittavasti rehellisiin mielipiteisiin ja sitten ne mielipiteet mukautetaan ympäristön latistamistarpeen tyydyttämiseksi. Älä Axa välitä, vaan anna palaa. Monesti me suomalaiset olemme valitettavan kehittymättömiä juuri tässä asiassa, vaikka ilmiö on tietenkin yleismaailmallinen se negatiivisuus tai vastaavasti perseennuoleminen jotenkin loistaa täällä kenties hiukan enemmän. Moni ulkomaalainenkin on tämän asian huomannut. Toisen kunnioittaminen on suorastaan pyhäinhäväistys, jota suurempi synti on ainoastaan omien hyvien puoliensa esiin tuominen. Itsestään tulisi olla ylpeä ja itseään tulisi kehua enemmän kuin latistaa.

Kannattaa muuten kokeilla muiden ihmisten arvostamista Sen voi tehdä olematta naiivi.

Minusta on hyvä että tällaisia asioita pohditaan ihan avoimesti ja itseään on lupa kehittää ja hyväksyä se, ettei koskaan tule valmista. Matka on kuitenkin antoisa

Vierailija
Axa

Kirjailijaliittoonkin mahtuu nykyisin häiriköitä, pahiksia ja kissanristiäisreporttereita. Hyvämaineinen kirjailija ei poikkea sinne.

Sinusta todellakin saa sellaisen kuvan, että olet kirjailija joka kirjoittaa enimmäkseen "jänniä" juttuja, sen sijaan että olisit harjaantunut selkeän tieteellisen tekstin tuottamiseen.

Axa

Tähän palstaan saa jokainen purkautua jos päivä on ollut tyly. Mutta jokaisen ei soisi vastaavan, ellei ole kohtelias. Eikö idea ole siinä että vastataan jos inspiroituu. Toki saa mielipiteistä suuttua kunhan pitäytyy mielipiteden analyysiin. Ei sovi moittia toisen älyllistä tasoa tai hänen itsearviointinsa jolle hänellä on vuosien hyvin perustettua pohjaa.

Kirjoitan täsmälleen mitä huvittaa, jos katson kommenttini liittyvän aiheeseen. Se ihan sama onko tällainen käytös mielestäsi suotavaa. Pohjustat koko kirjoituksesi omiin kokemuksiisi, esimerkiksi väität että ihmiset eivät ole osoittaneet kiinnostusta juttujasi kohtaan, vaikka oletkin "huippuälykäs" ja lukenut ihminen. Katsot tämän johtuvan suomalaisesta suvaitsemattomuudesta ja epäsosiaalisuudesta. Yhtä hyvin voitaisiin kuitenkin kuvitella, että ihmiset eivät ole jaksaneet kuunnella sinua, koska juttusi ovat sekavia ja olet omahyväinen ihminen, joka ei kykene itsereflektiivisyyteen.

Tarkemmin en jaksanut puuttua muuhun tekstiisi, koska samoista asioista on jauhettu iltapäivälehdissäkin jo 70-luvulta lähtien. Kirjoituksessasi ei ollut mitään uutta, eikä siinä eritelty tarkemmin ongelmakohtia. Koska olemme tiedepalstalla, olisin kaivannut hieman syvällisempää analyysiä, joka perustuisi muihinkin lähteisiin kuin omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin. En väitä että olisit kokonaan väärässä väittämäsi kanssa, mutta hieman tarkemmin olisit voinut pohjustaa asiaa.

Otetaan vaikka nyt nämä mainitsemasi mystiset ulkomaalaiset. Tarkoitatko ruotsalaisilla jonkin pikkupaikkakunnan iloisia emäntiä, vai Tukholmassa asuvia ihmisiä? Jos et sitä tiennyt, niin ihmiset saattavat olla siellä yhtä kylmiä kuin Helsingissä, tai missä tahansa muussa suurkaupungissa. Kokeile huviksesi haastella tuntemattomien ihmisten kanssa vaikka New Yourkissa. En yhtään epäile sitä että jos ihmiset menevät vaihto-oppilaaksi johonkin maahan, niin he käyttäytyvät sosiaalisemmin ja hakevat keskusteluseuraa.

Toinen asia on suomalaisten vähäinen ilmeiden käyttö. Vaikka saatamme vaikuttaa "stone face" tyylisiltä stoalaisilta ulkomaalaisten silmissä, niin monet ovat valmiita keskustelemaan kanssasi, jos vain uskallat mennä juttelemaan ihmisten kanssa.

Axa

Ei sellainen poikamalli vaikuta sivistyneeltä vaan välinpitämättömältä. Häntä ei pyytäisi yliopistolla ohjaajakseen. Hän on se joka istuessaan seurassa huutaen puhuu vain pojan kanssa yli tytön pään taukoamatta jättääksensä tytön keskustelun ulkopouolelle. Hinta on se että keskustelu menettää sivistyneen äänenpainonsa joka on nautinto sinänsä jopa enemmän kuin pelkkä käsitteellinen väittely puolihuutaen. Pitää osata toimia useammalla tasolla jotta keskustelu ja yhteistyö olisi antoisaa. Pitää olla kunnioitusta, leikkimieltä, uteliaisuutta, ja ottaa toista todesta. Itse en pidä epäkohteliaan ihmisen älykkyyttä kokonaan kehittyneenä. Hän on luultavasti kasvanut rajoittuneessa ympäristössä eikä saanut tarpeeksi nenälleen itseään isommilta.

Itseäni ei tippaakaan kiinnosta se millainen keskustelu on mielestäsi sivistynyttä, kirjoitan tiedefoorumille ainoastaan tieteen takia. Tällaisessa keskustelussa hyvin esitetyt argumentit jyräävät, keskustelusääntöihin viitataan ainoastaan silloin, kun toinen sortuu argumentointivirheeseen. Jos olen mielestäsi tällaiseen sortunut, niin ole hyvä ja osoita asia konkreettisesti. On turha mumista jostain "sivistyneestä" äänenpainosta, vaikka ilmaisisit asiasi kuinka kohteliaasti, niin tällä ei ole mitään merkitystä, jos argumenttisi nojaavat tyhjän päällä. Ja mitä sivistyneeseen keskusteluun tulee, niin itsensä kehuminen ei mielestäni ole järkevä tapa tuoda asiaansa esille. Kuten huomasit, niin puutuin juuri tähän asiaan. Itseäni ei huvita keskustella sivistyneesti sellaisen ihmisen kanssa, joka mainostaa itseään huippuälykkääksi.

Vierailija
Echi
Kirjoitan täsmälleen mitä huvittaa... kirjoitan tiedefoorumille ainoastaan tieteen takia.

Puuttuuko neidiltä kokonaan itsekritiikki? Onko tämä jatkuva urputus sinusta tiedettä?

Yleensäkkin echin teksti on kyllä aikamoisen typerää ulostusta. Mieshän mm. syyttää toisia siitä, mitä itse tekee En viitsi pilkkoa echin tekstiä, mutta kannattaisikos hieman miettiä miksi hyökätä Axan kimppuun tuolla tavoin? Eihän Axa ole riitelemässä täällä sinun kanssasi.

Vierailija
mallas

Puuttuuko neidiltä kokonaan itsekritiikki? Onko tämä jatkuva urputus sinusta tiedettä?

Määrittele mitä tarkoitat "urputtamisella". Mielestäni puutuin aivan perustellusti muutamiin Axan tekstissä ilmeneviin ongelmakohtiin. Jos tämä vaikutti sinun mielestäsi urputtamiselta, niin sille en mahda mitään.

mallas

Mieshän mm. syyttää toisia siitä, mitä itse tekee

Perustele tarkemmin.

mallas

En viitsi pilkkoa echin tekstiä, mutta kannattaisikos hieman miettiä miksi hyökätä Axan kimppuun tuolla tavoin? Eihän Axa ole riitelemässä täällä sinun kanssasi. Hänen pitäisi laskeutua aika tavalla..

Axahan juuri kaipasi vuorovaikutteista keskustelua, nyt hän saa nauttia siitä koko rahan edestä. Mielestäni väittely on paljon syvällisempi keskustelutekniikka, kuin myötäily ja hymistely. Kuten huomaat, tämäkin on makuasia.

Vierailija

Joutsenlammessa en ole halunnut olla mukana. Mutta olen sivistynyt. Pää karkaa joskus omille teilleen ja haluaa päteä mutta useammin myötäilen kun muut latelevat tekstiä. Siitä oppii. Tämä ei kelpaa kovapintaisille yliopistonopettajille joilla on kiire ja valmiit kiintiöt totteleville. Nykyäänhän kelpaa kuka tahansa kyselykaavatutkimuksen uuttera tekijä. Minun ajankohtaista ja erittäin tärkeää aihettani heitettiin puolivalmiina ulos koska ei ollut kiinnostusta lukea sellaista aihetta läpi. Ei ole lööppeihin katsomista. Jos tuijottaa niitä liikaa voi evätä totuudensanojalta tutkimusoikeuden ja käy kuin juutalaisvainoissa että kukaan ei muka tiennyt. Meillä on nykyään yliopisto-opettajia jotka suorastaan elävät lööpeissä! Jos heillä on siihen valtaa he myös valitsevat omia arkisia täti-väitöskirjantekijöitä ja nousevat yhdessä lentoon kirjamarkkinoihin. Katsokaa vaikka itse mikä on suosituimpien kirjailijoidemme tieteellistä antia! Tieteen avullahan heidät ensin suurennetaan, sitten tulee jukisuushakoinen aina-olla-esillä!Kuulkaa tässä minun antipatiani koko maailmaa vastaan!Luulisi että heillä on yleiskiertokirjeenä kielto huomioida opiskelijoita joilla on todella sanottavaa ja jotka tekevät tämän eteen työtä kunnes kaatuvat.

Vierailija
väläys
Axa: Saanko udella, mitä se tutkimuksesi aihe käsitteli?

Tuo oli vaikea kysymys. Olen metelöinyt aiheeni kanssa ja pitkä työ on "mennyt hukkaan". Se (aiheeni)on mitätöinyt koko maailman lööpit tietyssä kysymyksessä vuodesta 1991. Minulla ei ole poliittista päämäärää. On tapahtunut tietoinen , yhdessä peitelty rikos = skandaali. On vedettävä raja poliitisen korrektiuden ja suurvallan tekemän ihmisoikeusrikoksen välille, (jollainen oli es. Saksan keskitysleirit). Olen halunnut väitellä myös tästä periaatteesta. Moraali ja politiikka. Rajanveto toisaalta rakenteellisen pahuuden, toisaalta patologisen, poliytiikassakin käytetyn pahuuden välillä es.ruskeiden rotuoppien tms muodossa.

Uusimmat

Suosituimmat