Missä ulkomaalaisissa kaupungeissa olet käynyt useimmin?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Pikaisesti laskin, että Tukholmassa olen käynyt noin 70 kertaa. Seuraavat ovatkin sitten Pariisi ja Vilna, molemmissa noin 40 kertaa. Matkat jälkimmäisiin ovat olleet selvästi enemmän työmatkoja kuin Tukholman matkat, joista kyllä noin kolmannes menee työnantajan piikkiin. Työnantajan (siis entisen, olen eläkkeellä) EMEA-pääkonttori kun oli (ja on) Pariisissa, La Defensessä ja Liettuan matkat liittyvät yhteen projektiin jota jouduin vetämään Baltiassa Baltian maiden itsenäistymisen jälkeen.

Aikajänne on myös aivan erilainen kaupunkien suhteen, Tukholmassa kävin ensimmäisen kerran 60-luvulla. Niin kyllä tosin Pariisissakin, mutta käytännössä vierailut sinne ajoittuvat 80-luvun alusta eläkkeelle jäämiseeni eikä niitä ole monta per vuosi. Yhtenä vuonna kun tehtiin EMEA-organisaation uudistusta tuli varmaan kymmenkunta kertaa Pariisissa käytyä. Koulutuksessakin siellä on tullut monta kertaa oltua. Vilnan matkat taas ajoittuvat muutamaan intensiiviseen kalenterivuoteen.

Kertokaapa oma top-kolmikkonne ja miksi kävitte juuri noissa kaupungeissa (turismi, työasiat tms). Ja huom! vakinainen asuminen lasketaan yhdeksi käyntikerraksi.

Kommentit (10)

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005

Kööpenhamina x 4 työ + 1 x turismi
Tukholma x 4 turismi
Hampuri x 2 turismi

En kyllä ymmärrä mitä tuo sana turismi tarkoittaa. Aina mulla jotain asiaa on ko. kaupunkiin ollut. En kai mä nyt muuten vaan mihinkään ulkomaille lähde. Kaljaa saa tampereeltakin.

Vierailija

Laskeskelin tämän tylsyyksissäni ja jostain ihmeen syystä kyse näyttäis olevan Barcelonasta. Ehkä se lentoliikenteen kannalta keskeinen sijainti..

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Jos lentokenttäkin riittää, niin silloin olen varmasti useimmin käynyt Frankfurt Am Mainissa, kymmeniä kertoja.

En tosin kertaakaan itse kaupungissa...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija
Seppo_Pietikainen
Jos lentokenttäkin riittää, niin silloin olen varmasti useimmin käynyt Frankfurt Am Mainissa, kymmeniä kertoja.

En tosin kertaakaan itse kaupungissa...




Heh, siellä minäkin olen monta kertaa konetta vaihtanut, on se semmoinen lentoliikenteen solmukohta. Lentoasemalta en kyllä kertaakaan ole poistunut. Ettei vain nousisi kärkikolmikkooni, jos oikein lähtisin muistelemaan. Vaan taitaa tuo Aslak peitota meidät kevyesti Ruotsin matkoillaan, tosin kilpailustahan ei tässä ollut kyse.

Vierailija

Olen juntti joten oikea vastaus on joko Tukholma tai Tallinna. Eniten aikaa on kyllä tullut vietettyä Mbabanessa, Swasimaassa.

edit. Saattaa ykkösenä olla myöskin Haaparanta. Lapsena vanhemmat raahasivat mukaan ääliömäisille voinhakureissuille.

Vierailija

Ainakin ajatusten tasolla eniten Coimbrassa Portugalissa, Sevillassa Espanjassa sekä Cap Haitienissa, Haitissa. Näissä kaupungeissa tosin viivähdin vain muutamien päivien ajan.

Uusimmat

Suosituimmat