Kristinuskon suuri murros - "etelän kristillisyys"

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Lähtökohta:

"Sortumatta liioitteluun voidaan väittää, että meidän aikanamme on tapahtunut ja on tapahtumassa eräs historian suurimmista muutosprosesseista, minkä keskeisiä tekijöitä ovat mm. globalisaatio, tiedonvälityksen ja tietojenkäsittelyn mullistus ja kommunismin sortuminen. Maailmanlaajuisten poliittisten ja taloudellisten muutosten kanssa samanaikaisesti on käynnissä harvinaislaatuinen uskonnollinen murros, mikä ilmenee kristinuskon painopisteen siirtymisenä länsimaiden ulkopuolelle Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Selvä enemmistö kristityistä elää nykyisin länsimaiden ulkopuolella.

Tätä valtaisaa muutosta havainnollistavat tietyt luvut. Maailman 2,1 miljardista kristitystä n. 1,2 miljardia elää länsimaiden ulkopuolella. Afrikassa kristillisiin kirkkoihin liittyy päivittäin keskimäärin 23.000 ihmistä, kun taas Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kirkot menettävät päivässä n. 6000 jäsentä. Afrikassa kristittyjä oli v. 1900 n. 10 miljoonaa (9,2%) ja nykyisin EU:n väestöä vastaava määrä (Afrikassa n.383 miljoonaa, 45 %). Aasiassa puolestaan kristittyjä on nykyisin n. 324 miljoonaa. Siellä kristittyjen määrän kasvu on ollut suurinta Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Kiinassa eletään historian suurimpia herätyksen aikoja. Kukaan ei tarkkaan tiedä kiinalaisten kristittyjen määrää, mutta varovaisten arvioiden mukaan puhutaan kymmenistä miljoonista, ja World Christian Encyplopedia arvioi sen jopa 90 miljoonaksi. "


[size=150:3gc6kbqz]Miten etelän kristillisyys poikkeaa länsimaisesta?[/size:3gc6kbqz]

1. Kolmannen maailman kirkkoja ei rasita länsimaisen valistusfilofian perintö. Valistus on aatehistoriallisena virtauksena antanut paljon länsimaiselle kulttuurille. Ilman sitä ihmisoikeuksien, vapauden, tasa-arvon ja veljeyden ja suvaitsevaisuuden periaaatteet eivät todennäköisesti olisi tulleet niin vallitseviksi ihanteiksi kuin on tapahtunut. Mutta valistuksen vaikutus on myös pahasti sitonut kirkkoja ja usein alistanut teologisen keskustelun kristinuskolle vieraan kysymyksenasettelun alle. Luonnontieteellinen maailmankuva ja yksipuolinen rationalismi on jättänyt omat jälkensä teologiaan ja kirkkoon. Lesslie Newbigin on varmasti oikeassa väittäessään, että kirkko on yhteiskunnassa työnnetty julkiselta alueelta yksityisen elämän, kasvatuksen, kodin ja sielunelämän piiriin samalla kun politiikka, talouselämä, lainsäädäntö ja julkinen viestintä ovat muuttuneet omalakiseksi. Kirkosta on pyritty tekemään harmiton yksityisen elämän piirin vaalija.

Miten sitten riippumattomuus valistusfilosofiasta ilmenee? –Se näkyy ennen muuta elämän ja uskon kokonaisvaltaisessa tulkinnassa. Ihmisjärki on toki tärkeä apuneuvo ja lahja uskon perusteiden ymmärtämisessä, mutta yksinään se on myös kovin rajoittunut. Elämässä on paljon sellaista, jota järjellä ei pysty selittämään. Etelän kirkoissa viileän tarkkailun ja pohdiskelun tilalla on kokonaisvaltainen eläytyminen uskon todellisuuteen. Minulle on jäänyt mieleen eräs kuvaava episodi Brasilian Salvadorin maailmanlähetyskonferenssista 1996. Eräs intialainen teologi kysyi purevasti kuulijakunnaltaan, mitä me Intiassa teemme Aristoteleella, Tuomas Akvinolaisella, Immanuel Kantilla, Paul Tillichillä, Martin Heideggirilla.. Heidän sijaansa meidän pitäisi miettiä intialaisen kristillisyyden suhdetta hindukulttuuriin.

2.Toinen ero näkyy raamatuntulkinnassa, joka on etelän kirkoissa vahvasti kontekstisidonnaista. Siinä kysytään, mitä Raamattu puhuu juuri meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme keskellä. Tunnettua on esim. vapautuksen teologian tapa tarkastella Raamattua yhteiskunnallisesta todellisuudesta käsin.

Afrikassa ja Aasiassa suullisella kertomuksella ja perimätiedolla on usein suuri merkitys. Sen vuoksi Raamatun tutkimisessa ja selittämisessä narratiivinen metodi on tärkeä apuneuvo. Onhan Raamatun teksteistä huomattava osa kertomusten muotoon kirjoitettu. Afrikkalaisessa kontekstissa on kiinnostavaa nähdä, miten esim. perheen ja yhteisön sisäisestä dynamiikasta käsin Jeesuksen lapsuuskertomuksete saavat paljon huomiota osakseen, samoin Roomalaiskirjeen ja Hebrealaiskirjeen puhe Jeesuksesta vanhempana veljenä ja esikoisena.

3. Afrikkalainen ja aasialainen kristillisyys poikkeaa länsimaisesta voimakkaan yhteisöllisyyden korostuksen takia. Länsimaisen kulttuurin ja kristillisyyden erityinen anti muulle maailmalle on yksityisen ihmisen arvon korostaminen. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen Jumalan ja ihmisten edessä. Jokaisen elämällä on jokin tarkoitus. Tämä arvokas näkökulma on usein kääntynyt vastakohdakseen ja muuttunut itsekkääksi oman edun tavoitteluksi ja ahneudeksi. Uskonnon privatisoituminen on nimenomaan länsimainen ilmiö, jossa usko kätketään sisimpään muilta piiloon. Privatisoituminen on mennyt niin pitkälle, etteivät vakaumukselliset kristityt vanhemmatkaan aina halua tai edes uskalla puhua lapsilleen uskostaan.

Varsinkin Afrikassa usko on yhteinen asia, yhdessä elettäväksi, koettavaksi ja jaettavaksi tarkoitettu. Usko yhdistää ihmisen laajempaan kokonaisuuteen ja sukupolvien ketjuun.

4. Etelän kirkkojen eräs tunnusomaisimmista piirteistä koskee niiden karismaattisuutta, joka ilmenee erityisesti monien armolahjojen käytössä kuten kielilläpuhumisen, parantamisen ja profetoimisen. Pyhän Hengen työlle ja johdatukselle pannaan suurta painoa. Karismaattisuus ei välttämättä liity minkään kirkon tai hengellisen liikkeen toimintaan, vaan se näyttää liittyvän kristinuskon spontaaniin leviämiseen ja näyttää sopivan etelän kristittyjen mentaliteettiin paremmin kuin pohjoisen ihmisen järkiperäinen asennoituminen. Monien mielestä tämä karismaattisuus liittyy helluntailiikkeen maailmanlaajuiseen leviämiseen. Heidän mielestään helluntalaisuudesta on tullut maailman toiseksi tai kolmanneksi suurin kirkko. Tällainen väite on kuitenkin melko karkeaa yleistämistä. Helluntailiike on tunnetusti maailman pirstoutuneimpia kristillisiä liikkeitä. Suuria yksittäisiä helluntaikirkkoja on vain muutamia, esim. USA:ssa ja Chilessä. On hyvin vaikea arvioida, missä helluntailiike alkaa ja missä ovat sen rajat. Oikeampaa olisi puhua helluntalaistyyppisen kristillisyyden leviämisestä.

Karismaattinen kristillisyys on meille länsimaisille kristityille suuri haaste. Riippumatta siitä pidämmekö siitä vai emme, me kohtaamme sen juuri siellä, missä kristinusko nopeimmin kasvaa ja missä kristinuskon tulevaisuus näyttää rohkaisevimmalta. Meidän tulisi paikata suuret aukot uskon tietämyksessämme ja ennakkoluulottomasti tutkia, mikä etelän karismaattisuudessa on aitoa ja mikä ei.

5. Etelän kirkoissa jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Se on luonteeltaan ikään kuin suurperheen yhteinen juhla, josta kenelläkään ei ole kiirettä pois. Luonnollisesti jumalanpalveluksessa näkyy kontekstin saama yhä suurempi huomio musiikissa, liturgiassa, julistuksessa ja yhteenkuuluvuuden osoittamisessa.

Taiwanilainen teologi C.S. Song on väittänyt, että länsimaiset saarnaajat ovat idässä tarjonneet ihmisille sulamatonta ruokaa ja rasittaneet heitä tarpeettomilla länsimaisilla ongelmilla.

Risto A. Ahonen

Kommentit (7)

Vierailija

4) "Karismaattinen kristillisyys on meille länsimaisille kristityille suuri haaste."

Ei ole. Afrikkalainen messu muistuttaa suomalaista jääkiekkoyleisöä finaalissa. Harmi että noita näkee Suomessa aika vähän, tulee lähinnä mieleen Riihimäki ja siellä nigerialainen pastori Kingley Nwaeze.

Ei uskoisi että on kyse samasta uskonnosta. Oikeastaan ei olekaan. Ero on kuin Koopilla ja Pete Parkkosella.

Vierailija

USVA:n (Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto) blogikirjoituksessa on myös maininta asiasta joka liittyy seikkaan josta olen aina äärivasemmistolaisia ja punavihreitä varoitellut näiden rakennellessa huuhaa-sateenkaariyhteenliittymiään. Nimittäin...

" Afrikkalaisten yhteisöiden leimautuminen ”etnisiksi” on niille jossain määrin myös hyödyllistä. Näin perinteiset suomalaiset kirkot eivät koe niitä kilpailijoikseen, ja tekevät niiden kanssa auliimmin yhteistyötä mm. antamalla tai vuokraamalla tilojaan käyttöönsä. Suomi on kuitenkin näille afrikkalaistaustaisille kristityille selkeästi lähetyskenttä. Ei-kristittyjen kantasuomalaisten lisäksi myös valtaosan luterilaisen kirkon jäsenistöä nähdään olevan kääntymyksen tarpeessa. Tästä ovat osoituksena laajalle levinnyt alkoholin käyttö, löyhä seksuaalimoraali, homoseksuaalisuuden suvaitseminen, lukuisat abortit ja Raamatun arvovallan murentaminen jopa koulun uskonnon tunneilla. Nämä kaikki ovat pääosin Raamatun erehtymättömyyttä ja tiukan moraalista elämäntapaa korostaville afrikkalaistaustaisille kristityille kauhistus. "

Homma menee todella mielenkiintoiseksi. Punavihreät kuvittelevat integroivansa afrikkalaisista maahanmuuttajista kannattajiaan, mutta todellisuudessa ideologisesti nämä maahanmuuttajat saattavat olla lähempänä Kokoomuksen konservatiivisiipeä, Keskustaa, kristillisdemokraatteja tai jopa Soinin perussuomalaisia. Vasemmistoliitto ideologioineen on heille "kauhistus". Eihän tässä näin pitänyt käydä?

Vierailija

Tuon USVA:n sivulta lainattu maininta siitä kuinka luterilainen kirkko antaa auliisti tilojaan afrikkalaisille uusille yhteisölle avaa mielenkiintoisia näkymiä. Nimittäin todellisuudessahan ev.lut kirkko on tehnyt vastaavaa käytännön politiikkaa jo ainakin vuosisadan - nimittäin maamme vanhojen herätysliikkeiden kanssa.

Ei siten ole mikään ihme että näillä afrikkalaisilla uusilla uskonnollisilla yhteisöillä on selvästi samankaltaisuuksia mm. vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Ne käyttävät ev.lutin antamia tiloja samaan tarkoitukseen - lähetystyöhön. Sillä kyllähän se niin on että sekä lestadiolaiset että afrikkalaiset pitävät ns. suomalaista massaa pakanalähetyskohteena.

Vierailija

Lestadiolaiset ovat integroituneet Suomeen maallisessa mielessä, mutta eivät henkisesti.

Varmastikin haluaisivat, mutta eivät kykene.

Asiaa ei auttane sukupuolta vaihtavat papit, pettäjäpiispa (sdp), homoliitot ("homot on Jumalan luomia" -eivätkö homofoobit sitten ole ?) tai Markku Koiviston vainoaminen.

Vierailija

Eräs merkittävä havainto liittyy myös Afrikan uskontotilanteeseen. Muistan vielä 1980-luvun alussa katsoneeni dokumenttiohjelman tv:stä jossa todettiin islamin käännyttäneen kymmenen kertaa enemmän Afrikan pakanoita kuin kristityt yhteisöt. Afrikassa syystä tai toisesta tapahtui kuitenkin käänne juuri 1980-luvulla, joka on melkoisen merkittävä.

Nimittäin esim. vielä 1900-luvun alussa muslimeja oli koko Afrikassa 3,5 kertaa enemmän kuin kristittyjä. 1970-luvulla kristittyjen määrä saavutti muslimien määrän. Sen jälkeen kristittyjen määrä, vaikka muslimien valta-alueilla on jopa hieman nopeampi väestönkasvu, ylitti jo muslimen määrän. Gappi kasvoi jo yli 40 miljoonan vuonna 2005 ja arvion mukaan vuonna 2025 olisi kristittyjä Afrikassa jo 115 miljoonaa enemmän kuin muslimeja. Siis vaikka todellakin syntyvyys Afrikan muslimaissa on korkeampi tai vähintäin samaa tasoa kuin maan osassa yleensäkin.

Johtopäätös on juuri se josta Al Jazeera-ohjelmassa esiintynyt islamilainen uskonoppinut oli todennut - Afrikassa muslimeja kääntyy kristityiksi.

Euroopassa (kiitos vasemmistolaisen median ja älymystön) on luotu kuva, jonka mukaan islam on rynnimässä eteenpäin. Auvoisen tietämättömiä ollaan mm. siitä, että Euroopassa sadat tuhannet muslimit ovat käytännössä luopuneet islamin harjoittamisesta (mm. Ranskassa n. 700 000).

[size=85:1woe301c]Jaakko Hämeen-Anttila - "erehtymätön islamin asiantuntija". Juuri häntä tulkitsemalla on luotu jossainmäärin erheellinen kuva islamin "voittokulusta".[/size:1woe301c]

Vierailija

Kirjoitin aikoinaan samaa asiaa sivuavan jutun palstalle otsikolla "Maailman nopeimmin kasvava uskonnollinen liike".
Siinä kuvailin karismaattisen kristillisyyden kasvua Latinalaisessa Amerikassa hieman omienkin kokemusten pohjalta.

Tässä linkki kirjoitukseen:

viewtopic.php?t=32889

Vierailija
Lektu-Elli
Lestadiolaiset ovat integroituneet Suomeen maallisessa mielessä, mutta eivät henkisesti.

Varmastikin haluaisivat, mutta eivät kykene.

Asiaa ei auttane sukupuolta vaihtavat papit, pettäjäpiispa (sdp), homoliitot ("homot on Jumalan luomia" -eivätkö homofoobit sitten ole ?) tai Markku Koiviston vainoaminen.




Todennäköisesti sukupuolta vaihtavat papit, pettäjäpiispat ja homoliitot vain vahvistavat uusia Suomessa myös pakanalähetystyötä tekevien afrikkalaisten yhteisöjen asemaa samoin kuin vanhoillislestadiolaistenkin. Kyseiset ilmiöthän selvästi syövät äärivasemmistolaisuutta ja korkeakirkollista ala' Ville Riekkistyyppistä kirkkoa.

Toden totta. Nämä ajat eivät ole riemumarssia Terho Pursiaiselle, Hannu Taanilalle eikä myöskään Ville Riekkiselle. Mitä taas tähän Markku Koivistoon tulee, niin mieshän pääsi juuri siihen asemaan mihin oli koko ajan pyrkinyt - kuviteltuun marttyyrin osaan.

---------------------

Ja sivuhöpinöiden jälkeen itse pääasiaan. Historia toistaa jälleen mielenkiintoisella tavalla itseään. Sillä mitäpäs tapahtui joskus yli tuhat vuotta sitten? Jossain nykyisen Lähi-idän alueella pidettiin kirkonjohtajien kokous. Piispat ja muut koolla olevat kuulevat, miten kaukana lännessä anglosaksien alueella (nykyiset Britannia ja Saksa) käännynnäisiä on paljon, ihmisiä kastetaan valtavasti, opetuksen tarve on suuri.

Raportoija kertoo, että kirkko kasvaa ja vahvistuu. Yksi idän kirkollisista johtajista kysyy:

Millaista kristillisyyttä nämä uudet kristityt edustavat? Ovatko he Edessan vai Antiokian puolella? Onko Kristus heidän mielestään pelkästään Jumala vai Jumala ja ihminen? Mitä he ajattelevat ikoneista?



Raportoija ei vastaa, koska hän ei todellakaan tiedä, mitä uudet kristityt vanhoista kiistoista ajattelevat. He ajattelevat ja kysyvät jotain muuta. Kirkko kasvaa heidän keskellään kysyen toisenlaisia kysymyksiä ja saaden voimansa toisenlaisesta hengellisyydestä.

Idän johtajien jäädessä väittelemään keskenään kristikunta lännessä jatkaa voimakasta kasvuaan.

(lähde: Suomen Kuvalehti 21.12.2007)

Uusimmat

Suosituimmat