Onko Japani itsenäinen valtio?

Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Rikastaja kirjoitti:

Japania ja Saksaa vastaan hyökättiin, koska niitä ei pelätty, vaan tiedettin ettei niiden talous millään kestäisi kahden rintaman sotaa!



Edelleen tosiasiat hukassa. Japania ja Saksaa vastaan ei hyökätty, vaan molemmat itse ja erikseen hyökkäsivät toiseen maahan. Japani USA:n alueelle Pearl Harbourissa ja Saksa Puolaan, Itävallan liittämistä alueeseensa en laske kuitenkaan hyökkäykseksi, kun olivat Hitlerille niin myötämielisiä enemmistö, eikä taisteluja käyty.

Sitäpaitsi mainitsemasi kahden rintaman sota molemmissa maissa kehittyi todellisuudeksi vasta sodan kuluessa. Aluksi ei tilanne ollut kummankaan osalta sellainen. Hitler itse aloitti sen hyökkäämällä Venäjälle sen jälkeen, kun sota länsirintamalla oli jo täydessä käynnissä. Stalin ei siinä vaiheessa olisi sotaa (vielä) halunnut ja tulikin yllätetyksi, kun ei uskonut vakoojiaan. NL sitten auttoi USA:ta vuorostaan valtaamalla Japanilta mm. Kurelliinit, joista vieläkin osa saarista on Venäjän hallussa. Itkevät nyt niitä takaisin, kuten pieni osa suomalaisista Karjalaa. Molemmilla maa-alueilla asuvat ihmiset ovat suurimmaksi osaksi venäläisiä nyttemmin.

Venäläiset vapauttivat myös Pohjois- Norjan, jonka asukkaat sen vieläkin kiitollisuudella muistavat.

Lierikki Riikonen

Kommentit (10)

Vierailija
Edelleen tosiasiat hukassa. Japania ja Saksaa vastaan ei hyökätty, vaan molemmat itse ja erikseen hyökkäsivät toiseen maahan. Japani USA:n alueelle Pearl Harbourissa...



Amerikka provosoi Saksan sotaan ensimmäisessä, ja Japanin puolestaan toisesssa maailmansodassa. Todisteita riittää vaikka muille jakaa!!!

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Rikastaja

Amerikka provosoi Saksan sotaan ensimmäisessä, ja Japanin puolestaan toisesssa maailmansodassa. Todisteita riittää vaikka muille jakaa!!!




No, annappas tulla.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Jonkun helvatan hipin pitämä blogi on sitten sitä todistetta?
Nyt on lähdekritiikki jäänyt TODELLA mitättömäksi.
Se on kunhan tarpeeksi paljon kirjoittaa valetta tai skandaalia niin aina joku uskoo. Nettibloggailu on tuonut roskajournalismin aivan uuteen ulottuvuuteen.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Rikastaja
Niinkuin sanoin, todisteita on todellakin KASAPÄIN! En halua edes yksityiskohtiin, mutta tässä on ensimmäinen linkki. Pyrin kaivamaan lisää esiin ajan kuluessa.

http://afreesociety.blogspot.com/2008/0 ... onkin.html




Okay, okay. Tiesin nuo jutut Lusitaniasta ja Harlbourista jo ennestään. Mutta pointtina onkin se, ettei Saksan olisi tarvinnut Lusitanania upottaa, koska varmaan tiedustelunsa kautta oli selvillä, että laivassa on siviilejä ainakin sadottain, jollei tuhansin. Eikä myöskään Japanilla ollut mitään tarvetta hyökätä Pearl Harlbouriin. Molempien maiden ainoana intressinä oli maidensa militaristinen sotapolitiikka ja Japanin tarkoituksena Tyynen meren herruus.

Japani saavuttikin haluamansa sitten talouden keinoin, kuten myös Saksa Euroopassa. Molempia maita on historia sen verran koulinut. Mitä haittaa Japanille on tullut, ettei se osallistu Amerikan invaasioihin, vaikkapa Lähi-Idässä, ei Irakissa eikä Afganistanissa. Japani noudattaa siinä mielessä hyvin itsenäisen valtion ulkopolitiikkaa, toisin kuin monet USA:ta hännystelevät Euroopan maat, kuten Viro, joka on täysin sen talutusnuorassa. Varjele meitä suomalaisia samalta kohtalolta.

Lierikki Riikonen

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Rikastaja kirjoitti:

Kiinan nousuun! Kiina on Aasian luonnollinen johtaja ja TODELLINEN Supervalta!



Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Kommunistinen Kiina tullee olemaan koko maailmankin luonnollinen johtaja ja supervalta. Senkin kanssa on vain tultava toimeen. Suomalaisilla on kokemusta tästä jo Paasikiven ajoista lähtien, miten toimia suurvallan kanssa. Hyvä sauma, jollei sitä hässitä. Nykyinen UM kyllä kokemattomuuttaan varmaan sitäkin yrittää. Pelkkä pikku hymy ei auta, kiinalaiset ovat kovia hymyilemään.

Lierikki Riikonen

Vierailija
Mutta pointtina onkin se, ettei Saksan olisi tarvinnut Lusitanania upottaa, koska varmaan tiedustelunsa kautta oli selvillä, että laivassa on siviilejä ainakin sadottain, jollei tuhansin.



Ja sotilastarvikkeita ruumassa matkalla Englantiin. Luuletko että ihan silkkaa pahuuttaan sen upottivat ? Kyseisen laivan kyljessä laivassa on vieläkin jäljellä KAKSI räjähdystä! Yksi syntyi torbedoista jotka tunkeutuivat rungon läpi, toinen kun kyseiset räjähteet räjähtivät laivan sisällä. Toinen räjähdys tuli selvästi laivan SISÄLTÄPÄIN!

No ok, jenit on ahneita omahyväisiä kusipäitä, jotka myös pienellä viiveellä tulevat lopulta saamaan ansionsa mukaan. Toki heilläkin on ollut tässä suuressa pelissä osansa. Ja mitä tuohon Korean "vapauttamiseen" tulee, niin Pohjois-Korea hyökkäsi etelään(käytännössä neukkujen vasalli) ja USA puolestaan Vietnamiin PROVOSOITUAAN tämän ns "Tokinin lahden" välikohtauksen, jota tosiasiassa ei ikinä tapahtunutkaan. Toisin sanoen, ei ole edes kyse siitä, että Amerikkalaisia sotilasaluksia oltaisiin tulitettu Pohjois-Vietnamin aluevesillä, vaan siitä, ettei kyseisiä aluksia sen enempää upotettu, kuin ikinä edes tulitettukaan!

Yhtä mätiä kuin Neukut, minkä olisi pitänyt tähän mennessä tulla kaikille selväksi! Tosin Saksa olisi tullut raadelluksi kuoliaaksi Amerinan asevausta Englannille huolimatta. Euroopan kansat tosiasiassa vuodattivat toisensa kuoliaiksi tehden kollektiivisen itsemurhan vanhan tutun "kansallisen edun" nimissä. Jenkit toivat vain tämän konfliktin nopeasti loppuun. Japseilla olisi ollut mahdollisuus oppia Saksan virheistä. Eivät halunneet, ja maksoivat siitä hyvästä!

Kiinalla on ensinnäkin tuntuvasti enemmän MASSAA, kärsivällisyyttä ja tilaisuus oppia monie, MONIEN muiden virheistä aina sitten Oopium sotien. Kiina on nyt täysin heriellä. Japani sen sijaan vaipuu Alzhaimlerin kaltaiseen tilaan muumioituneena hävinneeseen sotaansa. Peli on heidän kannaltaan OHI! Kiinasta tulee nyt Aasian AINOA Supervalta! Maailmassa he sen sijaan ovat vain yksi merkittävä tekijä, joskin pieni tasapaino onkin toki tervetullutta. Mutta edes HEISTÄ ei ole valloittamaan KOKO MAAILMAA !

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Edesmenneet valtionpäämiehet Kekkonen, Nixon ja Breshnev olivat pyhän Pietarin vastaanotolla ja kun Pietari tiedusteli halujaan kaikki halusivat uusimman lehden. Nixon potrakkanana ensin. New York Timesissa luki: "Rikollisuus kasvaa Yhdysvalloissa." "Fuck you" . Breshnev ehätti sitten väliin: Mitäs Pravda kirjoittaa? "Levottomuuksia Suomen ja Kiinan rajalla." Kekkonen vain tuumaili: "Meinasin lähettää myllykirjeen Ilkalle, mutta olkoon nyt vielä."

Lierikki Riikonen

Uusimmat

Suosituimmat