Miksi on olemassa suuria ikäluokkia?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

En ole ikinä kuullut selitystä siihen minkä vuoksi väestön määrä suorastaan räjähti silmille sotien jälkeen, eli minkä vuoksi on olemassa nämä ns. suuret ikäluokat jotka nyt keikkuvat siinä kuudenkympin tienoilla ja alle.

Jos miesten väärää tuntuvasti harvennettiin sodissa, niin katsoivatko jäljelle jääneet yksilöt asiakseen paritella sitäkin kiivaampaan tahtiin, niin että lopulta tuloksena olivat nämä ikäluokat joiden oli kuulema käytävä kouluakin kahdessa vuorossa että kaikki mahtuivat. Asunnoista oli myöhemmin valtava pula ja kaikenlaisissa keittokomeroissakin sitten asuttiin.

Ilmeisesti myös USA:ssa on olemassa suuret ikäluokat jotakuinkin samoilta ajoilta, koska olen toistuvasti kuullut termin baby boomers jota on käytetty 60-luvun hipeistä (tarkoittaen että heitä oli läjäpäin). Jep, kas vain:

http://en.wikipedia.org/wiki/Baby_boomer

Aiheuttaako sotiminen sellaisen kiimatilan että sodan loputtua lapsia laitetaan alulle kahta kauheammin? Vai pidättäytyminenkö on luonut paineita jotka johtavat tusinapäisen lapsilauman kertymiseen? Vai onko taustalla ajatus että kai tässä kohta taas tulee sota, joten tehdäänpä vähän tykinruokaa ettei ainakaan meidän kansamme katoa maailmasta? Sen tietenkin ymmärtää että kokonaisuutena ottaen Euroopan väestö lisääntyi jossain määrin tavallista enemmän kun venäläiset sotilaat raiskasivat kaikki saksalaiset naiset ja sitten kuitenkin perustivat perheen Venäjällä = yhdellä miehellä lapsi Saksassa ja lapsia Venäjällä joten lapsiluku on piirun verran tavallista suurempi.

Vai onko se jippo vain siinä että 40- ja 50-luvuilla lääketiede kehittyi niin huomattavasti, että entistä useampi syntyvistä lapsista jäi eloon. Missähän määrin natsien ihmisillä suorittamat kokeet ovat mahdollisesti asiaan vaikuttaneet, jos mitenkään?

Asia alkoi kiinnostaa henk.koht. tympiinnyttyäni loputtomiin 60 risaisten nuoruusmuisteloihin. Aivan kuin koko maailma olisi pelkkää 60-lukua hippiaikoineen ja seksuaalisine (hah) vallankumouksineen. Mitähän siitäkin ylipäätään on jäljellä. Mutta Luojan kiitos nämä suuret ikäluokat eivät enää niin suuresti lisääntyneet että heidän peräänsä olisi ollut vieläkin suuremmat ikäluokat - siitä suuri kiitos! (tv: itse harvalukuisiin kuuluva)

Sivut

Kommentit (20)

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Luulen vastauksen olevan varsin yksinkertainen. Vielä 40-luvulla avioparit halusivat lapsia, eikä niitä kannattanut hankkia sota-aikana, joten perhesuunnitelmat siirtyivät sodan jälkeiseen aikaan. EI mystiikkaa tässäkään asiassa.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Hm, pointti olisi siis siinä että lasten teko ja syntyminen on keskittynyt lyhyelle aikavälille, kun normaalitilanteessa vastaavat lapsiyksilöt olisivat syntyneet pidemmän ajan puitteissa useammalle vuodelle ripoteltuna?

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Qadesha

Juuri näin, kukapa olisi halunnut lapsia sota-aikana? 40-luvulla vielä haluttiin perheeseen lapsia, 4 kpl oli aika standardimäärä. Sodan jälkeen sitten kaikki vuosina about 38-44 vihityt parit kirivät perhesuunnitelmiaan kiinni ja lisäksi mukana olivat vuosina 45-48 vihityt.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Osittain ehkä tosiaan tuo lapsilukujuttu; mutta sellainen veikeä asia on nähtävissä myös että ihmisillä on taipumus lisääntyä aina suurten, ihmishenkiä vaatineiden mullistusten jälkeen. Jos en ihan väärässä ole, sama pätee myös muihin nisäkkäisiin, eli kyse on vaistomaisesta ja ihmisten kohdalla tiedostamattomasta halusta "korjata tasapaino".

Tietenkään tämä ei, ainakaan ihmisillä, päde täysin sellaisenaan, mutta tilastojen tasolla ilmiö olisi nähtävissä. Odotas kun yritän kuukkeloida sen tutkimuksen...

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

En usko tuollaiseen tutkimukseen, koska asialle on selväjärkinenkin selitys.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Piha6
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.8.2008

Kuten Pikku Gen edellä jo kirjoitti.

Onhan se yleinen ilmiö kautta koko historian, että jonkun suurta kuolleisuutta aiheuttaneen tapahtuman, sota, taudit, nälänhätä, jne. jälkeen tapahtuu "korjausliike", eli syntyvyys nousee huomattavasti. Yksittäisiä syitä moiseen voi sitten olla hyvinkin monia.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Piha6
Kuten Pikku Gen edellä jo kirjoitti.

Onhan se yleinen ilmiö kautta koko historian, että jonkun suurta kuolleisuutta aiheuttaneen tapahtuman, sota, taudit, nälänhätä, jne. jälkeen tapahtuu "korjausliike", eli syntyvyys nousee huomattavasti. Yksittäisiä syitä moiseen voi sitten olla hyvinkin monia.

Yksittäinen syy on myös resurssien vapautuminen väestökadon yhteydessä. Mystiikkaan taipuvaiset pääsevät syitä etsiesään helpommalla, itse olen aina kokenut olevan tarvetta asioiden järjelliseen selitykseen .

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Miksi on olemassa suuria ikäluokkia?

Minäpä kerron tarinan miksi:
Nuorehko naistoimittaja meni tekemään haastattelua sotaveteraanista, joka täytti 90 vuotta.
Ensimmäiseksi toimittaja kysyi:
- Vieläkö muistatte, mitä teitte ensimmäiseksi, kun kotiuduitte talvisodasta v. 1940?
Veteraani:
- Tottahan mie nyt sen muistan. Ihan ensittäi myö vaimon kanssa naitihin!
Toimittaja hieman punastui ja jatkoi:
- Hihhih, no niinpä tietysti, mutta muistatteko, mitä te heti SEN jälkeen teitte?
Veteraani:
- No het sen jäläkeen mie otin sukset pois jalasta!

Vierailija

Kyseessä on paineiden purkautuminen ja luulenpa asioiden olleen "suuremmas kärees...". Ei siinä kuulkaa ollut mistään muusta kuin elämästä kyse.

[size=85:3d7d1rdv]Silloin kun miehet oli vielä miehiä ja naiset naisia.[/size:3d7d1rdv]

Vierailija
Pikku Gen
... Jos en ihan väärässä ole, sama pätee myös muihin nisäkkäisiin, eli kyse on vaistomaisesta ja ihmisten kohdalla tiedostamattomasta halusta "korjata tasapaino"...

Voi voi kun olet.
Ei muillakaan nisäkkillä ole kyse vaistoista, ihmisillä suunnittelu ja tahto vaikutti asiaan. Kun luonnossa kanta on vähentynyt niin ruokalokerossa on enemmän nautittavaa ja saalistajatkin vähentyneet. Kannalla on paremmat edellytykset lisääntyä.

Vierailija
Qadesha

Aiheuttaako sotiminen sellaisen kiimatilan että sodan loputtua lapsia laitetaan alulle kahta kauheammin? Vai pidättäytyminenkö on luonut paineita jotka johtavat tusinapäisen lapsilauman kertymiseen?

Totta puhuen asia ei ole niin yksiselittenen. Esim. I maailmansodan päätyttyä Euroopassa ei suinkaan koettu mitään babyboomia - pikemminkin päinvastoin. Esim. Ranskan syntyvyys (hedelmällisyysluvuilla mitattuna) painui selvästi alemmas nykytasoa (vaikka maahanmuuttajatkin otettaisiin laskuista pois).

Mitä luultavammin II maailmansodan päättyminen aikaansai sekä USA:ssa että Euroopassa positiivisen näkemyksen tulevaisuudesta. Kuten appiukkoni totesi: "vaikka ajat olivat ankeat niin tulevaisuus näytti valoisammalta". USA pääsi vasta sodan aikana lopullisesti irti suuren laman painajaisesta ja elintaso maassa kohosi jo sota-aikana. Suomessa sota-aikana syntynyt laaja aseveljeys (se ei muuten ollut mikään myytti) synnytti selvästi asennoitumisen jossa elämä koettiin sodan jälkeen elämisen arvoiseksi.

Vastaavaa ilmapiiriä ei ehkä ole ollut havaittavissa Ranskassa ja Suomessa 1920-luvulla.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
ralf64
Kyseessä on paineiden purkautuminen ja luulenpa asioiden olleen "suuremmas kärees...". Ei siinä kuulkaa ollut mistään muusta kuin elämästä kyse.

[size=85:vtvsstz2]Silloin kun miehet oli vielä miehiä ja naiset naisia.[/size:vtvsstz2]

Näin tietenkin on, että paineet kotiin tullessa olivat kovat, mutta tuskin ne kestivät 4:ää vuotta Heppaselta vaikuttaa tuokin selitys.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
ralf64
Qadesha

Aiheuttaako sotiminen sellaisen kiimatilan että sodan loputtua lapsia laitetaan alulle kahta kauheammin? Vai pidättäytyminenkö on luonut paineita jotka johtavat tusinapäisen lapsilauman kertymiseen?

Totta puhuen asia ei ole niin yksiselittenen. Esim. I maailmansodan päätyttyä Euroopassa ei suinkaan koettu mitään babyboomia - pikemminkin päinvastoin. Esim. Ranskan syntyvyys (hedelmällisyysluvuilla mitattuna) painui selvästi alemmas nykytasoa (vaikka maahanmuuttajatkin otettaisiin laskuista pois).

Mitä luultavammin II maailmansodan päättyminen aikaansai sekä USA:ssa että Euroopassa positiivisen näkemyksen tulevaisuudesta. Kuten appiukkoni totesi: "vaikka ajat olivat ankeat niin tulevaisuus näytti valoisammalta". USA pääsi vasta sodan aikana lopullisesti irti suuren laman painajaisesta ja elintaso maassa kohosi jo sota-aikana. Suomessa sota-aikana syntynyt laaja aseveljeys (se ei muuten ollut mikään myytti) synnytti selvästi asennoitumisen jossa elämä koettiin sodan jälkeen elämisen arvoiseksi.

Vastaavaa ilmapiiriä ei ehkä ole ollut havaittavissa Ranskassa ja Suomessa 1920-luvulla.

Jotain uumoilinkin että Euroopassa noin yleisemmin ei tainnut oikein ilo ja onni kukoistaa. Tuskin se lapsenteko oikein huvittaa kun ympärillä on raunioita ja kaikesta mahdollisesta on pulaa. Eihän pula-aika (säännöstely) tainnut Englannistakaan hellittää sodan jälkeen vielä pitkään aikaan?

Kyllähän ihminen sen verran järkielukka kuitenkin lienee että miettii sitäkin pystyykö lapsen ruokkimaan. Saksan syntyvyystilastot sotien jälkeen olisivatkin erittäin mielenkiintoista tutkittavaa, jos niistä voisi poislukea ne raiskauksien hedelmät.

Pelkkä voitto ei kuitenkaan aina riittä optimismin aineksiksi, tästähän Suomi on esimerkkinä. Ehkä tuo veljeys pitänee huomioida ihan tosissaan. Maassamme eheytymistä kai joudutti se ettemme joutuneet häpeämään siinä määrin kuin saksalaiset?

(Ihan mutuna heittelen...)

syytinki
Seuraa 
Viestejä8909
Liittynyt18.8.2008
sigfrid
Luulen vastauksen olevan varsin yksinkertainen. Vielä 40-luvulla avioparit halusivat lapsia, eikä niitä kannattanut hankkia sota-aikana, joten perhesuunnitelmat siirtyivät sodan jälkeiseen aikaan. EI mystiikkaa tässäkään asiassa.

On se tietysti näinkin, mutta ehdottamasti merkittävä vaikutus on ollut myös pula-ajalla.

Pupputieteen laitoksen tutkimuksen mukaan sodan aikana ja sen jälkeen kaikesta kummitavarasta oli kova pula. Kortsujen yleisyys jossain Ruikonperällä oli muutenkin harvinaista. Kaiken lisäksi niiden käyttö oli herrojen kotkotuksia.

Kuka niitä kehtasi kyläkaupasta ostaa kun alle tunnissa koko kylä tiesi, mitä Hulukkosella suunnitellaan.

Ei kai niitä ennen sotiakaan ollut - köyhälistöllä siis. Milloinkahan kumeista yleensäkin tuli Suomessa yleisesti saatavilla oleva käyttötarvike?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat