Liian vanha työntekijä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mikä vanhoissa työntekijäissä mättää?

Nokia harkitsee laajentavansa kultaisen kädenpuristuksen tarjoamista kaikille 15 vuotta konsernissa palvelleille työntekijöille ympäri maailman. Tarjolla näille työntekijöille olisi vuoden palkka.

Nokian suunnitelmat ovat poikkeuksellisen laajat, sillä tähän asti yhtymä on käyttänyt irtisanomispaketteja vain yt-neuvottelujen yhteydessä.

Taloussanomat uutisoi perjantaina, että Nokia tarjoaa pääkaupunkiseudulla irtisanoutumisrahaa 15 vuotta tai tätä enemmän talossa olleille työntekijöille. Kyse on vuoden palkasta.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen kertoo Kauppalehdelle, että jos vastaanotto on suotuisa, yhtiö saattaa laajentaa järjestelyn koskemaan konsernia maailmanlaajuisesti.

Yhtymällä on noin 60 000 työntekijää. Suominen ei osaa sanoa, paljonko paketin piiriin kuuluvia ihmisiä olisi.

Jatkossa irtisanoutumispaketti tulisi hänen mukaansa koskemaan työntekijää vain sen vuoden aikana, kun hänellä on tullut 15 vuotta täyteen Nokialla. Tämän vuoden jälkeen tarjous menisi umpeen.

Suomisen mukaan paketin tarkoitus on tuoda pidempään talossa olleille ihmisille mahdollisuus uudistua. Monista yhtiön järjestämistä ohjelmista huolimatta tämä ei aina onnistu yrityksen sisällä.

Mahdollisuus uudistua, anna mun nauraa...
Hyvä sinänsä että tarjoavat vapaaehtoista pakettia vanhemmille työntekijöille. "Hieno armonpala".
Vanhempia kun jos rupeais väkivalloin irtisanomaan niin vois Nokiakin saada syytteen ikärasismista.

Mutta onko 40-45 vuotias työmarkkinoilla jo vanha tai uudistumiskyvytön?
Tai muutoin epäpätevä?

Vai onko lopultakin kysymys vain rahasta?

Vanhemmat työntekijät kun tuppaa maksamaan enempi.
15 vuotta firmassa niin johan siinä alkaa palkka nousta jo pelkästään indeksikorotuksilla. Vanhemmat työntekijät myös näkevät firman sisäiset epäkohdat helpommin ja uskaltavat kapinoida niitä vastaan sekä uskaltavat pitää kiinni omista oikeuksistaan.

Nuori koulunpenkiltä juuri tullut on halpaa työvoimaa, helposti johdettava (johdateltava) ja komittoitunut palkattomiin ylitöihin.

Onhan noita eroja näköjään kun äkkiseltään ajattelee.

Kuinka moni teistä ottais loparit vuoden palkalla ilman että on uutta duunia tarjolla?
Tai kuinka moni jos on uusi duuni saatavilla?

Sivut

Kommentit (92)

Vierailija

Olli-Pekka Kallasvuon olisi pitänyt ymmärtää lähteä jo muutama vuosi sitten. Hän on ollut Nokialla vuodesta 1990 asti:

http://www.nokia.com/A4126339

Itse ottaisin tarjouksen vastaan, jos olisi uusi paikka valmiina, ja ostaisin rahoilla ensimmäisenä Samsungin kännykän.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Se on hyvä vaan kun antaa monoa vanhoille työntekijöille, että saavat uutta verta yritykseen. Maailma muuttuu ja niin pitäisi myöskin työntekijöidenkin muuttua.

Niihhä ne monet muutkin firmat tekee, mutta eivät saa vain julkisuutta siitä kun ovat niin pieniä.

Paperialalla ja semmosilla on eriasia, kun ne eivät ole innovatiivisia aloja joten säkillinen kokemusta on siellä hyödyllisempi kuin lasillinen luovuutta. Tehtaan pysähtyminen päiväksikin aiheuttaa jo miljoonien tappiot.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija
Moses Leone
Olli-Pekka Kallasvuon olisi pitänyt ymmärtää lähteä jo muutama vuosi sitten. Hän on ollut Nokialla vuodesta 1990 asti:

http://www.nokia.com/A4126339

Itse ottaisin tarjouksen vastaan, jos olisi uusi paikka valmiina, ja ostaisin rahoilla ensimmäisenä Samsungin kännykän.

Vissiin vuodesta 1980 on ollu, ainakin ton tekstin mukaan.

Vierailija
TERÄS NALLEPUH
Se on hyvä vaan kun antaa monoa vanhoille työntekijöille, että saavat uutta verta yritykseen. Maailma muuttuu ja niin pitäisi myöskin työntekijöidenkin muuttua.

Niihhä ne monet muutkin firmat tekee, mutta eivät saa vain julkisuutta siitä kun ovat niin pieniä.

Paperialalla ja semmosilla on eriasia, kun ne eivät ole innovatiivisia aloja joten säkillinen kokemusta on siellä hyödyllisempi kuin lasillinen luovuutta. Tehtaan pysähtyminen päiväksikin aiheuttaa jo miljoonien tappiot.

Miks ei ne sitten sano että ne haluu eroon vanhasta ja kallista työvomasta kun se on niin epäluovaakin?

Senkö takia koska se on lainvastaista?

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Suurin syy tällaiseen sukupolvenvaihtoon yrityksissä on nuorempien helpompi johdettavuus. Nuori ei vielä tiedä kuinka kyvytön johto firmassa on ja kuuntelee hiljaa ikääntyneen ja seniilin johdon vuorottelevat tarinat hajauttamisen, outsorsaamisen ja keskittämisen eduista.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Yleensä näissä on montakin eri tekijää, miksi vanhoista halutaan eroon ...

Yksi on tietenkin riski, taloudellinen riski, asia on nimittäin niin että jos vanhempi työntekijä joutuu jostakin syystä työkyvyttömyyseläkkeelle, niin viimeinen työnantaja maksaa eläkeyhtiölle könttänä sen puuttumaan jääneen eläkekertymän, mikä ennenaikaisesta eläköitymisestä seuraa.

Näitä kun sattuu esim. puolikymmentä peräkkäin, niin se rassaa jo kassaakin jossakin vaiheessa, varsinkin pienessä yrityksessä.

Toinen tekijä on se, että ajanoloon kaikkiin yrityksiin jämähtää paljon sellaisia työntekijöitä, joista pitäisi oikeastaan päästä eroon, hyvät kyllä kiertää työnantajalta toiselle, parempien palkkojen ja työetujen vuoksi, yleensä myös etenee urallaan, mutta nämä joista pitäisi päästä eroon, ei lähde mihinkään.
Joskus kannattaa ykisnkertaisesti ajaa koko henkilökunta alas ja vaihtaa kaikki kerralla, varsinkin jos on muitakin ongelmia talossa, esim hävikkiä jne ...

Kolmas tekijä on myös se, että vanhimmat työntekijät on yleensä myös niitä parhaiten palkattuja, eli jos niitä on hyvin paljon, niin sekin kasvattaa palkkamenoja vuosien mittaan aika mehevällä summalla ...

Vierailija
Lapin Mies

Yksi on tietenkin riski, taloudellinen riski, asia on nimittäin niin että jos vanhempi työntekijä joutuu jostakin syystä työkyvyttömyyseläkkeelle, niin viimeinen työnantaja maksaa eläkeyhtiölle könttänä sen puuttumaan jääneen eläkekertymän, mikä ennenaikaisesta eläköitymisestä seuraa.

Onko todellakin noin?
Jos kaveri sairaseläköityy 10 vuotta aikasemmin niin se on viimesen työnantajan pussista pois? Firma maksaa maksut kymmeneltä vuodelta? Jos noin on niin se oli minulle uutta.
Sama alle kymmenen työntekijän firmoissa?

Mikähän mahtaa olla Nokialla sellaista duunia mikä aiheuttaa ennenaikasia eläköitymisiä? Palaako kynttilä molemmista päistä ja porukka loppuun?

Lapin Mies
Toinen tekijä on se, että ajanoloon kaikkiin yrityksiin jämähtää paljon sellaisia työntekijöitä, joista pitäisi oikeastaan päästä eroon, hyvät kyllä kiertää työnantajalta toiselle, parempien palkkojen ja työetujen vuoksi, yleensä myös etenee urallaan, mutta nämä joista pitäisi päästä eroon, ei lähde mihinkään.
Joskus kannattaa ykisnkertaisesti ajaa koko henkilökunta alas ja vaihtaa kaikki kerralla, varsinkin jos on muitakin ongelmia talossa, esim hävikkiä jne ...

Hyvät aina duunia löytää. Näistä firma yleensä haluaa myös pitää kiinni iästä riippumatta. Joku tässä Nokian houkuttimessa kyllä mättää. Parhaathan ottaa paketin ja lähtee. Siinä meni taas aivoja kilpailijoille ja ties minne.

Vai laskevatko että kaverit on niin optioilla sidottuja etteivät lähde?

Lapin Mies
Kolmas tekijä on myös se, että vanhimmat työntekijät on yleensä myös niitä parhaiten palkattuja, eli jos niitä on hyvin paljon, niin sekin kasvattaa palkkamenoja vuosien mittaan aika mehevällä summalla ...

Vanhimmilla on myös kokemusta ja ammattitaitoa enemmän kuin nuorilla jos ei nyt puhuta pelkästään kokoonpanolinjasta.

Vaikka kyllähän niitä optioiden lihottamaa porukkaa varmasti loisii eritoten Nokiassa. Ei tarvi enää yrittää kun loistava toimeentulo on jo saatu ja palkka on mikkihiirirahaa. Käydään hommissa vaan harrastuksen vuoksi.

Alex
Seuraa 
Viestejä486
Liittynyt2.1.2006

Hei,

Onglmanahan firman kannalta tuollaisessa tarjouksessa on se että ne jotka vielä oikeasti ovat kilpailukykyisiä työmarkkinoilla ottavat tarjouksen vastaan ja jättävät Nokian. Ne jotka eivät enää löydä uutta positioa eivät tuohon suostu. He tietävät _kokemuksesta_ että yhden vuoden palkalla ei pitkälle pötkitä.

Eli hieman omituinen tarjous kaiken kaikkiaan.

Niin, minulla tulee ko. firmassa 15 vuotta ensi keväänä täyteen ja se on "kiitos ja kumarrus" ensi syksynä heti lomien ja irtisanomaisajan jälkeen

--

Lapin Miehen esitys on tyypillistä epäpätevän johdon selitystä. Itselläni on kokemusta miten 50% liikevaihdostaan monopolissa ja lopuilta määräävässä markkina-asemassa oleva yritys saatiin konkurssiin johdon epäpätevyyden vuoksi.

Erohoukutin vie firmasta paljon osaavia iästä riippumatta, koska noissa tapauksissa työsopimus loppuu heti, eikä 15. päivä. Ts. vaikka irtisanomisaika olisi puoli vuottakin, niin näihin sopimuksiin liittyy vapaus vaihtaa heti työnantajaa, ja pätevä työntekijä saa näin vuoden ajan kaksinkertaista palkkaa. Sensijaan epäpätevää johtoa ei saa millään talosta ulos, jos ylin johto ei ota kovia otteita ja sano heitä ilman houkuttimia irti. Se taas on usein isossa firmassa mahdotonta ilman ylimmän johdon irtautumista porukasta, koska tämä sikariporras on yleensä kavereita vuosien ajalta.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Alex

Niin, minulla tulee ko. firmassa 15 vuotta ensi keväänä täyteen ja se on "kiitos ja kumarrus" ensi syksynä heti lomien ja irtisanomaisajan jälkeen

--

Jep, meillekin tuli tällainen koko henkilökunnalle suunnattu tarjous, 1,5 vuotta ennen eläkeikää. Arvatkaapas mitä tein

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007
Lapin mies
Yksi on tietenkin riski, taloudellinen riski, asia on nimittäin niin että jos vanhempi työntekijä joutuu jostakin syystä työkyvyttömyyseläkkeelle, niin viimeinen työnantaja maksaa eläkeyhtiölle könttänä sen puuttumaan jääneen eläkekertymän, mikä ennenaikaisesta eläköitymisestä seuraa.

Höpö höpö. Olisiko sulla jotain lähdettä tolle väittämälle ?
Työntekijä maksaa joka tilistään eläkevakuutusmaksuja, josta eläke maksetaan. Mistä lähtien viimeinen työnantaja on joutunut maksamaan työntekijänsä eläkkeitä ???

Siksiköhän mullekaan ei hyväksytä eläkettä, koska ex-työnantaja on tehnyt Jorma Huuhtasen kanssa salaisen sopimuksen, että mulle ei saa eläkettä myöntää ???

Minkähänlainen käytäntö muualla on ? Onko työnantajan halvempi päästää työntekijöitä eläkkeelle esim. Saksassa tai Kiinassa ?

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
TERÄS NALLEPUH

Paperialalla ja semmosilla on eriasia, kun ne eivät ole innovatiivisia aloja joten säkillinen kokemusta on siellä hyödyllisempi kuin lasillinen luovuutta. Tehtaan pysähtyminen päiväksikin aiheuttaa jo miljoonien tappiot.

Oho, vai eivät ole innovatiivisia? Satutko tietämään että suomalainen paperikone on ehkä maailman eniten automatisoitu kone. Niitä tehdään konepajoilla, joilla täytyy siihen koneautomaatioon kyky olla. Käyttäjiltä sitten vaaditaan enemmän tietotaitoa, kuin joltain valmiin paperin pyörittäjältä.

Terästeollisuudessa ja sen innovaatioissa suomalaiset ovat maailman huippuja, jos jotain esimerkkejä kaipaat niin aikoinaan oli ainoastaan japanilaisten kanssa kilpailua esim. konvertterin tulenkestävien materiaalien käyttöiästä. Siis montako happipuhallusta kestää. Monia muita esimerkkejä on, tuo oli vain yksi selvennykseksi. Jos esimerkiksi Rautaruukin valssaamolla tulee seisokki, kustannuksia lasketaan minuuteissa. Ja remonttimiesten täytyy todella olla innovatiivisia ja lyhyellä ajalla. Siksi niihinkin hommiin vaaditaan vähintään neljän vuoden koulutus ja lisäksi työkokemus.

Paras tilanne on silloin, kun heillä ei mitään tekemistä ole, sotevia vaan. Kun ne miehet ovat töissä tehdas ei tuota mitään.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Hesarissa oli juttu jo viime talvena, joka oli otsikoitu:

"Nokia haluaa päästä eroon yli 40-vuotiaista ikälopuista."

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Vanhat halutaan pois sen takia koska niille joutuu maksamaan palkankorotusta ja ikälisää.

Vanhat on tottuneet pysyvään työpaikkaan, niin ne on vaan sielä eikä tee mitään. Nuorista myös pääsee helpommin eroon kun tekee vain määräaikaisia sopimuksia.

Vierailija
tiäremiäs
Vanhat on tottuneet pysyvään työpaikkaan, niin ne on vaan sielä eikä tee mitään.
Tätä se on. Vanhat on vaan tiellä. Vakuuttavat osaamisellaan, mutta tuottavuus ei aina ole sitä ykköstä. Parhaat vitsit kyllä löytyy aina vanhemmalta polvelta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat