Voiko psykopatia olla ei-synnynnäistä?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ehkä psykopatia ei edes ole oikea sana sille mitä etsin. Eli tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ja tiedän, etten rakasta tai edes välitä kenestäkään.
Kun eräs parhaista ystävistäni kuoli, en tuntenut mitään, ja kaikki sanoivat minun olevan shokissa. Mutta jo vuosia on ehtinyt vierähtää, enkä vieläkään kykene tuntemaan mitään.

Tiedän, ettei yhdelläkään "ystävälläni" ole minulle oikeasti mitään väliä. En usko, että kukaan täällä oikeasti rakastaa toista ihmistä, toisin kuin TV:ssä, jossa kaikki tuntuvat toisiaan rakastavan; vanhemmat rakastavat lapsiaan, puolisot toisiaan jne.

Tiedän, etteivät vanhempani ikinä ole kyenneet meitä lapsia rakastamaan. Enkä usko, että vanhemmat yleensäkään oikeasti lapsistaan niin paljon välittävät, mitä esim. edellämainituissa tv-ohjelmissa annetaan luulla.

Mutta olen aivan varma, etten aina ole ollut näin tunnekylmä.
Itseasiassa, muistan kuinka äitini sanoi minun olevan sairas, kun tunsin sympatiaa hiiriä kohtaan, jotka tapettiin.

Tiedän olevani kykenemätön välittämisen tunteisiin, mutta en oikeasti usko niitä tunteita muillakaan olevan kovinkaan paljon. Mutta joitain tunteita, (ei niin suuria, mitä julkisesti näytellään) ihmisillä on. Ja olen varma, että minäkin olen niitä joskus nuoruudessani tuntenut.
Eli voiko ihmisestä tulla jonkinlainen psykopaatti ajan kanssa?

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Rakastuminen on stressin kaltainen olotila. Se johtaa lisämunuaisten kortisonin tuotannon voimistumiseen niin naisilla kuin miehillä. Rakastuneet naiset ja miehet lisäävät kortisonin tuotantoaan noin 40 %:lla. Muutos vahvistaa valppautta, auttaa suuntaamaan enemmän huomiota tärkeäksi koettuun asiaan ja lisää valmiuksia toimia yllättävienkin käänteiden vaatimalla tavalla. Stressi tekee rakastuneen myös aika ajoin unettomaksi.

Rakastumisen seurauksena testosteronin tuotanto miehillä laimenee, naisilla vahvistuu. Rakastuneet naiset kaksinkertaistavat testosteronin tuotantonsa, miehet vähentävät tuotantoa 40 %:lla. Nämä toisilleen vastakkaiset muutokset lähentävät sukupuolia kemiallisella tasolla toisiinsa. Testosteronin hiipuessa miesten käytös saattaa pehmentyä, kun sitä vastoin vaikutuksen vahvistuessa naisten käyttäytyminen saattaa muuttua kovemmaksi. Rakastuneista miehistä tulee toisen tahtoon paremmin mukautuvia, naisista suhteen jatkamiseen määrätietoisemmin suhtautuvia. Sukupuolten tasoittuva kemia auttaa rakastunutta paria myös paremmin keskittymään toisiinsa.

Lisämunuaisten ja sukurauhasten herättyä aivot alkavat hallita rakastumisen kemiaa. Serotoniinin voimakas purkaus hermosolujen varastorakkuloista saa aikaan ekstaasin kaltaisen läheisyyden ja hyvänolon tunteen. Empatia kasvaa. Aikaa ja tilaa annetaan omien tunteiden lisäksi myös muiden tunteille. Onnen tunteen vallassa myös aiemmin tuntemattomat kasvot alkavat viehättää. Olotila saa rakastuneen paitsi himokkaaksi myös samalla alttiiksi syrjähypyille.

Aivokuvista nähdään, että rakastuneella hermosolujen toiminta syttyy aivosaareen ja pihtipoimun etuosassa. Näillä aivoalueilla solut käyttävät kemialliseen viestinsiirtoon serotoniinia. Aivojen mantelitumakkeen toiminta säätelee tunnevaltaista oppimista. Mantelitumake toimii mustavalkoisten tunteiden tulkkina, aivokuori antaa tunteille sävyt. Rakastuneella mantelitumakkeen toiminta hiipuu ja sen seurauksena pelon, surun ja vihan tunteet väistyvät. Rakastunut on peloton. Rakastumisessa ei ole tilaa surulle tai vihalle. Niiden aika koittaa vasta myöhemmin. Sokeasti rakastunut ei siten opi suhteen herättämistä tunteista vastaisen varalle.

Dopamiinin aineenvaihdunta aivoissa vilkastuu kohdatessamme uusia kokemuksia tai kun tarpeidemme välitön tyydytys lykkääntyy. Dopamiinin vaikutus aivoissa voimistuu esimerkiksi videopelin aikana, joka vaikeuksien kautta päättyy lopulta onnistumiseen. Voimakas dopamiinivälitteinen viestinsiirto vahvistaa valppautta mutta johtaa huomion keskittymiseen ja kapeutumiseen. Rakastunut kiinnittää huomionsa toisen myönteisiin ominaisuuksiin ja jättää kielteiset seikat huomiotta. Rakastunut näkee rakastettunsa ainutlaatuisena. Hän saa rakastuneen ajatuksissa keskeisen sisällön ja erityisen merkityksen. Rakastuneen ajatukset täyttyvät tapahtumista, esineistä tai ilmiöistä, jotka liittyvät tavalla tai toisella rakastettuun.

Rakastuneen aivoissa häntätumake ja aivokuorukka syttyvät, jälkimmäinen kuin pelin aikana. Rakastuminen muistuttaa peliä myös hermosolujen kemian perusteella. Oikeassa aivopuoliskossa prefrontaalisella aivokuorella hermosolujen toiminta kiihtyy surun aikana ja masentuneilla. Kun rakastumme, tapahtuu päinvastoin. Samoin manian aikana toiminta tällä aivoalueella vaimenee. Surun ja masennuksen tunteet pysyvät siten loitolla rakastumisen tai manian aikana noustakseen jälleen esille suhteen katketessa tai manian vaihtuessa masennustilaksi.
Rakastumisen riemu

Elimistön itsensä tuottamat morfiinin kaltaiset aineet tuovat hyvän olon ja onnen tunteen. Rakastuminen sytyttää liki samat aivoalueet kuin morfiini. Sisäsyntyiset morfiinit sammuttavat nälän ja kivun tunteet. Rakastunut ei tunne nälkää. Rakastunut myös uhmaa kipua. Vahvan opioidipeptidituotannon seurauksena dopamiinin vaikutukset voimistuvat sekä rakastuneen miehen follitropiinin tuotanto heikkenee kaksi kolmasosaa, mikä testosteronin hiipumisen ohella lamaa edelleen kivesten toimintaa. Aivokuvissa rakastuminen muistuttaakin enemmän riemua kuin seksiä.

Kaikki nämä muutokset kehossa ja aivoissa luovat hedelmällisen kemian, jotta suhde pysyisi ja jatkuisi rakastumisesta rakkauteen. Henkilöiden välinen kemia kuitenkin ratkaisee, miten suhde jatkuu.

Rakastumisen taustalta on erotettavissa biologisia lainalaisuuksia ja kemiallisia kaavoja. Rakastuminen herättää toisissa vahvemmat kemialliset reaktiot, toisissa laimeammat. Toiset rakastuvat tulisemmin, toiset maltillisemmin. Toiset rakastuvat monta kertaa, toiset eivät lainkaan.

Tieto rakastumisen kemiasta ei mitätöi tunnetta eikä pyri oikomaan rakastumisen monimutkaisuutta. Rakastumista ei myöskään tarvitse analysoida tieteen keinoin tai selittää millään. Tunteesta voi aina halutessaan pelkästään nauttia.

www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveyde ... _ja_seksi/

Vierailija
Remako
Ehkä psykopatia ei edes ole oikea sana sille mitä etsin. Eli tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ja tiedän, etten rakasta tai edes välitä kenestäkään.
Kun eräs parhaista ystävistäni kuoli, en tuntenut mitään, ja kaikki sanoivat minun olevan shokissa. Mutta jo vuosia on ehtinyt vierähtää, enkä vieläkään kykene tuntemaan mitään.

Tiedän, ettei yhdelläkään "ystävälläni" ole minulle oikeasti mitään väliä. En usko, että kukaan täällä oikeasti rakastaa toista ihmistä, toisin kuin TV:ssä, jossa kaikki tuntuvat toisiaan rakastavan; vanhemmat rakastavat lapsiaan, puolisot toisiaan jne.

Tiedän, etteivät vanhempani ikinä ole kyenneet meitä lapsia rakastamaan. Enkä usko, että vanhemmat yleensäkään oikeasti lapsistaan niin paljon välittävät, mitä esim. edellämainituissa tv-ohjelmissa annetaan luulla.

Mutta olen aivan varma, etten aina ole ollut näin tunnekylmä.
Itseasiassa, muistan kuinka äitini sanoi minun olevan sairas, kun tunsin sympatiaa hiiriä kohtaan, jotka tapettiin.

Tiedän olevani kykenemätön välittämisen tunteisiin, mutta en oikeasti usko niitä tunteita muillakaan olevan kovinkaan paljon. Mutta joitain tunteita, (ei niin suuria, mitä julkisesti näytellään) ihmisillä on. Ja olen varma, että minäkin olen niitä joskus nuoruudessani tuntenut.
Eli voiko ihmisestä tulla jonkinlainen psykopaatti ajan kanssa?




Entäs miehet, eivätkö he herätä minkäänlaisia viboja?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Remako
[size=85:nbvkjldo]Ehkä psykopatia ei edes ole oikea sana sille mitä etsin. Eli tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ja tiedän, etten rakasta tai edes välitä kenestäkään.
Kun eräs parhaista ystävistäni kuoli, en tuntenut mitään, ja kaikki sanoivat minun olevan shokissa. Mutta jo vuosia on ehtinyt vierähtää, enkä vieläkään kykene tuntemaan mitään.

Tiedän, ettei yhdelläkään "ystävälläni" ole minulle oikeasti mitään väliä. En usko, että kukaan täällä oikeasti rakastaa toista ihmistä, toisin kuin TV:ssä, jossa kaikki tuntuvat toisiaan rakastavan; vanhemmat rakastavat lapsiaan, puolisot toisiaan jne.

Tiedän, etteivät vanhempani ikinä ole kyenneet meitä lapsia rakastamaan. Enkä usko, että vanhemmat yleensäkään oikeasti lapsistaan niin paljon välittävät, mitä esim. edellämainituissa tv-ohjelmissa annetaan luulla.

Mutta olen aivan varma, etten aina ole ollut näin tunnekylmä.
Itseasiassa, muistan kuinka äitini sanoi minun olevan sairas, kun tunsin sympatiaa hiiriä kohtaan, jotka tapettiin.

Tiedän olevani kykenemätön välittämisen tunteisiin, mutta en oikeasti usko niitä tunteita muillakaan olevan kovinkaan paljon. Mutta joitain tunteita, (ei niin suuria, mitä julkisesti näytellään) ihmisillä on. Ja olen varma, että minäkin olen niitä joskus nuoruudessani tuntenut.
Eli voiko ihmisestä tulla jonkinlainen psykopaatti ajan kanssa?[/size:nbvkjldo]


Ja entä sitten?? Alkaako panssari rakoileen kun tarttee kysellä? Vejä luus kasaan ja kokoa ittes niin kyllä se siitä. Ihme tunneruikutusta...

Hämmentää.

Vierailija

Oma sama mies ollut monta vuotta. Uskon, että hän on ainoa edes lähestulkoon oikea ystävä, mutta en usko, että esim. mahdollinen kuolemani oikeasti häntä hetkauttaisi, vaan uskon, että hän taidokkaasti näyttelisi surullista ja olisi oikeasti jopa tyytyväinen saamaansa huomioon. Kuten myös muut läheiseni.
En usko myöskään kovin järkyttyväni hänen kuolemastaan. Yksinäinen tosin olisin varmasti.
Muut miehet ei jaksa edes sitä vähää kiinnostaa. Olisi helpoa, jos haluaisin hyötyä muista jollain lailla, mutta kaiken mitä haluan saan kyllä ilman muitakin.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Remako
Oma sama mies ollut monta vuotta. Uskon, että hän on ainoa edes lähestulkoon oikea ystävä, mutta en usko, että esim. mahdollinen kuolemani oikeasti häntä hetkauttaisi, vaan uskon, että hän taidokkaasti näyttelisi surullista ja olisi oikeasti jopa tyytyväinen saamaansa huomioon. Kuten myös muut läheiseni.
En usko myöskään kovin järkyttyväni hänen kuolemastaan. Yksinäinen tosin olisin varmasti.
Muut miehet ei jaksa edes sitä vähää kiinnostaa. Olisi helpoa, jos haluaisin hyötyä muista jollain lailla, mutta kaiken mitä haluan saan kyllä ilman muitakin.

Ja edelleen kysyn mitä sitten, entä sitten? Miksi tämä asia kiusaa sinua jos kerran olet niin tunnekylmä? Eikö sen pitäisi olla sille ihan se ja sama?

Hämmentää.

Vierailija
Remako
Oma sama mies ollut monta vuotta. Uskon, että hän on ainoa edes lähestulkoon oikea ystävä, mutta en usko, että esim. mahdollinen kuolemani oikeasti häntä hetkauttaisi, vaan uskon, että hän taidokkaasti näyttelisi surullista ja olisi oikeasti jopa tyytyväinen saamaansa huomioon. Kuten myös muut läheiseni.
En usko myöskään kovin järkyttyväni hänen kuolemastaan. Yksinäinen tosin olisin varmasti.
Muut miehet ei jaksa edes sitä vähää kiinnostaa. Olisi helpoa, jos haluaisin hyötyä muista jollain lailla, mutta kaiken mitä haluan saan kyllä ilman muitakin.



Tämä saattaa olla vaikka orsatava vauvakuume, koska esimerkiksi rakastumistakin saattaa edeltää "tyhjä tunne", ikään kuin jostakin olisi "vasta ilmestynyt ongelma" (vaikka se on joko ollut koko ajan tai se on kuvitteellinen, kun mitään varsinaista muutosta ei kerran ole tapahtunut muuta kuin siinä, kuinka asiat näkee...).

Vierailija
Remako
Ehkä psykopatia ei edes ole oikea sana sille mitä etsin. Eli tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ja tiedän, etten rakasta tai edes välitä kenestäkään.
Kun eräs parhaista ystävistäni kuoli, en tuntenut mitään, ja kaikki sanoivat minun olevan shokissa. Mutta jo vuosia on ehtinyt vierähtää, enkä vieläkään kykene tuntemaan mitään.

Tiedän, ettei yhdelläkään "ystävälläni" ole minulle oikeasti mitään väliä. En usko, että kukaan täällä oikeasti rakastaa toista ihmistä, toisin kuin TV:ssä, jossa kaikki tuntuvat toisiaan rakastavan; vanhemmat rakastavat lapsiaan, puolisot toisiaan jne.

Tiedän, etteivät vanhempani ikinä ole kyenneet meitä lapsia rakastamaan. Enkä usko, että vanhemmat yleensäkään oikeasti lapsistaan niin paljon välittävät, mitä esim. edellämainituissa tv-ohjelmissa annetaan luulla.




Psykopatia ei ole ehkä oikea määre. Pikemminkin voisimme puhua ehkä jonkinlaisesta narsistisesta, skitsoidista tai muusta vastaavasta, persoonallisuushäiriöön liittyvästä tyhjyydenkokemuksesta. Esim. masennuksesta tämä eroaa siinä, että jos masentunut aina kaipaa jotain menettämäänsä (yleisesti ilmaistuna), ei tämän kaltaisessa tilanteessa yksilö koe ehkä suoranaista tarvettakaan mihinkään läheisempään kontaktiin.

Tämän kaltaisten tilojen alkuperästä voidaan tietysti spekuloida. On syytetty perimää, mutta myös ympäristötekijöitä. Eri tekijöiden vaikutus saattaa vaihdella suuresti tapauskohtaisesti. Mutta käsittääkseni voidaan kyllä sanoa, että ympäristötekijöiden merkitystä ei voida ainakaan lähtökohtaisesti sulkea pois. Psykoanalyyttisen käsityksen mukaan kysymys voisi olla varhaisten läheisten ihmissuhteiden puutteesta, joka sitten on vaikuttanut kielteisesti myös oman persoonallisuuden kehitykseen. Kehittyäkseen normaaliksi lapsi tarvitsee rakkautta, huomiota ja elävää vuorovaikutussuhdetta.

Joku ammattilainen voisi lähteä ehkä masennusdiagnoosistakin. Toisaalta tämän kaltaisista diagnooseista voidaan aina tapella, eikä niistä vallitse välttämättä esim. psykiatriankaan piirissä mitään selvää yksimielisyyttä.

Vierailija

Iha jees avaus.
Tää ("psykopatia") o ainaki mu lemppari aiheita.
Itse hahmotan ns. psykopaattisten oireiden olemuksen ns. psykopatia-prosenttina.
Näin ymmärrän sen tavallaan siis muuttuvana määreenä,
mutta kuitenkin niin että prosentilla on tapana ns. jumittaa.
Tietyt tilanteet ja tietyillä ihmisillä tiettynä aikana on tiettyä keskiarvo-prosenttia toistava ominaisuus.
Mutta ns. psykopatialliset ominaisuudethan ovat suhteellisen monipuolisia, ja meillä "ihmisillä" on näitä ns. oireita...
...milloin siis mitäkin ja missä...
...ja jos tulee ns. huomattavia persoonain muutoksia, niin myös psykopatia-prosentin keskiarvo-ilmentymä pongahtaa suuntaan tai toiseen.
...näen ns. psykopatian melko perus-elämän olemuksena, siis ns. eläimellisenä-määreenä, ja yhteisöt jossa esiintyy suurempaa psykopatia-prosenttia ovat näin
ns. hierarkisempia.

Vierailija

Itse olen varma, että kaikilla VIISAILLA ihmisillä on ollut psykoottisia elämäntilanteita...

Sanoohan Raamattukin:"Ihminen ei voi olla viisas, ennenkuin on ollut hullu!"(Paavali). JA:" Saarnauttamansa HULLUTUKSEN avulla, Jumala päätti pelastaa ne, jotka uskovat..."
JA:"Kun ihminen ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, päätti Hän julistaa hullutusta..."

Ne jotka viisaita luulevat olevansa, vain sillä säälittävällä välitilalla, johon useimmat ovat tippuneet, jossa ei mitään voi tehdä, kuin hieman puhua, laulaa, syödä, nukkua ja naida, eivät mitään tule koskaan ymmärtämään, koska heidän(pelkurien) osa on siinä tulijärvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa...

Vierailija

Saman alottajan vedätystä on tämäkin ketju niinko se toinenki.
Ei se mitää voi sitä tälläsestaki keskustella.

Vierailija
Remako
Ehkä psykopatia ei edes ole oikea sana sille mitä etsin. Eli tilanne on tämä: Olen 30-vuotias nainen, ja tiedän, etten rakasta tai edes välitä kenestäkään.
Kun eräs parhaista ystävistäni kuoli, en tuntenut mitään, ja kaikki sanoivat minun olevan shokissa. Mutta jo vuosia on ehtinyt vierähtää, enkä vieläkään kykene tuntemaan mitään.

Tiedän, ettei yhdelläkään "ystävälläni" ole minulle oikeasti mitään väliä. En usko, että kukaan täällä oikeasti rakastaa toista ihmistä, toisin kuin TV:ssä, jossa kaikki tuntuvat toisiaan rakastavan; vanhemmat rakastavat lapsiaan, puolisot toisiaan jne.

Tiedän, etteivät vanhempani ikinä ole kyenneet meitä lapsia rakastamaan. Enkä usko, että vanhemmat yleensäkään oikeasti lapsistaan niin paljon välittävät, mitä esim. edellämainituissa tv-ohjelmissa annetaan luulla.

Mutta olen aivan varma, etten aina ole ollut näin tunnekylmä.
Itseasiassa, muistan kuinka äitini sanoi minun olevan sairas, kun tunsin sympatiaa hiiriä kohtaan, jotka tapettiin.

Tiedän olevani kykenemätön välittämisen tunteisiin, mutta en oikeasti usko niitä tunteita muillakaan olevan kovinkaan paljon. Mutta joitain tunteita, (ei niin suuria, mitä julkisesti näytellään) ihmisillä on. Ja olen varma, että minäkin olen niitä joskus nuoruudessani tuntenut.
Eli voiko ihmisestä tulla jonkinlainen psykopaatti ajan kanssa?




Kuvaamasi oireet ovat ihmisen normaaleja reaktioita vaikeissa tilanteissa. Niitä voi työstää hyvällä menestyksessä terapiassa, myös ryhmissä. Kuvauksellasi ei ole mitään tekemistä psykopatian kanssa.

Sinulle voisi olla hyötyä myös Soili Poijulan kirjoista ja niiden kautta voit ehkä löytää uusia näkökulmia tunteisiisi.

Ota ihmeessa yhteyttä terveydenhuoltopuoleen, kun haluat päästä eteenpäin tuntemustesi kanssa.

D

Ps. Säännöllinen päiväkirjan kirjoittaminen on myös hyvä itsehoitotapa. Kuvaile päivän aiheuttamia tapahtumia, tunteita ja sitä mitä ajattelet ja tunnet niistä kirjoittaessasi.

Vierailija

Tunne-elämän ohuus voi johtua patoumista tai psyyken rakenteesta. Flegmaattinen persoona tuntee muttei saa tunneilmaisua aikaiseksi. Kaikki on vain laimeaa ja jähmeää. Introvertit ihmiset tuntevat mutteivät ilmaise sitä voimakkaasti ulospäin.
On tavallinen näky kadulla, nähdä tyhjä-ilmeisiä ihmisiä. Etenkin naisia, joilla tuntuu olevan elämän ulkoiset asiat kunnossa, mutta tunneilmaisu joko padotaan tai harvemmin, se on hyvin ohutta.
Kysyjän ongelmaa ei tuolla kuvauksella hahmota. Joulun tunnekuorma saa ajattelemaan näitä asioita ja kun kuohu laskee niin tunne-elämä rauhoittuu.

Vierailija

Joidenkin ihmisten tunne-elämä on voimakkaampaa kuin toisten. Syitä on turha ruveta arvailemaan.
Jotkin kokemukset voivat heikentää tunne-elämää voimakkaastikin.

Vierailija

Psykopatia voidaan todeta kliinisesti. Kun aivokuvauksen aikana psykopaatille annetaan tunneärsykkeitä, eivät hänen tunteita käsittelevät aivoalueensa millään tavalla aktivoidu.

Ainakin narsismi on sillä tavalla periytyvää, että narsistiset vanhemmat kasvattavat lapsistaan narsisteja. Eikös narsismi ole yksi psykopatian muoto?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat