Eikö Hamas näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Islamistien itsekäs valloituspolitiikka

Hamas ja arabimaat pääosissa ovat onnistuneet lyhytnäköisessä politiikassaan asettamaan vastakkain länsimaat ja Israel. Islamin valta on suuri. Nälän koittaessa ollaan valmiit taisteluun vaikka maamiehiä vastaan. Arabimaat säesti uskontohihhulien ylimpänä ystävänä rahahanojen sulkemista demokraattisesti valitulle ???
hallitukselle.

Hamas ei ole tunnustanut Israelia, ...eikä koskaan. Saavuttaessaan laillisissa vaaleissa enemmistön HAMAShallintoon, ei Israelin tunnustus ollut päällimmäisiä asioita. Voittajan täytyy aina purkaa ylimääräinen tunnekuohu ennen kuin palataan arkeen. HAMAS on kuitenkin koko vallassoloaikansa edistänyt ja edesauttanut omat iskut israelilaisia kohtaan. Hamas opettelee hovikelpoiseksi narriksi.

Demokraattinen Israel ja Demokraattienen USA, hallinto päällimmäisinä näkivät aikansa tulleen ja vaikeuttavat kaikin keinoin terroristi palestiinan (lue alunperin juutalaiset) kansan valitseman hallituksen toimintaedellytyksiä. Maailma uhraa omia, pahasti vajeellisen demokratian, varoja Irakiin, pontimena demokraattisesti valittava uusi Irak, jossa kansa vapailla vaaleilla valitsee hallintonsa.Arabiliitto pelaa aina islamistien päätyyn ja Irakissa politiikkaa ohjaa energia. Länsimailla ei ole mitään, ainoastaan kansallistunteensa, jota nyt murennetaan Hamasin ja Fatahin toimesta.

Israelin yksipuolisesti rakentama rauha eristää myös sen itsensä. Rauha on ajattelujäänne turvasta, ymmärtämättä, että lopullinen epärauha tulee rinnakkain- ja sisäkkäinelosta, jossa kumpikin ei tunnusta toisiansa. Ihmisinä, muurin molemmin puolin, kummallakin on samanlainen nahka ja ruoansulatus kuin myös toiveet hyvästä elämästä. Molemmin puolin peruskansalaiset (paitsi HAMAsin tyypit) ovat väsyneitä loputtomaan kahinointiin. Ääriainekset ( =lue HAMAS), rapauttavat tavallisen kansan orastavat toiveet uteliaisuudesta kokea toisen erilainen maailmankatsomus.

Hamas ei kykene turvaamaan järjestystän palestiinassa.
Hamas on asettanut kyseenalaiseksi Mahmud Abbasin presidenttiys.
Israelin uudella pääministerillä Ehud Olmertilla ei tarvi olla kykyä hillitä omia äärijuutalaisia aineksia.
Äärijuutalaiset eivät ole sen enempää Jumalan valitsemia kuin palestiinalaisetkaan. Jumala on luvannut maan kaikkien ihmisten asuttavaksi.
Noin 3000 vuotta sitten Egyptin suuret faaraot hallitsivat nykyisiä palestiinalaisten ja israelilaisten alueita. Nykyiseltä Turkin alueelta tulleet heettiläiset olivat egyptiläisten vakiovastustajia päätettäessä kaupallisista eduista ja rajankulusta.

Venäjä näkee epätasapainoittajan aseman uutena "ratkaisijana" valtariidassa.
Presidentti Putin halusi kutsua Hamasin vierailulle Moskovaan ja "järjestää" rahoitusta palestiinan terroristihallinnon ylläpitämiseksi.

Venäjän asema on mielenkiintoinen, kun ajatellaan, että Gazassa on suuri Venäjältä/entisestä Neuvostoliitosta tullut vähemmistö. Maiden välillä on ollut havaittavissa jännitteitä uusmaahanmuutajien ja aiemmin alueelle tulleiden välillä.

Israelilla on oikeus muurien pystykseen. Palestiinalla ei ole mitään etuoikeuksia, vaan yhteistoiminta säätää rinnakkaiselon, jossa toivottavasti taloudelliset aktiviteetit estävät myöhemmät väkivaltaiset välienselvittelyt. Molemmat osapuolet kansalaisina pelkäävät vallitsevaa jännitettä. Israel ylläpitää alueen vahvinta turvallisuutta "itsetodisteluna" vastineeksi sotaiselle HAMAsille, mihin arabimaat useasti ilmaisuissaan pyrkivät.
Islamilainen tulkinta ei aina ymmärrä retoriikan luonnetta.

Myötämielisyys, valloitettujen alueiden luovutus takaavat parhaiten rauhan alueelle, sillä palestiinalaiset ja israelilaiset ovat yhtä väsyneitä jatkuvaan sotaan, murhiin ja väkivaltaan. Ihmiset haluavat rauhassa elää arkielmäänsä; syödä, jatkaa sukua ja harjoittaa uskontoansa sekä tyypillisä tapojaan.

Israelin taloudellisesti vahvempana ajattelisi ymmärtävän vastaantulon ja näin parhaiten takaavan itselleen normalisoituvan yhteiskuntaelämän. HAMAsin sotahaukat eivät halua tasapainoa. Pitääkseen valtaansa yllä, haukat haluavatkin lietsoa väkivaltaa ja pelon ilmapiiriä. Toisen puolen samankaltaiset äärinekset helposti ryhtyvät samaan; kierre on valmis. Israel ei voi kostaa.
Mikään inhimillinen kristillisyys ei kehoita vastaamaan pahaan pahalla.

Sivut

Kommentit (74)

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Asterix
Israel ei voi kostaa.
Mikään inhimillinen kristillisyys ei kehoita vastaamaan pahaan pahalla.

Mitä Israelilaiset kristillisyydestä tai sen arvoista välittävät? Juutaiset eivät ole kristittyjä.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Israel teki mielestäni virheen taktiikassaan.

Heidän olisi pitänyt ampua raketti-isku jokaisen Hamasin qassam-raketin jälkeen, heti välittömästi.

Nyt he antoivat vastaiskun voiman kumuloitua.

Se johtui rauhansopimuksesta, mitä heidän ei olisi pitänyt tehdä. Jos maata ammutaan, niin sen pitää vastata HETI !

Se on kaikkien etu lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä.

Vierailija

So not....ääritoffo juutalaiset eivät myöskään hyväksy palestiinan valtiota....

Ovelaa taktiikkaa huomata vain TOISEN osapuolen ääritoffojen lausumat....

Vierailija
Asterix
Jumala on luvannut maan kaikkien ihmisten asuttavaksi.

Sinäkö sen päätät?

Asterix
juutalaiset eivät myöskään hyväksy palestiinan valtiota

Sinäkö hyväksyisit valtion, jonka tarkoituksena on syöstä juutalaisvaltio kansalaisineen mereen? Juutalaisvaltion pitäisi olla itsestäänselvyys. Arabivaltioiden pitäisi kyetä hoitamaan hengenheimolaisille oma valtio lähi-idästä, jossa heillä on 99% osuus maasta Israeliin nähden. Eräiden arabien viha juutalaisia kohtaan ei sitäpaitsi katso rajoja. Luulisi tanskassa kaiken olevan hyvin.

Kahta israelilaista ammuttiin Tanskassa
31.12.2008 22:24

Kahta israelilaista miestä on ammuttu ostoskeskuksessa Odensessa keskisessä Tanskassa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200812 ... 2_ul.shtml

Vierailija

Kyllä se varmaan näkee, rauhanmahdollisuuden ...

Ongelma vaan on se, ettei ne oikein pääse yksimielisyyteen aidan oikeasta paikkaa ...

Vierailija

Hamasin pitäisi lopettaa vihollisuudet ja katkaista suhteet vihaa lietsoviin islamilaisiin johtajiin. Palestiinalaisilla olisi mitä parhain tilaisuus rakentaa autonomiaa Nobelistimaan vierellä mutta ensin pitäisi murhanhimon laantua. Kansanmurha käsite ei kestä tarkastelua tässä yhteydessä.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
mig21bis
So not....ääritoffo juutalaiset eivät myöskään hyväksy palestiinan valtiota....

Ovelaa taktiikkaa huomata vain TOISEN osapuolen ääritoffojen lausumat....

Ovelaa olla "huomaamatta" kuinka Länsirannan palestiinalaiset, jotka eivät ammu raketteja Israeliin, saavat olla aivan rauhassa.

Osa israelin kansasta ei "hyväksy" Palestiinan valtiota, osa hyväksyy. Poikkeuksena muista Lähi-Idän valtioista, Israel on demokraattinen valtio jossa myös päätökset tehdään demokraattisesti. Minkälaisia päätöksiä palestiinalaiset tekevät suhteessaan Israeliin vaikuttaa myös Israelin kansan (ja muiden) mielipiteisiin palestiinalaisista, niin kummalliselta kuin se sinusta saattaakin vaikuttaa...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija
Sinäkö hyväksyisit valtion, jonka tarkoituksena on syöstä juutalaisvaltio kansalaisineen mereen? Juutalaisvaltion pitäisi olla itsestäänselvyys. Arabivaltioiden pitäisi kyetä hoitamaan hengenheimolaisille oma valtio lähi-idästä, jossa heillä on 99% osuus maasta Israeliin nähden. Eräiden arabien viha juutalaisia kohtaan ei sitäpaitsi katso rajoja. Luulisi tanskassa kaiken olevan hyvin.

++++ Esimerkki Israelin "ystävistä". Toivottaa palestiinalaiset muualle, mutta jos palestiinalaiset harrastavat aiwan samaa, onkin antiselitismi voimissaan.

Missä seurakunnassa tällaista opetetaan ?

Vierailija
Seppo_Pietikainen
mig21bis
So not....ääritoffo juutalaiset eivät myöskään hyväksy palestiinan valtiota....

Ovelaa taktiikkaa huomata vain TOISEN osapuolen ääritoffojen lausumat....

Ovelaa olla "huomaamatta" kuinka Länsirannan palestiinalaiset, jotka eivät ammu raketteja Israeliin, saavat olla aivan rauhassa.

Osa israelin kansasta ei "hyväksy" Palestiinan valtiota, osa hyväksyy. Poikkeuksena muista Lähi-Idän valtioista, Israel on demokraattinen valtio jossa myös päätökset tehdään demokraattisesti. Minkälaisia päätöksiä palestiinalaiset tekevät suhteessaan Israeliin vaikuttaa myös Israelin kansan (ja muiden) mielipiteisiin palestiinalaisista, niin kummalliselta kuin se sinusta saattaakin vaikuttaa...

Itseä on aina kiinnostanut tämä "demokratia-teema" jota nyt niin helkutisti hehkutetaan, Israelin ja USA:n puolelta.
Israel ja USA painostivat PLO:n järjestämään vapaat vaalit, PLO on vuosikymmeniä hallinnut Palestiiinaa ilman minkäänlaista vallan legitimointia, eli vaaleja jossa se olisi mitannut oikeasti kannatuksensa.
Tämä ei käynyt USA:lle, eikä sen liittolaiselle Israelille.
Ne vaativat vuosikausia vapaita vaaleja ja kun PLO pakon edessä, nyt Bushin sotapolitiikan pakottamana taipui vapaisiin vaaleihin, niin siitä seurasi, että valta Gazan alueella lipui Hamasin käsiin, se voitti vaalit siellä.

Nyt tämä "demokraatisesti" valittu, vaalit voittanut järjestö, ei käykkään Israelilla ja USA:lle, eli valta pitäisi palauttaa jollakin tekosyyllä sille vanhalle ja korruptoituneelle PLO:lle, jota alunperin oltiin vaaleilla syrjäyttämässä.

Minun demokratia-käsitys ei oikein taivu tähän, ei vaikka media myllyttää 24 tuntia vuorokaudessa Hamasin terrorismi taustasta, tosiasia kyllä on, että PLO oli myös puhdas terroristijärjestö noin kolmekymmentä vuotta sitten.
Kaappaili lentoneita ja teki terrori-iskuja, joissa kuoli satoja länsimaiden asukkaita.

Minä pyhin perseeni Israelin ja USA:n demokratia puheille ...
Niistä ei ole muille määrittelemään sitä, mikä on oikea demokratia, eikä myöskään viemään demokratiaa mailmalle, onhan se nähty mm. Irakissa, miten se toimii ...

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Lapin Mies
Seppo_Pietikainen
mig21bis
So not....ääritoffo juutalaiset eivät myöskään hyväksy palestiinan valtiota....

Ovelaa taktiikkaa huomata vain TOISEN osapuolen ääritoffojen lausumat....

Ovelaa olla "huomaamatta" kuinka Länsirannan palestiinalaiset, jotka eivät ammu raketteja Israeliin, saavat olla aivan rauhassa.

Osa israelin kansasta ei "hyväksy" Palestiinan valtiota, osa hyväksyy. Poikkeuksena muista Lähi-Idän valtioista, Israel on demokraattinen valtio jossa myös päätökset tehdään demokraattisesti. Minkälaisia päätöksiä palestiinalaiset tekevät suhteessaan Israeliin vaikuttaa myös Israelin kansan (ja muiden) mielipiteisiin palestiinalaisista, niin kummalliselta kuin se sinusta saattaakin vaikuttaa...

Itseä on aina kiinnostanut tämä "demokratia-teema" jota nyt niin helkutisti hehkutetaan, Israelin ja USA:n puolelta.
Israel ja USA painostivat PLO:n järjestämään vapaat vaalit, PLO on vuosikymmeniä hallinnut Palestiiinaa ilman minkäänlaista valan legitimointia, eli vaaleja jossa se olisi mitannut oikeasti kannatuksensa.
Tämä ei käynyt USA:lle, eikä sen liittolaiselle Israelille.
Ne vaativat vuosikausia vapaita vaaleja ja kun PLO pakon edessä, nyt Bushin sotapolitiikan pakottamana taipui vapaisiin vaaleihin, niin siitä seurasi että valta Gazan alueella lipui Hamasin käsiin, se voitti vaalit siellä.

Nyt tämä "demokraatisesti" valittu, vaalit voittanut järjestö, ei käykkään Israelilla ja USA:lle, eli valta pitäisi palauttaa jollakin tekosyyllä sille vanhalle ja korruptoituneelle PLO:lle, jota alunperin oltiin vaaleilla syrjäyttämässä.

Minun demokratia-käsitys ei oikein taivu tähän, ei vaikka media myllyttää 24 tuntia vuorokaudessa Hamasin terrorismi taustasta, tosiasia kyllä on, että PLO oli myös puhdas terroristijärjestö noin kolmekymmentä vuotta sitten.
Kaappaili lentoneita ja teki terrori-iskuja, joissa kuoli satoja länsimaiden asukkaita.

Minä pyhin perseeni Israelin ja USA:n demokratia puheille ...
Niistä ei ole muille määrittelemään sitä, mikä on oikea demokratia, eikä myöskään viemään demokratiaa mailmalle, onhan se nähty mm. Irakissa, miten se toimii ...

Kaipa se palestiinalaisten "demokratia" kelpaisi myös israelilaisille jos osaisivat olla ammuskelematta raketteja ja siitähän tässä nykytilanteessa on kysymys, ei demokratiasta tai sen puutteesta.

Se, että PLO oli aikaisemmin aito terroristijärjestö ei muuta sitä tosiasiaa, että Länsirannan palestiinalaiset PLO:n hallinnan alaisuudessa saavat olla suhteellisen rauhassa, kun taas Hamasin (joka on edelleenkin ääri-islamistinen terrorijärjestö) hallitseman Gazan väestö joutuu kärsimään Hamasin toiminnan vuoksi, oli se sitten vaikka kuinka "demokraattisesti" valittu valtaan Gazan lohkolla.

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija
Seppo_Pietikainen
[

Se, että PLO oli aikaisemmin aito terroristijärjestö ei muuta sitä tosiasiaa, että Länsirannan palestiinalaiset PLO:n hallinnan alaisuudessa saavat olla suhteellisen rauhassa, kun taas Hamasin (joka on edelleenkin ääri-islamistinen terrorijärjestö) hallitseman Gazan väestö joutuu kärsimään Hamasin toiminnan vuoksi, oli se sitten vaikka kuinka "demokraattisesti" valittu valtaan Gazan lohkolla.[/quote]

No otetaampa alusta ...

Israeliin raketteja ammutaan Gazasta, mutta niitä ammutaan myös Länsirannalta ja Libanonista, kokoajan, niistä vain ei tehdä lukua samallalailla.
Tosin pari/kolme vuotta sitten Israel pommitti Libanonin kivikauteen, samantapaisessa operaatiossa.

Toinen asia, mikä unohdetaan tyystin, on se ettei Hamas ole kaikista raketeista vastuussa, Hamas ei ole järjestöistä fanaattisin, eikä Islamilaisin.
Esim. Libabonista raketeista suurin osa tuli Hizbollahin ja Jihadin iskuista.
Itseasiassa voi olla jopa niin, että myös PLO:n omat aseelliset yksiköt ampuvat raketteja Gazan kaistalta, koska näin ne saavat pisteitä iskuista Israeliin ja samalla horjuttavat Hamasin asemaa alueella, koska vastatoimet Israel kohdistaa hyvin yksiselitteisesti Hamasia vastaan.

Raketit, ei ole oikea tapa toimia Israelia vastaan, mutta rakettien sotilaallista merkitystä varsin paljon liioitellaan, vaikka ne aiheuttaakin Israelissa aika paljon närästystä, paljon enempi kuin varsinaista pelkoa.
Aseenahan se on täysin arvoton, eihän sillä osu kaupunkia pienempään kohteeseen.

Siinä mielessä Hamas on tehnyt tehtävänsä, se on jakanut Palestiinan alueen kahtia, eli hajoittanut sen.
Todennäköisesti alueista tulee omat valtiot, en usko että ne enää löytävät yhteisiä etuja ja muita tekijöitä, jotka yhdistäisivät alueiden ihmiset samojen lippujen alle.

Eli Israel on päässyt siihen päämäärään, mihin se pyrkikin silloin, kun Hamasin perusti.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Lapin Mies

Itseä on aina kiinnostanut tämä "demokratia-teema" jota nyt niin helkutisti hehkutetaan, Israelin ja USA:n puolelta.
Israel ja USA painostivat PLO:n järjestämään vapaat vaalit, PLO on vuosikymmeniä hallinnut Palestiiinaa ilman minkäänlaista valan legitimointia, eli vaaleja jossa se olisi mitannut oikeasti kannatuksensa.
Tämä ei käynyt USA:lle, eikä sen liittolaiselle Israelille.
Ne vaativat vuosikausia vapaita vaaleja ja kun PLO pakon edessä, nyt Bushin sotapolitiikan pakottamana taipui vapaisiin vaaleihin, niin siitä seurasi että valta Gazan alueella lipui Hamasin käsiin, se voitti vaalit siellä.

Nyt tämä "demokraatisesti" valittu, vaalit voittanut järjestö, ei käykkään Israelilla ja USA:lle, eli valta pitäisi palauttaa jollakin tekosyyllä sille vanhalle ja korruptoituneelle PLO:lle, jota alunperin oltiin vaaleilla syrjäyttämässä.

Minun demokratia-käsitys ei oikein taivu tähän, ei vaikka media myllyttää 24 tuntia vuorokaudessa Hamasin terrorismi taustasta, tosiasia kyllä on, että PLO oli myös puhdas terroristijärjestö noin kolmekymmentä vuotta sitten.
Kaappaili lentoneita ja teki terrori-iskuja, joissa kuoli satoja länsimaiden asukkaita.

Minä pyhin perseeni Israelin ja USA:n demokratia puheille ...
Niistä ei ole muille määrittelemään sitä, mikä on oikea demokratia, eikä myöskään viemään demokratiaa mailmalle, onhan se nähty mm. Irakissa, miten se toimii ...

Seppo_Pietikainen

Kaipa se palestiinalaisten "demokratia" kelpaisi myös israelilaisille jos osaisivat olla ammuskelematta raketteja ja siitähän tässä nykytilanteessa on kysymys, ei demokratiasta tai sen puutteesta.

Se, että PLO oli aikaisemmin aito terroristijärjestö ei muuta sitä tosiasiaa, että Länsirannan palestiinalaiset PLO:n hallinnan alaisuudessa saavat olla suhteellisen rauhassa, kun taas Hamasin (joka on edelleenkin ääri-islamistinen terrorijärjestö) hallitseman Gazan väestö joutuu kärsimään Hamasin toiminnan vuoksi, oli se sitten vaikka kuinka "demokraattisesti" valittu valtaan Gazan lohkolla.

Lapin Mies

No otetaampa alusta ...

Israeliin raketteja ammutaan Gazasta, mutta niitä ammutaan myös Länsirannalta ja Libanonista, kokoajan, niistä vain ei tehdä lukua samallalailla.
Tosin pari/kolme vuotta sitten Israel pommitti Libanonin kivikauteen, samantapaisessa operaatiossa.

Ja rakettien tulo loppui, kuin ihmeen kaupalla?

Vaikka Israelin Libanon-operaatio oli suunnaton moka, mutta osoitti kuitenkin Israelille, että raketti-iskuihin kannattaa vastata
voimakkaasti. Opetus ei kuitenkaan mennyt perille Hamasin hemmoille.

Toinen asia, mikä unohdetaan tyystin, on se ettei Hamas ole kaikista raketeista vastuussa, Hamas ei ole järjestöistä fanaattisin, eikä Islamilaisin.

Gazan alueelta ammutuista raketeista on Hamas yksin vastuussa.

Esim. Libabonista raketeista suurin osa tuli Hizbollahin ja Jihadin iskuista.
Itseasiassa voi olla jopa niin, että myös PLO:n omat aseelliset yksiköt ampuvat raketteja Gazan kaistalta, koska näin ne saavat pisteitä iskuista Israeliin ja samalla horjuttavat Hamasin asemaa alueella, koska vastatoimet Israel kohdistaa hyvin yksiselitteisesti Hamasia vastaan.

Hamas karkoitti sangen veristen taistelujen jälkeen PLO:n Gazan kaistalta. En silti epäile, etteikö PLO:n joukoissa olisi kiilusilmiä, jotka mieluusti lähtisivät leikkimään raketeilla. Mahmoud Abbas on kuitenkin aika kiitettävästi saanut pidettyä nuo hemmot kurissa.

Raketit, ei ole oikea tapa toimia Israelia vastaan, mutta rakettien sotilaallista merkitystä varsin paljon liioitellaan, vaikka ne aiheuttaakin Israelissa aika paljon närästystä, paljon enempi kuin varsinaista pelkoa.
Aseenahan se on täysin arvoton, eihän sillä osu kaupunkia pienempään kohteeseen.

Silloin kuin olet asukkaana moisessa kaupungissa se ei enää ole aseena "arvoton", erityisesti kun Hamasilla on käytössään myös Qassamia suuremman kantaman omaavia BM-21 -raketteja ja noiden uhan alla olevien kaupunkien ja niiden asukkaiden lukumäärä on paljon suurempi.

Siinä mielessä Hamas on tehnyt tehtävänsä, se on jakanut Palestiinan alueen kahtia, eli hajoittanut sen.
Todennäköisesti alueista tulee omat valtiot, en usko että ne enää löytävät yhteisiä etuja ja muita tekijöitä, jotka yhdistäisivät alueiden ihmiset samojen lippujen alle.

Tuo voi olla mahdollista. Toisaalta voi olla myös mahdollista, että Hamas terroristijärjestönä tuhoutuu ja PLO pääsee jälleen valtaan Gazan kaistalla.

Eli Israel on päässyt siihen päämäärään, mihin se pyrkikin silloin, kun Hamasin perusti.

Itse asiassa Israel ei ole vastuussa Hamasin synnystä. Hamas on lähtöisin Egyptissä toimineesta/toimivasta ääri-islamilaisesta terroristiryhmästä "Muslimiveljeskunta".

Hamasista ja sen taustoista:

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamas

Israel oli sen sijaan tukemassa Hizbollahia vastapainona Libanonissa silloin toiminutta PLO:ta vastaan. Ei järin järkevää toimintaa...

EDIT: Korjattu "quotauksia"

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija
Ovelaa olla "huomaamatta" kuinka Länsirannan palestiinalaiset, jotka eivät ammu raketteja Israeliin, saavat olla aivan rauhassa.

++++ Eivät muuten saa....

Osa israelin kansasta ei "hyväksy" Palestiinan valtiota, osa hyväksyy. Poikkeuksena muista Lähi-Idän valtioista, Israel on demokraattinen valtio jossa myös päätökset tehdään demokraattisesti. Minkälaisia päätöksiä palestiinalaiset tekevät suhteessaan Israeliin vaikuttaa myös Israelin kansan (ja muiden) mielipiteisiin palestiinalaisista, niin kummalliselta kuin se sinusta saattaakin vaikuttaa..
.

++++ Niin ? Tarkoitatko että Israel saa sanoa ettei palestiinan valtiota mutta palestiinalaiset ei Israelin valtiolle ?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat