USA:n tulevaisuudesta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Lyhyesti ja ytimekkäästi;sillä kuinka mahtava USA on ei tosiasiassa ole mitään merkitystä.

Sekä maan keskuspankki että aseteollisuus on YKSITYISESSÄ omistuksessa. On ollut käytännössä jo sisällis-sodan ajoilta lähtien, jolloin pieni piiri pankiireja ja yritysparoneita otti maan talouden johdettavakseen. He aiheuttivat tietoiesti tämän "kriisin" jonka lopputuloksena oli FED. Eli heille myönnettiin valta heidän itsensä aikaansaaman "kriisin" korjaamiseen, ja mainittavin näistä miehistä oli J.P Morgan. Modernin USA:n tosiasiallinen perustaja.

Se järjestelmä itsessään on läpeensä mätä! Sillä kuinka paljon miehiä ja pommittajia ne puskevat johonkin Afghanistanin kaltaiseen peräkylään ei käytännössä ole MITÄÄN merkitystä! Nämä asevarurustelut ja sodat käytännössä johtavat valtion vararikkoon. Olisi ihme jos eivät johtaisi, kun ottaa huomioon että nämä sodat käydään YKSITYISEN voiton saavuttamiseksi! Eivät ne hyödytä Amerikan kansaa, eikä se edes ole niiden tarkoituskaan.

Aivan kuten Lusitania, joka Saksalaisveneet sukellusveneet upottivat, ja joka tosiasiassa aivan kuten he väittivät kantoi sotilastarvikkeita Englantiin. Tai Hiroshiman ja Nagasakin pommit, jotka eivät aiheuttaneet Japanin antautumista, koska he olivat ANTAUTUNEET jo! Ne olivat YKSITYISEN aseteollisuuden pommeja joita haluttiin testata siviiliväestöön ettei projekti olisi ollut "turha" Tai Vietnam, sota joka alkoi kun Maddox aluksen miehistöä PAINOSTETTIIN väittämään, että heitä vastaan oltiin tulitettu kansainvälisilää vesillä. Kuulemma 9 Venäläisvalmisteista topedoa, joista käytännössä yksikään ei osunut! Ja KYLLÄ! Nämä kaverit tappoivat myös Kenedyn kun hän halusi kansallistaa Fedin, eikä hyväksynyt aseteollisuuden haluamaa sotaa Vietnamissa, jota ei edes aloitettu Etelä-Vietnamin "puolustamiseksi" vaan ainoastaan jotta ase ja jälleenrakennusteollisuus saisi lisää tilauksia!

Ei sillä ole mitään väliä kuinka "mahtavia" he ovat ja kuinka paljon dollareita he kuluttavat "puolustukseen" Velkarahaa, jota nykyään painavat kuin vessapaperia! Nää kaverit on LÄPIMÄTIÄ! Luultavasti vielä pahempia kuin Neukut, kun ottaa huomioon että alotti tuon Busineksensä jo ennen Neukkulan perustamista. Koko Amerikan Yhdysvallat on LIIKEYRITYS! On ollut ALUSTA ASTI! Kauppaherrat eivät halunneet maksaa veroja Englannille. Veroja, jotka täytyi maksaa, koska Englanti oli ottanut lainaa. Lainaa, jolla rahoitettii se sota, jolla näitä siirtokuntia alunperin puolustettiin. Ilman voittoa kyseisessä(seitsenvuotisessa)sodassa ei edes olisi olemassa sellaista asiaa kuin Amerikan Yhdysvaltoja, IKINÄ!!!

Tuossa "sisällis-sodassakin" isoa osaa näytteli nimen omaan tullipolitiikka. Neekerien suuri sankari Linclon itse myönsi, että hän olisi valmis JATKAMAAN orjuutta, jos sillä saataisiin pidettyä liittovaltio pystyssä! Sodassa hyvin isoa osaa näyttelivät TULLIT! Pohjoisvaltiot halusivat voimakkaita tulleja suojellakseen Amerikan kasvava teollisuutta Englannin kasvavalta kilpailulta(jossa teollinen vallankumous oli alkanut itää seitsenvuotisen sodan jälkeen) Etelävaltiot eivät sen sijaan halunneet ankaraa tullipolitiikkaa Englantia kohtaan, koska Englanti luonnollisesti vastaisi samalla mitalla. Etelävaltiot tuottivat Meksikonvastaisen sodan jälkeen valtaosan maailman puuvillasta. Englanti teollisuden vallankumouksen jälkeen taas puolestaan KULUTTI valtaosan maailman puuvillasta! Laskeppa tästä 1+1

Se kokurssikypsä yksityinen LIIKEYRITYS on tullut tiensä päähän! Tosiasiassa ne ovat vaan valehtelijoita ja murhaajia. Truman(pankiirien nukke, aivan samalla lailla kuin Wilson)väitti, että ydinpommn pudottaminen Japaniin KAHDESTI oli välttämätöntä Japanin antautumiselle. Japanin oli Potsdamin julistuksen mukaan antauduttava EHDOITTA, mutta sitten USA pommien pudottamisen jälkeen muutti mielensä ja salli keisarin kumminkin pitää kruununsa. Pommien kohteet olivat tarkkaan valittuja TESTIALUEITA, joiten pommittaminen koventionaalisin asein oli tiukasti KIELLETTY! Toinen pommi(Hiroshima)oli plutonium peräinen, toinen (Nagasaki)uraaniperäinen, koska kumpikin kohde oli tarkasti valittuja TESTIALUEITA!

Niitä pommeja ei sen jälkeen enää ikinä käytetty, koska jenkeillä ei ollut siihen POKKAA! Voittivat ainoastaan asevarusttelukierteen Neukkulan kanssa, mutta misään ja MILLOINKAAN ei allekirjoitettu rauhansopimusta, jossa Venäjän federaation rajat sen enempää kuin maan ydinarsenaalin kohtalo oltaisiin mitenkään vahvistettu. Ei sotaa, ei rauhansopimusta!

Ne on menossa nyt konkkaan, PYSYVÄSTI! Sillä kuinka "mahtavia" ne on ei tosiasiassa enää ole mitään merkitystä. Ne voi väittää tuhlaavansa enemmän rahaa kuin 10-Kiinaa, mutta ei sillä enää oo mitään merkitystä kuinka paljon vessapaperia ne painavat! Eikä ole mitään merkitystä kuinka monta ählämiä ne pommittaa päivässä. Niiden ulkopolitiikkaa johtaa LIIKEMIEHET! Kiinan nousu ei ole mikään "sattuma" Sitä ollaan tuettu MASSIIVISILLA investoineilla! Jenkit tietää, ettei ne voi avata Kiinaa väkivalloin. Se ei enää onnistu! Sen takia ne on solminu "sopimuksen" jossa ne sallii Kiinan kansvaa Supervallaksi, ja vastineeksi Kiina sallii Amerikkalaisten liikemiesten käydä siellä kauppaa. Armeija ollaan TIETOISESTI johdettu harhaan tällä loputtomalla Lähi-Idän ristiretkellä, joka ei mitenkään tule vaikuttamaan pääpelurin, eli Kiinan nousuun. Kiinasta tulee pian maailman mahtavin kansakunta, ja nimen omaan USA:n liikemiesten avustuksella! Kiinan asevarusteluun, kauppoihin Aasiassa taikka Afrikan vallouitukseen tämä niiden pikku "ristiretki" ei käytännössä vaikuta mitenkään! Ei nuo PELLET kykene edes ylläpitämään kunnon rajavalvontaa, kun sekin on käytännössä yksityisessä omistuksessa. Karu realiteetti on, että "maailman mahtavin" on yksityinen LIIKEYRITYS, joka on mennyt konkkaan! Ainoa toivo mikä Euroopalla on, että se dumppaa tuon mätäpäiseen niin nopeasti kuin vain mahdollista! Ei ne Eurooppaa ole ikinä "pelastaneet" miltään! Pelastiko Unkarilaisia, Baltteja, tsekkejä, Puolalaisia, Irlantilaisia tai Suomalaisia? Ei ne ole ikinä "pelastaneet" ketään yhtään miltään paitsi omia sijoituksiaan. Siksi ne PELLET meni siihen Japanin sotaankin mukaan, ja sitten kun kumminkin menetti Kiinan otti vaan niin päähän, että päätti aloittaa sodan pikku Vietnamissa. Ihan silkan voiton takia!

Karu tosiasia on, että Kiina HYVIN pian on tosiasiassa johtava Supervalta, ja ne on KONKASSA, koska niiden liikemies-eliitti on MYYNYT Aasian Kiinalle samalla lailla kuin Neukut myi Itä-Euroopan USA:lle dollarilainoja vastaan. Ne tulee peittääkseen tämän alottamaan uuden, RAJUN pommitus kamppanijan siviiliväestöä vastaan Afghanistanissa, mutta se ei muuta maailman taloudellista ja poliittista valtapainoa miksikään. Yritti itse provosoimallaan terrorilla aloittaa sodan myös Pakistanin ja Intian välillä, mutta epäonnistui. Vaikka tappais kaikki naiset ja lapset Afghanistanissa, ei ne silti Iranille voi mitään, joka on käytännössä jo alueen johtava suurvalta, Kiinasta nyt puhumattakaan! Eikä tuo niiden pikku "toruntaohjusprojekti" Puolassa johda muuhun kuin taas uuteen varustelukierteeseen, mihin niillä ei tosiasiassa edes ole varaa. Ne on nyt sen verran konkassa, että hyvin suurella todennäköisyydellä tulevat jättämään tuon Lähi-Idän pikku ristiretkeläisarmeijansa oman onnensa varaan. Kiinasta tulee luonnollisesti johtava Supervalta, koska USA:n liikemiesleiitti on myynyt sen aseman heille! Tämä pikku ristiretki on vain yksinkertaisesti harhautus!

Kommentit (4)

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887
Liittynyt4.3.2007

Jaahas.

Zeitgeist :addendum on näköjään katsottu.
Kuten myös ykkösosa eli pelkkä Zeitgeist.

Molemmat muuten löytää googlevideoista ja suomalaisilla teksteillä.

Sitäpaitsi molemmat elokuvat ovat varsin mukavaa ja mielenkiintoista katsottavaa. Varsinkin tuo addendum, joka on paljon uskottavampi kuin tuo ykkösosa. Paitsi ykkösosan uskonto-osio oli kyllä mielenkiintoinen.

Kannattaa katsoa!

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Vierailija

Itse uskon että USA käytti atomipommit Japania vastaan näyttääkseen neuvostoliitolle että ei ole mitään asiaa yrittää käydä vielä meidänkin päälle ja jos jotain teet mistä me hermostumme niin me emme pelkää antaa piiskaa.

Vierailija
Itse uskon että USA käytti atomipommit Japania vastaan näyttääkseen neuvostoliitolle että ei ole mitään asiaa yrittää käydä vielä meidänkin päälle ja jos jotain teet mistä me hermostumme niin me emme pelkää antaa piiskaa.



Osittain kyllä. Aika ironista muuten, että KGB:llä oli alusta asti vakoojansa syvällä Manhattan projektissa. Venäjä räjäytti oman pomminsa noin 5-vuotta Hiroshiman jälkeen. Kiina 20...

Tietenkin niiden pitää perustella sitä "välttämättömällä tarpeella" Hiroshiman jälkeen pudottivat vielä yhden testiasteella olevan pommin Nagasagiin, ja kolmas pommi oli vielä varastossa. Ei kukaan, joka on tehnyt sen luokan sotarikoksen tule ikinä pyytämään "anteeksi" Ihmiset pyytävät anteeksi ehkä veljeltään tai ystävältään, jos ovat riidelleet tämän kanssa. Ensinnäkään, mikään anteeksipyyntö ei korvaa sitä menetystä, mitä noissa iskuissa aiheutettiin. Enkä minä nyt puhu ihmishenkien menetyksestä. Siunattuja olivat ne, jotka tuossa iskussa kuolivat heti ensi sekunneilla. Minä puhun niistä jotka jäivät "eloon" ja jotka menettivät siinä sivussa mielenterveytensä, aiheuttaen kokonaiselle kansakunnalle pysyvän henkisen vamman ilman, että sillä sen enempää saavutettiin mitään kouriintuntuvaa stragedista tavoitetta, kuin kyettiin pysäyttämään kyseisten pommien leviäminen. Japani oli muuten jo ennen pommien pudottamista antautunut ehdoitta, mutta liitty vaatimuksen keisarin aseman säilyttämisestä mukana rauhaneuvotteluihin. Ja jenkit pommien pudottamisen jälkeen itseasiassa suostuivat tähän. Potsdamissa heittivät epämääräisen "antautukaa ehdoitta tai..." Sodat loppuvat yleensä aina jonkin sortin ehtoihin, ellei vastapuolta sitten pyritä hävittämään tyystin maan päältä. Sota itseasiassa venyi, koska Japanilaiset halusivat säilyttää saarensa miehittämättömänä ja keisarin aseman kansakunnan johtajana. Japanilta vaadittiin kuitenkin ehdotonta antautumista, koska se oli liitossa Natsi saksan kanssa, ja olisi "provosoimattomasti" hyökkännyt Pearl Harbouriin. Suosittelen hakemaan netistä tietoa hakusanalla "Lusitania" niin ehkä tajuat mitä tuo "provosoimaton" tarkoittaa jenkeille. Ja mitä taas "liitosta" Natsi saksan kanssa tulee, niin jos Hitler kerran oli heidän suurin ystävänsä, niin olisivat varmaan sitten katkaisseet Amerikkalaisen San Fransico-Vladivostok huontolinjan. Jos kerran olivat niin tiiviisti liitossa Natsi Saksan kanssa, niin kai he nyt olisivat tämän pienen avun antaneet Hitlerille hänen suuressa Barbarossa operaatioissaan, vai kuinka ?

Valheita! Tässä oli kyse "kostosta" Kostosta joka pitikitti tarpeettomasti sotaa, ja johti lopulta vain ydinaseilla varustetun Neuvostoliiton ja Kiinan muodostumiseen Aasiassa, josta varsinkaan Kiina ei ole mennyt minnekään. Tämä oli "kosto" mutta merkille pantavaa on, että yhtä "provosoimatonta hyökkäystä" kostamaan tarvittiin 2 ydinpommia, ja keisarin sallittiin lopulta pitää kruununsa. Taisi jenkkejä pelottaa ajatus että sota vaan jatkaisi venymistään ja Neuvostoliitto anastaisi lopulta itselleen Hokaidon. Karu tosiasia on, ettei tuo edes ole sotarikos. Japanilaiset suorttivat Kiinassa sotarikoksia. Tuo on lyhyesti sanoen rikos ihmiskuntaa vastaan. Atomiterrorismia, joka ei edes millään lailla oleellisesti muuttanut vallan tasapainoa. Ei se ole mikään ihmekään että ne ovat tuon jälkeen niin innokaasti tappaneet siviilejä tiputtaen napalmia milloin Vietnamin ja Iraqin kaltaisiin asumattomiin peräkyliin, kun eivät muualle uskalla. Tuon tasoista syntiä ei "pese" mikään muu pois, kuin uudet synnit tas uusien kuolonuhrien veri. Ei kukaan joka tekee tuon tasoisen synnin tule ikinä pyytämään "anteeksi"

Vierailija

Jäkä jäkä. Suomihan se sitten hyvä maa onkin. V1ttu kaikki on kielletty tai kielletään seuraavan 10 vuoden aikana. Eurooppalaiset ovat maailman itsekeskeisintä kansaa. Ero Amerikan ja Euroopan välillä on se, että Jenkit myöntävät olevansa itsekeskeisiä mutta heillä on siihen varaa. Eurooppalaiset eivät.

Jenkkilä menee ja porskuttaa. Eurooppa tutisee jokaisen pienenkin värähdyksen voimasta. Uusi Uljas Länsimainen Täydellistö on vakaa ja tasapainoinen tasan niin kauan kun mikään ei uhkaa sitä. Pieninkin särö suistaa koko p4skan syöksykierteeseen. Suomessa pari kouluammuskelua osoitti tämän.

Uusimmat

Suosituimmat