Runous ja muu sanataide

Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Minua askarruttaa, että mistä runous on saanut alkunsa? Miksi ihmiset tuntevat tarvetta ja kiinnostusta loppusoinnullisiin kirjoitelmiin? Mitä tarvetta se meissä palvelee?

Toinen juttu tähän ketjuun on lempirunoilijanne/sanoittajanne? Ajattelin eka rajata että vain runoilijat, mutta se sulkisi pois liian monta tekstin tekijää.

Itse olen koukussa suomalaisiin klassikoihin Saima Harmaja ja Aaro Hellaakoski. Saeman runoista kauneimmat ovat Rannalla:
Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -

Huhtikuu, 1932

Ja Taottu sydän:
Taottu sydän

Tuskan ahjossa kerran suli
sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
ja itse kuolema takoi sen.

Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi.
Minun sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.

Hellaakoskelta tykkään eniten Naurua -runosta:
Naurua

Niin hassunkurisen touhun nään:
suu tuoss´on sepposen seljällään,
suu pieni ja hampaaton
Se naurua on!

Suu pieni, mikä sua naurattaa?
Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
Näin kyselen turhaan lapseltain.
Se nauraa vain.

Se on lämmintä maitoa pullollaan.
Sill´on äidin suukkonen otsallaan.
Se on kurkkua myöten kylläinen
peto pikkuinen.

Sinä paljon vaadit. Ja paljon saat,
Sinä siunaat kättemme toukomaat.
Nyt vasta ne tähkän kantaa:
Sinä annat meidän antaa.

~A. Hellaakoski~

Tuo Naurua-runo on mulle semmonen ikiklassikko. Jo pari vuotiaana olin pyytelemässä että äeti lukisi sitä mulle Ja tykkään siitä edelleen! Se ei himmene koskaan.

Noissa em. runoissa minua ehkä viehättää niiden tasapainoisuus ja harmonia. Kuinka tasapainoisesti ja harmonisesti ne välittävät nuo runon ideat. Jokaisessa on ihan oma, käsin kosketeltava, voimakas tunnelmansa. Kussakin erilainen ja selvästi aistittava. Lyriikkapuolella arvostan Juicea ihan sikana! Mites te muut?

Hämmentää.

Sivut

Kommentit (88)

Vierailija

Moraali
Siisti täytyy aina olla,
sanoi kissa hietikolla.
Kaapi päälle tarpeenteon,
pienen sievän santakeon.

Mukaillen muistamaani runoa, joka taisi pari vuotta takaperin olla peräti YO-kirjoitusten tekstitaitokokeessa. Tuossa runossa kukkii, ei niinikään tunnelma, vaan sanoma. Suorastaan hykerryttävää satiiria suloisen kissan kakkimisella esilletuotuna.

Vierailija

Runot on mielenkiintoisia.
Mutta onko loppusointu kuitenkaan muuta kuin yhdensorttisen värssyttelyn tunnuspiirre, siirre loruun, loppuun porun, karun, narun, jatke, mihin hirttää aatos kii, huomion vie himpskattiin..

Runo sinällään haikuna tai tankana on äärimmäisen tiivistettyä ja typistettyä sanankäyttöä, informaation tiivistystä, pelkistämistä.

Kapulakielikin on runoutta. Niin sanoi Velttokin.
Katotaas löytyykö netistä..
Tuolta löytyy jotain..

Olisko peräti niin että aikojen alussa ei ihmisillä ole ollut paljonkaan verbaalista taitoa. On ollut ensin niitä onomatopoeettisiä huudahduksia ja sitten kieli on alkanut jalostua. Kun lueskelee suomenkinkieltä, niin on se ollut parisen sataa vuotta sitten tyyten erilaista. Satakin vuotta sitten.

Loppusoinnut ehkä on muokkaantuneet junttalaulujen kautta? Junttalaulut oli työlauluja, joilla rytmitettiin liikkeet yhdenmukaisiksi niin että ryhmätyö onnistui.
Kehtolauluissakin on rytmi.. se tuudittaa lapsen turvallisesti uneen.

Kaikessa on rytmi luonnostaan. Konemelu särkee, hukuttaa ja pilaa paljon hyvää rytmiä, mutta kun konemelu vaimenee niin rytmin kuulee usein. Tuuli kuulostaa usein rytmikkäältä. Se hurjistuu ja vaimenee, mutta siinä on rytmi. Sadepisarat rummuttaa rytmikkäästi maata.. Sanat rytmittyvät, kasvavat kuin jyvät, muodostavat jotain josta toinen tolkun saa.. aatellaan nyt vaikka Kalevalaa?

Kalevalan rytmihän on,
kahdeksainen tavuiltansa.
Toistuu sama jatkuvasti,
toistuu sitoo sanottavan.

Vierailija

Tuosta rytmistä vielä.. ehkä juurikin se että rakastelu on paljolti rytmikästä, runous liitetään rakkauteen, erityisesti juurikin eroottiseen läheisyyteen?

Toisaalta, kun se *piip* tätä maailmaa pyörittää niin ehkä siksikin runoudessa on jotain hyvin hm.. jumalaista?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Pönni
Runot on mielenkiintoisia.
Mutta onko loppusointu kuitenkaan muuta kuin yhdensorttisen värssyttelyn tunnuspiirre, siirre loruun, loppuun porun, karun, narun, jatke, mihin hirttää aatos kii, huomion vie himpskattiin..

Runo sinällään haikuna tai tankana on äärimmäisen tiivistettyä ja typistettyä sanankäyttöä, informaation tiivistystä, pelkistämistä.

Kapulakielikin on runoutta. Niin sanoi Velttokin.
Katotaas löytyykö netistä..
Tuolta löytyy jotain..


Joo ja tää on kans tosi hyvä pointti! Nimittäin mä en ole koskaan oppinut lukemaan ja arvostamaan suoraa eli loppusoinnutonta, ns. modernia runoutta. Auttakaa te mua siinä jos tiijätte miten niitä pitäisi lukea? Vai onko se vaan niin tässäkin taiteessa kuten muissakin että toiset tykkää niistä tyttäristä..?

Ton Velton sivu vaikutti ihan tutustumisen arvoselta kyllä. Vois koittaa kirjastosta katella noita.

Hämmentää.

Vierailija

Vatkain kirjoitti:

Olisko ennemminkin kaksinaismoraalia?

Tästähän nimenomaan on kyse. Runo havainnollistaa myös sen, kuinka tärkeä on runon nimi: ilman nimeähän koko tekeleen idea jää tajuamatta.

Vierailija

Sanat tulevat ja menevät.
Tarvitsen yhä vähemmän sanoja.
Huomenna ehkä
en tarvitse yhtään.

-Eeva-Liisa Manner

Vierailija
Vatkain
Nimittäin mä en ole koskaan oppinut lukemaan ja arvostamaan suoraa eli loppusoinnutonta, ns. modernia runoutta. Auttakaa te mua siinä jos tiijätte miten niitä pitäisi lukea? Vai onko se vaan niin tässäkin taiteessa kuten muissakin että toiset tykkää niistä tyttäristä..?



Joku netissä sanoi kerran että ihan mitä tahansa paskaa voi väittää nykyrunoudeksi..
Sitten siinä oli joku muka runo tähän tyyliin:

"Istun hiljaa. Tyttö nukkuu. Kaukana kavala mailma. Ovet paukkuvat jossain. Minun on kylmä. Olisit jo."

Ei siinä noita sanoja ollut mutta siis niin että tuollaviisiä.

"Aivokurkiaisesi ohi ymmärrykseni. Sinä ja Minä. Kohtaammeko koskaan?"

Helpompaa on kuin heinänteko jos noinvaan mitä tahansa sanomalla luo runoutta.
Hölynpölyä tuo on.

Ton Velton sivu vaikutti ihan tutustumisen arvoselta kyllä. Vois koittaa kirjastosta katella noita.



Sielunveli sanoista tykkäävälle. Pohdiskeleville ja "vähän hulluille".

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Lothar
Pönni
Joku netissä sanoi kerran että ihan mitä tahansa paskaa voi väittää nykyrunoudeksi



Itsekeskeiset kusipäät voivat väittää mitä tahansa paskaksi, mikä ei vain satu heitä itseään miellyttämään.

No kerro sitten joku sun mielestä hyvä nykyruno ja kerro miksi se on sun mielestä hyvä. Auta mua näkemään

Hämmentää.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005
Sakarias
Moraali
Siisti täytyy aina olla,
sanoi kissa hietikolla.
Kaapi päälle tarpeenteon,
pienen sievän santakeon.

Mukaillen muistamaani runoa, joka taisi pari vuotta takaperin olla peräti YO-kirjoitusten tekstitaitokokeessa. Tuossa runossa kukkii, ei niinikään tunnelma, vaan sanoma. Suorastaan hykerryttävää satiiria suloisen kissan kakkimisella esilletuotuna.


Kas! Joku muukin Lauri Viidan ihailija.

Kotimaiset runoilijat ovat hyviä, Leinosta lähtien. Toisaalta luen tyytyväisenä myös nykyrunoutta, ja melkein mistä tahansa saa aikaan runon. Tosin mikä tahansa sanoja peräkkäin asetteleva rimpsu ei välttämättä ole runoutta.

Loppusoinnutonta runoutta kannattaa aluksi lukea ääneen, miettiä mihin kohtaan osuu hengitys (yleensä rivin loppuun), löytää lauseen sisäinen rytmi ja joskus myös riimi, yrittää päästä sisälle siihen mitä kirjoittaja on ajatellut. Vaikkapa tässä:

Ei maailma lopu meteoriitin törmäykseen.
Ei auringon nielaisuun,
vaan lämmön puutteeseen.

Loppu ei ole fyysinen
vaan eettinen.

(Pertti Nieminen)

Suosittelen lukemaan verkkaisesti, vanhan miehen äänellä.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007
Pönni
Joku netissä sanoi kerran että ihan mitä tahansa paskaa voi väittää nykyrunoudeksi..
Sitten siinä oli joku muka runo tähän tyyliin:

"Istun hiljaa. Tyttö nukkuu. Kaukana kavala mailma. Ovet paukkuvat jossain. Minun on kylmä. Olisit jo."

Ei siinä noita sanoja ollut mutta siis niin että tuollaviisiä.

"Aivokurkiaisesi ohi ymmärrykseni. Sinä ja Minä. Kohtaammeko koskaan?"

Helpompaa on kuin heinänteko jos noinvaan mitä tahansa sanomalla luo runoutta.
Hölynpölyä tuo on.


Hölynpölyähän tuo on, mutta siitä helposta olen eri mieltä. Yritäs vaikka kirjoittaa kokonainen kirja tuolla tyylillä. Ehkä tarvitset jonkun tietokoneohjelman arpomaan sanoja peräkkäin.

Yritin joskus lukea Tommy Tabermannin runokirjaa "Aistien alamainen". En jaksanut kovinkaan pitkälle, koska en ymmärtänyt siitä pätkääkään. Tuollaista potaskaahan se on kannesta kanteen.

No. Kuka milläkin rahastaa. Ehkä niitäkin jotkut ostivat.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Pikku Gen

Ei maailma lopu meteoriitin törmäykseen.
Ei auringon nielaisuun,
vaan lämmön puutteeseen.

Loppu ei ole fyysinen
vaan eettinen.

(Pertti Nieminen)


No tässä on sentään selvä idea ja ajatus tuolla ja järkeä! Tämän minäkin tajusin ja oli jopa aika kiva! Eniten mua rassaa semmonen tekotaiteellinen paska niinku oli just tuossa Pönnin esimerkissä. Ja tässä: Paskalla on tekijänsä!

Hämmentää.

Vierailija
Pönni
Vatkain
Nimittäin mä en ole koskaan oppinut lukemaan ja arvostamaan suoraa eli loppusoinnutonta, ns. modernia runoutta. Auttakaa te mua siinä jos tiijätte miten niitä pitäisi lukea? Vai onko se vaan niin tässäkin taiteessa kuten muissakin että toiset tykkää niistä tyttäristä..?



Joku netissä sanoi kerran että ihan mitä tahansa paskaa voi väittää nykyrunoudeksi..
Sitten siinä oli joku muka runo tähän tyyliin:

"Istun hiljaa. Tyttö nukkuu. Kaukana kavala mailma. Ovet paukkuvat jossain. Minun on kylmä. Olisit jo."

Ei siinä noita sanoja ollut mutta siis niin että tuollaviisiä.

"Aivokurkiaisesi ohi ymmärrykseni. Sinä ja Minä. Kohtaammeko koskaan?"

Helpompaa on kuin heinänteko jos noinvaan mitä tahansa sanomalla luo runoutta.
Hölynpölyä tuo on.




Hah! Hauskoja nuo esimerkit...

Itelläni suhde runouteen oli ennen tosi ahdas, en pitänyt loppusoinnillisista enkä -soinnuttomista runoista, en siis.. mistään runoista.

Noiden "nykyrunojen", kuten tuossa yläpuolella, merkitys piilee ilmeisesti niiden tajunnanvirrallisessa tyylissä. Jotkut väittävät, että vaikka yrittäisit kuinka kirjoittaa mitä vaan hölynpölyä, saat siihen aina tungettua vahingossa osan itseäsi. Kirjoitin aikoinaan koulussa aivan älyttömän runon, mikä oli tarkoitettu parodiaksi nykyrunoista, ja äidinkielen opettajan mielestä se oli mestarillinen! Niin että se siitä, taisi olla kolaus hänelle kun sanoin, että sehän oli vitsi!!

Kuitenkin uskon nykyään, että tuossakin kirjoittamassani diibadaabassa oli jotain symbolista itsestäni, jotain, joka vain tuli.

Mutta onneksi sitä loppusoinnutontakin on niin erilaista, toiset runot ovat kauniita, ja niissä on joku sanomakin, ilman loppusointuja. Useat laulujen sanat esimerkiksi. Itseäni eniten nykyisin koskettaa sellaiset sanoitukset, joissa on onnistuttu yhdistämään mielekkyys ja loppusoinnut. Koska jos runo on vain loppusointujen lista, se on oikeastaan kai pelkkä loru...?

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Muuan kirjallisesti lahjakas ihminen sanoi kerran minulle, että runon tehtävä on ilmaista jotakin sellaista, mitä ei muutoin voisi ilmaista lainkaan. Se on ikäänkuin värejä mustavalkoiseen. Mustalla, valkoisella ja niiden sävyillä voi toki ilmaista valtavasti niin valokuvassa kuin grafiikassa, mutta jos siihen onnistuu lisäämään juuri oikeat värit, se tuo jotakin uutta kokonaisuuteen.

Ei niin että mistään mitään tietäisin, vaikka onhan noita tullut nyperrettyä joskus... *vaatimaton*

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007
Dragonet
Mutta onneksi sitä loppusoinnutontakin on niin erilaista, toiset runot ovat kauniita, ja niissä on joku sanomakin, ilman loppusointuja. Useat laulujen sanat esimerkiksi. Itseäni eniten nykyisin koskettaa sellaiset sanoitukset, joissa on onnistuttu yhdistämään mielekkyys ja loppusoinnut. Koska jos runo on vain loppusointujen lista, se on oikeastaan kai pelkkä loru...?

Pitää paikkansa. Yksi parhaita koskaan kuulemiani runoja on Junnu Vainion sanoitus hänen omaan lauluunsa "Matkarakastaja".

Siinä on sekä sanomaa, että loppusoinnut. Se saikin joskus vuoden sanoitus -palkinnon.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat