Asevelvollisuus ei Suomelle riitä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Täällä suomalaiset vastustavat NATO:a 55%, koska elävät älyllisesti tyhjiössä "minä-kuviensa" kanssa. Eivät tiedä, eivätkä halua tutustua aineistoon? Se, että Georgia liittyi nyt v. 2009 alussa Natoon ja siellä oli sota vastikään niin sillä ei ole minkäänlaista kytköstä Suomen ja Venäjän välille.

Idästä on tullut vihollinen, lännestä Suomelle liittolainen. Me jäämme geopolittisesti "mottitilanteeseen", mikäli emme liity Natoon tai Venäjän armeijaan. Suomesta tulisi tantere jokatapauksessa (ja mielummin NATO-jäsen kuin Venäjään kuuluva "osavaltio").

Kerrotaan, että Lappeenrannasta ja Imatrasta tulisi yhtä tärkeä tukikohta NATO:lle kuin mitä on USA:n Chicago ja New York. Nato on myös eräänlainen suunnan näyttäjä siinä suhteessa, että asevelvollisuudesta saatettaisi joutua luopumaan, koska NATO-jäsenmaiden varat tulisi laittaa asekehitykseen ja tilalle jouduttaisi perustamaan ajanmukaisuuteen . Se olisi kehitystä, joka Suomelta vielä puuttuu. NATO:sta ei pelkästään saada sotilaallista apua vaan myöskin esim. ruoka-apua.

Suomi rakentaa maanpuolustustaan jatkuvasti NATO-yhteensopivaksi. Me veronmaksajat olemme joutuneet maksamaan tästä miljardeja monen vuoden ajan (vähän sama kuin "maksaisimme kuollutta lehmää", mikäli Suomi kieltäytyisi NATO:sta).

Asevelvollisuus ei Suomessa ole ajanmukainen poikkeusoloissa. Se toimii niin kauan kuin siihen riittää Suomessa osanottajia, mutta osanottajien suhteen en olisi kuitenkaan liioin varma siitä että pärjäisimme sodan melskeessä yksin sen vanhentuneen asekaluston puolesta (HUOM! Niinisalossa tykit on peräisin neuvostoliittoajoilta, joita on saatettu "tuunata" 2000-luvulle tultaessa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi).

Mitä muistamme historiasta? Suomessa on aina ollut viime sodissa jokin liittolainen. Talvisodassa meitä auttoi ammuksien puolesta Ruotsi/USA ja olimme tällöin "loukussa" (se on lähtökohta, minkä puolesta meillä on asevelvollisuus ja sellainen on jotenkin "arvokastakin"?). Jatkosodassa oltaisi oltu melko ahtaalla ilman Saksan huoltotoimen piteitä ja aseapua. Suomi kävi v. 1941-42 talvella nälkäkuolemien partaalla ja Saksa auttoi myös Lapin alueella Suomen maanpuolustusta. Lapin sota on sitten asia erikseen, mutta se ei kiellä sitä, etteikö Suomi kaipaisi poikkeusoloissa liittolaista ollenkaan (siihen Lapin sotaan vihollinen meidät lopulta pakotti, josta kiitos saksalaisille?).

Suomessa kiitetään vain sotaveteraaneja Suomen Presidentin itsenäisyysjuhlissa, mutta koskaan en valitettavasti ole 25 vuoteen kuullut, että oltaisi kiitetty jatkosodan saksalaisia, jotka lopulta sen maanpuolustamisen tekivät meille mahdolliseksi.

Olemmeko suomalaiset hieman itsekkäitä ja omahyväisiä?

Tässä NATO:n laajeneminen Euroopassa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:N ... ansion.png

Luettelo valtioista asevelvollisuuden mukaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_v ... den_mukaan

Kommentit (1)

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Kannatan ehdottomasti NATOon liittymistä, mitä pikemmin, sen parempi, sekä yleistä asevelvollisuutta. Suomen puolustuskyky ei ole riittävä edes NATOn jäsenenä ainoastaan palkka-armeijan varassa.

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Uusimmat

Suosituimmat