Oletko sinut kuoleman kanssa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tuossa kun olen seuraillut tuota yellowstonen kaldera uutisointia ja keskustelua täällä palstalla, on väkisinkin tullut mieleen, että miksi minua ei pelota? Mahdollinen kuolema?

Toisin sanoen... pelkäätkö kuolla?

Ymmärrän täysin ihmisiä jotka panikoi nykypäivänä kaikenmaailman uhkakuvien ja ennustusten kanssa.
Uutiset ovat pullollaan kuolemaa ja mahdollista tuhoa. Ei ihme että ihmiset ahdistuu.

Miksi ihminen kuvittelee olevansa kuolematon muuten, mutta tällaisten luononmullistusten jne edessä niin pieni ja olematon.
Samalla tavalla olet pieni ja olematon sen mahdollisen pullapalan kanssa joka takertuu sun kurkkuun. Tarkoitan että lopputulos on sama, kuolet sitten tulivuorenpurkauksessa tai pulla-onnettomuudessa. Kuolema.
Henkilökohtainen maailmanloppu joka tapauksessa.

Onko eri kulttuureilla vaikutusta asiaan?
Meillähän länsimaissa kuolema on kielletty asia, tabu.
Voisi kuvitella että idän kulttuureissa tällaista kuolemanpelkoa ei esiinny. Vai esiintyykö? Onko jollain palstalaisella kokemusta tästä?
Varmaankin uskonnoilla on suuri merkitys tässä asiassa. Meillähän ei varsinaisesti enää mitään tosi uskontoa ole.

En nyt ole aivan varma mitä ajan takaa, mutta kai keskustelun aiheen on kuolemanpelko länsimaisessa kulttuurissa.

Myöskin haluisin pohdiskella nykyajan muodissa olevaa länsimaista ateismia, materialismiksikö sitä nyt sitten lopulta kutsutaan... hetkessä elämistä....
Pelkääkö materialisti kuolemaa, vai sulkeeko hän silmänsä elämän määränpäältä?

Sivut

Kommentit (63)

Vierailija

olenko sinut? No en, vieläkään. Ja toivottavasti en ihan hetkeen ookaan,.
et pysyy mielenkiinto yllä

Pelkäänkö? En.
tai näin ainakin yritän uskotella ittelleni.
kaikki ollaan jo vähän niiko kuolleita.. tai vois sitä näinkipäin ajatella, tavallaan

Vierailija

Eipä pelota, onhan tuosta ei-olemisesta sentään vuosimiljardien kokemus eikä se nyt niin kauheaa ollut.

Kolme vaihetta on jokaisella: ei-oleminen - elämä - ei oleminen.

Tuo keskimmäinen kannattaa hoitaa tarkasti ja perusteellisesti koska vain siihen voi itse vaikuttaa.

Sitku-mutku -ihmiset oivaltavat sen vasta kun on jo liian myöhäistä; elämä pitää elää niin hyvin ja muhevasti kuin vain suinkin rahkeet riittävät, lähimmäiset huomioon ottaen.

Ehkäpä kurjin tuo siivu on niillä jotka luulevat saavansa palkinnon omahakuisesta surkeudestaan vaiheessa kolme - mutta se on jo toinen tarina...

Vierailija

Mikä ihme siinä kuoleman välttämättömyyden hyväksymisessä on niin vaikeaa?

Vanhuksia elvytetään yli 8-kymppisinä kärsimään vaipoissaan jossain saattokodissa koko loppuaikansa, vaikka olisivat voineet saada hyvän ja kunniallisen loppuelämän.
(minun isoisälleni kävi juuri näin, ja oli paljon tuskallisempaa katsoa se viimeiset 3 vuotta hänen kärsimystään, kuin olisi ollut kestää hänen äkillinen poismenonsa)

Samaan aikaan jeesustellaan kuinka sodissa ympäri maailmaa kuolee ihmisiä ja kuinka se on väärin... Kuten nyt Gazassa ja Israelissa. Mitä sitten sodasta pitäisi odottaa???
Sankareita?

Samoin Ihminen joka on parantumattomasti sairas haluaa kuolla, mutta länsimainen kulttuuri ei anna. Armokuolema on kielletty. Mitään et saa tehdä, et edes kuolla. Työllistät ruumiillasi joitain toisia ja pidät rattaat pyörimässä.

Mikä ihme siinä kuolemassa on?

Eikö kuolemakin ole osa elämää? Miksi kaiken täytyy olla niin lopullista? Kun olet poissa, et rahoita jonkun toisen elämää?

Vierailija

Minulla on edelleen itsesuojeluvaisto tallella. Omalla kohdallani suhtautumistani kuolemaan on helpottanut eräänlaisen uskon omaksuminen. Kyse ei ole mistään organisoidusta doktrista, vaan sellaisesta samanlaisesta maailmankuvasta kuin Einsteinilla oli ja mikä buddhalaisuuden perusoppi on.

Koen, että on olemassa aineellinen maailma ja sitten on olemassa henkinen läsnäolo, jolla ei ole ominaisuuksia, mutta jossa kaikki tuo aineellinen tapahtuu. Eli oma ihmiselämä on vain yksi pieni osa sitä koko henkistä kokonaisuutta, joka on hetken, mutta sen päätyttyä elämä jatkuu kaikessa muussa. Kun kuolen, niin jatkan elämää kaikessa muussa, niinkuin olen aina ja iankaikkisesti jatkanutkin, mutta tämä yhden mielen tajunta vain lakkaa.

Tämän uskomuksen olen saanut juurrutettua aivoihini kuuntelemalla n. 1,5 vuotta sellaisen hepun, kun Echkart Tollen äänikirjoja aina iltaisin. Tollella ei ole mitään uutta sanottavaa, mutta hän osaa pukea jo ennen sanotun hienosti nykyajan ihmiselle sopivaksi. Hän ei tuputa uskontoa, vaan kehottaa vain päästämään irti ajatuksista, jolloin illuusio itsestä voi hälventyä.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005
Oletko sinut kuoleman kanssa

Jos ei tällä kokemuksella olisi, niin valkotakkiset olisivat vieneet.

Oli tuossa 90-luvun alussa aika paha paikka tosin, kun tuntui, että kaikki vaan kuolee. Hautajaisiakin oli kahdet parhaimpina viikonloppuina. Siinä sitten arvottiin exän kanssa, että kumpi menee, kun molempiin ei kertakaikkiaan kerennyt.

Kun ei oikein ehtinyt käsitellä edellistä surua pois kuleksimasta ennen seuraavaa surua, niin ahdistuihan siinä. Alkoi tehdä pesäeroa kaikkiin eläviin, jopa omiin lapsiin. Jossain vaiheessa sitten vain tajusi toimivansa oppimansa perusteella, tässä tilanteessa kuuluu käyttäytyä näin, nyt kuuluu hymyillä... Todellisia tunteita ei kyennyt tuntemaan lainkaan, ei iloa, ei surua, ei vihaa, ei rakkautta, ei yhtään mitään, pelkkää tyhjää. Aika inha vaihe elämässä.

Mutta kun sisäisti sen, että asiat menevät niinkuin menevät ja minä en itse voi vaikuttaa po. asioihin, niin jotenkin hyväksyi sen, että kaikki ihmiset, myös ne lapset, ovat vain "lainaa" ja onnen hetkiin pitää tarttua, mutta ei takertua.

Kuolemaa en ole osannut kunnioittaa koskaan, kun mielestäni kunnioitus kuuluu elämälle ja sen ainutlaatuisuudelle.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

surreal
Seuraa 
Viestejä978
Liittynyt10.11.2007

Useimmat ihmiset valehtelevat väittäessään, että eivät pelkää. On vain tervettä, että ajatus ikuisesta olemattomuudesta ahdistaa silloin tällöin. Ei enää ikinä minkään kokemista, tietoisuutta.

Vierailija
surreal
Useimmat ihmiset valehtelevat väittäessään, että eivät pelkää. On vain tervettä, että ajatus ikuisesta olemattomuudesta ahdistaa silloin tällöin. Ei enää ikinä minkään kokemista, tietoisuutta.



Eli siis tietoisuus katoaa ruumiisi myötä?

Onko sulla todisteita tästä?

Mulle taas kuolema on uuden alku, ei loppu.
Ei mua pelota.
Ainoastaan se, miten kuolen.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005

En ole oikeastaan ajatellut kummemmin asiaa pidempään aikaan. Ainakaan en juuri pelkää kuolemaa - konkreettisempia uhkia kyllä pohdin, mutten anna niille kummempaa ylivaltaa elämässäni.

Olen kyllä saanut sietää paljon kaiken maailman sairauspaskaa - mutta usein se on ollut pikemmin rauhoittavaa, jopa tuudittavaa.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
DedMoroz

Kuolemaa en ole osannut kunnioittaa koskaan, kun mielestäni kunnioitus kuuluu elämälle ja sen ainutlaatuisuudelle.



Hienosti sanottu...

Näin maan päältä kuolemaa kai voi kunnioittaa jossain tapauksissa vain vapahtavana armona. Kuuman päivän jälkeen Viileänä vetenä, kuten W kirjoitti.

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005
ronko7eus
..Eli siis tietoisuus katoaa ruumiisi myötä?

Onko sulla todisteita tästä?

Mulle taas kuolema on uuden alku, ei loppu.
Ei mua pelota.
Ainoastaan se, miten kuolen.


Todisteita siitä, että jotakin ei ole? Mahdoton tehtävä. Jonkun oleminen kai pitää todistaa eli todistamistaakka on sinulla; lopputuloksen voi arvata, sinä uskot niin...

Vierailija

Olen sinut, muttaa saattaa varmasti pelottaa kun se osuu omalle kohdalle. Varsinkin jos on jotain mitä pidän "tärkeänä" ja jäi tekemättä ennen H-hetkeä. Olen 8-vuotiaasta tienyt, että kaikki loppuu ajallaan. Pidän suhtautumistani varsin neutraalina verrattuina eräisiin kanssaihmisiin. Helpotti, kun lakoin uskomasta "kristillisiä" valheita ja pakkosyöttöä. Kristinuskon mukaanhan 90% ihmiskunnasta joutaa suoraan helvettiin. Uskonto on alusta saakka ollut ihmisten kontrollointikeino. Pelkkää pakkopullaa ja propagandaa koko BULLSHIT !

Vierailija
Sepi
ronko7eus
..Eli siis tietoisuus katoaa ruumiisi myötä?

Onko sulla todisteita tästä?

Mulle taas kuolema on uuden alku, ei loppu.
Ei mua pelota.
Ainoastaan se, miten kuolen.


Todisteita siitä, että jotakin ei ole? Mahdoton tehtävä. Jonkun oleminen kai pitää todistaa eli todistamistaakka on sinulla; lopputuloksen voi arvata, sinä uskot niin...



Kuoleman jälkeisellä elämällä ja uudelleensyntymisellä on kuitenkin edes jonkinlaisia todisteita. Ruumiista irtaantumis ja edellisen elämän kokemuksia. Puhetodisteita kuitenkin, tai todistajia. Ei tietenkään materiaalista näyttöä. Ja vaikka olisi, niin skeptiset/ateistit/kieltäjät eivät uskoisi kuitenkaan.

Jokaisen se on kai itse koettava. hyvä niin.

Vierailija
Rikastaja
Olen sinut, muttaa saattaa varmasti pelottaa kun se osuu omalle kohdalle. Varsinkin jos on jotain mitä pidän "tärkeänä" ja jäi tekemättä ennen H-hetkeä. Olen 8-vuotiaasta tienyt, että kaikki loppuu ajallaan. Pidän suhtautumistani varsin neutraalina verrattuina eräisiin kanssaihmisiin. Helpotti, kun lakoin uskomasta "kristillisiä" valheita ja pakkosyöttöä. Kristinuskon mukaanhan 90% ihmiskunnasta joutaa suoraan helvettiin. Uskonto on alusta saakka ollut ihmisten kontrollointikeino. Pelkkää pakkopullaa ja propagandaa koko BULLSHIT !



Niin, kristinusko(kin) on valjastettu maallisiin tarkoitusperiin...

Ei se kuitenkaan tarkoita että koko juttu olisi täyttä bullshittiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat