Miksi vitamiini aiheuttaa pahoinvointia?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ensimmäisen kerran havaitsin ilmiön parikymppisenä nauttiessani nestemäistä vitamiinia (appelsiininmakuista). Hetken päästä tästä sain kuvotuskohtauksen. (Joitakin kertoja olin tainnut ehtiä juoda ko. litkua saamatta mitään oireita.)

Vuosiin ei tullut käytettyä vitamiinivalmisteita. Unohdin koko tapauksen. Jossain vaiheessa aloin nauttia vitamiiniporetabletteja (A:stä Ö:hön -tyyppinen) ilman vaivoja. Muutama vuosi sitten siirryin jostain syystä tavalliseen tablettimuotoiseen multivitamiiniin. Muutamana aamuna tuli huitaistua se huiviin samalla kun join vissyvettä ja söin mustikkakeittoa aamiaiseksi, ja koko roska tuli sitten ylös eli oksensin pois. Sen jälkeen olen pyrkinyt muistamaan että otan vitamiinia (jos otan) aina vasta kokonaisen oikean aterian jälkeen.

Mutta ei tahdo aina muistaa ja vahinkoja sattuu. En tiedä mikä siinä on etten muista. Paitsi ehkä se että käytän vitamiinia miten sattuu, joskus kuukausiakin käyttämättä ja sinä aikana käyttömuistini nollautuu...

Mutta pääkysymys on että mikä ihme vitamiinissa aiheuttaa kuvotusta tai jopa oksentamisen? Olen tätä joskus aiemmin toisella foorumilla ihmetellyt, enkä saanut mitään selitystä enkä juuri vastauksiakaan.

Ideoita? Pelkästä B-vitamiinista en ole tätä kokenut, se on aina ollut multivitamiinivalmiste joka tökkii.

Sivut

Kommentit (57)

Vierailija
Qadesha

Yhdistät ehkä turhaan vitamiinit huonoon oloon, olisi ehkä alkanut tökkimään ilman niitäkin.
Aamupahoinvointi johtuu varmaan jostain muusta asiasta.
Kuinka monta kertaa on tullut huono olo ilman vitamiineja tai vitamiineja syötyäsi, kuinka monta kertaa ei ole tullut, kun olet nielaissut vitamiinit vasta päivällä?

Vierailija

Pahaolo ei johdu vitamiineista. Ensimmäisellä kerralla vitamiinin jälkeinen oksentaminen oli sattumaa. Sen jälkeen luulotautia.

Vierailija

Minulla on kyllä käynyt samalla lailla monivitamiinin kanssa. Siis sellaisen poretablettilitkun kanssa. Itse päädyin siihen tulokseen, että se oli jotenkin paskaa tavaraa, olin ostanut sen jostain marketin hyllystä ja se oli hotain halpaa huuhaamerkkiä. Apteekista ostettu muistaakseni Multivita-porekin jäi käyttämättä, kun tuli kuvottava olo, muttei sentään laatta lentänyt.

Olenkin sittemmin siirtynyt vitskuissakin pilleri/kapselilinjalle ja niiden kanssa ei ole ollut ongelmia. Minulla oli nuorempana vaikeuksia niellä pillereitä, jonka vuoksi kokeilin silloin noita porejuttuja.

Varsinaista vastausta kysymykseesi minullakaan ei siis ole, koska en tiedä mistä se johtui, mutta ei se varmaankaan ihan sattumaakaan ollut.

Vierailija

Perin merkillistä "aamupahoinvointia" kun sitä ei ole ennen kuin sen jälkeen vasta kun on huitaissut vitaminskutabletin huiviin nesteiden kanssa (mainitut vissyvesi ja mustikkasoppa).

Tottakai ihmisillä hyviä ja pahoja oloja menee ja tulee, mutta jos useamman kerran elämänsä varrella havaitsee kuvotuksen tai ylenannon tapahtuvan 5 - 30 min sisällä tietyn tuotteen nauttimisen jälkeen, niin merkillistä sekin ettei mitään ynnälaskuja saisi tehdä. Onneksi kuitenkin nimim. tabula rasa kertoi vastaavasta kokemuksesta, tuskin me molemmat voimme olla luulotautisia.

Täytynee jäädä odottelemaan selitystä - vaikka sitten loppuiäksi. Menee ihan mutuksi jos itse arvailen että se olisi A-vitamiini joka aiheuttaa ällötystä. Onhan sitä myrkyksikin mainittu - jos sitä siis ottaa liikaa. Tai sitten kyseessä on joku tietty säilöntäaine jota kehoni ei siedä.

Erästään vitamiinista sain nokkosrokon, mutta se johtuikin siitä että mukana oli tuoteselosteen mukaan hernejauhetta. Keitettynä herneet eivät aiheuta minulle mitään, mutta herneitä suoraan palosta syödessäni saan allergista oireilua eli suun kutinaa.

Vierailija
Qadesha
Ensimmäisen kerran havaitsin ilmiön parikymppisenä nauttiessani nestemäistä vitamiinia (appelsiininmakuista). Hetken päästä tästä sain kuvotuskohtauksen. (Joitakin kertoja olin tainnut ehtiä juoda ko. litkua saamatta mitään oireita.)

Vuosiin ei tullut käytettyä vitamiinivalmisteita. Unohdin koko tapauksen. Jossain vaiheessa aloin nauttia vitamiiniporetabletteja (A:stä Ö:hön -tyyppinen) ilman vaivoja. Muutama vuosi sitten siirryin jostain syystä tavalliseen tablettimuotoiseen multivitamiiniin. Muutamana aamuna tuli huitaistua se huiviin samalla kun join vissyvettä ja söin mustikkakeittoa aamiaiseksi, ja koko roska tuli sitten ylös eli oksensin pois. Sen jälkeen olen pyrkinyt muistamaan että otan vitamiinia (jos otan) aina vasta kokonaisen oikean aterian jälkeen.

Mutta ei tahdo aina muistaa ja vahinkoja sattuu. En tiedä mikä siinä on etten muista. Paitsi ehkä se että käytän vitamiinia miten sattuu, joskus kuukausiakin käyttämättä ja sinä aikana käyttömuistini nollautuu...

Mutta pääkysymys on että mikä ihme vitamiinissa aiheuttaa kuvotusta tai jopa oksentamisen? Olen tätä joskus aiemmin toisella foorumilla ihmetellyt, enkä saanut mitään selitystä enkä juuri vastauksiakaan.

Ideoita? Pelkästä B-vitamiinista en ole tätä kokenut, se on aina ollut multivitamiinivalmiste joka tökkii.

Apteekin valmisteet ovat kemiallisia ja vahvoja joten ei mikään ihme että oksettavat! Käytän Amwayn vitamiineja jotka eivät ole keinotekoisia. Kuitenkin kannattaa ottaa vitskut täyteen mahaan niin ei kuvota!

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006
HPL

Amway toimii pyramidisysteemillä eli ne tuotteita ostavat myös sitten rekrytoivat muita mukaan ja saavat siitä omaa ansiota sen alaismäärän mukaan. Mukaan saamisessa käytetään hyväksi videoita, joissa joitakin amerikkalaisia julkkiksia esiintyy ja kehuu ko. firman tuotteita. Mistäkö tiedän? Siitä, että minuakin on yritetty saada mukaan ko. toimintaan ja olen sen vuoksi joutunut kuulemaan ko. firman toiminnassa mukana olevia henkilöitä sekä niitä videoitakin on näytetty siinä samalla. Jos tuote on hyvä, niin miksi pitää sen markkinointi tehdä sitten tuon tyyppiseksi?

Mitä tulee tuohon vitamiineista johtuvaan pahoinvointiin, niin joillakin saattavat ne keinotekoiset makeutusaineet ja vastaavat aiheuttaa sitten pahoinvointia. Ja kuten jo aiemmin mainittiin, niin ei kannata ottaa ihan tyhjään vatsaan niitä, että jos ei pysty sitten vaikkapa puolen tunnin päästä ruokailusta ottamaan, niin ainakin veden sijasta käyttää maitoa tai jogurttia (jos ei tavallista maitoa pysty juomaan niin soijamaitokin käy), mikä toimii sitten jollain tapaa pehmusteena herkemmän vatsan omaavalle.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

Sattuipa sopivasti! Olen vuodenvaihteesta asti syonyt kahta valmistetta, ja saanut minulle poikkeuksellista aamupahoinvointia. (En ole raskaana, jollei jokin Jesse II:n tapainen tee tuloaan.) Epailijoille tiedoksi, etta huonovointisuus on ollut niin selkeaa, etta epailyn varaa ei ole.

Toinen valmiste on multivitamiini-imeskelytabletti, tarkoitettu lapsille joten ei sisalla hirveina maarina vitamiineja. Noita Stingerin mainitsemia keinotekoisia makeutusaineita se kylla sisaltaa. Toinen on eras luontaistuote johon sorruin, kun muukaan ei ole auttanut. Itse valmisteen pitaisi olla harmiton, mutta se on pakattu suhteellisen isoihin liivatekapseleihin.

Olen miettinyt kummassa on syy, mutta nyt teen kokeen: taman viikon kiskon vain liivatetsydeemeja, sen jalkeen pidan niista viikon tauon ja vedan multivitamiinia. Raportoin palstalle.

Vierailija
Stinger
HPL

Apteekin valmisteet ovat kemiallisia ja vahvoja joten ei mikään ihme että oksettavat! Käytän Amwayn vitamiineja jotka eivät ole keinotekoisia. Kuitenkin kannattaa ottaa vitskut täyteen mahaan niin ei kuvota!

Amway toimii pyramidisysteemillä eli ne tuotteita ostavat myös sitten rekrytoivat muita mukaan ja saavat siitä omaa ansiota sen alaismäärän mukaan. Mukaan saamisessa käytetään hyväksi videoita, joissa joitakin amerikkalaisia julkkiksia esiintyy ja kehuu ko. firman tuotteita. Mistäkö tiedän? Siitä, että minuakin on yritetty saada mukaan ko. toimintaan ja olen sen vuoksi joutunut kuulemaan ko. firman toiminnassa mukana olevia henkilöitä sekä niitä videoitakin on näytetty siinä samalla. Jos tuote on hyvä, niin miksi pitää sen markkinointi tehdä sitten tuon tyyppiseksi?

Mitä tulee tuohon vitamiineista johtuvaan pahoinvointiin, niin joillakin saattavat ne keinotekoiset makeutusaineet ja vastaavat aiheuttaa sitten pahoinvointia. Ja kuten jo aiemmin mainittiin, niin ei kannata ottaa ihan tyhjään vatsaan niitä, että jos ei pysty sitten vaikkapa puolen tunnin päästä ruokailusta ottamaan, niin ainakin veden sijasta käyttää maitoa tai jogurttia (jos ei tavallista maitoa pysty juomaan niin soijamaitokin käy), mikä toimii sitten jollain tapaa pehmusteena herkemmän vatsan omaavalle.

Tuotteet ovat hyviä, se riittää minulle. Tein jo alussa selväksi etten halua myyjäksi.Tilaan itse ,saan 30% alennusta myyntihinnoista. Ei jäsenmaksua, eikä ostopakkoa!
Pulveri on vertaansa vailla.En ole löytänyt kaupasta Zeoliititonta ja lähes fosfaatitonta pulveria,JOKA LIUKENEE 100%VETEEN.

Eli nettimainostat heidän tuotteitaan, josta siitäkin varmaan saa nykyisin jotain korvausta eli esimerkiksi ne 30% alennukset heidän tuotteidensa hinnoista.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

Minkäköhän takia niitä makeutusaineita edes ylipäätään tarvitaan, kun tuskin kai kukaan alkaa sitä tablettia suussaan erityisesti pyöritellä ja maistella...

Mutta himpskatin hyvä että kohtalotovereita löytyy. Ettei tartte taas kerran tuntea itseään humanoidiksi tai miksi lie friikiksi.

Vierailija

Stinger, Saan -30% tuotteista koska liityin jäseneksi.En saa mitään muita etuja siitä että kerron olevani tyytyväinen tuotteisiin.En edes muista henkilön nimeä jonka kautta liityin,eikä minulla ole hänen puhelinnumeroa.
Minulle on se ja sama miten Amwayn bisnes toimii,ei kiinnosta.

Vierailija

Porevitamiinitableteissa on C-vitamiinia eli askorbiinihappoa. Tyhjään vatsaan otettuna happo on liian tujua ja viisas vatsa lennättää sen pois. Onneksi et ole saanut refluksitautia sentään.

Lähes kaikki lääkkeet ja mahdolliset vitamiinit otetaan vasta ruoan jälkeen.

Vierailija

Viime kuussa tarttui K-kaupasta mukaan joku parin euron appelsiinin makuinen monivitamiiniporetablettituubi. Aina kun olin sitä sitten juonut, sain päänsärkyä.

Ei saanut aloittamaan lisäravinteiden käyttöä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005
Mummo
Porevitamiinitableteissa on C-vitamiinia eli askorbiinihappoa. Tyhjään vatsaan otettuna happo on liian tujua ja viisas vatsa lennättää sen pois. Onneksi et ole saanut refluksitautia sentään.

Apteekista saa myös 1000 mg C-vitamiinia, poremuodossa. Pahamaineinen mahan kuralla panija todellakin.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat